sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Viikkoraportti: 39 - Vain itse voit antaa itsellesi anteeksi

Tästähän alkaa tulla jonkinlainen rutiini: alkuviikko meni hyvällä sykkeellä tekstejä kirjoittaessa, mutta kun sain sillä hetkellä käsillä olevan homman valmiiksi, on takaisin palaaminen ollut hankalampaa. Tätä on seurannut muutama löysäilypäivä ja nyt pitäisi taas hypätä näppäimmistön ääreen.

Viikon elokuva: Only God Forgives
Ohjaaja-näyttelijä pari Nicolas Winding Refn ja Ryan Gosling tekivät yhdessä Driven, aivan loistavan elokuvan, joka sekoitti hiljaiseen taiteiluun ja verisen väkivallan. Heidän seuraavalta yhteistyöltä onkin syytä odottaa paljon. Driven hiljainen ja lähes dialogiton kulku oli huumaavaa kauniilla kohtauksilla, mutta Only God Forgives vetää tämän ohi ja kalliolta alas ja suoraan kivikkoon ja tyhjyyteen hukkumaan - tai vaihtoehtoisesti löytämään sieltä jotain kaunista. Elokuvasta kertookin paljon, että sitä on nähty niin vuoden huonoimpien kuin parhaimpien elokuvien listalla.

Elokuva alkaa sillä, että Ryan Goslingin esittämän miehen veli tapetaan. Veli lähtee huoriin ja jostain syystä hakkaa yhden huoran ja tappaa toisen. Sitten hän jää odottamaan, että poliisit tulevat ja tappavat hänet. Goslingin mies aikoo kostaa tämän. Ehkä.

Luvassa on siis todella veristä toimintaa, mutta mitä tämä kaikki tarkoittaa jää omaksi pääteltäväksi. Elokuvan ensimmäisen kolmanneksen ajan saa miettiä, mistä tämä oikein kertoo. Missään kohti ei edes oikein selviä, miksi veli tekee tämän "itsemurhan", ja se on vain yksi kysymyksistä. Drivessa nähdyt hyvät elementit on otettu ja liioiteltu kammottaviin muotoihin. Luvassa on lähes äänetön elokuva, monissa kohtauksissa ei puhuta yhtään mitään eikä päänäyttelijäkään sano kuin reilu kymmenen repliikkiä, joka luottaa kuviin, joissa niissäkään ei oikeastaan toimintaa ole. Sen sijaan nähdään lukuisia huumetrippiä muistuttavia kuvia ja symboliikkaa, sekä kivikasvoisia ihmisiä, jotka tuijottavat toisiaan.

Jos haluaa päästä jonkin syvemmän käsille ja tutkia Refnin käsitystä jumalasta ja kostosta, ja ties mistä, niin sitten elokuva voi olla kiva. Hämmentävä taide-elokuva ei kuitenkaan suurelle yleisölle maistu.

Tulevaa materiaalia
Itse tarvitsen tällä hetkellä muutamastakin tekstistä palautetta, joten mikä olisikaan ajankohtaisempi hetki tutkia asiaa tarkemmin? Ensi keskiviikkona aiheena on siis Palautteen antaminen. Yksinkertaista? Todellakin, ja silti monelta tuntuu koko juttu menevän ihan ohi. Ei tämän jälkeen.

Ensi viikolla on jälleen useamman kirja-arvostelun paikka. (Ei niin, etten lukisi sarjakuvia. Tällä hetkellä pureskelen nimittäin vähä kerralla ensimmäistä Calvin and Hobbes, Lassi ja Leevi, kokoelmaa.) Tällä kertaa yhdistävänä tekijänä on se, että molemmat on saatu Risingshadown kautta ja myös löytyvät kyseiseltä sivustolta jo. Arvostelut ovat maanantaina tuleva Terry Pratchettin kiekkomaailmaan sijoittuva FC Akateemiset ja perjantaina vampyyridekkarointia Charlie Hustonin Kuolleena Palannut kirjan merkeissä.

Kirjoista luen tällä hetkellä paremmin sarjakuva-alalla tunnetun Warren Ellisin Gun Machinea. Mielenkiintoinen alku (väkivaltainen ampumavälikohtaus, jonka seurauksena löydetään huone, jossa on satoja aseita, joilla kaikilla on tehty selvittämätön murha) on viennyt mukanaan, mutta jatkosta en ole yhtä varma. Luin myös vähän aikaa sitten Tiina Raevaaran lyhyt romaanin Laukaus, jota täytyy vieläkin vähän sulatella.

Omaa kirjoittamista
Alkuviikko kului Stepanin koodeksi 2 -kilpailunovellin parissa. Teksti päätyi lopulta kolmeentoista sivuun, kun alustava raja oli kymmenen. Eli vielä voitaisiin tiivistää, ja joka tapauksessa luulen, että joudun kirjoittamaan tekstin uudestaan. Yhdistin tässä etsivätyötä ja H.P. Lovecraftilta tutuksi tulluttua hulluuteen vajoamista, mutta nyt minulla on kaksi toisistaan eroavaa kokonaisuutta. Minun pitää luoda tähän selvempi punainen lanka ja yrittää myös hieman selittää näitä kummallisia tapahtumia. Ei siinä mitään, aina voi olla outoja asioita joita ei ymmärretä ja selitetä, mutta liika on liikaa.

Olen tainnut mainitakin täällä, mutta olen todellakin huono työskentelemään lyhyessä muodossa. Novellit venähtävät aina ja jos saankin kilpailutekstin valmiiksi, loppuu se viimeisen sivun viimeiselle riville (näin kävi kolmessa viime novellissani). No, niin kävi tässäkin. Ei siis se, että novelli venähti kolmisen sivua vaan se, että olen jo suunnittelemassa kirjoittavani lyhyt romaania Stepanini koodeksin ympärille. Olen jo mielessäni tehnyt alustavia suunnitelmia luvuille, muutama näkökulmahenkilö ja mysteeri, joka syventää koodeksia ja aikamoinen konflikti.

Minun on vain vaikea ajatella pienesti.

Sinänsä kilpailun loppuun ei ole paljoa aikaa, kuun viimeinen päivä on deadline, mutta pidän nyt pienesti taukoa. Tauon pitäminen tekstistä on lähes poikkeuksetta aina hyvä asia, tällöin voi ottaa siihen etäisyyttä ja nähdä omat virheet helpommin, mutta kilpailut ovat ne poikkeustapaukset, jolloin se ei ole suositeltavaa.

Vielä en ole saanut siitä isommasta novellistani, se kulkee nimellä Maamies ja sotilas, palautetta. Sen sijaan tarkoitus olisi käydä tekstin kimppuun, joka on pitänyt jo useamman kuukauden taukoa. Tämäkin menee "novelli" nimellä, mutta on todellisuudessa aika paljon pitempi. Tämän hetkinen pituus on viitisenkymmentä sivua, ja lopullinen voi ylittää senkin.

 Eli tälläkin hetkellä on useampi teksti jonossa. To do -lista näyttää tällä hetkellä tältä:

1. Aloita Legenda Tähtivaeltajasta -novellin uudelleen kirjoittaminen
2. Kirjoita uudestaan Stepanin koodeksin novelli
3. Lue uudestaan Maamies ja sotilas (ruoski esilukijaa lukemaan)

Näyttää ihan hyvältä siis! Sitten pitäisi vaan kirjoittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti