Kenties maailman tunnetuin strippisarja Calvin and Hobbes, Lassi ja Leevi, on julkisuutta välttelevän Bill Wattersonin tuotos. Sarjaa näytettiin parhaimmillaan 2 400 sanomalehdessä, ja vuonna 2010 se ilmestyi yhä viidessäkymmenessä maassa, muun muassa Helsingin Sanomissa, ja sen koottu kirjoja on myyty yhteensä lähes 45 miljoonaa kappaletta. Sarja on tullut myös siitä tunnetuksi, ettei Watterson ole myöntänyt lisenssioikeuksia millekään varusteelle, joten kaikki muu kuin itse sarjakuva, on piraattituotteita.
Sarjan ensimmäisessä stripissä Calvin kaappaa tiikerin, joka nimetään myöhemmin Hobbesiksi, ja tästä lähteekin näiden kahden suuri seikkailu. Hahmot seikkailevat niin kuusivuotiaalle sopivissa merkeissä, mielikuvitusleikeissä, esikoulussa kuin vanhempienkin kanssa, mutta sarja käy läpi myös suurempia aiheita, kuten kuolemaa ja vaaleja.
Jo ensimmäiset stripit osoittavat, että Calvin and Hobbes toteuttaa erinomaisesti ensimmäisen vaatimuksensa: stripit todellakin naurattavat. Käytännössä jokainen strippi saa vähintään hymyn huulille, mutta naurun pyrähdykset tulevat vastaan todella tiheään tahtiin ja hyvä mieli tarttuu jo ensimmäisistä ruuduista lähtien. Huumoria revitään todella laajalta skaalalta. Puhtaasti vitsi tarkoituksella kirjoitettuja tekstejä on vain muutamia, sillä suurin osa on nauramista jollekin todelliselle, samaistuttavalle asialle.
Calvin and Hobbes tekee kuitenkin niin paljon enemmän kuin vain naurattaa, se herättää ajatuksia, saa ajattelemaan ja onnistuu se jopa liikuttamaan, mikä on älytöntä, kun ajattelee stripin alkuperäistä tarkoitusta. Yhdistelmä Calvinin mielikuvitusta ja todellisuutta toimii erinomaisesti. On hienoa nähdä, kuinka Calvinille Hobbes on niin elävä ystävä, mutta muut näkevät tämän vain pehmoleluna. Calvinin mielikuvitusleikit tarjoavat vapauttavia hyvän tuulen jaksoja, mutta ne, joissa kommentoidaan jotain todellista asiaa, kuten perhe- tai parisuhteita, saavat aikaan parhaimmat naurut. Mukana on muutamia useamman päivän kestäviä tarinajaksoja, mutta enimmäkseen osat ovat yksittäisiä. Tyyli ja käsittely tapa ovat kuitenkin niin samanlaisia, että ne sopivat kaikki yhteen, eikä siitäkään synny ongelmaa, että stripit jäisivät toistensa alle.
Wattersonin kynänjälki ei jää yhtään käsikirjoituksen varjoon. Kuvat ovat ytimekkäitä ja ilmeikkäitä, hahmoja yksinään on mahtava katsoa ja jopa harvat dialogittomat tarinat soljuvat todella sujuvasti eteenpäin. Hahmojen lähes karikatyyrinen tunteiden näyttäminen naurattaa ja kosketta. Mustavalkokuvat ovat monesti jopa paremman näköisiä, kuin väritetyt versiot. Vaikka sarjaa seurataankin neljä ruutua kerrallaan, on kuvia todella miellyttävä katsoa.
Calvin and Hobbes on täydellinen strippi ja kaiken huomionsa ansainnut. Se onnistuu tiivistämään muutamaan ruutuun kaiken tarpeellisen, eikä sen parissa voikaan muuta kuin hymyillä ja nauraa. Sarjaa ei tarvitse lukea millään tavalla järjestyksessä, mutta The Essential Calvin and Hobbes toimii hyvänä aloituksena, sillä se näyttää ensimmäiset pari vuotta sarjasta.
Jälkikeskustelu - ei sisällä juonipaljastuksia (niin kuin tästä jotain voisi paljastaa)
Myönnettäköön, minulla on hieman vinoutunut näkökulma aiheeseen. Olin altistunut suurelle määrälle kehuja jo ennen kuin koskaan sen enempää sarjaa luin. Watterson on luonut ympärilleen, kenties tahattomasti, kultin, joka ihannoi häntä. Hänhän ei ole piirtänyt juuri mitään sen jälkeen, kun lopetti sarjan piirtämisen, ja kun hän sitten piirsi yhden kuvan, koko internet kohahti.
Siltikin haluaisin väittää, ettei sillä sen suurempaa merkitystä ole. Tämä nyt vain sattui olemaan hiton hauskaa tekstiä. Ja suloista. Ja totuudenmukaista. Ja hauskaa.
Olin tähän mennessä vältellyt strippikokoelmien lukemista, sillä siinä ei mielestäni tunnu olevan järkeä. Miksi lukea kirjan verran jotain, jossa ei ole tarinaa? Tähän uskalsin tarttua, ja hyvä niin. Kyllähän siinä järkeä on, jos haluaa nauraa ja piristää päivää.
Calvin ja Hobbes saavat ainakin viihdyttää minua myöhemmin, ja ehkä jossain kohti jokin toinenkin sarja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti