Marko Kilven poliisikirjoilla on vahva ja luotettava tausta: Kilpi on itse poliisi, hän voitti ensimmäisellä romaanillaan Vuoden johtolanka-palkinnon, toinen kirja, Kadotetut, nettosi hänelle Finlandia-palkintoehdokkuuden ja kolmas kirja, Elävien kirjoihin, toimi pohjana ylistetylle 8-pallo -elokuvalle. Viime vuonna Kilpi julkaisi neljännen kirjansa, Kuolemattomat.
Vanhempi konstaapeli Olli Repo kohtaa tapauksen, jota ei välttämättä haluaisi nähdä: autotallissa on huumattuja lapsia ja kaiken keskellä mies, joka tekee itselleen seksuaalista väkivaltaa. Kuvottava tapahtuma herätää Ollissa inhoa, mutta hän kykenee hillitsemään itsensä, toisin kuin parinsa. Ollin koulutettava pari käy miehen kimppuun ja pahoinpitelee tämän saattaen Ollin vaikeaan tilanteeseen. Ollilla ei ole kuitenkaan aikaa velloa pahassa olossa liian pitkään, sillä lukuisat muut tapaukset, pikkujulkkisten katoamiset ja takaa-ajot, vievät kaiken huomion tältä tapahtumalta.
Kilven tekstistä huomaa kirkkaasti hänen poliisitaustansa. Hänen kirjailijaäänessään tuntuu olevan jopa tietty dokumentaarisuutta, mikä korostuu entisestään äänikirjassa. Kertoja pysyy etäällä ja kertoo tapahtumista ja poliisityöstä, mutta käy tarvittaessa hahmojen sisimpiään paljastaen heidän ajatuksensa. Myös juoni tukee tätä sillä kirjan ensimmäinen puolikas kuvaa vuorotellen erinäisiä tapauksia joilla ei ole mitään yhteyttä. Nämä ovat kaikki mielenkiintoisia, mutta se tekee kirjasta hieman sekavan kun aiempi jätetään sivuun ja aina vain siirrytään eteenpäin.
Kirjan viimeisellä kolmanneksella tehdään täyskäännös ja kirjan tyyli kokee radikaalin muutoksen. Siinä missä alku on realistista ja maanläheistä, herättää loppu mielikuvia Hollywood-elokuvista. Olli on vakuuttunut, että mitä epätodennäköisemmät tapahtumat liittyvät toisiinsa, vaikka lukijana tähän on vaikea uskoa. Ei kestä aikaankaan kun Olli huutaa legendaarisen käskyn olla kertomatta toimistaan ylemmille tahoille, sillä mitä he tekevät yhteisen hyvän nimessä, ei tulla sallimaan. Sitten onkin jo kiire pelastaa koko Helsinki. Tämä muutos tuntuu vieraalta alkun realistisuuteen verrattuna, mutta kun sitä jatkuu hetken aikaa, siihen uppoutuu voimakkaasti mukaan.
Kirjan tapahtumat on jaettu selvästi kahteen eri alueeseen: toinen on tapahtumapuoli ja toinen ajatteleva, lähes filosofinen. Kilpi käyttää paikoittain hyvinkin paljon aikaa pohtiaakseen erilaisia kysymyksiä, kuten vanhemmuutta, parisuhdetta tai julkisuutta. Näissä ei vajota liialliseen selittelyyn, vaan ne asettuvat sopivaksi osaksi muuta kokonaisuutta.
Äänikirjan lukija Niko Saarela sopii tehtäväänsä loistavasti. Hänellä on miellyttävä ääni, joka sopii erinomaisesti niin poliisille kuin roistollekin. Äänet ovat toki samankaltaisia, eikä naisia tunnista, mutta ne ovat siltikin hyvän kuuloisia. Itse äänikirja on jaettu järkeviin osiin, joita on helppo kuunella. Osa luvuista ovat turhan pitkiä kerralla kuunnteltavaksi, mutta muuten kuuntelukokemus on erittäin hyvä.
Kadotetut on mainio poliisirikosromaani, jonka pariin voi hypätä vaikkei Kilveltä olisi lukenut aiemmin muuta. Arkirealismi sekoittuu mietteliäisiin hetkiin ja lopussa kiihkeään vauhtiin, ja vaikka aina ei ole varma, miten, tai edes miksi, kaikki epätavalliset rikokset liittyvät toisiinsa, on lopussa selvää, että on lukenut varsin kelvollisen kirjan.
Jälkikeskustelu - Sisältää lieviä juonipaljastuksia
Kuulin Kilvestä ensimmäisen kerran viime syksyn kirjamessuilla ja vedin heti johtopäätöksen, että hän on minulle sopiva kirjailija. Hänen aikanasa paneelissa vakuutti hänet fiksusat miehestä, mutta myös osuvasta kirjailijasta (enpä ole usein kuullut suomalaisella olevan näin paljon palkintoja hallussaan.)
Itse kuuntelekokemus oli kuitenkin ristiriitainen. Pidin siitä, jokainen kuuntelu kerta oli hyvä, mutta jostain syystä minuun iski puolen välin paikkeilla suuri väsymys tarinaa kohden. En tosiaankaan tiedä miksi, minähän nautin siitä. Olin yhdessä kohdassa jo jättämässä kirjan kokonaan väliin, mutta päädyin lopulta kuuntelemaan sen loppuun. Onneksi en tehnyt niin.
Kilpi on ehdottomasti kirjailija, jolta voisi lukea lisääkin (jos mittava luettavienlista joskus vain hupenisi).
Se täytyy tosiaan sanoa, että vaikka arvasin tapausten liittyvän toisiinsa, en mitenkään osannu keksiä mitä Kilpi oikein tulee tekemään. En ole lopulta ihan varma, pidinkö siitä vai en. Sinänsä tarinaa voisi pitää kokonaisuutena heikompana, jos jokainen rikos olisi ollut oma tapauksensa, mutta äänikirjan tarjoama fiktiivinen dokumentti poliisinarjesta kiehtoi minua niin paljon, etten olisi välittänyt. Kun nämä sitten yhdistettiin... no, en tiedä. Se tosiaankin vaikutti epätodennäköiseltä. Toteutus ei ollut niin huono, mutta kun Olli vannoi näiden olevan yhteydessä... sitä en uskonut.
Kilven kieli on muuten sujuvaa, mutta dialogi vaatisi simppeliä hiomista. Hän käyttää todella paljon kaikkia värikkäitä ilmaisuja kertoessaan jonkun puhuvan, siis Olli tuumasi, puntaroi, ärähi, kysäisi. Tämä on selvä ei-ei, jonka huomasi varsinkin nyt. Tähän tuli kiinnitetyä todella paljon huomiota, mitä juuri ei pitäisi tapahtua. Ei nyt iso rikos, mutta toivoen tämä on korjattu seuraavaan kirjaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti