Sarjakuva-arvostelu: Perkeros - JP Ahonen, KP Alare

4/5 pistettä - huumori, musiikki, yliluonnollinen - noin 180 sivua - kustantanut WSOY - ilmestynyt vuonna 2013 - kirjastolaina

Suomalaiskaksikon, JP Ahosen ja KP Alaren, kirjoittama ja kuvittama Perkeros on hämmentävän tasokasta sarjakuvaa.  Se on helposti lähestyttävä teos niille, jotka eivät tavallisesti sarjakuva lue, mutta sarjakuvien lukijat nauttivat siitä vähintään yhtä paljon. Hauska ja äärimmäisen kaunis teos tekee yllättävän valinnan: musiikki on kirjan pääosassa. Miten sinä voit esittää kolmen aukeaman otoksen kun bändi soittaa kappaletta? Perkeroksen pojat todistavat, että ihan hiton hyvin voikin.

Kirja seuraa nimikkobändin, Perkeroksen, vaiheita. Bändin keulahahmo, itsetunto-ongelmainen Akseli, vaatii kaikilta parasta ja vähän enemmän, vaikkei itsekään ole niin hyvä kuin antaa itsensä ymmärtää. Muu bändi, ikivanha hippi, taideopiskelija ja karhu (kyllä, oikea mesikämmen), yrittävät pärjätä Akselin kanssa, mutta selvää on, että jotain on tehtävä. Näistä lähtökohdista Perkeroksen porukka lähtee tekemään tietään kohti Rocktoberfestiä, jonka tehtävänä olisi toimia lähtölaukaisuutena kuuluisuuteen.

Ratkiriemukkaan käsikirjoituksen seuraaminen on yksinään jo mahtavaa. Hahmot onnistuvat saamaan itsensä uskomattomiin tilanteisiin ja heidän välinen dialogi on ääneen naurettavan hauskaa. Tämä onkin Perkeroksen suurin vahvuus: se onnistuu todellakin viihdyttämään lukijoitaan kun tämä surkahupaisa bändi yrittää pysyä kasassa. Käsikirjoitus on hyvin vakuuttava, eivätkä oudot asiat, kuten se, että bändin rumpali tosiasiassa on karhu, jää edes ihmetyttämään. Näin vain on, ja hyvä niin.

Mutta tarinasta löytyy myös syvyyttä ja yllättävänkin synkkiä aiheita. Tämä tuo tarinalle vakuuttavuutta, mutta sotkee toisinaan huumoripuolen. Siinä missä ensin on naurettu Akselin vaatimuksille täydellisyyteen, tuodaankin seuraavaksi esille, että tämä tosiasiassa on hyvin vakava ongelma, joka saattaa tuhota Akselin. Varsinkin kohtaukset Akselin tyttöystävän kanssa jäävät mieleen valitettavina tapahtumina. Valitettavasti synkkyys myös menee toisinaan ristiin tarinan toisen, paljon kevyemmän puolen kanssa. Lukijalle jää toisinaan ristiriitainen tunne kun äkisti vaihdetaan synkästä valoisaan. Saako tässä nyt nauraa vai ei?

Kirjan loppupuolella tiukka paketti alkaa hieman rakoilla ja yllättäen kirja ottaa mukaan yliluonnollisia elementtejä. Nämä selitetään kirjan maailmaan sopivasti ja ne ovat hyviä kohtauksia siinä missä muukin, mutta tuntuvat silti hieman irtonaisilta.

Kaiken kaikkiaan käsikirjoitus on erittäin hyvä, jonka lukemista tuskin voi katua, mutta onneksi kyse on sarjakuvasta, eikä romaanista. Perkeroksen kuvitus on nimittäin ällistyttävän kaunista. Se on hyvin sarjakuvamaista ja samaan aikaan hyvin realistista. Hahmot varsinkin onnistuvat välittämään juuri oikeanlaisen tunteen, mutta aivan samalla tavalla taustat ovat todella kauniita. Jo mainitut useiden sivujen pituiset osiot, joissa hahmot soittavat musiikkia, loksauttavat suun auki. Tuntuu mahdottomalta yhtälöltä välittää musiikki kuvien kautta lukijalle, mutta tässä on onnistuttu, ja nerokaasti onkin. Perkerosissa en muista löytäneeni yhtäkään ei-hyvää-kuvaa. Se vain on uskomattoman kaunista.

Perkeros ei ole vain hyvä sarjakuva, vaan se on loistava kansainvälisellä tasolla. Se on hauska ja kaunis, tarina vie mukanaan ja sivuja haluaa jäädä tuijottamaan, siis kaikkea mitä sarjakuvan tuleekin olla. Tästä on siis jaettava ehdoton suositus kaikille, piti sarjakuvista tai ei. Musiikista pitäminenkään ei ole millään tavalla pakollista, mutta niille joille Opeth ja muut maistuvat, on luvassa vielä enemmän hupia.

Jälkikeskustelu - ei sisällä juonipaljastuksia
Itse törmäsin useassakin mediassa Perkerosiin viime vuonna, ja nyt kun se kirjastossa oli nenän edessä, niin eihän siinä voinut muuta tehdä kuin napata mukaan. Hyvän valinnan tein, ehdottomasti.

Itselle tämä oli varsin selvä juttu: Perkeros on saatava omaan hyllyyn.

Jos muistan oikein, olen kuullut tälle tulevan jatkoa. Sitä en ihmettelisi. Perkeros on ollut kuumaa kamaa niin Suomessa kuin ulkomailla, jonne siitä on otettu käännöksiä. Toivottavasti menestyy hyvin, sillä itse ainakin mielellään lukisin lisää Perkeroksen kömmähdyksistä. Sen verran voisi vielä palautetta antaa, että kirjassa voisi olla enemmän lukuja. Jos muistan oikein, siinä on nyt vain neljä lukua, ja vaikka sarjakuvan lukee suhteellisen nopeasti, ovat nuo luvut hieman liian pitkiä. Riittäisi iloakin kauemmaksi.

Aion varmasti lukea tämän jälkeen JP Ahosen muita teoksia, muun muassa Villimpi pohjola. Hänen omilta kotisivuiltaan löytyy joitain strippejä, ja ne ainakin vaikuttavat aivan yhtä hauskoilta kuin nämäkin.

Lyhyesti: lukekaa!