perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kirja-arvostelu: Kauhujen kirja - Stephen King, Dan Simmons, George R. R. Martin

2/5 pistettä SEKÄ 4/5 pistettä - kauhu, jännitys, yliluonnollinen - noin 320 sivua - alkuperäisteos 1988, suomennos 1991 - alkuperäisteoksen nimi: Night Visions 5 - toimittanut Douglas E. Winter - kustantanut bookstudio - kirjastolaina

Kauhujen kirja on vanha teos, jonka löytämiseksi voi joutua tekemään töitä. Jopa kirjaston kappaleet tästä yli kaksikymmentä vuotta vanhasta teoksesta ovat vähissä ja niiden kunto ei ole erittäin hyvä. On kuitenkin yksi hyvä syy, miksi tämä kirja kannattaa etsiä käsiinsä. Se sisältää nimittäin erään suuren harvinaisuuden: käännöksen George R. R. Martinin lyhyt romaanista the Skin Trade, Nahanvaihtajat. Teksti voitti 1989 World Fantasy Awardin ja sitä pidetään yhtenä parhaimpana teoksena omassa alagenressään.

Kirjan kansi lupaa paljon: tämähän voisi olla täydellinen novellikokoelma. Novelleja Stephen Kingiltä ja Dan Simmonsilta, molemmat fantastisen kirjallisuuden suuria nimiä. Mikä voisi mennä pieleen? Valitettavasti kirja todistaa, että paljonkin voi mennä metsään. Molemmat herrat, King ja Simmons ovat onnistuneet kirjoittamaan hyvin köykäisiä novelleja.

Kingin ensimmäinen novelli, Setelit, alkaa vakuuttavasti, kirjoitustyyli on vahvaa ja mysteeri mielenkiintoinen. Kaikki ainekset hyvälle tarinalle ovat olemassa, mutta lopetus jättää lukijan täysin tyhjäksi. Mitä tässä oikein tapahtui?

Toinen Kingin novelli, Tennarit, jatkaa samalla linjalla jossa idea on hyvä, mutta toteutus kärsii. Tarina on aivan liian pitkä siihen nähden, miten vähän siinä on tapahtumia eikä loppukaan onnistu tuomaan siihen mitään. Tennarit on tarina, joka on kokoajan alkamassa, muttei koskaan todella ala.

Kingin viimeinen tarina, yli viisikymmentä sivuinen Omistuskirjoitus, on valitettavasti yhtä huono kuin muutkin. Ensimmäiset lauseet lupaavat jotain mielenkiintoista, mutta tarina ei koskaan todellisesti etene. Siinä ei ole juuri mitään sisältöä, ja se vähän mitä on, on kuvottavaa. Kuten esipuheessa sanotaan, se on kenties yksi hänen kiistanalaisimmista töistä. Valitettavasti se ei tarkoita, että se olisi millään tavalla hyvä asia.

Dan Simmonsin ensimmäinen novelli, Etäispesäke, sisältää mielenkiintoisia kohtia, mutta hyvin, hyvin erikoisen ideansa takia jää lähinnä ihmetyttämään. Mielikuvituksellista vähintäänkin, mutta osittain jopa liian ihmeellistä siinä määrin, että on vaikea saada kiinni kirjoittajan eriskummallisista ideoista.

Simmonsin toinen novelli, Vanni Fucci on elossa ja terveenä ja asuu helvetissä, muistuttaa monella tapaa Kingin Seteleitä. Molemmissa tarinoissa ollaan talkshow-ohjelman parissa kun jotain yllättävää tapahtuu. Valitettavasti samankaltaisuudet jatkuvat ja Setelien tapaa Vanni Fucci jää hämmentäväksi tekstiksi, josta ei oikein tiedä mitä mieltä olla.

Viimeinen, myös yli viidenkymmenen sivun teksti, Inversonin kuopat, on jälleen potentiaalinen teksti, joka on pilattu aivan liian pitkällä tyhjäkäynnillä. Tarinassa vanha mies muistelee sisällissodan 50-vuotisjuhlapäivää ja siellä tapahtuneita kauhuja. Mysteerit ja jännitys toimivat, mutta tarinasta olisi pitänyt leikata lähes puolet pois. Nyt se ontuu pitkästyttävän tekstinä, jossa on muutamia hyviä kohtia.

Kokoelman viimeinen teksti on George R. R. Martinin kirjoittama. Tosin kuin muut, hän on kirjoittanut vain yhden tekstin, lyhyt romaanin Nahanvaihtajat. Teksti on taattua laatua niille, jotka pitävät Martinin muista teksteistä. Nahanvaihtajissa on yhdistetty kovaksikeitetty jännitys yliluonnolliseen ja kunnianhimoa tuntuu olevan vähintään yhtä paljon kuin Tulen ja Jään laulussa. Tämä toimii todella kovaa. Sateisen kaupungin pystyy aistimaan Martinin sanoista, eikä verta ja pelkoa suinkaan pidätellä. Martinille tunnusomainen usean näkökulman kerronta sopii tähänkin erittäin hyvin, kahdesta hyvin erilaisesta näkökulmasta on saatu yksi hyvin jännittävä lyhyt romaani, jonka mielellään lukee toisenkin kerran. Kehut siitä, että tämä on genrensä paras, (mikä tuo alagenre on, on hyvä jättää itselle salaisuudeksi jos vain mahdollista) ei ole kaukaa hauettua.

Kauhujen kirja on niille, jotka haluavat lukea George R. R. Martinilta suomeksi jotain Tulen ja Jään laulun oheella. Siihen se tarjoaa käytännössä ainutlaatuisen mahdollisuuden, ja on jo siitä syystä lukemisen arvoinen. Martin ei petä tälläkään kertaa ja teksti toimii varmasti ei-faneillekin. Jännitys sateisessa kaupungissa jossa yliluonnolliset voimat käyvät yhteen pysäyttääkseen sarjamurhaajan on juuri niin jännittävää kuin kuullostaakin. Valitettavasti itse kokoelmaa ei voi suositella, Simmonsin ja Kingin osuudet ovat valitettavan keskinkertaisia. Jopa heidän faneille löytyy varmasti parempaa luettavaa.

Jälkikeskustelu - ei sisällä juonipaljastuksia
Tämä oli teos, jonka olin löytänyt jo pitkän aikaa sitten, mutta koskaan ei ollut aikaa. Onneksi vihdoin löytyi.

Valitettavaa tosiaan on, miten ala-arvoisia nuo muut novellit olivat. Itse olen Kingin fani ja vaikken ole Simmonsi lukenut aiemmin, niin minulla on suuret odotukset häneltä. Hänen Hyperion kirjansa ovat hyvin kehuttuja ja aion ne varmasti lukea myöhemmin. Joten ei, minun omat mieltymykseni herroihin eivät vaikuttaneet tekstien tasoon.

Toisaalta taas Martinin teksti voi olla astetta parempi juuri sen takia, että hän on Martin. Hyvä teksti se kaikesta huolimatta on. Ei se muuten olisi kehuttu ja palkittu paljon ennen hänen fantasiakirjojaan. Jossain kohti aion lukea hänen englanninkielisiä teoksiaan, muun muassa Sand Kings on hyvin arvostettu novelli-pienoisromaani-sarja.

Tällä teoksella selviää siihen asti, kun Martinin uusimman kirjan suomennos, Lohikäärmetanssi, tulee vihdoin kaupoille. Enää ei pitäisi olla kauaa, mutta kiirrekkös tässä. Onhan alkuperäisteoksen julkaisusta vierähtänyt jo tovi, mutta jos sanoisin, ettei minulla ole mitään muuta luettavaa, valehtelisin ja suuresti. Katsotaan vain, koska edes ehdin lukea tuon uusimman osan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti