keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kirjoittamisesta: Mikä tekee sinusta kirjoittajan, tai: Sinulla on aikaa kirjoittaa

Suoraa puhetta haaveilijoille

Viime viikot ovat olleet laiskoja ja epätasaisia niin blogin kuin omankin kirjoittamiseni suhteen. Nyt onkin aika rysäyttää oikea vaihde päälle ja saada vihdoin jotain aikaan. Tätä parempaa hetkeä ei olekaan keskustella kirjoittamisesta ja mikä tekee sinusta itsestäsi kirjoittajan. Olen itse käynyt tämän keskustelun itseni kanssa jo useaan kertaan, mutta se on paras jakaa eteenpäin muille.

Joten tehdäänpä nyt kaikille selväksi se, mikä kirjoittaja oikein on:

Kirjoittajat ...
Mitä he tekevät?

Kirjoittavat.

Itsestään selvää ja silti se ei aina ole sitä. Siksi se tulisi toistaa tasaisin väliajoin. Isoilla kirjaimilla, kalliolta huutaen, otsaan tatuoiden:

Kirjoittajat kirjoittavat.

Lainailen tässä kirjailija Chuck Wendigiä, joka on käsitellyt aihetta muutamaankin kertaan blogissaan. Tässä on hänen sivulta löytyvä taulukko, joka kuvaa mallikkaasti tilannetta:


Mitä tästä löydetään? Ensinäkin se, että kirjoittajat kirjoittavat, ja se, ettei ole merkitystä saako siitä rahaa vai ei. Se, että saat siitä rahaa, ei ole kirjailijan merkki (vaikka Suomen Kirjailijaliitto väittääkin, että et ole kirjailija jollet olet julkaissut kahta kirjaa).

Mitä tämä kaikki tarkoittaa?
Sitä, että kaikki mikä ei ole kirjoittamista, ei myöskään ole kirjoittamista. Se, että kerrot muille sinulla olevan loistava idea romaanisarjaksi, ei tee sinusta kirjailijaa, ennen kuin olet aloittanut kirjoittamisen.

Ja valitettavasti se tarkoittaa myös sitä, että kaikki tähän liittyvä oheistapahtuma ei myöskään ole kirjoittamista. Eli se, että luet kirjoittamisesta, kuuntelet kirjoittamisesta, keskustelet kirjoittamisesta, ajattelet kirjoittamista, suunnittelet kirjoittamista tai kirjoitat kirjoittamisesta (huomaatteko ironian?) ei ole... mitä niin?

Kirjoittamista.

Totta kai hyvä kirjoittaja käyttää muunkin kuin itse kirjoitusajan aiheen ympärillä, enkä tässä sano sitä, ettei ylläolevia tulisi tehdä. Kirjoittamisoppaat, olivat ne sitten kirjamuodossa tai tämänlaiset blogit, auttavat aina ja kehittävät proosaasi, toisinaan huomattavan paljonkin. Pelkkä kirjoittaminen ei aina ole tarpeeksi, vaan usein tekstiä on suunniteltava etukäteen ja sen aikanakin. Muiden kanssa aiheesta keskusteleminen saattaa avata ne ideahanat, jotka ovat olleet pitkän aikaa jumissa.

Mutta se ei yksin riitä.

Nämä kaikki kehittävät sinua eteenpäin, mutta ovat hyödyttömiä jos et missään kohti tee sitä oikeaa asiaa.

Harmillinen totuus onkin, että moni kirjoittaja siirtyy lähes huomaamattaan siihen tilanteeseen, jossa he eivät niinkään kirjoita, kuin suunnittele kirjoittavansa. Miten helppoa onkaan kertoa hienoista ideoista ja suunnitelmista, lukea eri tyyleistä ja selvittää taustaa, ja jättää se oikea työ tekemättä?

Voin puhua kokemuksella, että se on aivan helvetin helppoa.

Sitä haluaa väittää jotain muuta, että kyllä tämä auttaa ja että kyllä minä teen asian eteen jotain, mutta jos sanoja ei siirry paperille, niin ei se sitten ole kirjoittamista etkä sinä ole kirjoittaja. Se on karua, mutta se on myös totta.

Tarkoitus ei ole masentaa tai syyllistää ketään (paitsi ehkä vähän itseäni), vaan ravistella hereillä: Missä tilanteessa sinä olet? Teetkö sitä, mitä todella haluat vai suunnitteletko vain? Puhutko enemmän kuin toimit?

Mutta minulla ei ole aikaa
Tämä on yleisin (teko)syy siihen, miksei kirjoittamista synny.  Olen itsekin käyttänyt tätä tekosyytä monta kertaa ja se on aina yhtä toimiva: aikaa kirjoittamiseen ei ole. Tai sitten ei ole jaksamista tai jotain muuta asiaa.

Toisinaan tämä onkin totta ja älyttömän työputken tai koulutehtävien alla tosiaankin alkaa olla tiukkaa etsiä hetkiä, jolloin todella voisi istahtaa koneen ääreen. Silloin se on ihan okei. Ei siinä mitään, jos et oikeasti pysty.

Mutta miten asia todella on? Olisiko sinulla sittenkin aikaa?

Kirjailija Dan Wells on tiivistänyt ratkaisun kätevään muotoon. Hän on itse sanonut, myös kokemuksen kautta, että kirjoittaja tulee arvioida sitä, mikä on itselle oikeasti tärkeää.

Nyt onkin aika arvioida elämääsi ja sitä, miten käytät aikaasi. Otetaan esimerkiksi oma elämäni:

Mitkä ovat asioita, jotka vievät elämästäni aikaa? Työ nyt on ehdoton, mutta sille ei voi mitään. Urheilua ei kannata lopettaa ja haluan viettää aikaa lähimmäisteni kanssa. Sen lisäksi voidaan laskea "pakolliset" asiat kuten nukkuminen ja syöminen, joskin näitäkin voidaan arvioida.

Sitten on ne asiat, eli televison katsominen, koneella vietetty aika (ei kirjoittamista), lukeminen ja pelaaminen.

Sieltä löytyy heti kaksi asiaa, jotka voidaan leikata pois: koneella olo ja pelaaminen. Nopea arvio niiden suhteen on se, että molemmat tuovat hetkellistä nautintoa, mutta pidemällä ajalla ja sen jälkeen menettävät jo merkityksen. Toisaalla meillä on kirjoittaminen, joka viihdyttää yhtälailla (vieläkin enemmän kun siihen kunnolla uppoutuu) ja se, että sen pitkäaikainen hyöty on parhaimmillaan moninkertainen. Tämä onkin aika harkita, miten tärkeänä näet oman kirjoittamisesi? Kuinka merkityksellistä se on sinulle?

Tästä löydän jo kaksi selvää asiaa, joita voin karsia ja josta saan "ihmeellisesti" lisää aikaa. Loput onkin enää kyse itsekurista, ja mikä saattaakin olla se, mihin kaikki lopulta töksähtää.

Ja tosiaankin, nukkumista voi hyvinkin miettiä. Moni kirjailija on luopunut esimerkiksi tunnin ylimääräisestä unesta, jotta he voisivat valvoa myöhempään tai herätä aikaisemmin, eikä tämä ole koskaan huono idea. Jos selviät vähän lyhyemmillä unilla, herää tuntia ennen töitäsi ja pistä paukuttaen eteenpäin. Kirjailija Scott Turow kertoi itse, miten kirjoitti ensimmäiset romaaninsa aamulla metrossa matkallaan töihin.

(Tuodaan vielä esille se, ettei kyse ole totaalikieltäytymisestä, kuten ei dietilläkään ollessa tulisi kaikkea kieltää. Aina saa olla rokulipäiviä ja itselle on oltava armollinen. Ja jos tuntuu pahalta niin ei siinä mitään, jätä kirjoittaminen sikseen. Siitähän tässä on kyse, merkityksellisyyden arvioinnista.)

Miten sitten käytännössä leikata näistä, niin siihen minulla ei ole suoraa vastausta. Jokainen on tässä suhteessa omanlaisensa. Toisilla on rautaiset hermot ja he pystyvät tekemään muutoksen hetkessä eivätkä koskaan taivu siitä. Toisia täytyy houkutella ja suostutella. Hieman saattaa ärsyttää, että itse olen jälkimmäisen leirin edustajia.

Näihin minun ongelmiini aion koettaa muutamia kikkoja aina nettijohdon irti repimisestä lähtien. Nettiin tulee karattua aina lähes huomaamatta, eikä siellä useinkaan ole mitään ehdottoman tärkeää, miksi sitä sitten tarvittaisiin? Pelaamisen aion tästä lähtien kokeilla eräänlaista palkintosysteemiä: Kun olen kirjoittanut kaksi tuntia, saan pelata tunnin. Miten tämä käytännössä toimii, saa nähdä. Yritys on kova.

Vielä kerran
Jos siis haluat olla kirjoittaja, mitä sinun tulisi tehdä? Tähänkin vastaus löytyy Wendigiltä:

2 kommenttia:

  1. Näinhän tämä menee. Mikäli mielii kirjailijaksi, on kirjoittamiseen suhtauduttava kuin työhön. Ja työhän ei kysele milloin sen teko huvittaa tai milloin siihen on aikaa.

    En pode enää nykyisin syyllisyyttä kirjoittamiseen käytetystä ajasta. Se on minulle tärkeää, ihan kuin jollekin toiselle on jalkapallon seuraaminen tai puutarhan kasvattaminen. Jostain syystä kirjoittamisella on vain yhä sellainen "oudon harrastuksen" leima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tosissaan aikoo, niin silloin pitäisi olla tuota työtä muistuttava motivaatio. Usein se on vain paljon hankalampaa kun joutuu olemaan oman itsensä pomo. Itsellä tämä tuntuu olevankin se hankalin osa, itse pitäisi tehdä säännöt ja myös noudattaa niitä. Kotona kun ei oikeastaan tunnu olevan töissä. Pitäisikö hankkia oma leimasinlaite, jotta voi pitää kirjaa tunneista?

      Poista