Muodon muutoksia - romaanin kirjoittamisesta

Romaanin kirjoittamisesta, tarinaan tutustumisesta ja jostain muustakin.
Kirjoittaminen on aina mielenkiintoista puuhaa. Siinä kohti kun tarinasta luulee saaneensa jonkinlaisen otteen, huomaakin olleensa väärässä. Itselläni tällaista ongelmaa ei yleensä ole ollut. Olen ollut hyvin vahvasti sellainen kirjoittaja, että kirjoitan alusta loppuun ja se on siinä. Ei siksi, etten haluaisi tai jaksaisi nähdä vaivaa sen editoimisessa, vaan koska tarina vain menee siihen tapaan. Minulla ei ole ollut tarvetta muovata sitä sen enempää. Ja hyvä asiahan tämä on.

Nyt kuitenkin huomaan muuttuneeni tässä asiassa.


Toki tilanne monellakin tapaa erilainen: Olen ennen keskittynyt kirjoittamaan lyhyempiä tarinoita, kahdestakymmenestä sivusta viiteenkymmeneen, ja romaanikäsikirjoituksia olen saanut aikaan vasta muutaman. Romaanit ovat muutenkin siitä hankalampi ja monimutkaisempi muoto, että se vaatii jatkuvaa ja pitkäaikaista työstämistä. Tarina kattaa pitkän ajan, ainakin sivujen määrissä, joten mielikuva ja tarpeet saattavat muuttua moneen kertaan. Novellissa on huomattavasti helpompaa nähdä koko matka jo ensimmäisestä rivistä.

Toinen on ihan se, että kirjoittamiseni on ollut viime kuukausina hyvin vähäistä. Onko se taitojen ruostumista vai mitä, en tiedä, mutta kyllä ketjut pikku hiljaa alkavat taas nykiä eteenpäin.

Millainen kokemukseni tämän hetkisen projektini kanssa sitten on ollut?

Kirjoitan suomeksi romaani, joka sijoittuu Suomeen (työnimellä Suomalainen rikos). Miljöö ja realistinen ja maanläheinen näkökulma on itselleni vielä hieman tuntemattoman peitossa, joten sen kanssa saa itsekseen jo painia. En ole koskaan pitänyt Suomea mielenkiintoisena tapahtumapaikkana, mutta kenties se on vain näkökulmakysymys. Nyt yritän suhteuttaa tapahtumat tänne ja tuoda siihen oman hohtonsa.

Kuten mainitsin, itse romaanimuotokin on vielä hieman tuntematonta aluetta. Näin alussakin on pidettävä mielessä, että tarinan on oltava "pitkä", juttua on löydyttävä. Vaikka tiedän, että minulla on mielenkiintoista sanottavaa pitkälle ajalle, niin alussa on huolehdittava riittäkö se sittenkään. Mitä jos kuudenkymmenen sivun jälkeen iskee loppu?

Epävarmuus kuuluu aina asiaan, ei siinä mitään.

Mikä suurempaa on ollut se, miten paljon asiat ovat muuttuneet näin alkuun. Luulin tietäväni minkälaiset hahmot kaiken keskiössä ovat ja mitä he tekevät, mutta olin nähtävästi väärässä.

Päähenkilö, Jouko, on tukeva pälvikaljun omaava neljäkymmentävuotias pienen luokan rikollinen, joka rotan lailla pyrkii pysymään kaikesta suuresta niin kaukana kuin on mahdollista (herättämättä näinkään huomiota).

Tällä hetkellä päähenkilönä on sama mies samoissa kohtauksissa, mutta hänen nimensä onkin Hannes ja hän on kolmekymmentävuotias, luiseva ja omaa haalean ja sotkuisen hiuspehkon. Pikkurikollinen hän on, muttei aivan niin likainen kuin hänen aiempi muotonsa. Pelokas yhä, mutta ei aivan yhtä alhainen.

Päätös tähän tuli luontaisesti kun oli kirjoittanut ensimmäisen luvun kolmannen vai neljännen kerran, eikä se vieläkään onnistunut. Tajusin, että Jouko oli päähenkilöksi liiankin epämiellyttävä. Tästä reppanasta olisi ollut turhan vaikea saada toimivaa päähenkilöä ja ikää tuntui lopulta olevan liian paljon muihin hahmoihin verrattuna. Nuorempi versio sopi rooliin paremmin.

Eikä muutokset tähän päättyneet. Kun pääsin toisen hahmon ensimmäiseen lukuun ja olin kirjoittanut sen puoleen väliin, tajusin, ettei tämäkään toimi.

Tällä kertaa ongelma ei ollut hahmossa, vaan kohtauksen tunnelmassa. Olin asettanut hahmon odottamaan tulevaa konserttiaan ja pohtimaan synkkiä ja voivottelemaan ja muuten vain vellomaan itsesäälissä.

Tässä ei muutamakaan asia toiminut: Ensinäkin se, että kohtaus oli aivan turhan synkkä ja masentava tunnelmaan, jota haluaisin kirjalla saada aikaan (jotain mustan komedian, toiminnan ja ihmetyksen väliltä, jossa seurataan tapahtumia koska ei voi olla seuraamatta). Se, että käytämme ensimmäiset sivut esittämällä hahmon kaihoisan surullisena ei oikein herätä tämänlaista tunnetta.

Toinen oli se, että kohtaus alkoi niin kuolettavan hitaasti. Ensimmäisillä luvuilla on tärkeä pitää lukija mukana ja tämän tyylisellä kirjalla se on erityisen tärkeää, vauhti kun pitäisi välittyä myös lukijalle. Tapahtumat vain tapahtuvat ja jälkeenpäin voidaan ihmetellä mitä se oli. Joten Jare, hahmomme, siirrettiin kymmentä minuuttia vaille ennen konserttia ja kaksi sivua tiivistettiin yhteen kappaleeseen. Sitten mennään eikä meinata.

Nämä ovat ensimmäisiä askelia ja paljon tulee vielä muuttumaan. Odota vaan sitä, kun tarinassa pääsee loppuun asti ja tajuaa, että hetkinen, ei alku enää toimikaan, mutta sellaistahan se on. Blogin lukijat kenties muistavat, että minä en ole kummoinen suunnittelija, joten näin mennään. Tällä kertaa minulla on jonkinlainen runko tai kartta, joten tiedän noin about mihin suuntaan lähden, mutta jos muutoksia tulee niin tulkoon.

Eikä mikään tähän mennessä ole mennyt hukkaan, ei missään nimessä. Kaikki minkä olen kirjoittanut olen siirtänyt omaan tiedostoonsa, joka sisältää tälläkin hetkellä viisi ensimmäistä lukua, kaksi toista lukua ja läjän muita testilukuja. Mitään en suositella koskaan heittämään pois, koskaan ei tiedä koska niitä voi kaivata. Itselläni on ollut lukemattomia hetkiä kun tajuan, että oikea ensimmäinen luku koostuu kahdesta eri testiversiosta ja napsin niistä tiettyjä kohtauksia omaan käyttöön.

Tähän mennessä kirjoitettu on parasta mahdollista tutkimista hahmoista ja itse tarinasta. Sen sijaan, että pohtisin mistä ruuista hahmot pitävät tai mikä on heidän lempivärinsä, minä asetan heidät kohtausten keskelle ja tutustun heihin. Katson miten he toimivat tässä ympäristössä, miten he toimivat ja liikkuvat, mikä on heidän tapansa puhua, ja sopiiko se valitsemaani tarinaan. Onko valaistus oikea, liian synkkä tai liian valoisa?

Kaikki oikeudet pidätetään, kuten on isoilla kihoilla tapana sanoa.

Missä ollaan ensi viikolla, ei mitään hajua, mutta kuva on varmaan jo hieman selkeämpi.