Viikkoraportti: 30 - Teatteri, Star Wars ja scifinovelli, joka ei löydä muotoaan

Kuten viime viikollakin, tuli tällä viikolla käytyä teatterissa. Tällä kertaa oli vuorossa hieman vakavampaa touhua, eli Ian McEwanin Lauantai. Muu viikko on mennyt kirjoitellessa novellia, joka muovautuu jatkuvasti uuteen muotoon niin, että itsekään en oikein tiedä, mitä siitä ajatella. Ja se lupaamani romaanikin vaatisi huomiota. Tai jos edes aloittaisin sen. Kiireistä on, mutta on jotain myös saatu aikaan.


Viikon teatteriesitys: Lauantai
Ian McEwanin romaaniin perustuva Lauantai on yhden päivän kertomus aivokirurgi Henry Perwonen elämästä. Vapaapäivän suunnitelmissa on squash-peli ja illalla nauttia hyvästä ruuasta pitkästä aikaa kylään tulevan tyttären ja vaimon isän kanssa. Sinänsä rentouttava päivä osoittautuu kuitenkin joksikin aivan muuksi, kun squash-pelin aikana Henryn ajatukset alkavat harhailla jossain ihan muussa. Yöllä nähty palava lentokone ja ulkona marssivat ihmiset ahdistavat häntä.

Mainitsin jo viimeksi, miten olen nähnyt vain huumoripitoisia näytelmiä, ja että toivon näkeväni jotain muuta. Sitä Lauantai myös olikin, jotain aivan muuta kuin nauramista.

Kahdessa osassa oleva näytelmä onnistui olemaan erittäin vakuuttava. Varsinkin ensimmäinen näytös upposi minuun todella lujaa. Alkuun kyse on pelkästä squash-pelistä, mutta sekaan oli saatu ujutettua Henryn omia ajatuksia ja muisteluita. Kesken pelin Henryn ajatukset saattavat harhailla johonkin aivan muuhun. Henry ajattelee aamulla tapahtuneita kohtaamisia vaimon ja poikansa kanssa, sekä mahdollisia ja tulevia kohtaamisia äidin ja tyttärensä kanssa. Toteutus tapa on kiehtova ja kuvaa tietyllä tapaa aidosti ihmisen outoa ajatteluketjua. Hahmojen puhetapa saattoi toisinaan vaikuttaa kömpelöltä, mutta minusta oli lumoavaa kuulla, kuinka hahmot puhuivat kuin lukisivat romaania ääneen. Kirjakieli kuulostaa epäluontevalta puheena, mutta tarinan kertomisessa se on todella onnistunut.

Näytelmän toinen puolisko onnistui olemaan toisaalla vakuuttavampi, toisaalla paljon heikompi. Toisella osalla kestää varsin pitkää ottaa lukijasta kiinni, eikä itseeni ainakaan uponnut pitkä väittely Irakin sodasta, tämä kun ei tunnu vievän juonta juuri mihinkään. Puolessa välissä toista näytöstä kelkka kääntyy johonkin täysin odottamattomaan suuntaan, mikä varmasti saa katsojan huomion. Epätodennäköinen tapahtumaketju on kuvattu raa'an aidosti.

Vaikka toisessa näytössä oli omat kompastuskivensä, pidin Lauantaista erittäin paljon. Omaa teatterihistoriaani tarkastellessa, se oli raikkaan erilainen ja antoi kerrankin tarinan, jonka lopun halusi tietää ja joka onnistui tarjoamaan yllätyksiä. Vakuuttava tarina, joka saa ehdottomasti minut puolelleen. Näitä on nähtävä lisää.

Viikon elokuva: Star Wars IV
Alkuperäiset Star Warsit olen viimeksi nähnyt joskus aivan muksuna, joten onkin tullut aika kokea uudestaan tämä yksi maailman suosituimmista scifi-tarinoista. Star Wars, joka sai myöhemmin pidemmän nimen, Star Wars IV - Uusi toivo, aloitti sagan jo vuonna 1977. Projektin takana ei kuitenkaan seisty kallion lailla, sillä ohjaaja George Lucas pelkäsi elokuvan floppaamista niin pahasti, että lähti ensi-illan aikaan pakomatkalle Hawajille. Huoli oli kuitenkin turhaa, sillä Star Warsista tuli yksi aikojemme suurimmista hiteistä ja inflaation suhteutettuna, se on maailman toisiksi eniten tienannut elokuva.

Elokuvassa kapinalliset yrittävät pysäyttää pahan imperiumin, mutta toivo on vähissä. Jotain on kuitenkin voitettu: kapinalliset ovat saaneet käsiinsä uuden superaseen, Kuolontähden, suunnitelmat, joista he toivovat löytävänsä jonkin vian, jota he voivat hyödyntää vastaiskussa. Paha Darth Vader on kuitenkin saamassa kiinni prinsessa Leiaa, jonka on lähetettävä nuo suunnitelmat myyttiselle Obi-Wan Kenobille ja toivottava, että vanha jedimestari voisi pelastaa heidät. Se on kuitenkin Anakin Skywalker, joka törmää droideihin, joiden sisällä piirustukset ovat ja joka osoittautuu tarinan sankariksi.

Aion sanoa joidenkin mielestä jotain järkyttävää, joten varautukaa: olin yllättynyt, miten kehno elokuva tämä oli. Ymmärrän miten vakuuttavat elokuva on ollut julkaisuvuonnaan ja miten se on onnistunut luomaan yhden fanisukupolven, mutta itselle tämä ei nyt uponnut. Elokuvan yksi suurimmista tekijöistä on varmasti ollut sen efektit; kukaan ei ollut aikaisemmin tuonut tämänlaista visiota valkokankaalle. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa efektit eivät tuo sen suurempaa lisäarvoa elokuvalle, joten arvioitavaksi jää itse juoni. Eikä se oikeastana ole mitenkään erikoinen.

Elokuvan kaksi kolmas osaa tuntuvat polkevan käytännössä paikoillaan. Juoni etenee tuskallisen hitaasti eteenpäin eikä oikein mitään tunnu tapahtuvan. Sitten lopussa otetaan älytön loppukiri: yhtäkkiä onkin tuhottava kuolontähti ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti loppu. Piti itse katsoa vähän ympärille, että loppuiko se oikeasti jo. Tai noin.

Ensimmäinen osa näyttää myös viimeiseltä, sillä tarina taputellaan aikalailla päätökseen lopputekstien alkaessa rullata ruudulla (ihmekkös tuo kun ei sen suosioon uskottu). Darth Vaderiakin on todella vähän, mistä olin yllättynyt. Luulin hänen olevan aina keskushahmo, mutta tässä hän tuntui enemmänkin sivutekijältä. Jo klassiseksi muodostuneet alkutekstit, jotka vyöryttävät ruudulle tapahtumia pohjustavaa tietoa, tuntui nyt huvittavan kömpelöltä. Eikö tätä tietoa saatu upotettu itse tarinaan? Tästä näkökulmasta kun elokuvaa katsoo, se on hyvinkin kömpelö.

Ei siinä mitään, tuskin sitä tuolloin sen enempää analysoitiin. Star Wars on ollut monelle se ensimmäinen kosketus avaruusoopperaan ja siinä se onkin yksi parhaista. Ja kyllähän elokuvan katsoi. Kenties vähän tahattomasti hymyillen, mutta katsoi silti.

Tulevaa materiaalia
Kirjoittamisesta juttu paneutuu tänä keskiviikkona asiaan, jonka lupasin jo blogini alkuvaiheessa: vihdoin on siis aika perehtyä siihen, mitä Tajunnanvirtatekniikka on. Sinänsä kätevä taito, että olen itse saanut sillä muutamankin kerran murrettua tarinan edistymistä estävän muurin.

Perjantain kirja-arvostelussa on hyvinkin ajankohtainen kirja, eli Kirjan ja ruusun päivänä jaettu Anna-Leenä Härkösen Takana puhumisen taito. Kirjan sai omakseen kunhan osti tuon juhlapäivän aikana kirjallisuutta vähintään kymmenellä eurolla. Ilmainen kirja, miksikäs ei? Mutta oliko se sen arvoista? Se selviää perjantaina.

Maanantain sarjakuva-arvostelussa on Godspeed: the Kurt Cobain Graphic, joka valottaa omalla taiteellisella tavallaan tämän X-sukupolven ikonin myrskyistä elämää.

Itse olen lukenut useammankin kirjan tällä viikolla. Sain loppuun Kuoriaiskirjojen Ja hän huutaa-splatterpunk antologian ja nuorten kirjan Elämäni seinäruusuna. Kaiken aikaa luetaan myös Lohikäärmetanssi 1:stä eteenpäin. Sarjakuviakin tuli kukistettua kaksi, eli vauhti on ollut varsin hyvä! Seuraavaksi kuvakirjaksi voisinkin napata säästämäni Sin Cityn! Nams!

Omaa kirjoittamista
Nyt olisi parempi listata lukuisat saavutukset, jotka tällä viikolla olen saanut aikaan - eikö? Paha mennä lupaamaan romaania ja kertoa, ettei ole oikeastaan kirjoittanut mitään.

Onneksi näin ei ole. Totta kai minä olen kirjoittanut! (Lähinnä sitä Finnconin kilpailuun tarkoitettua novellia, mutta kirjoittanut kuitenkin.)

Novellin aihe oli "universumin laidalla, uudessa maailmassa", josta sainkin yhden mielestäni hyvän idean. Kun sain hiottua sitä jonkin aikaa päässä, aloin toteuttaa sitä. Ongelmitta teksti ei kuitenkaan ole edennyt. Ensimmäinen ongelma, jonka huomasin, oli se, etten osannut päättää tarinaa. Tiesin kyllä mihin tarina päättyy, mutten tiennyt enää miten vedän viivan ensimmäisestä pisteestä toiseen. Sitten sainkin uuden idean: tarina meneekin näin. Aloitin kirjoittamisen hieman eri näkökulmasta alusta asti.

Nyt olen saanut noita uusia, aina vain parempia ideoita, kolme, ja jokainen kerta teksti on alkanut alusta. Teksti etenee lapsen askelin eteenpäin, mutta etenee kuitenkin. Joka kerta olen myös sitä mieltä, että teksti paranee ja löytää nyt helpommin kuin aikaisemmin loppunsa.

Alan kuitenkin epäillä, alkaako teksti muuttua jo liiankin epäselväksi. Saako lukijat tästä enää mitään selvää?

Pidän siitä, ettei asioita väännetä rautalangasta, mutta toisinaan minulla on se ongelma, etten edes anna lukijalle rautalankaa hänen väännettäväkseen, vaan minä katkon ja piilotan osat ympäri tekstiä. Lukijan täytyy siis itse etsiä tekstin osat ja koota niistä jokin hutera vastaus ja ymmärtää siitä sitten se, mitä sanon. Ja aina toisinaan en edes kerro, että maassa muuten olisi rautalanganpalasia.

Haluan tuoda lukijan mukaan tekstiin ja tekevän hieman töitä vastausten eteen, valmiiksi pureskeleminen ja sylkeminen lukijan suuhun on lähes tulkoon kuvottavaa. Kyllä näistä vihjeistä pitäisi tajuta.

Tällä kertaa en kyllä tiedä, tajuaako kukaan.

Eihän ongelma selviä muuten kuin antamalla teksti jollekin luettavaksi ja kysyttävä, mitä saat tästä irti, mutta saa nähdä mitä tämän kanssa teen. Yritän vielä muotoilla sen jollain tavalla järkevään muotoon, mutta jos se ei tunnu mielestäni toimivan, niin en tiedä vienkö tarinaa loppuun. Hieman harmittaa, jos en saa mitään valmista tätä kilpailua varten, koska minusta tuntuu, etten saa ideaa Osuuskumman galaktiseen scifiantologiaan. Jostain syystä koko galaksi tuntuu olevan minulle liikaa. Haluan olla kiinni yksittäisessä ihmisessä, ja siihen koko maailmankaikkeus tuntuu vain liian suurelta.

Vaikka kirjoittaisinkin koko kuukauden, tuntuisi tämä silti menevän hukkaan. Jotain valmista olisi mukava saada.

Romaania varten olen alkanut tehdä jonkin verran taustatyötä. Olen yrittänyt etsiä netistä ihmisten festarikokemuksia ja vaikka niitä ei paljoa löydy, on sentään jotain luettavaa. Ajattelin myös, että teksti on suunniteltava varsin tarkasti, koska minulla on paljon tarinallisia rajoituksia, johon minun pitää kaikki saada mahtumaan. Olen päättänyt, että tarinassa on vain X määrä päiviä aikaa (X on vielä määrittelyn alla), joten siihen on paha viimeisenä päivänä tunkea kaikki tärkeät tapahtumat. Ja niin, tämä vähentää myös epäonnistumisen riskiä, jossa joutuisin kirjoittamaan koko tekstin uudestaan. (Huomioi: vähentää, ei poista.)

Saa nyt nähdä, mitä ensi viikolla tulen kirjoittamaan. Toivon saavani nuorten romaanin esityön valmiiksi, suunnittelun ja tutkimisen, ja kenties jonkinlaista päätöstä novelleilleni, mutta tässä tilanteessa mitä tahansa voi tapahtua. Kunhan sanat vain ilmestyvät ruudulle, niin olen tyytyväinen.