keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kirjoittamisesta: Miten luoda halveksuttava hahmo?

ja miksi kukaan haluaisi kirjoittaa epämiellyttäviä hahmoja ja miten heistä tehdään toimivia?

Viime vuosina tarinoissa on noussut trendi ottaa päähenkilöksi hahmo, jonka kanssa ei lähtökohtaisesti haluaisi olla tekemisissä. Nämä epämiellyttävät, halveksuttavat hahmot (unlikeable characters), ovat nousseet suosioon sarjojen kuten Game of Thrones, Mad Men ja Breaking Bad myötä, eikä kirjallisuus ole jäänyt tässä sivulle katsomaan. Entistä enemmän kirjoihimme alkaa tunkeutua hahmoja, joiden ystäviä ei voisi kuvitellakaan olevansa. Ja silti, hyvä kirjoittaja saa meidät pitämään heistä, kannustamaan heitä.

Miksi haluta halveksuttava hahmo?
Jotain kuukausia sitten jopa Helsingin Sanomat pohti tätä kysymystä: mikä näissä epämiellyttävissä hahmoissa oikein viehättää, ja miten he ovat onnistuneet valtamaan television?

Kysymys onkin erittäin hankala, eikä siihen varmasti ole mitään suoraa vastausta. Kenties kyse on siitä, missä tarinoissa aina on kyse: halutaan kokea jotain, mitä ei oikeassa elämässä voida. Itse ei kehtaa, eikä voikaan seurausten pelossa, olla niin häikäilemätön, kuin nämä hahmot. Juonittelevat ja toisia hyväksikäyttävät ihmiset saattavat olla jossain alitajunnassa ne, mitä me itsekin haluaisimme tehdä, mutta emme voi. Minä ainakin valitsen joka kerta videopeleissä pahan puolen ja suolistan jokaisen, joka väittää puolustavansa vapautta ja onnellisuutta. Jos peli kysyy, haluatko pelastaa vai kiduttaa, niin kysyn millä välineillä. Muiden tarinoita lukiessani minut saa virnistämään pahan tahtoisesti juuri niillä hahmoilla, jotka ovat valmiita pistämään pahaa oikein kunnolla pataan. Oikeassa elämässä taas olen itse hyvyyden perikuva. En puhu muista pahaa, en kiusaa, enkä haluaisikaan.

Epämiellyttävät hahmot ovat tällä tavoin vapaita tavalla, joilla me emme voi olla. Tarinassa heidän ei tarvitse nähdä seurauksia, tai sitten juuri sen takia haluamme lukea niitä, nähdäksemme sen epämiellyttävä seuraukset.

Sen enempää en tähän osaa vastata, eikä kysymystä ehkä tarvitsekaan sen psykologisemmin tutkia. Selvää on se, että lukijoita, pelaajia ja katsojia kiinnostavat nämä hahmot. Nämä hahmot ovat suosittuja oman epämiellyttävyytensä johdosta.

Toisaalta taas, tasapaino hyvän ja pahan välillä on toisinaan todella vaikea löytää:

Miten epäonnistua tässä, tai miksi Gran Torino on inhottava elokuva
Sain tämän aiheen alunperin katsottuani Clint Eastwoodin Gran Torino elokuvan. Tässä Eastwood näyttelee vanhaa Korean sodan veteraania, joka on vieraannuttanut niin perheensä kuin muunkin maailman. Kukaan ei pidä hänestä, kaikkien mielestä hänen luonaan on inhottava olla, ja jos oikein ymmärsin, niin hahmo itsekään ei pidä itsestään.

Tämä Eastwoodin hahmo on tarinan pääosassa ja kun naapuriin muuttaa korealaisia, vanhus sylkee näiden pihoille ja kutsuu heitä vinosilmiksi.

Kiinnostaako jo? Ei varmasti kiinnosta, ja jos elokuvaa päättää katsoa, huomaa varsin pian sen olleen virhe. Juonen arvaa kilometrien päähän, totta kai vanhus ja korealaiset luovat ystävyydensuhteen, jota ei mihinkään muuhun voi verrata, mutta mikä tässä on yllättävää, on se, miten kauan muutoksessa menee.

Valtaosan elokuvan alkua käytämme seuratessamme hahmoa, josta ei yksinkertaisesti voi pitää. Hänellä on koira, mutta sekin tuntuu olevan vanhuksen mielestä pelkkä riesa. Elokuvaa on suoraan sanottuna inhottava katsoa. Hahmo, jonka ympärille elokuva rakentuu, työntää itseään pois. Katsoja ymmärtää hyvin, ettei tästä pidä.

Tämä on klassinen esimerkki siitä, miten voi mennä liian pitkälle.

Miten pitää hahmosta, josta sinun ei tulisi pitää?
Tämän tekstin tärkein ajatus on se, ettei koskaan voi luoda täysin halveksuttavaa hahmoa. Novellimitassa se vielä voi jotenkin toimia, mutta kukaan ei kestä lukea romaania, jossa seurataan täydellisen epämiellyttävää hahmoa, joka ei herätä millään suunnalla sympatiaa. Tästä esimerkkinä tuo Gran Torino. Kyse oli hahmosta, josta ei voinut pitää millään tavalla.

Lukija tarvitsee jonkinlaista samaistumispintaa, jonkin syyn, miksi juuri hänen tulisi pitää hahmosta.

(Välihuomautus: Kuten osa on varmaankin arvannut, niin tarinan vastustajan kanssa nämä asiat eivät aina päde. Toki nykypäivänä on hieman kömpelöä kirjoittaa puhtaasti paha vihollinen, joka on paha vain koska on paha, mutta se on yhä sallittua. Hänen ei tarvitse olla millään tavalla pidettävä, vaan lukija ja hahmo voivat avoimesti vihata tätä. Tästä esimerkkinä Harry Potter sarjan Voldemort (joka tosin kirjoissa saa lisää eloa).)

Jos tässä epäonnistuu, voi se pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että lukija jättää koko tarinan sikseen. Näin on usein tapahtunut. Jos tarina ei nappaa, niin hyvää hahmoa voi vielä seurata, mutta oli juoni miten mielenkiintoinen tahansa, ei ärsyttävä hahmo saa sinua jatkamaan lukemista. Siksi näiden hahmojen luominen onkin niin riskialtista.

Onneksi sinulla on useampikin keino, miten tehdä näistä haluttavia kaikkien muiden, epämiellyttävien puolien jälkeenkin:

Hauska
Varsinkin televisio-ohjelmissa ja elokuvissa huumori kantaa pitkälle. Hahmosi voi olla viimeiseen asti halveksittava, joku jonka todella toivoo häviävän ja jonka moraali on niin alhainen, ettei häntä edes halua katsoa - mutta jos hän on hauska, niin silloin yleisö on takuulla hänen puolellaan.

Huumorin avulla huonokin hahmo muuttuu hyväksi. Yhtäkkiä he eivät ehkä olekaan niin huonoja. Vakavat tapahtumat saavat heti kevyemmän otteen. Meillä on taipumusta pitää hahmoista, jotka saavat meille aikaan hyvän olon, jotka naurattavat meitä. Kun hymy on korvissa asti, on vaikea tuomita heitä muista teoista, olivat ne miten kamalia tahansa.

Hyviä puolia
Kuten Gran Torino opettaa, ei hahmo voi vihata kaikkea. Jos otetaan tämä sama vanhus, niin siitä voisi tehdä onnistuneen hahmon jo sillä, että tämä todella rakastaisi koiraansa. Jos näkisimme, miten paljon hän välittää lemmikistään, jota pitää omana perheenjäsenenään, ei muu viha enää tunnu niin pahalta.

Hahmo ei voi olla pelkkää negatiivista viivaa, vaan mukana pitää olla jotain hyvääkin. Se voi olla jokin innostava moraalikoodi, kuten se, ettei palkkatappaja tapa koskaan naisia, ja kieltäytyy siksi tottelemasta suoraa käskyä, tai se voi olla häikäilemätön pyramidihuijari, joka yhä lähettää Alzheimeria sairastavalle äidilleen shekkejä.

Kyvykäs
Meillä on luontainen tapa arvostaa hahmoja, jotka ovat meitä parempia tai kyvykkäitä ylipäätänsä. Täystolvana ei saa sympatioita, koska ei pidä mistään tai kenestäkään, mutta jos hän on yksi parhaimpia siinä, mitä tekee, niin se on jo eri asia.

Huumeaddikti, joka tappaa muita rahasta, ei kenties kuulosta houkuttelevalta, mutta charmanttinen palkkamurhaaja, joka pukeutuu kalliisiin pukuihin ja on työssään niin taitava, ettei lukija voi muuta kuin laskea kirjan käsistään ja taputtaa, kuulostaa. Anna hahmollesi jokin kyky tai taito, jossa hän ylittää muut, ja kuten mainitut hyvät puolet, ei senkään ole välttämättä liityttävä suoraan tarinaa. Hän voi olla vaikkapa maailman paras seppä, vaikka tarina liittyisikin johonkin täysin toiseen asiaan.

Joka kohtaa vaikeuksia
Lukijat ovat heikkoina altavastajiin (underdog). Tämähän on yksi perinteisistä tarinatyypeistä, jossa hahmo nousee ryysyistä rikkauksiin. Lukijan on helppo samaistua hahmoon, joka on kenties ilman omaa vaikutustaan vajonnut alas pohjamutiin, mutta nousee sieltä uhmakkaana ylöspäin (kuka nyt ei haluaisi fantasioida niin tapahtuvan itselleen).

Tämä juontaa takaisin kyvykkyyteen, siihen, että hahmo todella kykenee tekemään muutoksen. Muutenkin, jos hahmoa alistetaan, hän kohtaa vaikeuksia ja ongelmia, hänen puolelleen on helpompi asettua. On paljon helpompi antaa anteeksi kaikki huonot puolet, jos hahmoa alistetaan ja kiristetään.

Heikkous
Hieman jatkaen edellistä pointtia: Jos hahmollasi on jokin heikkous, niin tämä voi tehdä paljon ymmärrettävämmäksi. Se voi olla jokin asia, joka aiheuttaa tämä epämiellyttävyyden, hän on sairastunut syöpään, on alkoholisti, tai jokin, jolla ei välttämättä ole asian kanssa paljoakaan tekemistä. Jos lukija voi uskoa, että tälle on jonkinlainen syy, miksi hahmo toimii, miten toimii, voi se viedä pois osan epämiellyttävyydestä.

Tee hänestä päähenkilö
Oli hahmo minkälainen tahansa, lukijoilla on tapana olla heidän puolellaan, jos he ovat tarinan päähenkilöitä. Lukijan ymmärtäessä, että tämä on tarinan näkökulmahenkilö, tekee hän vaistomaisesti enemmän työtä pitääkseen tästä. Aiemmin sivuhahmona toiminut ääliö saa heti enemmän eloa, kun hänet nostetaan pääosaan.

Varsinkin kirjallisuudessa tämä antaa muutenkin enemmän keinoja tehdä hahmosta samaistuttavampi. Kirjassa näkökulmahenkilö saa käytännössä aina tuotua omat ajatukset ja tunteet esille, mikä auttaa ymmärtämään hahmoa. Siinä missä hahmo vaikuttaa ulkoisten tekojen kautta ärsyttävältä, voivat sisäiset ajatukset syventää häntä.

***
Jokin salainen ainesosa vetää lukijoita puoleensa, mutta tuo charmi on vaarallinen siinä, että se voi yhtenä hetkenä vakuuttaa meidät ja toisena työntää pois luotamme.

Tästä voin nostaa vielä yhden esimerkin: olen katsonut viime aikoina Breaking Badia, ja siinä missä minä pidän sarjasta todella paljon, ei kanssakatsojani ole viihtynyt sarjan seurassa enää yhtä voimakkaasti ensimmäisen tuotantokauden jälkeen. Kuten jo mainitsin, minä nautin näistä synkistä hahmoista, mutta hän suosii enemmän hilpeyttä. Ei tarvinnutkaan pitkään ihmetellä, kun totesimme ensimmäisessä kaudessa olevan huomattavasti enemmän huumoria. Hahmot toilailevat ja mokailevat tämän tästä ja onnistuvat siinä sitomaan vahvan ystävyyden. Kun jo toisella tuotantokaudella tämä huumori alkaa hälvetä ja ystävyys asetetaan koitokselle, ei kanssakatsojaani enää kiinnostanut samalla tavalla.

Kirjoittajan on pidettävä tämä jatkuvasti mielessä ja varottava, ettei muuta menoa vahingossa liian synkäksi.

13 kommenttia:

  1. Omasta mielestäni hahmojen miellyttävyyttä/epämiellyttävyyttä tärkeämpää on ymmärrettävyys. Jos hahmon teot/tunteet/ajatukset vaikuttavat ymmärrettäviltä lukijasta, silloin ei ole väliä ovatko nuo teot hyviä tai pahoja, mukavia tai inhottavia. Myös antagonistin (siis päähenkilön vastustajan) pitäisi olla ymmärrettävä teoissaan. Ja siksi en allekirjoita tuota kommenttiasi, että antagonisti saa olla täysin paha, jos se sopii tekstiin... Täysin paha antagonisti on vain tylsä ja epäuskottava.

    Itse en yleensä jaksa lukea kirjoja, joissa päähenkilö on täysin epämiellyttävä. Tarinassa vailla loppua päähenkilö tekee loppujen lopuksi hyvin epämiellyttäviä tekoja, mutta se ei lukiessa niinkään haittaa, koska se kuuluu tarinan juoneen ja päähenkilön kasvukertomukseen. Mieleen tulee myös Riddick monista elokuvista ja peleistä... Luulisi, että täysin kylmä tappaja ja vankikarkuri ei voisi olla sympaattinen, mutta Riddick jotenkin vain onnistuu siinä. Hyvä hahmo on monitahoinen. Ei vain yksipuolisesti jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tuota suoraan kirjottanut, (mikä olisi voinut olla fiksua), mutta jos hahmon teot voi ymmärtää, niin se vie jo todella pitkälle.

      Mainitsenkin tuossa välikommentissa, että se on tänä päivänä kömpelöä, mutta ennen toimi, tästä esimerkkinä Sauron. Itse olen sitä mieltä, että kannattaa pitää mielessä se idea, että tarinan vastus uskoo olevansa oman tarinansa sankari. Se antaa hänelle eloa ja ymmärrettävyyttä ja hämärtää todellisen hyvän ja pahan rajaa. Kukaan tuskin tosiaan on paha, koska paha.

      Itse en asettaisi tähän kategoriaan hahmoa, joka tekee tarinan lopussa jotain epämiellyttävää koska tapahtumat vaativat häntä toimimaan tällä tavalla. Tämä voi koskea nimittäin mitä tahansa hahmoa, aina maailman sympaattisimmasta Watsonista Nalle Puhiin. Yritän tällä hakea hahmoa, jonka koko luonne perustuu tähän lähtökohtaiseen epämiellyttävyyteen.

      Nämä ovat hyvin tapauskohtaisia juttuja (kuten kaikki muutkin hahmot). Itselle tuollaiset "badass" hahmot, kuten Riddick, uppoa hyvin.

      Poista
    2. Niin, ja Sauronkaan ei ole ihan toimiva esimerkki, koska Silmarillionissa Tolkien sitten vielä meni syventämään kyseistä hahmoa ja teki tästä Luciferin tapaisen langenneen enkelin, joka siis joskus oli ollut hyvä, mutta myöhemmin korruptoitunut ja muuttunut pahaksi. Myös langenneet hahmot ovat mielenkiintoisia ja siksi eivät niin kliseisiä antagonisteja.

      Yritinkin vain sanoa, että en pidä kauttaaltaan epämiellyttävistä hahmoista. Pidän hahmoista, jotka ovat monimutkaisia ja joskus siihen kuuluu epämiellyttävät teot. :3 Jos hahmo on pelkästään epämiellyttävä, se tekee lukemisesta mahdotonta. Omasta mielestäni hahmoissa pitää aina olla monitahoisuutta... Liian yksinkertaiset hahmot ovat tylsiä tai äityvät turhan kliseisiksi. Eli siis ihan samoilla linjoilla olen sinun kanssasi!

      Olen huomannut, että jostakin syystä juuri naiset pitävät Riddickistä. :D Tai näin ainakin meidän perheessä. Mistähän syystä...

      Poista
    3. Kuuntelee hetken Vin Dieselin maata jyrisyttävää bassoa, niin kyllä ymmärtää ;)

      Tätä faktaa Silmarillionista en muuten tiennytkään! Ja hienoa, että tätä on syvennetty. Ainakin Taru Sormusten Herrasta (elokuvien) perusteella, Sauron ja Mordorin muut kätyrit haluavat kukistaa maan vaan koska se on kamalaa.

      Poista
  2. Epämiellyttävyydestäkin voi olla mieltä. Itse koen epämiellyttävämmäksi lukijaa miellyttämään tehdyt hahmot ja liian täydelliset tyypit (täydellinen tarkoittaa mulle Inhimillistä, Moraalisesti Oikeamielistä, Sopivasti virheitä tekevää, Vaatimatonta, Ahkeraa ja Tunnollista hahmoa, kaikkea mitä Hyvän Ihmisen kuuluisi kulttuurissamme olla), joihin on "helppo" samaistua. Niin kovin tavalliset hahmot ärsyttävät. Ei kukaan ole tavallinen oikeasti.

    Mutta ilkeät, haistattelevat, angstaavat päähenkilöt... Nice.

    Uskon lujasti jokaisen ihmisen elämään kuuluvan negatiivista energiaa. Joskus elämä potkii päähän enemmän kuin muulloin. Eivät kaikki pysty purkamaan huonoa oloa "hyväksyttyjä" kanavia pitkin. Osa angstaa ja polttaa autoja. Omassa ajatusmaailmassani voin samaistua täysin pahaan oloon ja sen aiheuttamaan ikävään toimintaan.

    Päähenkilöni on herättänyt sekä vihaa että rakkautta. Hän on angstinuori, joka purkaa pahaa oloa ympäristöön. Hahmossa on hyvin paljon piirteitä itsestäni ja koko tunnemaailma on omani. On ihanaa kirjoittaa hänellä ja... No niin, ehkä vähän fiksumpaa kirjoittaa henkilö rikkomaan ikkunoita kuin itse tehdä sama.

    Ja mun mielestä on aina parempi herättää tunteita kuin haukotuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, olet kyllä oikeassa! Nämä ne vasta OVAT epämiellyttäviä, joskaan kukaan ei ole heitä sellaisiksi tarkoittanut!

      Kaikissa hahmoissa todellakin on (tai pitäisi olla) jotain, joka herättää tunteita, ehkäpä myös negatiivisia. Tällä saadaan sitä ristiriittaa.

      Itse olen myös huomannut, että tämä on hyvä kanava purkaamaan omia tunteita.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen aihe. Epämiellyttävyys tuntuu olevan mieshahmojen etuoikeus. Esim. Breaking Badissa moni kannusti Walteria, mutta hänen vaimolleen ei aina riittänyt sympatiaa. Liekö naisilta vaaditaan yhä tietyllä tapaa enemmän kuin miehiltä?

    Mielestäni myös näkökulma vaikuttaa. Rajatussa näkökulmassa saa minusta esittää ei-näkökulmahahmoja ns. "pahoina", eikä kaikkea tarvitse pyrkiä ymmärtämään. Jokaisen hahmon monimutkaisuuden ja sisäisen maailman avaaminen saattaa puurouttaa kerronnan ja viedä fokuksen ihan väärään paikkaan. Välillä vihjailu riittää.

    Kirjoittajalle epämiellyttävät hahmot ovat vetovoimaisia, sillä heidän ympärilleen on helppo rakentaa konflikteja ja sitä kautta juonta. Heille on myös helpompi kirjoittaa helvetilliset oltavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on muuten harvinaisen totta! Naisilla tästä valitetaan todella usein. (Toisaalta, tätä ohjelmaa kun tarkastellaan, kyse voi olla myös siitä, että vaimo yrittää jarruttaa Walteria ja on tätä vastaan. Me taas näemme Walterin päähenkilönä, joten olemme automaattisesti tämän puolella ja ymmärrämme hänen syynsä.)

      Ei kaikkea voikaan selittää, mutta mitä tärkeämpi hahmo on kyseessä, sitä tärkeämpää on tietää, miksi.

      Jep, epämiellyttävät kaverit kyllä saavat epämiellyttävää kohtelua myös itse ;)

      Poista
  4. Minun sietokykyni epämiellyttäviä hahmoja kohtaan on aika alhainen, ainakin jos nämä ovat päähenkilöitä. Ikäviin tyyppeihin törmää muutenkin tarpeeksi, että jaksaisin nauttia näiden seurasta kirjoissakin. Toki hahmolla voi mielestäni olla myös epämiellyttäviä piirteitä, jos ne ovat jotenkin ymmärrettäviä tai liian epämiellyttäviä (minun mielestä). Toisaalta pidän kyllä esim. Game of Thronesista, onneksi kaikki hahmot siinäkään eivät ole läpeensä kamalia (no, ehkä jotkut) eikä keskitytä vain yhteen tyyppiin. Sivuhenkilöinä vastenmieliset tyypit eivät häiritse minua niin paljon, voivat olla kiinnostaviakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *siis eivät ole liian epämiellyttäviä mielestäni...

      Poista
    2. Game of Thrones on hyvä esimerkki, jossa harva hahmo on oikeasti enkelimäisen hyvä. Tai kukaan. Se lieneekin yksi syy, miksi se on niin suosittu. Itselle ainakin uppoaa. Toisaalta tämän yksi hienoimmista puolista on se, että näemme näkökulman jokaisesta suvusta, jolloin kaikki ovat omalla tavallaan yhtä kamalia. Kyse on näkökulmasta.

      Poista
  5. Hahmon kiinnostavuutta ei otettu ollenkaan nyt huomioon :( Kaikille äksyilevä epämiellyttävä vanhus ei ehkä ole kiinnostava, mutta epämiellyttävä, narsistinen diktaattori voi olla kiinnostava ja siksi sellainen olisi onnistunut päähenkilö. Samasta syystä se Mr. Täydellinen voi tuntua kaikessa tylsyydessään ja miellyttävyydessään todella epämiellyttävältä. Samaan kategoriaan menevät nämä "kyvykkäät" ihmiset, jotka selviävät vaikeuksista, koska A) hän oli harjoitellut asetaitoja koko lapsuutensa tai B) hän vain on niin älykäs, että onnistuu kaikessa mihin vain ryhtyy. Sen sijaan kyvykkäät hahmot, jotka ratkaisevat tilanteet sellaisilla toimilla, joita en lukijana itse keksisi, ovat aidosti kyvykkäitä ja siksi mielenkiintoisia. Huono esimerkki kyvykkäästä hahmosta on Harry Potter, joka tuntuu selviävän kaikesta sillä, että on valittu/lahjakas.

    Tulipas paasattua. Ugh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole nyt täysin varma tajusinko kunnolla mitä hait, mutta tämä kaikkihan rakentuu, ja siten käsittelee, kiinnostavuutta. Kysymys tosiaankin on, miten tehdä tietynlaisesta hahmosta, tässä epämiellyttävästä, kiinnostava. Jokaisen arkkityypin, vanhus, diktaattori, Mr. Täydellinen ja Valittu, voi tehdä joko hyvin tai huonosti, mikä perustuu ihan siihen, miten tätä hahmoa on rakennettu.

      Siinä olet oikeassa, että hahmon mielenkiintoa laskee se, jos tämä ei koskaan kohtaa todellista haastetta, vaan voittaa "vain koska". Yllättävät, hahmon persoonasta ja luonteesta lähtevät ratkaisut taas tekevät heistä todellisia sankareita.

      Poista