keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kirjoittamisesta: Kukaan ei varasta tekstiäsi

Tämä on aihe, jota en tullut edes ajatelleeksi ennen kuin törmäsin siihen Internetin kätköissä. Kaikki kirjoittajat ovat hyvin suojelevia tekstejään kohtaan, mutta yllättävän moni niinkin paljon, että pelkää sen jakamista missään muodossa. Moni kirjoittaja ei uskalla mainita teoksensa työnimeä, minkä vielä voi jotenkin ymmärtää, mutta osa ei uskalla antaa tekstejään edes koelukijoille. Nämä kirjoittajat pelkäävät, että mahdollinen koelukija voi varastaa heidän tekstinsä.

Ja rehellisesti sanottuna - olen sitä mieltä, että tämä on täysin aiheeton vaara.

Miksi kukaan ei varasta sinulta
Toisen kirjoituksista varastamisessa ei ole mitään järkeä. Piste.

Se on yksinkertaista ja jo ajatuksena älytöntä.

Aloitetaan siitä, että toiset ihmiset ovat usein kivoja. Kirjoittajat ja lukijat tavallista mukavampia. Lähes kaikki varmasti tajuavat, mikä on reilua ja mikä ei, kannattaako tässä nyt oikeasti tehdä näin vai ei. Houkutus voi syntyä, mutta ihmiset tajuavat. He eivät ole tyhmiä.

Toisekseen toisen romaanista varastaminen on varsin hankalaa puuhaa. Mitä sieltä ottaa? Kukaan ei lähde lähettämään sinun tekstiäsi omalla nimellään. Päätekstisi ei vain katoa ja ilmesty muualle.

No entä jos hän ottaa ideoitani? Siinä tapauksessa katalalla konnalla on jäljellä vain kuukausien ja vuosien työ kirjoittaa koko tarina uudestaan sinun ideallasi. Onnea sen kanssa. Kirjoittaminen on aina hidasta ja raskasta puuhaa, ja jos kirjoitat toisen ideaa, jonka takana et ole satakymmenprosenttisesti, ei siitä varmana tule mitään. Siinähän kirjoittelee. Siinä tapauksessa sen voi ottaa kehuna, sinulla on nerokkaita ajatuksia.

Suomi on muutenkin pieni maa. Tämä on itse asiassa hiton pieni maa. Täällä on paha kirjoittaa tekstiä ja yrittää saada sitä ulos ilman, että alkuperäinen tekijä saisi siitä vihiä.

Ja se on typerää.

Kuka sinulta edes varastaisi? Koelukijasi, joka oli valheillaan peittänyt todelliset motiivinsa? Lähipiiristäsi joku? Hakkeri?

Ehkä ideasi on hyvä, ehkä se on jopa niin erinomainen, että herättää muissa pimeitä ja epäpyhiä ajatuksia, mutta varastaminen on pirun työlästä puuhaa. Ei se vähennä kirjoittajan työtä.

Jos sinulta todella varastetaan, niin mitä
Epätodennäköinen on tapahtunut: joku todellakin oli muuta kuin väitti, tuo petollinen pitkäkyntinen tuli ja anasti jotain sinun tekstistäsi!

No... mitä hän sitten saattoi ottaa?

Kuten sanottua, itse tarinasi, juonen tai muun suuren tekeleen varastaminen on jo ideana työlästä. Se ei juurikaan vähennä työmäärää, toisinaan saattaa jopa lisätä sitä, kun aiempaa tarinaa on muovattava, tai jos varastaa koko tarinan, on se muutettava oman näköiseksi.

Ainoa mitä minä keksin, että joku ottaisi, olisi pieniä asioita. Yksityiskohtia. Yksittäisiä kohtauksia, ehkä nimiä. Olen vain kerran nähnyt kenenkään todella kertoneen, että häneltä varastettiin, ja se oli kuulemma hahmo. Nämä ovat sellaisia asioita, jotka ehkä voikin joku napata, mutta mitä hahmosta otetaan? Nimi, ulkonäkö, luonne. Ehkäpä.

Mutta silti... se ei ole niin yksinkertaista:

Miksi varkaudella ei ole mitään väliä
Jos joku on niin surkea ja typerä, että oikeasti varastaa toisen teoksesta, niin mielestäni häviäjä on varas itse. En usko, että koskaan tilanne on mennyt oikeasti pitkälle, mutta jos sinun teos varastetaan suoraan kokonaisuutena ja varas vaihtaa vain tekijän nimen, niin silloin se pitää viedä muiden tietouteen. Kuten sanottua, Suomi on pieni maa ja tämä on varmasti äärimmäisen epätodennäköistä, mutta jos käy, en epäile etteikö laki olisi puolellasi.

Tuosta voisi puhua enemmänkin, mutta miksi? Ainoa mitä sillä saa aikaa on herättää lisää epäilyksiä, vaikkei niille ole mitään syytä. Näen itse tämän äärimmäisenä (ja äärimmäisen epätodennäköisenä) tapahtumana.

Otetaanpa toinen tilanne jossa annan romaanini luettavaksi jollekin ja hän haluaa varastaa ideani. Hän ei ole täydellinen typerys, eikä siksi kopioi tekstiä vaan kirjoittaa sen uudestaan.

Noin, kirjoitettu.

Jo tässä kohti meillä on kaksi täysin eri tekstiä. Jokaisen kirjailijan henkilökohtainen kirjoitusjälki on erilainen. Toki toisen tyyliä voidaan apinoida, mutta se ei koskaan saavuta sitä omaa jälkeä. Silloin teksti ei ole luonnollisen näköinen.

Unohdetaan varastaminen: Meille, sinulle ja minulle, annetaan sama idea, hahmot ja tapahtumat. Oikein kattava tarinanrunko, kaksi identtistä. Tehtävänämme on "vain" kirjoittaa se puhtaaksi.

Kirjoitammeko samaa tarinaa? Emme tosiaankaan. Samaa tarinaa ei saisi, vaikka tuhannet kirjoittaisivat samoilla ohjeilla. Meidän jälkemme on aina erilaista. Se, mihin keskitymme tarinassa, mistä kerromme ja millä tavalla. Miten jaamme tarinan. Jokainen kirjoittaja jättää oman jälkensä, joten hyvästä, jopa nerokkaasta, ideasta voi saada hyvin helposti jotain lukukelvotonta.

Mutta mitä väliä sillä on, ettei se näytä minun tekstiltäni!? Saamani idea on nerokas, kuulen jonkun huutavan ja minä vastaan, että hänenkään ei tarvitse huolehtia.

Pelkkä idea ei nimittäin riitä. Idea on vain murto-osa tarinasta. Se saattaa pyöriä sen ympärillä, se saattaa olla se joka muistetaan, mutta toteutus on tärkein. Hyvästä ideasta voi tehdä tekstin, jota ei halua lukea. Huonosta ja käytetystä ideasta voi tehdä nerokkaan romaanin.

Vaikka juuri sinun idea tuntuu hyvältä, se ei ole kaikki. Tietenkin sen pitää tuntua siltä, mutta kirjoittajan sinä olet (lähestulkoon) velvoitettu sisältämään enemmän ideoita kuin sinulla on aikaa kirjoittaa. Jos joku tarina ei toimi, niin sitten otat seuraavan. Kun olet kirjoittanut ensimmäisen tarinasi, aloitat toisen. Vaikka tällä hetkellä tuntuu, että tämä teksti on ainoa mikä toimii, niin sieltä tulee aina uusi idea. Aina on jotain josta kirjoittaa. Ideat eivät lopu, ei sinulta eikä keltään toiseltakaan.

Mikään idea ei tee tarinasta automaattisesti hyvää tai huono. Tärkeintä on se, onko se tekstisi oikeasti mielenkiintoinen kun viimeinen sana on saatu kirjoitettua?

Kirja ei voi mitenkään tiivistää yhteen vähäiseen osaan. Ei juoneen, tunnelmaan, henkilöihin. Vaikka jokin nousisi muiden yläpuolelle, tarvitaan muita nostamaan se ylös.

Se mitä sinä kirjoitit, on se tarina. Sitä ei voi kopioida.

Jos joku oikeasti varastaa muilta ideoita, niin eikö se jo kerro siitä, miten hän osaa kirjoittaa? Mikään ei kerro, että varkaasi saisi tarinaa vietyä mihinkään.

Se, että joku vie romaanisi erinomaisen nimen voi myös pelottaa, mutta mielestäni tämäkin on aiheeton huoli. Jos näin pelkäät, käytä työnimeä jolla ei ole merkitystä.

(Pieni vinkki muille bloggaajille, jotka puhuvat teoksistaan käyttämällä "K." tai "NP." tyylisiä lyhenteitä - tämä on vähän turhankin suuri hätävarjelu. Kukaan ei toki voi varastaa siitä mitään, mutta itse en ainakaan muista tai tiedä yhtään mistä tekstistä edes puhutte, vaikka olisitte tehneet siitä useamman päivityksen. Kaverit tai Nuori palo tyylinen, turha, mutta kuvaava työnimi kuulostaa jo paremmalta työnimeltä.)

Ja kuinka usein oikeasti osut sellaiseen nimeen, joka vain täydellisesti kuvastaa tarinaasi? Sellainen nimi, ettei mitään muuta voi olla koskaan? Tämäkin ajatus täytyy suhteuttaa: Mitä jos mahdollinen kustantaja ei pidä nimestä tai joku muu julkaisee saman nimisen teoksen (jolla ei ole mitään tekemistä sinun tekstisi kanssa)? Tarkoittako se, että sinun on aloitettava alusta? Ei todellakaan, silloin keksit uuden ja sillä selvä.

***

Omalta osaltani ymmärrän nämä huolen aiheet. Kirjoittaminen on rakasta tekemistä jossa päästetään jotain itselle tärkeää paperille muiden nähtäväksi. Romaanin kirjoittaminen voi olla vuosien projekti, ja siinä kohti pelko voi olla todella paha. Pelko on sama, kuin joku varastaisi sinun lapsesi. Sitä haluaa pitää lähellä, eikä päästää ketään edes katsomaan sitä.

Mutta toisaalta, pelko on yhtä järjetön. Jos tunnet näitä ajatuksia, mieti loogisesti onko siinä (varastamisessa) järkeä? Kumpaa tarvitset mieluummin: varmuuden, ettei tekstiisi kosketa, vai koelukijan?

Kirjoitamme kertoaksemme tarinoita muille.

Toki pitää olla huolellinen sen suhteen, että valitset kunnollinen oikolukijan, mutta eniten huolehtisin siitä, saanko hyvää palautetta.

Muistakaa: Ihmiset ovat usein aika mukavia ja kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa - turha meidän on sen enempää pelätä toisiamme.

(Ja jos et ollut koskaan huolehtinutkaan aiheesta, hyvä. Tämä päivitys ei kannusta sinua huolehtimaan jatkossakin. Unohda tämä ja kaikki muu. Hush, mene lukemaan joku toinen kirjoitusartikkeli.)

18 kommenttia:

  1. Olettaisin, että oman tuotoksen varjeluun liittyy aimo annos jokaiselta kirjoittajalta ja kirjailijalta, taiteentekijältä löydettävissä olevaa itserakkautta. Oma idea, oma teksti, omat juonikuviot ja nimet yms. tuntuvat niin omaperäisiltä ja uskomattoman hienoilta, että halu varjella työtään on huipussaan, etenkin siinä vaiheessa kun elää tietyssä vaiheessa tulevan harhan vallassa että on tekemässä jotain uraauurtavaa, käänteen tekevää. Nimimerkillä kokemusta on. Ja oman tuotoksen varjelu on kai ihan luonnollista vaistoa selvitä ainoana esikoiskirjailijoiden joukkoon, kilpailuahan olla pitää...eikös?

    Vaikka itsekin salailen työtäni, voin sanoa näin ylimalkaisesti että nykyisen työn alla olevan käsikseni ensimmäinen versio kulkee työnimellä "Pikkulat".

    Hui, joku keksii nyt varmasti käyttää ideaani... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemusta on, tosiaankin. Mitä enemmän ja kauemmin kirjoittaa, sitä kirkkaammin alkaa tunnustaa sen, etteivät ne ensimmäiset ideat ehkä olleetkaan maailmaa mullistavia. En kuitenkaan sanoisi, että tämä tunne on huono, päinvastoin. Mikä onkaan innostavampaa kuin kirjoittaa tarinaa, jonka melkein jo tietää olevan suuri ja mahtava ja joka heittää koko kirjallisuusalan päälaelleen?

      Pikkulat aktivoi mielessäni jos jonkinlaisia juonia, kenties yksi niistä on sinun! The game is on, dear Watson! Kumpi julkaisee tekstinsä ensin?

      Poista
    2. Luovutan heti alussa, minun tarinani ei valmistu vielä pitkään aikaan sillä tähtään tällä hetkellä julkaisemiseen...enkä halua kiirehtiä. NaNoWriMo on toki vauhdittanut, mutta toistaiseksi olen kirjoittanut vasta n. 40 liuskaa, ja nyt säätelen juonta ja suunnittelen missä järjestyksessä tapahtuu mitäkin.
      Ja täytyy tunnustaa että Pikkuloitteni suhteen ajattelen nyt siihen malliin että tämänkaltaista ei ole pitkään aikaan Suomessa nähnyt, koska, no.... enpäs kerro. ;) Se on tavallaan hyvä merkki, että jo pelkkä sukunimi saa aikaan jonkinlaisia mielikuvia.

      Erinomainen teksti taas kerran!

      Poista
    3. Ehkä minä jätän ideasi rauhaan, kuten sanoin, kirjoittajalla on hyvä olla lukemattomia ideoita ja niitä löytyy. Eipä siitä kannatakaan kiirehtiä, se saattaa teettä lopulta vain enemmän työtä kun kaiken joutuu kirjoittamaan uusiksi. Onnea tekstisi kanssa!

      Poista
  2. Minua vähän ärsyttää kirjailijablogeissa tyypillinen tapa viitata kässäreihin alkukirjaimilla. Toisaalta itse en halunnut mainita Seeprakoiran seikkailut -kirjani nimeä ennen kuin sille oli kustannussoppari sun muut. Tuntui että nimi paljastaa kaiken oleellisen kirjasta, vaikka minulla ei oikeasti ole hajuakaan, mitä keskivertoihminen päättelisi ko. nimestä.

    Ideat ovat 99 % ajasta yliarvostettuja. Toisaalta esim. englanninkielisessä maailmassa romaanin tai leffakäsiksen voi joskus myydä pelkällä ylimalkaisella muutaman lauseen synopsiksella, jos idea on oikein killeri. Sellaisiakin joskus sattuu vastaan, vaikka useimmille hyville kirjailijoillekaan ei koskaan. Aikakauslehtimaailmassa ideoitani on valitettavasti varastettu, mikä on aika haljua.

    Osallistuin lapsena kirjoituskilpailuun, jonka voitti suoraan Maija Poppasesta plagioitu teksti, Poppanen oli tosin vaihdettu koiraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, kuten vähän sanoinkin tekstissäni, se on mielestäni turhaa. Kun luen näitä tekstejä, skippaan ja unohdan kirjaimet suoraan. Kyse on vain projekti X:stä, josta kirjoittaja puhuu. Silloin on erityisen vaikea nähdä kirjoittajan käymää matkaa, kun ei koskaan tiedä, onko tästä puhuttu ennenkin. Siksi esimerkiksi tämän henkinen projektini on Suomalainen rikos, ei SK.

      Ei tullut mieleenikään tuo pelkän idean myyminen, vaikka itsekin tiedän siitä! Mielestäni Hannu Rajaniemi myi trilogiansa pelkällä parilla testiluvulla ja idealla, ja ties kuinka moni muu on myynnyt kirjan, kun on osannut myydä kyseisen idean tarpeeksi hyvin. Tässäkin kyllä palataan siihen faktaan, että oli idea miten kutkuttava hyvänsä, ei se takaa vielä mitään. Kyllä se työtä vaatii. Toisaalta ideankin on oltava todella nerokas ja kekseliäs, todellakin jotain uutta. Suomi on kuitenkin monella tapaa erilainen. Täällä tämän tyylinen meno ei koskaan menisi läpi, ovathan markkinatkin pienempiä.

      Ideat eivät tosiaan ole niin kultaisia, kun me kirjoittajat haluamme nähdä niiden olevan. Niitä tulee aina lisää, eikä niitä siksi kannata pantata parempaa mahdollisuutta varten. Jos on saumaa, käytä se.

      Alkuperäinen vedokseni tästä tekstistä sisälsi juttua siitä, miten jokainen tarinahan loppujen lopuksi kopioi jostakin toisesta, mutta päätin jättää sen liian suurena aiheena pois.

      Toisaalta, ehkä minun olisi syytä ediotioida juttuun se, että kirjoittavat "varastavat" (hakevat inspiraatiota) kaikesta jatkuvasti. Se on loppumaton prosessi ja siinä yhteydessä saattaa napata jotain toiseltakin. Sellaista se vain on, eikä usein edes tietoista.

      Poista
  3. Mutta mitäs jos joku syö sinun sanasi ja valittaa sitten että lihoo huonon ravinnon takia?

    VastaaPoista
  4. Näinhän tämä menee. Minä olen ainakin kyllästynyt kuulemaan toisilta kirjoittajilta kommentointia tyyliin "ei varmaan pitäisi kertoa sulle, varastat vielä mun idean, heh heh." (ja tätä seuraa poraava katse, jossa arvioidaan varastanko neron arvokkaan työn). No en varasta, koska toisen idea ei usein kiinnostaa minua - ei siksi, ettei se ole hyvä, vaan siksi, ettei se puhuttele minua kirjoittajana.

    Minun projektieni nimistä saa ärsyyntyä jatkossakin. ;) Pelko nimien "varastamisesta" ei tosin ole tähän syynä. Työnimeni ovat sen verran spoilaavia kässäreiden aiheiden suhteen, että en halua niitä jakaa. Kässäreiden/novellien sisällöstä en halua puhua blogissa kauheasti julkisesti, koska ne saattavat päätyä esim. kilpailuihin, jolloin en halua, että teksti on yhdistettävissä blogiin. Nimenikin on loppujen lopuksi helppo päätellä, jos blogia on seurannut hieman enemmän.

    En yksinkertaisesti jaksa keksiä koodinimiä pelkästään blogia varten, joten nimilyhenteet ovat minulle käteviä. Seuraamisen helpotukseksi projektit on lueteltu erikseen omalla sivullaan ja niille on omat tagit. Kisanovelleita olen kutsunut yleensä kisan nimellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luottamus kirjoittajapiireissä pitäisi, mielestäni, olla itsestäänselvyys, mutta ainahan näin ei ole. Juuri tuo on tärkeä pointti, että toisen nerokas idea ei puhuttele itseä, eikä siitä olisikaan mitää sanottavaa.

      Hehe. Oma valintahan se on, jos lyhenteistä tykkää niin tykätköön. Toisaalta, keille uskot spoilaavasi tekstin? Kaikille potentiaalisille lukijoille? Mutta niin, ei sillä mitään merkitystä oikeasti ole. Ymmärrän tuon, ettei halua blogin vaikuttavan itse tekstiin sitten kun sen mahdollisesti lähettää ja / tai julkaisee. Kisan nimi toimii usein jo hyvin.

      Poista
  5. "Kukaan ei toki voi varastaa siitä mitään, mutta itse en ainakaan muista tai tiedä yhtään mistä tekstistä edes puhutte, vaikka olisitte tehneet siitä useamman päivityksen."

    Uskon, että tuttujen kirjoittajabloggarien keskuudessa kaikki kyllä tietävät mistä käsiksestä on kyse, jos lyhenteitä käytetään. Harvempi kirjoittajabloggari pitää blogia siksi, että sen olisi tarkoitus miellyttää suurta yleisöä ja satunnaisia lukijoita. Ainakin itselleni blogi oli ihan alkujaan keino verkostoitua muiden kirjoittajien kanssa, ei väylä raportoida harrastustani suurelle anonyymille yleisölle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten Vaarnalle jo kommentoin, päätös on totta kai loppujen lopuksi itse kirjoittajan. Jos lyhenteet tuntuvat luontevilta ja turvallisilta, niin sitten käytetään niitä. Ei siinä ole ongelmaa. Itselle se ei vain ole tuntunut sopivalta, ei kirjoittajan tai lukijana. Harva varmaan tarkoittaa blogia mainitsemaksi väyläksi, mutta samaan aikaan, jos siitä kertoo, niin eikö siitä voi kertoa "helpommin"? No, kuten itse ainakin vihjaat tunnistavasi nämä lyhenteet, niin ehkä ne joillekin toimivat. Itse en koskaan muista niitä.

      Tämä kuitenkin oli pelkkä sivuvihjaus kokonaisuudessa jota lähdin kirjoittamaan, kunhan pääsin sanomaan ääneen :)

      Poista
  6. Ei nyt ihan liity asiaan, mutta lyhenteet on nopeampi kirjoittaa. Käytän whatsappisaa aika ahkerasti jotain hirviökirjainyhdistelimiä, kjkekl esimerkiksi. Joskus tarttuu blogiinkin, kun ei jaksa kirjoittaa koko nimeä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän selityksen kun kirjoitetaan viestejä kavereille, mutta eihän kirjailija nyt voi tämänlaiseen selitykseen vedota! Pythyi! ;)

      Poista
  7. Ei se että ei tahdo paljastaa tekstien nimiä tai muuten liikaa niistä aina ole hätävarjelua. Monet vain haluavat pitää tekstin omana juttunaan, jota työstävät rauhassa ennen sen muille paljastamista. Jos tekstin idean ja nimen ja vielä muuta paljastaa kamalasti etukäteen, ennen kuin sitä on kirjoittanutkaan, tarinan taika itselle voi kadota.

    Omat nimeni harvoin ovat niin omaperäisiä, ettei niitä kukaan maailmassa olisi voinut keksiä, mutta käytän silti lyhenteitä. Ehkä olen outo, mutta minusta kirjainlyhenteet ovat hauskoja enkä ole kokenut niitä muiden blogeissa vaikeasti seurattavana, jos blogi on sellainen jota seuraan aktiivisesti.

    Ideoille ei ole tekijänoikeutta, joten periaatteessa niitä voisi varastaa. Kaikki kirjoittajat varmasti saavat vaikutteita ja inspiroituvat muiden ideoista, ei siinä mitään. Kirjoitin aiheesta joku aika sitten blogissani. Plagiointi tietysti on oma juttunsa ja sitä maailmalla on tapahtunut, toki siitä jää yleensä kiinni ja joutuu oikeuteen, joten täytyy olla aika typerä kirjoittaja, jos plagioimaan alkaa. Minuakaan eivät muiden ideat yleensä kiinnosta niin, että itse haluaisin kirjoittaa siitä. Vaikka totta kai joskus jotain nerokasta juttua lukiessa tulee mieleen, että miksen ikinä itse ole keksinyt vastaavaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai tekstin haluaa pitää lähellä, eikä se sovi kaikille, että kertoo kasvottomalle Internetille omasta tekstistään. Niin voi tehdä, jos siltä tuntuu, mutta mikään pakko ei ole enkä sellaista erikseen "kehotakaan". Moni on keskittynyt tähän pointtiin, vaikka se oli tarkoitettu sivuhuomautukseksi. Itselle ei vain kaikista symbolisimmat ja oudoimmat kertomukset kirjoittajan tarinasta avaudu, mikä aiheuttaa toisinaan suurtakin hämmennystä. Ehkä se toimii muille.

      Kaikille tulee varmasti tuo "Miksen sitä itse keksinyt" ajatus, mutta usein se siihen jääkin. Harmittaa tavalla, jossa on samaa aikaa ylpeä kirjoittajan puolesta. Paha sitä on sitten kirjoittaa itse uudestaan, ainakaan täysin samanlaisena.

      Poista
  8. Yksi pointti on sitten sekin, että kirjoittajilla noin keskimäärin on jo omasta takaa enemmän tarinan aihioita kuin he ehtivät koskaan eläessään toteuttaa (kuten sanottu, kirjoittaminen on hidasta ja työlästä, eikä ihan jatkuvasti voi julkaistakaan). Yleisesti ne omat tarinat myös ovat tärkeämpiä ja juuri ne haluaa saada julkaistua. Toki kaikenlaista tapahtuu, mutta pidän itsekin tekstien tai ideoiden varastamista suht epätodennäköisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ikään. Oikein hyviä ideoita saatetaan muhituttaa vuosikausia ennen kuin ne ovat valmiita kirjoitettavaksi ja omat ideat saattavat olla jossain muualla ylhäällä, ja vaikka ne unohtaa, ne vellovat alitajunnassa ja odottavat aikaansa.

      Poista