tiistai 8. huhtikuuta 2014

Sarjakuva-arvostelu: Sillage #1 - Tulta ja tuhkaa

3/5 pistettä - scifi, seikkailu - noin 50 sivua - käsikirjoittanut Jean David Morvan, kuvittanut Philippe Buchet - julkaistu 1998, suomennettu 2009 - kustantanut Egmont - kirjastolaina

Ranskalainen käsikirjoittaja-kuvittaja pari Morvan ja Buchet ovat luoneet eeppisen scifisarjakuva Sillagen. Mutta mikä Sillage edes on, ja mitä tekemistä tarinan päähenkilöllä Navisilla on kaiken kanssa? Näitä kysymyksiä selvitetään tarinan ensimmäisessä osassa, joka toimii vasta pohjustuksena tulevalle. Sarjasta on julkaistu tähän mennessä kuusitoista osaa, joista kahdeksan on ehdityy suomennetaa.

Nuori ihmistyttö, Navis, elää viidakossa puhuvan kissapetonsa kanssa. Elämä on sujunut tähän mennessä hyvin, eikä sillä ole merkitystä, että Navis on ainoa rotunsa edustaja. Viidakossa asuu vain muita petoeläimiä, joiden kanssa Navis on luonut tasapainoisen elämän. Sitten eräänä päivänä maahan iskeytyy laite avaruudesta, jota seuraa vieraan sivilisaation tunkeutuminen planeetalle. Nämä tunkeutujat joutuvat pian vastakkain Navisin kanssa ja vaarana on koko planeetan tuho.

Heti on selvää, ettei Sillage pelkää ottaa isoja kuvioita käsiteltäväksi. Tarinassa on monia käänteitä ja kokoajan jyskytetään vauhdilla eteenpäin lähemmäksi kohti tarinan kliimaksia ja kiehtovaa lopetusta. Valitettavasti tämä ei ole erityisen hyvä piirre, sillä tarina olisi toiminut paljon paremmin hitaamalla vauhdilla, kenties niin, että yhden albumin tarina olisi jaettu kahtia. Tarinassa on muutama mielenkiintoinen käänne joka syventää niin tarinaa kuin hahmojakin ja nostaa sen muun massan yläpuolelle, mutta valitettavasti yksikään käänteistä ei onnistu tekemään suurta vaikutusta. Koska vauhti on niin nopea, ei lukija ehdi saada mistään kiinni, eikä tunnesidettä muodostu. Yllätykset eivät tunnu yllätyksiltä, koska niitä ei ole pohjustettu alkuunkaan. Muutenkin tarina tuntuu etenevän vain koska niin on pakko. Sen sijaan, että lukijalle annettaisiin näytettäväksi tapahtumien kulku, hahmot selittävät sen jotta voitaisiin siirtyä jo seuraavaan kohtaukseen.

Yhdeksi osaksi tämä on varsin pitkä sarjakuva, noin 50 sivua, mutta se aiheuttaa omat ongelmansa. Sarjakuvan voi lukea hyvin yhdellä istumalla, mutta silti siinä olisi hyvä olla jokin kohta, jolloin lukemisen voisi keskeyttää.

Tarzania muistuttava vahva villityttö Navi, on mainio hahmo. Hänestä on helppo pitää, hän on kykenevä ja vahva. Samaa ei voi sanoa muista. Varsinkin tarinan vihollisiksi luokiteltavat muukalaiset tökkivät. Heidän esittely alkaa uhkaavasti, mutta muuttuu nopeasti pelkäksi pelleilyksi, omaksi parodiakseen. Lukijan on vaikea päättää onko kyse todellisesta uhasta vai pelkkä vitsistä. Päävastus joka sanoo "Räh häh hää" katalan suunnitelman toteuduttua ei erityisemmin vakuuta.

Tämä saa Sillagen vaikuttamaan yksinkertaiselta, mutta samaan aikaan Sillage pohtii suuria kysymyksiä, kuten yksilöllisyyttä ja vapaata tahtoa. Nämä yllättävän syvälliset pohdinnat ovat raikkaita ja tuovat tarinalle uuden puolen. Mutta kuten kaikkea muutakin, tätä ehitään vain nopeasti sivuutta ennen kuin aihe ja tapahtumat vaihtuvat.

Jos tarina itse on iso, niin myös sivut ovat isoja. Sillage tule tavallista A4:sta suuremmalla paperilla, mikä ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Tämä ei onneksi tarkoita kuvien suurennusta, vaan kuvat on alunperin tehty tälle muodolle. Sivut ovat äynnä kuvia, mikä pidentää itse tarinaa. Kuvitus on tyyliltään sarjakuvamaista ja kaunista. Se ei sykähdytä eikä sivunkokoisia kuvia löydy, mutta kuvitus jaksaa pitää mielenkiinnon yllä ja enemmänkin. Taustat ovat yksinkertaisia, mutta itse hahmot toimivia, vaikka toisinaan alieni saattaakin näyttää tavallista kummallisemmalta. Tuodaan vielä esille, että Navis on suuren osaa sarjakuvasta rinnat paljaana. Tätä ei kuitenkaan kannata pelästyä, kuten Amerikoissa pelästyttiin ja sensuroitiin. Tämä on nimittäin tehty hyvällä maulla, eikä sillä missään vaiheessa mässäillä - näin vain on. Miksi villityttö siitä edes välittäisi?

Sillagen ensimmäinen osa, Tulta ja tuhkaa, vakuutti mutta jätti myös hienoisen kaipuun paremmalle. Lähtökohta on kunnossa ja on selvää, että tekijät osaavat hommansa, mutta joukossa on paljon asioita, jotka särähtävät kirjaa lukiessa. Kuvitus kuin tarinakaan ei ole täydellinen, "vain" hyvää keskitasoa. Itse tarina toimisi paremmin hitaammin kerrottuna, mutta viimeisten sivujen loppukäänne lupaa paljon tulevalta. Pakkohan tätä on vielä lukea ja selvittää, mikä se Sillage todella on.

Jälkikeskustelu - sisältää juonipaljastuksia
Niin, tästä taas huomasi miten liian nopeasti kerrottu tarina ei aina toimi. Jotta tapahtumilla olisi jotain vaikutusta, sen pitää antaa vaikuttaa lukijassa. Mielestäni oli hienoa, että päävastuksesta näytettiin luonnollisempi puoli, joka selitti tapahtumat ja antoi syyn hänen teoilleen. Tämä ei kuitenkaan oikein tuntunut miltään, koska hän oli näkynyt tätä ennen vain muutama kerran. Nyt minulle jäi mieleen vain se, että idea oli hyvä. Sama koskee villipedon kuolemaa. Ai nytkö se kuoli? Ja nyt kun selasin sivuja uudemman kerran, huomasin, ettei lopussa ole mitään taistelua Navisin ja päävastuksen välillä. He pääsevät toistensa luokse ja Sillage tulee ja taistelu on ohi. That's it.

Mielestäni suomennos tuntui ajoittain hyvinkin kömpelöltä (vai liekö ongelmat jo alkuperäisessä tarinassa). Dialogi oli ajoittain töksähtelevää ja muutenkin yksinkertaista, mutta itse suomennos ei tätä parantanut. Varsinkin huudahdus simpare! töksähti omaan korvaan. Kuka oikein puhuu noin?

Loppuratkaisu oli kuitenkin mielenkiintoinen ja saimme näin ensi makua siitä, mitä Sillage todella on. Mielenkiintoinen lähtökohta, muuta en voi sanoa. Tästä voisi tulla jotain todella hyvää, kunhan vain pääsisimme tutkimaan asioita tarkemmin. Ei yhden osan tarvitse kertoa koko tarinaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti