keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kirjoittamisesta: Tajunnanvirtatekniikka

eli mitä tajunnanvirtatekniikka on, mitä sillä saa aikaan, miten se toimii ja miksi kukaan sellaista käyttäisi sekä bonuksena vielä oikein esimerkki

Onko kirjoittaminen vaikeaa? Tuntuuko, ettei sanoja tule ulos? Ahdistaako, kun sanat eivät löydä oikeaa muotoaan? Tekeekö mielesi nostaa jalat ylös? Jäljellä on vielä monta sataa sanaa tämän päivän tavoitteista, mutta sanavarasto on jo ihan tyhjä?

No tämähän on onnenpäiväsi! Minulla on nimittäin mitä ilmiömäisin keino juuri sinulle! Ja tänään, kuten jokaisena tulevankin päivänä, se on täysin ilmaista.

Tajunnanvirtatekniikka - sano päivää.

Mitä on tajunnanvirtatekniikka?
Jotta olisin mahdollisimman asiantuntevan oloinen ja herättäisin luottamusta, olen suorittanut massiivisen tutkimuksen tästä tekniikasta.

Toisin sanoen tässä on Wikipedian määritelmä tajunnanvirrasta: kyse on menetelmästä, "joilla ihmisen tajunnanvirtaa pyritään kuvaamaan, eli luomaan lukijalle kokemus jonkun henkilön sisäisestä havainto- ja ajatusmaailmasta." Nähtävästi tätä on tehty ainakin 1900-luvun modernistisessa liikkeessä ja kirjailijat ovat kirjoittaneet kokonaisia kirjoja tämän avulla. Sanotaan myös: "Toisin kuin yleisesti ajatellaan, tajunnanvirtatekniikan luojat eivät pyrkineet kirjoittamaan nopeasti omaa tajunnavirtaansa kerrontaan vaan jäljittelemään henkilöiden ajatuskulkuja, minkä vuoksi kirjoitusprosessi oli usein erittäin hidasta." Tajunnanvirtaa verrataan yhdeksi sisäisen monologin lajiksi, vain sekavammaksi, eli "aidommaksi".

Tämä on sinänsä kiusallista, että tämä on minulle täysin uusi tieto. Itse olen ymmärtänyt tajunnanvirran täysin erilaisena menetelmänä, eikä minulla ole hajuakaan mitä minä sanoisin tuosta ylläolevasta, joten sivuutetaan se. Puhutaan siis tuosta jälkimmäisestä, nopeasta ja ikiomasta tajunnanvirrasta:

Mitä tajunnanvirtatekniikka oikeasti on? (eli kohta jossa saan höpistä ihan mitä haluan)
Tajunnanvirta on kirjoitustekniikka, jossa kirjoitetaan tietty aika ilman taukoja. Kyseinen aika voi olla mitä tahansa muutamasta minuutista, viiteen, kymmeneen ja puoleen tuntiin asti. Tarkoitus on siinä, ettei teksti saa missään kohti pysähtyä. Kynä (tai nykypäivänä näppäimistö) ei saa koskaan olla paikoillaan, sormien on vietävä tekstiä jatkuvasti eteenpäin.

Mitä tajunnanvirralla saa aikaan?
Täyttä ja totaalista kuraa.

Miksi kukaan järkevä ihminen sitä sitten käyttäisi?
No ei sitä kukaan edes vähän kykenevä käytäkään.

Minähän vain juksaan. Kyllä sitä kannattaa käyttää aina kun sellaiselle on tarvetta.

Se kyllä on totta, että lopputulos on silmiä polttelevaa sekasortoa, mutta siitä ei ole kyse. Tajunnanvirran idea on luoda ajatuksia, joita et uskonut sinulla olevan. Se on siis erinomainen lääke valkoisenpaperin kammoon ja muihin kirjoittajan estoihin (miten oikein suomennat writer's blockin?) Se on erinomainen lääke hetkiin, kun ei tiedä yhtään mitä kirjoittaisi. Kun ajatuksia ei ole tai työstettävä teksti pysähtyy seinään, on tämä varteenotettava keino.

