Scott Lynchin esikoiskirja Locke Lamoran valheet valloitti fantasian nälkäisten lukijoiden sydämet heti ilmestyessään. Kirja ansaitsi muun muassa World Fantasy- ja British Fantasy -ehdokkuudet ja tuli toiseksi Hugo-palkinnon äänestyksessä. Sarja on edennyt kolmanteen osaan seitsemästä suunnitellusta kirjasta. WSOY on suomentanut ainoastaan tarinan ensimmäisen osan, eikä uusi suomennoksi tällä hetkellä näytä tulevan.
Locke Lamora kumppaneineen muodostavat herrasmiesroistot, miehet, jotka varastavat vain rikkailta ja vaikutusvaltaisilta Venetsiaa muistuttavassa myyttisessä kaupungissa. Ainoa ongelma on, että kaupungin rikollispomot ja vaikutusvaltaiset ovat tehneet sopimuksen, joka kieltää rikkailta varastamisen. Mutta minkä rikollinen luonteelleen voi, kun kunnianhimo vie kohti yhä suurempia varkauksia?
Scott Lynch on kirjoittanut monella tapaa epätyypillisen fantasian. Kenties ensimmäiseksi silmään osuu se, miten henkilöt puhuvat hyvin... luovasti, varsinkin kirosanojen suhteen. Tämä sinänsä yksinkertainen elementti antaa kirjalle todella omalaatuisen tunteen, eikä vielä lopussakaan oikein tiedä, miten suhtautua siihen kun hahmot kiroavat kuin rantarosvot. Tämä tyyli välittyy dialogista myös muuhun tekstiin, joka tuntuu tavattoman rennolta ja leppoisalta muihin fantasiakirjoihin verrattuna.
Toinen on Camorrin kaupunki. Keskiaikaisen Euroopan sijaan ollaan Venetsiaa muistuttavassa kaupungissa, joka on jo muutos itsessään - kaupunki tuntuu raikkaalta ja uudelta. Siihen se ei kuitenkaan jää, Lynch on ehdottomasti maailmanrakentaja, ja tästä nauttivalle on luvassa suurta herkkua. Kaupungilla on oma rikas historia, kulttuuri ja tavat, eikä mikään muistuta täysin omaamme tai muita, perinteisempiä fantasiatarinoita. Vähän väliä esitetään jotain uutta tästä erikoisesta ja kiehtovasta kaupungista. Vaikka tavallisesti ei innostuisi maailman historiasta, onnistuu Lynch houkuttelemaan tarinan sisälle. Lopussa oikein odottaa kuulevansa jotain uutta. Lynch tasapainottelee hyvin sen välillä, paljonko kertoa ja paljonko säästää tuleviin osiin.
Itse tarina alkaa hieman hitaanpuoleisesti: alkupuoli käytetään maailman ja hahmojen esittelemiseen, ja vaikka heti ollaan tapahtumien äärellä, eivät ne ole alkuun erityisen mukaansa tempaavia. Kun todellinen juoni sitten alkaa, nappaa se niin lujaa kiinni, ettei kirjaa voi laskea käsistään. Luvassa on juonittelua, pettämistä, toimintaa ja kieroilua mahan täydeltä. Juonta täydennetään väliosilla, jossa kerrotaan Locken ja muiden herrasmiesroistojen historiaa. Nämä kohtaukset tukevat hyvin muuta, huomattavasti vauhdikkaampaa menoa, ja ne sitoutuvat kätevästi tuleviin tapahtumiin.
Locke Lamoran valheet on erilainen kirja suureen osaan fantasiaan verrattuna: se sekoittaa modernia kieltä huijaritarinaan erikoisessa ympäristössä. Ensimmäiset sivut hämmentävät ja kestää aikansa, ennen kuin kirja kunnolla saa itsestä kiinni, mutta lopulta odottaa kuola valuen, mitä Lynch oikein säästää loppua varten. Tarina on selvitettävä loppuun asti ja maailmasta haluaa tietää lisää. Kirjaa voi lämpimästi suositella fantasian, mutta myös muiden kirjojen ystäville. Ja vaikka ei löytyisikään kiinnostusta lukea jatkoa englanniksi, ei se ole välttämätöntä: tarina päättyy suhteellisen tyydyttävästi ja toimii siten myös yksittäisenä teoksena.
Jälkikeskustelu - Ei sisällä juonipaljastuksia
Tämä on yksi niistä kirjoista, jotka ovat olleet lukulistallani jo muutaman vuoden. Kaikki ovat puhuneet ja kehuneet Scott Lynchiä ja hänen kirjojaan. Kesällä hän piipahti myös Finnconissa, joka teki aiheen vieläkin ajankohtaisemmaksi. Olin päässyt niinkin pitkälle, että lainasin kirjan ... vuosi sitten? Joka tapauksessa minulla oli jotain muuta tärkeämpää luettavaa ja Locke palasi takaisin hyllyjen väliin.
Nyt täytyy sanoa, että onneksi vihdoin luin. Kyllä se oli sen arvoista.
Yritin pitkään miettiä, mikä tätä kuvaa, enkä ole vieläkään ihan varma. Jollain tasolla minulle tulee mieleen Pirates of the Carribean kirjan, ja elokuvan, huumorin takia. Locke Lamoran valheet on paikoittain todella hauska ja älytön kirja, mutta on se myös oikeissa kohdissa armoton. En ole lukenut kunnolla fantasiaa pitkiin aikoihin ja olen huomannut, ettei kaikki sen piirteet sovi minulle. Olen alkanut kaivata hieman nopeampaa tarinan kulkua. Pelkkä fiilistely ja historian kertaaminen ei tunnu enää uppoavan, mutta tässä sellaista ongelmaa ei ollut.
Kyllä tälle pitää jatkoakin saada. Saa vain nähdä mitä on luvassa, muistan jostain lukeneeni, että tämä ensimmäinen kirja on vain prologia "oikealle" tarinalle. Odotan innolla.
Sitten kun jossain kohti siis ehdin lukea.
Minä luin tämän pari kesää sitten ja muistan tykänneeni, vaikkakin verisyys iski välillä vähän silmille. Aloinkin syksyllä lukea tätä uudelleen englanniksi tarkoituksenani jatkaa sitten seuraavienkin osien pariin, mutta saa nähdä tuleeko tuosta lopulta mitään... Voi olla, että hyppään vain suoraan seuraaviin osiin. Pirates of the Caribbean on mielestäni aika hyvä vertaus, tunnelmassa on jopa jotain merirosvomeininkiä kaikkinen varkauksineen ja meripetotaisteluareenoineen. (Muistanhan oikein, että kirjassa oli ne jotkut pelottavat siskokset jotka taistelivat jotain miekkakaloja vastaan areenoilla tai jotain? :D Muistikuvat alkavat olla vähän hatarat.)
VastaaPoistaItse taas olen taas juuri se toinen ääripää, verisyyttä olisi voinut olla vieläkin lisää (muhaha). Itse mietin myös millä kielellä lukea tämä kirja, mutta niin moni kehui tätä suomennosta, että päädyin siihen. Hauskahan se oli, ja minä kun luulin, ettei suomeksi voi kiroilla :)
PoistaJa nyt kun viittasit tuohon Pirates vertaukseeni, muistin, että ensi kirja taitaa olla tosiaankin merirosvoilua? Pitääpä tarkistaa, jos en ole sekoittanut johonkin toiseen!
Kyllähän ne siskokset siellä olivat ;)