Näytetään tekstit, joissa on tunniste Brandon Sanderson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Brandon Sanderson. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kirja-arvostelu: Steelheart - Brandon Sanderson

4/5 pistettä - young adult, dystopia, toiminta, huumori - noin 400 sivua, noin 12 tuntia äänikirjana - the Reckoners sarja, osa 1 - julkaistu vuonna 2013 - kustantanut Delacorte Press - EI suomennettu - kuunneltu äänikirjana

Brandon Sandersonilta ei ole suomennettu yhtäkään kirjaa, mutta se ei hänen suosiotaan hidasta: Amerikoissa Sanderson on yksi suurimmista fantasian kirjailijoista. Hänen nimensä räjähti kaikkien näkyville viimeistään siinä kohti, kun hänet palkattiin viimeistelemään Robert Jordanin Ajan pyörä fantasiasarja Jordanin kuoltua. Mutta osaa Sanderson omiakin bestsellerkirjoja kirjoittaa, joista muun muassa hänen Mistborn ja the Stormlight Archive sarjat. Stormlight Archivesta on ilmestynyt juuri toinen osa ja jo nyt se on noussut huippusuosioon. Yli tuhat sivuiset eepokset ovat Sandersonin leipätyö ja intohimo, mutta se ei tarkoita, että kevyemmät romaanit olisivat hänelle uutta, onhan hän kirjoittanut Steelheartin lisäksi lastenkirjoja.

Steelheart on kuitenkin Sandersonin ensimmäinen yritys ruuhkaiselle nuorten aikuisten markkinoille. Vaikka lähtökohta on turvallinen nuorten dystopia, on Sanderson selvästi tuonut jotain uutta ja merkittävää.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Kirjoittamisesta: Koska tarina on valmis

Eli kuinka pitkään sinun tulisi kirjoittaa ja hioa yhtä tarinaa, koska se on "valmis", koska voit siirtyä toisen tekstin pariin ja miksi ja miten esikoiskirja on erityistapaus?

Miljoonan taalan kysymys siinä niin. Miten pitkään sinun pitäisi käyttää aikaasi tekstisi kanssa, koska se alkaa olla jo epätoivoista ja pitäisikö sinun siirtyä suosiolla muiden projektien kimppuun? Miten pitkään esikoistekstiä voi edes työstää, kuin kauan se on järkevää?

Tähän on lukuisia eri mielipiteitä ja esimerkki tapauksia, joista tuon nyt muutaman esille. Oli ajatuksesi mikä tahansa, niin mitä luultavammin olet väärässä sen suhteen, kuinka pitkään yhtä tekstiä oikein voi työstää.