maanantai 31. maaliskuuta 2014

Sarjakuva-arvostelu: Batman - Hush


3/5 pistettä - supersankari - noin 320 sivua - sisältää kaikki julkaistut kaksitoista osaa - käsikirjoittanut Jeph Loeb, kuvittanut Jim Lee - julkaistu 2002-2003, kokoelmaksi 2004 - EI suomennettu - oma kirja

Vuonna 2002 Jeph Loeb ja Jim Lee saivat pestin kirjoittaa ja piirtää kuukausittain ilmestyvää Batmania. Tuloksena oli kokonaisuus nimeltä Hush. Ensimmäisen osan ennakkotilaukset nostivat sarjan heti myyntilistojen kärkeen ja myöhemmin se on nostettu kokonaisuutena merkittävimpien Batman tarinoiden joukkoon. Loeb ja Lee eivät itse jatkaneet tarinaa, mutta Hushin hahmot ovat myöhemmin ilmestyneet myös toisissa sarjoissa.

Killer Croc on kidnapannut lapsen lunnaita vastaan ja Batmanin on pelastettava niin lapsi kuin rahat ennen kuin mitään ehtii käydä. Taistellessaan Crocia vastaan, Kissanainen varastaa rahat ja nopeasti kukistettuaan Crocin, Batman lähtee takaa-ajoon. Juoksussa pitkin Gothamin kerrostalojen kattoja Batman on saamassa Catwomanin kiinni, kun jokin katkaisee hänen köytensä. Batman putoaa kerrostalon katolta ja romahtaa maahan. Tällä kertaa kyse ei ole pelkästä mustelmasta ja selvitäkseen hengissä, Batmanin on kutsuttava vanha lapsuuden ystävänsä Tommy Elliot, yksi Amerikoiden paras kirurgi.

Tämä tapahtumavyöry aloittaa Hushin tarinan, jossa kysymykseksi nousee se, kuka oikein katkaisi Batmanin köyden ja saa nyt Batmanin entiset viholliset kääntymään häntä vastaan uusilla taktiikoilla. Luvassa on vauhtia monella rintamalla ja pitkähkö tarina käy läpi monia vaiheita, ennen kuin selviää, kuka oikein kaiken takana on.

Kirjan vahvuus ja samaan aikaan heikkous on sen kunnianhimo. Koko Batmanin historia on haluttu ottaa tähän mukaan ja vastuksiakin on enemmän kuin lukijalla sormia joilla laskea. Jos Batmanista tietää vain sen, mitä elokuvista on opittu, joutuu lukija kohtaamaan paljon uutta mitä ei lähdetä alusta asti selittäämään. Aiemmallekin lukijalle tässä tapahtuu paljon ja toisinaan tulee muistuttaa itseään kuka kukin on ja miten ne liittyvät kaikkeen. Onneksi lähes kaikesta on pieni kertaus, joskin se voi jättää hahmon ja tämän motiivin heikoksi. Jokainen kuitenkin tunnistaa suurimmat hahmot, ja varsinkin kohtaukset Teräsmiehen ja Jokerin kanssa saavat lukijan puolelleen.

Suuri hahmovalikoima luo ongelmia siinä, ettei mikään pysy ruudulla kauaan. Tarina tuntuukin pitkään vain heikolta tekosyyltä jossa päästään esittelemään mahdollisimman suurta hahmogalleriaa. Vähän väliä muistutetaan, että kyse on suuremmasta tarinasta ja nämä kaikki on nidottu yhteen, mutta sitä on vaikea uskoa tai muistaa. Vasta kaksitoistaosaisen tarinan lopussa käsitellään tätä mysteeriä, aiemmat osat kiertelevät aihetta ja toimivat vain suuntaviittoina seuraavaa taistelua varten. Kun mysteeri paljastuu, se tuntuu osittain jopa huijaukselta. Mysteeri ei anna lukijalle mahdollisuutta keksiä ratkaisua itse, vaan se huijaa joka käänteessä koskaan antamatta todellisia vihjeitä. Lopullinen vastaus tuntuu muutenkin heikolta.

Kirjan parasta antia on Jim Leen taide. Piirrosjälki on yksityiskohtaista ja kaunista, joskin toisinaan ruumiinrakenteissa mennään vähän ylikin: rintakehät ovat valtavia niin miehillä kuin naisillakin, eikä anatomia aina tunnu olevan hallussa. Kuvia kuitenkin katsoo erittäin mielellään, Batman näyttää uhkaavalta ja Catwoman uhkealta. Leen selvä vahvuus on poseerauskohtaukset, ne staattiset kuvat joissa hahmot on sijoiteltu kuin kreikkalaiset jumalat. Liikkeessä ja taistelussa hahmoissa ei tunnu olevan tarvittavaa eloa. Paksu kirja ei valitettavasti anna kunniaa aukeama kuville, jotka halkeavat keskeltä.

Hushilla on kaikki edellytykset olla yksi parhaimmista Batman tarinoista: se kerää yhteen yhdet alan kärkinimistä ja luo käytännössä All-Star Batman tarinan. Tässä ei kuitenkaan onnistuta tarkoitetulla tavalla ja lopputuloksena on juonellisesti sekava kokonaisuus. Tekijät ovat selvästi haukanneet liian suuren palan eikä tarinaa ole ajateltu alusta loppuun ennen aloittamista. Jos tälle antaa anteeksi ja hyväksyy sen, että Batmanin nyt on vain pistettävä koko Gothamia pataan, niin Hush tarjoaa erinomaista viihdettä.

Lue myös arvioni Jeph Loebin käsikirjoittamasta sarjakuvasta:
 Batman: Riivattu ritari

Jälkikeskustelu - sisältää lieviä juonipaljastuksia
Tämä oli teos, jonka kanssa piti todellakin painia siinä mielessä, minkä pisteen annan. Kolme vai neljä? Sinänsä tässä oli paljon hyvää ja pidän ylipäätänsä ideasta paljon, mutta samaan aikaan oli juonellisesti menty metsään ja kovaan.

Itse tarinan aikana koko mysteeri tuntuu unohtavan ja kun siitä muistutetaan, tulee todellinen ahaa-fiilis. Niin, tässähän oli tämäkin juttu. Batman ryntäilee joka suuntaa ja kaikki viholliset tulevat vastaan. Tämä on hauskaa ja mälsää, mieluummin olisi keskitytty vain muutamaan hahmoon ja otettu heistä kaikki irti. Nyt jokainen rooli tuntuu cameo-roolilta, se on vain siinä, koska se on siistiä.

Muistin loppuratkaisun ja kuka tämä sitesiin sidottu hahmo oli, mutta tarina yrittää jallittaa tässä suhteessa jatkuvasti. Ei siinä mitään, hyvä tarina johtaa lukijan harhaa ja yllättää, mutta tässä tapauksessa se oli lähes törkeää huijaamista. Missään kohti ei voi päätellä kuka se on ja vääriä vastauksia tarjotaan niin paljon, ettei tässä ole edes järkeä. Sitten lopuksi selitetään, että hei, ei kukaan kuollutkaan, se oli Clayman (jota ei näy edes koko sarjakuvassa ja silti tällä selitetään ainakin kaksi valekuolemaa - mitä?).

Sekavaa jopa supersankari touhuksi.

Kyllä tämä silti menee hyvin ja tässä on mainioita kohtia. Kuten mainitsin, varsikin taistelut Teräsmiehen ja Jokerin kanssa ovat mielenkiintoisia. Ne eivät kuitenkaan vain riitä. Kun tämä olisi vain ajateltu tarkemmin ja saatu selväksi kokonaisuudeksi, olisi tämä varmasti yksi Batman tarinoiden huippuja.

Nyt on pakko laskea pisteet kolmoseen, sillä kun mietin mitä olen lukenut viime aikoina, Perkeros, I Kill Giants, niin ei tämä kyllä niille pärjää, Batman fani vaikka olenkin. Harmi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti