5/5 pistettä - huumori, strippi - noin 250 sivua - sisältää stripit vuodesta 1985, ensimmäisen stripin, vuoteen 1987 - kirjoittanut ja kuvittanut Bill Watterson - kustantanut Warner Book - Luettu englannikielinen versio- kirjastolaina
Kenties maailman tunnetuin strippisarja Calvin and Hobbes, Lassi ja Leevi, on julkisuutta välttelevän Bill Wattersonin tuotos. Sarjaa näytettiin parhaimmillaan 2 400 sanomalehdessä, ja vuonna 2010 se ilmestyi yhä viidessäkymmenessä maassa, muun muassa Helsingin Sanomissa, ja sen koottu kirjoja on myyty yhteensä lähes 45 miljoonaa kappaletta. Sarja on tullut myös siitä tunnetuksi, ettei Watterson ole myöntänyt lisenssioikeuksia millekään varusteelle, joten kaikki muu kuin itse sarjakuva, on piraattituotteita.
Blogi kirjoittamisesta, kirjoista ja sarjakuvista. Vinkkejä kirjoittamiseen ja arvosteluja!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumori. Näytä kaikki tekstit
maanantai 28. heinäkuuta 2014
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Kirja-arvostelu: FC Akateemiset - Terry Pratchett
3/5 pistettä - huumori, fantasia - noin 450 sivua - Kiekkomaailman 32. osa - alkuperäinen nimi Unseen Academicals - julkaistu vuonna 2009, suomennettu 2014 - kustantanut Karisto - arvostelukappale
Karisto on ollut hereillä kustannusohjelmansa kanssa ja julkaissut jalkapallon MM-kisojen alla Kiekkomaailma-tarinan, joka käsittelee niin ikään tuota hullua lajia, jossa ihmiset säntäävät pallon perässä outojen sääntöjen mukaan. FC Akateemiset eroaa MM-kisoista siinä, että ammattiurheilijoiden sijaan se heittää pallon Ankh-Morporkin velhoille. Eikä aina ole aivan selvää, miten säännöt menevät ja onko toista sallittua surmata kesken ottelun.

Tunnisteet:
2009,
2014,
3/5,
arvostelukappale,
Discworld,
Fantasia,
FC Akateemiset,
huumori,
Karisto,
Kiekkomaailma,
Kirja-arvostelu,
Terry Pratchett,
Unseen Academicals
perjantai 4. heinäkuuta 2014
Kirja-arvostelu: Sata kummaa kertomusta - Shimo Suntila
3/5 pistettä - raapalekokoelma, huumori, fantasia - noin 110 sivua - julkaistu vuonna 2013 - kustantanut Kuoriaiskirjat - kirjastolaina
Shimo Suntila on tullut tunnetuksi aktiivisuudestaan suomalaisten genrenovellien parissa. Hän on ollut mukana lukuisissa novellikokoelmassa, muun muassa Ja hän huutaa -antologiassa, niin kirjoittajana kuin toimittajana. Kotisivullaan, Routakodossa, hän arvostelee muun muassa kirjoja ja vuonna 2012 hän aloitti hieman erilaisen projektin: hän päätti kirjoittaa vuoden jokaisena päivänä uuden raapaleen. Näitä lyhyt tarinoita kertyi karkausvuoden kanssa 366 ja nyt painettuun kokoelmaan, Sata kummaa kertomusta, on koottu sata parasta.

maanantai 30. kesäkuuta 2014
Sarjakuva-arvostelu: Roope Ankan Elämä ja Teot osa 1 - Don Rosa
4/5 pistettä - huumori, Aku Ankka - noin 260 sivua, sisältää kaikki sarjan julkaistut 12 osaa - käsikirjoittanut ja kuvittanut Don Rosa - alkuperäinen nimi The Life and Times of Scrooge McDuck - julkaistu vuosina 1991-1993, luettu vuoden 2011 painos - kustantanut Sanoma Magazines Finland Oy - kirjastolaina
Don Rosa on ollut jo pitkään suomalaisten suosikki ankkakirjoittajista, ja syystäkin. Siinä missä muut kirjoittajat tyytyvät kirjoittamaan lyhyitä yhden tarinan ympärillä pyöriviä tarinoita, jotka unohtaa hetkessä, on Rosa tuonut ankkamaailmaan eeppisyyden tunteen. Näistä yksi suurimmista on Roope Ankan Elämä ja Teot, joka on tullut jälleen ajankohtaiseksi, kun Nightwishin perustaja Tuomas Holopainen loi albumin Music Inspired by the Life and Times of Scrooge. Kokonaisuus voitti vuonna 1995 amerikkalaisen Will Eisner palkinnon, "sarjakuvien Oscarin".

1991-1993,
2011,
4/5,
Aku Ankka,
Disney,
Don Rosa,
huumori,
kirjastolaina,
Roope Ankan Elämä ja Teot,
Sanoma Magazines Finland Oy,
The Life and Times of Scrooge McDuck
perjantai 14. maaliskuuta 2014
Kirja-arvostelu: Steelheart - Brandon Sanderson
4/5 pistettä - young adult, dystopia, toiminta, huumori - noin 400 sivua, noin 12 tuntia äänikirjana - the Reckoners sarja, osa 1 - julkaistu vuonna 2013 - kustantanut Delacorte Press - EI suomennettu - kuunneltu äänikirjanaBrandon Sandersonilta ei ole suomennettu yhtäkään kirjaa, mutta se ei hänen suosiotaan hidasta: Amerikoissa Sanderson on yksi suurimmista fantasian kirjailijoista. Hänen nimensä räjähti kaikkien näkyville viimeistään siinä kohti, kun hänet palkattiin viimeistelemään Robert Jordanin Ajan pyörä fantasiasarja Jordanin kuoltua. Mutta osaa Sanderson omiakin bestsellerkirjoja kirjoittaa, joista muun muassa hänen Mistborn ja the Stormlight Archive sarjat. Stormlight Archivesta on ilmestynyt juuri toinen osa ja jo nyt se on noussut huippusuosioon. Yli tuhat sivuiset eepokset ovat Sandersonin leipätyö ja intohimo, mutta se ei tarkoita, että kevyemmät romaanit olisivat hänelle uutta, onhan hän kirjoittanut Steelheartin lisäksi lastenkirjoja.
Steelheart on kuitenkin Sandersonin ensimmäinen yritys ruuhkaiselle nuorten aikuisten markkinoille. Vaikka lähtökohta on turvallinen nuorten dystopia, on Sanderson selvästi tuonut jotain uutta ja merkittävää.
maanantai 3. maaliskuuta 2014
Sarjakuva-arvostelu: Perkeros - JP Ahonen, KP Alare
4/5 pistettä - huumori, musiikki, yliluonnollinen - noin 180 sivua - kustantanut WSOY - ilmestynyt vuonna 2013 - kirjastolainaSuomalaiskaksikon, JP Ahosen ja KP Alaren, kirjoittama ja kuvittama Perkeros on hämmentävän tasokasta sarjakuvaa. Se on helposti lähestyttävä teos niille, jotka eivät tavallisesti sarjakuva lue, mutta sarjakuvien lukijat nauttivat siitä vähintään yhtä paljon. Hauska ja äärimmäisen kaunis teos tekee yllättävän valinnan: musiikki on kirjan pääosassa. Miten sinä voit esittää kolmen aukeaman otoksen kun bändi soittaa kappaletta? Perkeroksen pojat todistavat, että ihan hiton hyvin voikin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)