lauantai 1. marraskuuta 2014

Kellari on jälleen avattu!

Ensin päättyi viikkoraportti ja aika pian kaikki muukin. Miten ihmeessä tähän päädyttiin?

Kuten yleensä, syitä on lukuisia. Käyn niitä, ja omaa kirjoittamista ylipäätänsä, tarkemmin läpi alempana, mutta idea on yksinkertainen: nyt on tarkoitus hypätä takaisin kirjoittajan pallille ja saada hommat toimimaan, blogi mukaan lukien. Joitain muutoksia tullaan tekemään, mutta päälinjaus on selvä: blogia tullaan päivittämään.

Ja hitto vie, niin tullaan päivittämään omia kirjoitusaikataulujakin! Onko tälle muutenkaan parempaa aikaa nyt, kun National Novel Writing Month (NaNoWriMo) on alkanut!

Miksi viime kuukausina ei ole saatu mitään aikaa
Siitä alkaa olla puoli vuotta, kun ensimmäisen kerran huomasin kirjoittamiseni alkaneen tökkiä jostain minulle tuntemattomasta syystä. Viime kuukausina se kasvoi niin suureksi, etten saanut enää mitään aikaan. En blogia enkä fiktiota pöytälaatikkooni. Kun päätin viikkoraportin kirjoittamisen, en tajunnut jättäväni pois yhtä kirjoittamistavoitetta, joka vaati kirjoittamaan viikottain. Sen jälkeen tuntui liiankin helpolta "vahingossa" pudottaa muitakin tavotteita.

Minua itseäni harmittaa suuresti, miten tämä päätyi tähän. Kun aloitin tämän blogin, vannoin itselleni, ettei tämä kuolisi yhtäkkiä ja varoituksetta, kuten niin monelle blogille tuntuu käyvän. Kuinkas sitten kävikään. Nyt voin ainakin väittää tietäväni, miksi ja miten helposti siinä käy niin.

No miten tähän päädyttiin onkin hieman pidempi juttu.

En tosiaankaan osaa tarkkaan sanoa, mikä johti kirjoittamisen takkuamiseen vuoden alussa. Huomasin vain, että kirjoittaminen oli muuttunut joksikin paljon haastavammaksi, kuin aikaisemmin.  Vielä vuosi sitten saatoin istahtaa tuolille ja kirjoittaa lähes koko päivän ilman minkäänlaisia ongelmia. Nyt minun on vaikea keskittyä puolta tuntia pitempään (olettaen, että olen edes ylittänyt sen ensimmäisen kynnyksen).

Toinen on se, että ajauduin lähes tulkoon vahingossa muiden, paljon helpompien, viihdemuotojen pariin. Maintsin blogissani, etten ollut pelannut vuosiin mitään, mutta kun eräänä päivänä satuin koettamaan erästä peliä, oli sen pariin palaaminen seuraavana päivänä huomattavan helppoa. Toinen on se ikiaikainen ongelma netin kanssa: turha selaaminen, jolle ei tule mitään loppua. Kai näistä molemmista toisinaan jotain iloa saa, mutta harmillisinta on se, kun itseäkin ärsyttää, ettei saa aikaa, vaikka haluaisi.

Nämä viihdekeinot tarjoavat välitöntä ja helppoa tyydytystä, kun taas kirjoittaminen on haastavaa ja aikaa vievää. Myöhemmin se tyydytys muuttuu ärsytykseksi, mutta helppoa se silti on, liiankin.

Jossain kohti saatoin välttää blogin ja tekstien avaamista useiden päivien ajan, ja jos sainkin itseni asettumaan kirjoitusprojektin ääreen, vakuutin itselleni nopeasti, että minun pitää "katsoa ihan nopeasti yksi juttu".

Ei tarvine selittää kuinkas siinä kävi.

Mitä edes kirjoittaisin? Miksi kirjoitan?
Kesällä inspiraatio nousi voittoon ja kirjoittamishanat aukesivat, mutta sitä seurasi toinen ongelma:

Mieleeni nousi vakava kysymys siitä, miksi oikein kirjoitan.

Kehittyäkseni ja saadakseni tekstini muille luettavaksi. Koska rakastan tarinoiden kirjoittamista, koska haluan jakaa nämä muiden kanssa.

Mutta mitäs jos en saakaan tekstejäni julkaistua?

Mieltäni ei niinkään vaivannut kysymys siitä, että mitä jos en ole tarpeeksi hyvä. Sen kanssa en ole koskaan joutunut kamppailemaan vaan luotan taitoihini ja jos kävisikin niin, etten täyttäisi vaatimuksia, minä ottaisin sen haasteena ja kehittyisin.

Mikä minua vaivasi, oli se, että mitäs jos kirjoittamillani teksteillä ei tehdä mitään?

Kirjoitan laidasta laitaan erilaisia tekstejä, mutta Suomi on pieni kieli- ja lukualue ja meillä on selvästi ne omat kirjat joita haluamme. Haluamme arkirealismia, tarinoita omista elämistämme tutussa ja turvallisessa ympäristössä.

Ironisesti tämä on kenties ainoa genre, joka ei minua kiinnostaa.

Nuorille meillä on useitakin yliluonnollisia / paranormaaleja teoksia, mutta aikuisille ei niinkään paljoa. Ne vähät aikuisten kirjat ovat pienkustantajien tuottamia kirjoja, mikä usein onkin ainoa vaihtoehto. Nytkin kirjamessuilla sain jälleen kuulla kuinka kustantaja sanoo: En tiedä mitään scifistä ja fantasiasta, joten en edes lähde kustantamaan sitä. Onneksi meillä on pienkustantajia, jotka saattavat hyvinkin olla ainoa vaihtoehto.

Tekstini sisältävät muitakin elementtejä, jotka saavat epäilemään sitä, lukevatko suomalaiset näitä. Esimerkiksi Suomi ei juurikaan onnistu kiehtomaan minua tapahtumapaikkana, vaan kirjoitan usein jonnekin täysin muualle. Viime vuonna kustannusedustajan kanssa käymäni keskustelu toi esille sen, etteivät suomalaiset halua sellaisia kirjoja (ainakaan kustantajan näkökulmasta).

Näiden asioiden ja ajatusten johdosta huomasin miettiväni, onko tässä mitään järkeä? Vaikka onnistuisinkin kirjoittamaan hyvää tekstiä, niin julkaistaisiinko se muissa kuin pienimmissä kustantamoissa?

Hyvässä ja pahassa tätäkin pohdintaa varjosti se, että tiesin kyseisen ajattelun olevan typerää. Julkaisemiseen on pitkä matka ja kirjoittamistahan tehdään hyvin pitkälti omaksi iloksesi. Se on totta, kirjoitan itselleni ja koska se on hauskaa - mutta. Julkais on aina ollut se ensimmäinen tavoitteeni.

Tässä kohti alkoi jo olla varsin selvää, että minun on kirjoitettava englanniksi. 

Olin miettinyt tätä jo pitkän aikaa, myös täällä, ja se vaikuttaa kaikista viisaimmalta vaihtoehdolta (tietyssä mielessä ainoalta vaihtoehdolta). Englanniksi kirjoittaessani minun ei juurikaan tarvitse välittää siitä, mitä kirjoitan. Yleisö on niin valtava, että kaikelle (hyvälle kirjallisuudelle) löytyy lukijansa. Ja kyllähän meilläkin luetaan niitä samoja kirjoja, Jack Reacheria, Stephen Kingiä ja Tulen ja Jään laulua. Me emme vain halua sellaista kirjaa suomalaiselta kirjailijalta. Suoraan sanottuna en tosiaankaan usko, että Hannu Rajanimen scifiteokset olisivat löytäneet suomessa kustantajaa (vaikken vielä niitä olekaan lukenut), jos ne eivät olisi jo menestyneet englanniksi.

Kielen vaihtaminen alkoi pikku hiljaa vaikuttaa vaihtoehdolta, jota kohti olin matkannut jo pidemmän aikaa.

Pieni muttahan siinä vielä on: Toisella kielellä kirjoittaminen on aivan helvetin haastavaa.

Kirjoittajan työkalut ovat sanat ja lauseet, joissa kehittyy vain käyttämällä ja tutkimalla niitä. Teemme näin jatkuvasti ja koko ikämme, kirjoittajat siitä hieman tietoisempina kuin muut. Miten siis lähteä kirjoittamaan vieraalla kielellä, josta tiedät vain murto-osan.

Vastaus taitaa olla se, että aloitat siitä missä nyt olet ja vähä kerralla kehityt.

Hidasta se on, se on varmaa. En edes uskalla lähteä kirjoittamaan mitään romaanimuotoista nyt. Kirjoitan lyhyitä, vähän reilu sivunmittaisia tekstejä, joissa harjoittelen eri tyyleillä kehittäen (toivottavasti) niin kieltäni kuin tarinankerrontaani. Olen kesästi asti lukenut englanniksi kirjoitettuja kirjoja. Mitä enemmän on kielen vaikutuksen alaisena ja mitä enemmän sitä käyttää, sitä nopeammin kehittyy.

Se ei kuitenkaan riitä. Moni on sanonut tätä ja ajattelen hyvin vahvasti niin myös itse: jos haluat kirjoittaa kirjallisuutta jollain kielellä, pitää sinun muuttaa maahan, jossa sitä puhutaan. Jotta oikeasti voisin esittää asioita englanniksi, on minut ympäröitävä sillä. Ei vain kotona lukemalla, vaan puhumalla ja kuulemalla. Se pitää olla niin vahvaa, että ajatuksenikin alkavat toimia englanniksi, kuten eräs kirjoittaja sanoi.

Tällä hetkellä se onkin yksi tavoitteistani: haluan päästä maahan, jossa voisin oppia englannin kielen.

Omalla tavallaan tämäkin on ikuisuusprojekti, jolle ei voi asettaa minkäänlaista aikataulua. En tiedä kuinka kauan menee, että saisin mahdollisuuden lähteä koto-Suomesta, enkä sitä kauanko kielen oppimisessa menee. Tyhjästä en onneksi lähde liikkeelle, olen aina ollut suhteellisen kyvykäs englannin kanssa.

Ja tämänkin jälkeen kielen oppiminen on vain yksi lukuisista vaiheista. Sitten pitäisi vielä kirjoittaa, ja hyvää kirjallisuutta. Vaikka potentiaalisia kustantajia olisikin moninkertaisesti valittavana, ei se tarkoita, että näiden listoille olisi yhtään helpompi päästä. Hitto, mitä luultavammin se on päinvastoin. Kirjoittajia on samaten todella paljon enemmän.

En siis aio hylätä suomenkieltä. En tosiaankaan.

Olen aina pitänyt suomenkielestä ja haluan kirjoittaa myös sillä. Sen vain on oltava jotain, mitä suomalaisetkin lukisivat. Jotain, jonka kirjoittamisessa näen järkeä.

Jouduin pohtimaan pitkän aikaa mitä se oikein olisi. Mitä oikein haluan?

Rikoskirjallisuus oli helppo valinta. Se minua kiinnostaa ja on myös aihe, josta aidosti haluan kirjoittaa (seison yhä sen takana, ettei kenenkään tulisi kirjoittaa tekstiä, jonka suhteen ei ole intohimoinen).

Eli rikollista menoa. Mutta minkälaista? Tämä oli kaikista vaikein kysymys, johon sain muutamankin vastauksen. Minulla kesti vielä pidempää selvittää noita vastauksia ja löytää se, kummasta minulla on enemmän sanottavaa. Kumpi on tällä hetkellä minua lähempänä ja mitä haluan.

Ja nyt uskon tietäväni. Olen aloittanut jo ensimmäisten koetekstien kirjoittamisen ja teksti muuttuu jatkuvasti. Toinen päähenkilö muuttui nyt parin päivän ajan lihavasta nelikymppisestä laihaksi kolmikymppiseksi, joten mikään ei ole vielä lukossa. Sen kyllä tiedän, että mikään ei hänelle tule onnistumaan.

Vielä tällä ei ole muuta työnimeä kuin Suomalainen rikos, mutta kenties sekin jossain kohti selviää.

Kellarin suunnitelmat
Blogisuunnitelmat ovat vielä hieman hämärät itsellenikin, mutta päivityksiä on lähiaikoina tulossa. Kirja-arvostelut tulevat mitä luultavammin putoamaan kyydistä, suurin osa kirjoistani kun tosiaan on englanniksi, eikä niitä näytetä niin paljoa lukevan. Kirjablogeja on muutenkin netissä niin paljon, ettei niitä kaikkia ehditä lukea. Julkaisen vielä ne, joista minulla on luonnokset, mutta muuten jättänen ne rauhaan.

Tärkeimpänä aion jatkaa kirjoittamisartikkeleiden tuottamisen. En tiedä miten hyödyllisinä näitä on pidetty, mutta se oli se syy, miksi lähdin kirjoittamaan tätä blogia. Sen tyyppiset artikkelit olivat niitä, joita olisin halunnut lukea kun olin vielä kokemattomampi kirjoittaja. Varmasti jossain on samassa tilassa olevia ihmisiä, eivätkä nämä suoraan sanottuna vanhene mihinkään (vaikka onkin myönnettävä, että ensimmäisten artikkeleiden kirjoitusasu on aivan hirvittävä...) Se oli se idea, joka aloitti Kirjailijan kellarin.

Hieman hauskasti minua innostaa kirjoittamaan omia kirjoitusartikkeleitani se, että olen tällä hetkellä luovan kirjoittamisen kurssilla. Kerron kurssista varmasti myöhemmin tarkemmin, mutta huomaan siinä nyt olevan jonkinlaisia puutteita: käymme läpi kirjoittamista vain taiteena, emmekä käsittele niitä teknisempiä ominaisuuksia. Muut oppilaat ovat kysyneet esimerkiksi miten luoda jännitettä lukuun (Miten päättää luku jännittävästi) ja miten aloittaa tarina (Tarinasi ensimmäinen ja tärkein virke). Opettajallamme ei näihin, ja moniin muihinkin, ole suoria vastauksia, jotka konkreettisesti kertoisivat sen, miten nämä tulisi kirjoittaa. Hän ei esimerkiksi kiinnittänyt huomiota siihen, että eräs ryhmäläinen oli kirjoittanut dialogin putkeen yhdessä kappaleessa. Se on minusta monesti tärkeämpää palautetta kuin se, miten tarina voisi jatkua sen loppumisen jälkeen. Täällä kurssilla ainakin tuntuu olevan niitä, jotka vastauksia tämän tyylisiin kysymyksiin, ja ainakin nyt on yksi paikka, josta niitä voi löytää.*

Toiseksi aion jatkaa omien kirjoitusteni tilanteen kertomista. Kiitos kaikille, jotka toivat ilmi sen, miten olivat niistä pitäneet. Usein siitä on myös itselle hyötyä, kun pääsee kirjoittamaan auki omia ajatuksiaan ja jakamaan tunteitaan. Vielä en tiedä, tuleeko siitä viikottainen raportit, vai harvemmin. Riippunee siitä, miten paljon kerrottavaa on.

Ja omiin tiedostoihini ilmestyy niin pitkää tekstiä suomeksi kuin lyhyempää englanniksi.

Muistutus: NaNoWriMo alkaa !
Niin, nyt jos koskaan on aika rykäistä kirjoittaminen alkuun kun National Novel Writing Month alkaa!

Jos aihe ihmetyttää, niin suosittelen suuresti lukemaan viime vuonna kirjoittamani jutut aiheesta: Mistä NaNoWriMosta on kyse? ja NaNoWriMo analyysissa - hyvät ja huonot puolet. Jälkimmäinen sopii myös niille, jotka ovat jo ottaneet osaa NaNoon. Aina on hyvä hetki miettiä, mitä tästä oikein hyötyy.

Haastakaa itsenne ja muistakaa kirjoittaa mahdollisimman paljon! En itse aio ottaa sitä 50 000 sanaa tavoitteeksi, mutta mahdollisimman paljon pyrin kirjoittamaan tulevan kuukauden ajan, ja toivottavasti myös sen jälkeen.

Hyvää marraskuuta Kirjailijan kellarista
Ville-Markus Nevalainen
 
 

*(Kirjoittajan huomio: Kirjoittajalla ei ole mitään vakuuksia siitä, että tietäisi mistä puhuu "neuvoessaan" muita.)

11 kommenttia:

  1. Jee tervetuloa takaisin! Toivottavasti kirjoittaminen lähtee taas sujumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei anneta sen pysähtyä, niin eiköhän sen pitäisi sitten sujua :)

      Poista
  2. Ollutkin jo ikävä sun blogia. ;) Innolla jään odottelemaan postauksia!

    VastaaPoista
  3. Moi! Olen vähän samassa tilanteessa, haluan kirjoittaa pääasiassa englanniksi. Kirjoitan nyt novelleja, ajatuksena lähettää niitä englanninkielisiin lehtiin jatkossa. Liityin itse critters- nettikirjoituspiiriin, sieltä saa kommentteja omista teksteistä kun kommentoi castineeksi muiden juttuja, suositelen! Critters on spefikirjoittajille, mutta siellä on eri genreille onansa. Toiminta on ilmaista. Tein myös pari nettikurssia writer's digestin kautta, olivat tosi hyviä, se kielioppikurssi ja pari scifin/ fantasian kirjoitusta koskevaa kurssia ainakin. Siellä saa myös palautetta muilta kurssilaisilta. Ne maksoivat n. 300 dollaria kipale, mutta olivat sen arvoisia. Jos lähdet näihin, kannattaa katsoa, tuleeko kursseille muitakin, jos on vain pari osallistujaa, palautetta tulee tietenkin vähemmän. Toisaalta ohjaajat ovat oikeita kirjailijoita, joilta saa hyvää palautetta. Kirjoittamisen iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, en ollut näistä tietoinen! Pitää pistää ylös. Erityisesti tuo kielioppi on itselläni aihe, jota haluan kehittää. Vielä en ole pätätänyt miten lähden rakentamaan tätä tietotaitoa, mutta sehän tässä pian selviää.

      Poista
  4. Lopetin itse oman blogini tässä vastikään, ja mietin jo että oletkohan sinäkin tullut siihen ratkaisuus. Kävin kuitenkin joka päivä katsomassa ainakin kerran blogiasi(tylsä elämä?) että josko olisit taas kirjoittanut jotain. Ja tänään olit! Mahtavaa, tervetuloa takaisin!

    En ole vielä päättänyt, osallistuako NaNoWriMoon, olen kirjoitellut erästä huumori/komedia/draamatyylistä perhetarinaa, mutta kirjoittaminen on vähän tökkinyt sillä se kuolinkamppailuissaan kärvistellyt blogini, elämässäni olleet ongelmat ja kaikki sen sellainen mistä en voi mainita, söivät motivaatiotani. Mukava kuulla, etten ole ainoa jolla toisinaan voi tökkiä. Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitto vie, tuo on mahtava kuulla. Mukava, että blogi on kiinnostanut! Nyt pyritään jatkamaan tasaiseen tahtiin!

      NaNo:sta ei stressiä kannata ottaa. Sillä halutaan vain motivoida ja haastaa itseäsi: Kun sääkin on huono, niin miksei käyttäisi aikaa kirjoittamiseen? Katso miten teksti lähtee liikkeelle ja yritä luonnostella kun aikaa löytyy.

      Poista
  5. Kirjoituskurssilla ei ehkä pureuduttu teknisiin seikkoihin sen takia, koska kirjoittamisen tekniikkaan liittyviä ohjeita löytyy opaskirjoista ja netistä pilvin pimein. Eikä sitä paitsi mitään yhtä oikeaa kirjoitustekniikkaa ole edes olemassa, kirjallisuudessa on esimerkkejä kaikenlaisista tavoista vaikkapa aloittaa tai päättää luku. Tekniikkaa tärkeämpää on se, että tietää mitä haluaa ilmaista, tekniset keinot löytyvät kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on totta kai mahdollista ja onhan huomiotava itse opettajakin: ehkei se vain ole hänen tyyliään, kuten minusta tuntuu. Hän käsittelee... no, sanotaanko hieman "taiteellisempaa kirjoittamista". Muutaman kerran kun hän mainitsee juonivetoisen tarinan, voi hänen äänestään kuulla lainausmerkit.

      Ja totta kai tuota tietoa löytyy internetistä, mutta on se silti eri asia. Minun mielestä oleellista muutenkin on se, että oppilaat itse kysyvät näitä kysymyksiä saamatta sen suurempia vastauksia, nämä kysymykset, ainakin minusta, tuntuivat olevan monelle tärkeitä. Sama koski sitä, ettei selviin ongelmiin puututa, kuten tuo dialgon putkeen kirjoittaminen. Kun mainitsin asiasta hänelle, hän sanoi, ettei hänellä ollutkaan mitään hajua miten se tehdä. Itse näen, että nämä ovat hyvin tärkeitä asioita. Jokaisella totta kai omat halunsa ja ajatuksensa aiheesta, ei tässä oikeaa tapaa ole!

      Poista