Eli kaikki lähtee siitä, että asettaa jonkin ajan, jonka lupautuu kirjoittamaan. Se kannattaa olla vähintään sen viisi minuuttia. Kymmenen on jo vähän tuskaista, mutta siinä tulee ainakin tehtyä sitä pitkään, joten melkein suosittelen mieluummin sitä. Tämän jälkeen alkaa kirjoittaminen. Liikkelle voi lähteä mistä tahansa. Katso mitä ympärillä on. Minulla on taulu. Sitten lähdet kirjoittamaan vaikka siitä etkä lopeta, ennen kuin kello lmoittaa ajan loppuneen.

Mutta eihän kukaan pysty kirjoittamaan taukoamatta niin pitkään, kuulen teidän kirkuvan, ja olette oikeassa. Ei pystykään, ei ainakaan mitään järkevää. Onneksi tarkoitus ei olekaan kirjoittua hiottua proosaa. Tarkoitus on mennä mukana, antautua ideoille, antaa flown viedä sinut ja oksentaa alitajuntasi paperille. Syy miksi sinulla on oltava jokin aikamääre on juurikin se, ettei ajatuksien loppuminen tarkoita koko tekstin loppumista. Kun et keksi mitään, niin kirjoita jotain. Oli se järjetöntä, kuten "hauki on kala, hauki on kala", tahi toteamus "en keksi mitään", ei tuolla väliä ole. Väliä on sillä, ettet lopeta. Toista tätä toteamusta, kirjoita jotain, ihan mitä tahansa, ja jatka kunnes saat uusia ajatuksia. Siinä kohti kun on kirjoittanut epämääräistä aivomönjää kolmen kappaleen verran, alkaa epätoivo iskeä ja perässä pitäisi tulla ne kristallin kirkkaat ideat. Tässä ei ole aikaa itsesensuurille tai kirjoituserheille. Nyt on aika kirjoittaa.

Eikä se järkevältä tunnukaan, ei missään nimessä. Itse asiassa se tuntuu idoottimaiselta ja saa kirjoittajan toivomaan, että voisi iskeä nyrkkinsä ruudusta läpi. Ja siltikin - sinnikkäästi on jatkettava.

Sillä jos omiin kokemuksiini voi luottaa (harvoin voi), iskee pian tajuaminen, että hitto vieköön. Mikäs idea tämä on? Antaudu flown mukaan ja katso mitä sieltä tulee. Mukana tulee biojätettä, jota ei tulisi kaivaa haudastaan, mutta juuri silloin mieli metsästää jotain järkevää sanottavaa, vaikka vain siksi, että voisi lopettaa toteamasta hauen olevan kala. Sormet sauhuavat ja sitä haluaa pakottaa ajatuksensa yhdistymään jollain uudella tapaa, että saisi vihdoin jotain kirjoitettavaa.

On hyvin yksilöllistä mitä alat kirjoittamaan, eikä siitä tulisi välittää. Tämä on sinun hetkesi kurkistaa, mitä kaikkea korviesi välistä löytyy. Kun olin eräässä kirjoitustapahtumassa, me jouduimme kokeilemaan tätä tekniikkaa. Itse sain suhteellisen "valmista" tekstiä, eli minulla oli yksi tarina, jota seurasin, kun vieressäni oleva kirjoitti jotain, joka muistutti enemmänkin pyskedeelistä LSD-runoa.

Tajunnanvirta voi auttaa sinua ulostamaan täysin uuden tarinan ja ehkä huomaamaan, että sinulla onkin ideoita. Olen käyttänyt tekniikka tasan kolme kertaa, ja kaksi näistä oli juuri sellaisessa tapauksessa, että tarvitsin uuden idean. Ensimmäisellä kerralla huomasin aloittaneeni kirjoittaa omaa päiväkirjaa ja tuolloin se oli juuri se mitä tarvitsin, mutten tiennyt tarvitsevan.

Tekniikkaa voi hyödyntää kyseessä olevan tarinan kanssa. Kokeilla ja jatka tarinaa ja katso, mihin se etenee kun sinulla on hitonmoinen kiire kirjoittaa. Vaihtoehtoisesti voit mennä hahmosi päähän ja kirjoittaa tämän ajatuksia ylös. Mitä hän nyt ajattelee, mitä haluaa, mitä hän aikoo tehdä? Mitä hän haluaa tehdä tässä tarinassa? Koetin tätä tekniikka, koska niin vaadittiin, Yöstooriin kirjoittamassani novellissa. Ensimmäiset viisi minuuttia pyörittelin silmiäni ja mietin, mitä järkeä tässä oikein on. En saanut mitään uutta aikaan, mutta pikku hiljaa pato alkoi avautua ja sain uusia kohtauksia, jotka itse asiassa auttoivat novellin kanssa.

Ei se aina johda mihinkään ja aina joku voivottelee, ettei saa mitään aikaan ja alkaa keksiä uusia sanoja. En ole varma yrittävätkö he tuolloin tarpeeksi, mutta siihen on oikeasti heittäydyttävä mukaan ja ajalteltava, että vieressäsi on joku ladatun aseen kanssa ja siinä kohti kun sormet pysähtyvät, ase laukeaa.

Itselläni suurin ongelma oli kuitenkin kenties se, että sormeni alkavat kramppaamaan sellaisessa vauhdissa ja myös se, että kun saan idean, haluan lähteä hiomaan sitä. Minusta tuntuu luonnottomalta ja ärsyttävältä, kun ei voi pysähtyä ja huokaista, miettiä hetken aikaa, mitä oikein kirjoittaa. Toisaalta, kun olet jo saanut idean, mikä estää sinua pysähtymästä ja ottamalla tuo idea kunnolla käsittelyyn?

Oma tajunnanvirtatekniikkaharjoitukseni (olen pahoillani)
Alla on samaisessa Yöstoorissa tehty tajunnanvirtatuotos. Kuten huomaat, kirjoittaminen on hyvin vapaata. Nyt jos koskaan saa tehdä ihan mitä huvittaa. Tämä tekstihän lähtee liikkelle siitä, että kommentoin mitä teen ja myöhemmin sanon myös sen, etten halua tehdä tätä. Missään nimessä en kirjoittaessa ajatellut selittäväni tekemisiäni, mutta kun ajatus jäi jälkeen ja sormet liikkuivat yhä, jotakin oli sanottava.

Joka tapauksessa minulla on jopa yllättävän selkokielinen teksti siinä mielessä, että kyse on yhdestä tarinasta. Tässäkin huomaa, että minua alkaa sormiin sattumaan ja ihmekkös tuo, kun kirjoittaa kymmenessä minuutissa yli 500 sanaa.

Joka tapauksessa, tässä se tulee:

***


Tämä on tajunnanvirtaa, josta en ole ollenkaan varma mutta ehkä minun pitäisi kirjoittaa jotain. Voisin kirjoittaa vaikka karhusta, yksi henkilö sanoi ettei pidä karhuista. Minusta karhut ovat hienoja. Karhut ovat suuria, mahtavia. Niillä on tumma turkki ja varjoja, piikit selässään ja kimmeltävät silmät. Ne nukkuvat ja asuvat luolissaan syvässä metsässä jossa ne elävät kylmyyden ja tuhkan ympärillä. Heidän sänkynsä ovat luusta tehtyjä ja ne pitävät muiden syömisestä (tämä ei muuten ollenkaan kuulostaa siltä miltä haluaisin sen kuulostavan, siis pelottavalta)
 
Karhut, tai siis kaikista suurin karhu, suuri karhu Mogmob, oli kaikista suurin karhu. Kaikki olivat yrittäneet tuhota hänet, kaikki Skyrimin valtakunnassa, nuo suuret urhot ja ritarit, mutta kaikki se oli tappanut, ja se eli siellä vuosituhansia yksinäisyydessä ja tappoi kaikki. Söi ja tuli esiin, loi kauhua maailmaan ja varjot levisivät sen ympärillä, kuolema kylvi ja kaikki muut eläimet muuttuivat harmaiksi ja pieniksi ja niitä tapettiin paljon. No, tuo karhu sitten eli siellä ja tappoi Ja minua alkaa jostain syystä sattua sormiin, en yhtään pidä näin nopeasti kirjoittamisesta. Okei. Eli karhu. Karhu. Hän otti ja tappoi.

Haluan pysähtyä ja kirjoittaa järjestelmällisesti.

Karhu söi, kaikki jotka tulivat sinne. Sitten karhu mursi ja tappoi. Sen silmässä oli punaista verta, ja se oli syönyt kaikista urhoimmat.

Sen luokse tuli yksi suurimmista sotureista, kuninkaan poika, joka halusi olla ylpeä ja tappaa kaikki. Joten hän halusi oikeasti vain näyttää että oli rohkea ja että hän pystyi kaikkeen mihin halusi pystyä.

Sitten ritari meni sinne muiden kanssa ja he tiesivät, että siellä oli synkkää ja pimeää ja kylmää ja että kaikki sinne mennee kuolivat. Ritari tai siis kuninkaan ppoika alkoi jo pelätä ja mietti, että hänen ei pitäisi tehdä sitä, mutta ei ollut takaisin kääntymistä.

Karhu kuitenkin haistoi heidät kaukaa ,ehkä jopa aisti ympärillään, koska tämä loppuu? Karhu huomasi näiden tulevan ja pelko kasvoi heidän sisällään kun he lähestyivät, voi, ei me kuolemme. Ei nyt sentään, urheita miehiä ne olivat.

He tulivat lähelle ja karhu nousi ja nousi, tuli pimeydestä ja toi kylmän viiman luotaan. Heidän oli tarkoitus pysäyttää se mutta karhu ei antanut pysäyttää vaan hyökkäsi ensin. Sitten karhu tuli ja hyökkäsi heidän kimppuun, wumps, noin vain hyökkäsi. Räääy. Hyökkäsi. Käytti suuria käsiään, heitteli torakynsillään ja hampaillaan, puri ritarin puoliksi ja tappoi. Kova taisto, sekasortoa, varjot lensivät nuotion ympärillä, kipinä ja tuli lensi, leivisi karhuun joka ei välittänyt tästä mitenkään jatkoi vain tuhon kylvämistä, vahinko oli tehty. Miehet juoksivat ja kuninkaan poika jäi yksin, koska karhu aisti tämmöiset jutut, ja tajusi, kuka oli.

Toisen puolen metsää ritari pakeni ja tunsi ettei kaikki ollut hyvin, hän kuuli kiljumista ja karhun huutoa, aisti muut kuolleet ympärillään ja pelkäsi niin maan pirusti. Aisti että hei, et voi paeta yksin. Jonkun pitää kertoa, sanoi ääni sisällä. Mutta hän petti kuninkaansa, hänen olisi pitänyt kuolla. Joten hän kääntyi ja pelkäsi. Meni takaisin, ratsasti suoraan pimeyteen tappaamaan karhua.

Nuotion luona oli liekkejä ja verta, hän ei nähnyt kunnolla, oli pimeän ja valon sekoitusta ja valo tuhosi pimeänäön. Sitten hän meni ja löysi sieltä ruumiin kappaleita, kuolleita ihmisiä, tovereitaan. Veri oli niin tummaa että hän luuli sitä varjokseen. Tai siis toisen ihmisen varjoksi. No kuitenkin, sitten hän meni ja tappoi, eikä tappanutkaan, vaan jatkoi matkaa, tutki ympäristöä. Pakotti itseään katsomaan kuolleita tovereitaan, josta ei pitänyt yhtään lainkaan. Ja koska aika kului hän huomasi, ettei löytänyt kuningasta eikä karhua. Taistelujälkiä kyllä oli, oi niitä oli paljonkin.

No joo. Sitten hän tajusi, kuningas ei ole täällä joten hän lähti tämän perään ja hyökkäsi.


*
Ja... jooh.  

Eeajh... 
Tämä on vain osoitus siitä, että voit kirjoittaa mitä tahansa. Unohda itsesensuuri kokonaan ja anna mennä. Eikä tuokaan ole hukkaan heitettyä. Jos nyt alkaisin kirjoittamaan tätä tarinaa, niin ottaisin tuolta ideat ja lähtisin siitä kirjoittamaan ihan alusta. Kenties otan tästäkin pelkän prinssin, joka haluaa osoittaa olevansa jotain muuta ja lisään myyttisen tappajankarhun taustalle, joka ottaa muodon jossain kohti, jos ottaa. Ei tuota ole missään nimessä tarkoitus käyttää tai edes näyttää kenellekään. Se on raakaversion omaa jätettä, tuon jälkeen tulee oikea raakaversio.
Kaikesta hölmöilystä huolimatta olen ehdottomasti sitä mieltä, että tälle tekniikalle on aika ja paikka. Jos ideoita ei tule ja kärsit writer's blockista, kokeile. Et menetä mitään.

1 kommentti:

  1. Tekniikka on melko erikoinen, mutta toimii. Satuin tässä äskeittäin ideapuutteessa kokeilemaan, ja vaikka tulos oli kuin kaksivuotiaan mielipuolen kädenjälkeä, oman(järkevän) tarinan jatkaminen sujui ongelmitta. =)
    Kiitos vielä vinkistä! =D

    VastaaPoista