sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Viikkoraportti: 23 - Ei se helpota

Suoraan sanottuna? Minulla on tällä hetkellä pahemman luokan stoppi kirjoittamisen suhteen. Olen yrittänyt kieltää sitä itseltäni ja osittain myös muilta. Enhän minä nyt voi olla kirjoittamatta. Se ei ole minä. Sitä minä haluan. Kaikki tuo on totta. Miksi sitten kirjoittamisesta ei tule mitään?
  
Viikon elokuva: Fargo
Vähemmän tunnettu, mutta silti klassikoksi tituleerattu Fargo, on Joel ja Ethan Coenin (Menetetty maa, Kova kuin kivi, Inside Llewyn Davis) elokuva vuodelta 1996. Olin kuullut hyvää elokuvasta ja näkemäni Coenin elokuvat ovat onnistuneet tekemään minun vaikutuksen, joten minun oli nähtävä, miten lahjakkaita kavereita he nuorena olivat.

Elokuva alkaa siten, että päähenkilömme Jerry Lundegaard palkkaa kaksi roistoa kidnappaamaan vaimonsa. Hän itse tarvitsee kipeästi rahaa omia bisneksiään varten, eikä appiukko suostu antamaan sitä hänelle. Jerry on laskenut yksi plus yksi ja todennut, että appiukko varmasti maksaa kidnappaajille. Onhan suunnitelma hurja ja älytön, Jerry myöntää, mutta se on vain bisnestä.

Tästä lähtökohdasta alkaa räkäinen tragedia, jota katsoessa ihmettelee, miten tämä kaikki on mahdollista. Luvassa on niin sekainen rikosketju, että on ihmeellistä, miten kukaan on voinut koskaan selvittää sitä. Coenit nimittäin väittävät, että tarina perustuu tositapahtumiin, vain nimet on muutettu. Myöhemmin kuin sain tietää, että tämä totetamus on huuhaata ja laitettu vain, jotta katsoja uskoisi uskomattomat tapahtumat, minulle tuli petetty olo. Huomio kaikille: näin ei tehdä.

Itse elokuva taas herätti lähinnä yhden ajatuksen: tämä olisi hyvä, jos tämä olisi tehty tänä päivänä. Juonen sekavuus ja jopa ajoittain tragikoomisuus vaatii katsojalta ymmärrystä, mutta toimii silti. Tapahtumien toteutus taas tuntuu usein kömpelöltä ja hieman hitaalta, minkä voidaan väittää sopivan tarinan pieneen kaupunkiin. Silti siittä puuttuu se jokin, jota elokuva ei ole onnistunut kaappaamaan. Teoriassa kaikki palaset löytyy, mutta jokin jää vaivaamaan.

Tarinassa on potentiaalia, mutta nyt se ei tarjoa mitään erikoista, ei ainakaan sellaista joka olisi ehdottomasti nähtävä. Jos kuitenkin shokkikäänteet ja absurdit tapahtumaketjut ovat ne, joista itse pitää, tarjoaa Fargo viihdyttävän kyydin. Tai sitten - voi odottaa, kunnes samaiseen elokuvaan perustuva lyhyt televisiosarja tulee ulos. Pääosaa esittää Martin Freeman. Olisiko siinä se jokin?

Tulen ja Jään laulu jatkuu!
George R. R. Martinin fanit ohoi! (Siis ne jotka lukevat kirjoja, television seuraajat hus.) Kirjava on vihdoin ja viimein saanut Lohikäärmetanssin, Dance of Dragons, ensimmäisen osan suomennettua ja tätä onkin odotettu. Jos tietoni ovat oikeassa, ensimmäisen kerran tätä luvattiin ulos noin puolitoista vuotta sitten, mutta väliäkös tuolla: nyt se on täällä. Itse kävin hakemassa ensimmäisenä päivänä kirjan omaan hyllyyni. (Se koska pääsen tätä lukemaan, on eri asia.) Massiivinen kirja on jaettu kahtia, joten nyt hopi hopi ostamaan ensimmäistä nidettä. Toinen nide on Kirjavan mukaan oikolukemisvaiheessa, mutta koska tulee, ei ole vielä tietoa (älkää pidättäkö hengitystä, vaan nuuhkikaa tätä ensimmäistä osaa.)

Tulevaa materiaalia
Ensi viikon Kirjoittamisesta juttu käsittelee sitä, Miten lopettaa luku jännittävästi (oikein tehtynä). (Valitettavasti) sain idean tähän kuunneltuani Dan Brownin Enkelit ja Demonit äänikirjaa, ja täytyy myöntää, herra Brown ei todellakaan osaa tehdä tätä oikein. Mikä menee vikaan ja miten se pitäisi tehdä? Tästä lisää keskiviikkona.


Maanantain sarjakuva-arvostelu tulee olemaan suomalaisen Karim lehden uusin, neljäs, osa. Aikaisempien osien arvostelussa totesin, että tällä on potentiaalia ja netistä löytyvien lukunäytteiden perusteella neljäsosa vaikutti mielenkiintoiselta. Huomenna katsotaan miten sen kävi.

Perjantain kirja-arvostelu taas koskee Juhani Karilan esikoiskirjaa, novellikokoelmaa Gorillaa. Psykedeelinen trippi jonnekin mustan ja kieroutuneen huumorin ja ehkä kulttuurin ja ... jonkin, toiselle puolelle ja kauas taakse. Vaikka oudosta huumorista pidän, osoittautui tämä hieman liian sitkeäksi palaksi kerralla.

Tällä viikolla olen aloittanut Mia Vänskän uusimman kauhuromaanin Valkoinen Aura. Se on herättänyt hieman ristiriitaisia tuntemuksia ja siinä on joitain selviä kömmähdyksiä, kuten se, että Vänskä katkaisee kohtauksia usein ilman mitään selitystä. Ja on sanottava, etten tiennyt tämän olevan nuortenkirja. Ei niin, että sitä olisi mainostettu tai mainittu missään, mutta se on sitä, selvästi. Tämä olisi ollut hyvä painattaa lukijaa varten. Silti, vielä olen optimistinen.

Batman seikkailee yhä Hush sarjakuvassa, joka valitettavasti ei ole niin hyvä, kuin muistin. Ei sinänsä, muistin että se oli mestariteos, mutta nyt se on "vain hyvä".

Omaa kirjoittamista
Puuduttaa kertoa samaa asiaa kerta toisensa jälkeen: ei, tälläkään viikolla en saanut niin paljon aikaa kuin halusin. Itse asiassa sain tuskin lainkaan. Monta täysin tyhjää päivää ja silloin kuin kirjoitin, kirjoitin hyvin vähän ja sen aloittaminen oli työn ja tuskan takana.

Kenties eniten ärsyttää se, että olen tietoinen tästä ongelmasta ja minä tiedän, miten paljon olen saanut aikaan vain vähän aikaa sitten. Yritän väittää ennakkotehtävillä olevan osa tässä, ja kenties niillä onkin, mutta se ei voi selittää koko asiaa. Fakta nimittäin on, että olen kirjoittanut säälittävän vähän viime kuukausina.

Niin, siitä lähtien kun aloin pitää blogia, olen kirjannut viikottain ylös fiiliksiäni viikon kirjoittamisesta. Alkuun listasin pitkän aikaa tarkkoja sanamääriä mitä kirjoitin ja miten pitkään, mutta viikkojen (ei, kuukausien) ajan se on ollut kadoksissa. Ajattelin sen pudonneen luonnollisesti kyydistä, mutta taustalla on pakko olla muuta. Tuliko sanoja niin vähän, ettei niitä ollut järkevä kirjoittaa? Minä todella yritin jatkaa tätä tapaa muutaman kerran, mutta joka kerta unohdin sen kesken viikon. Kenties vahingossa, kenties osittain tietoisena.

Nyt pelkkä ajatus tuntuu äärimmäisen hankalalta. On tuskallista muistaa mistä kohti aloitti kirjoittamisen ja monelta ja olen epäillyt sen hyödyllisyyttäkin: ei sillä ole väliä paljon kirjoitin ja missä ajassa. Tämäkin on tekosyy, johon itse uskon. Ei merkitseminen aikaisemmin aiheuttanut mitään ongelmia. Se tuli luonnostaan siinä sivussa.

Luulen, että kaikki juontaa alkunsa siihen hetkeen, kun silloin käsillä olevassa romaanikäsikirjoituksessa tuli ongelmia. Teksti ei edennyt ja päätin vaihtaa siitä muihin teksteihin. Romaania kirjoittaessa oli se yksi teksti, jonka luokse palata joka päivä, projekti jota jatkaa taas huomenna. Nyt sellaista ei ole.

Ei, eihän tuokaan ole mikään oikea syy. Minulla on kymmeniä tekstejä joita voisin kirjoittaa, enkä missään kohti suoraan sanoen lopettanut romaanin kirjoittamista. Kävin sen alusta läpi ja kirjoitin jopa muistiinpanot, miten kirjoittaa sen uudestaan. Se ei vain koskaan ottanut lähteäkseen liikkelle. Tuosta hetkestä lähtien on jokin on kasvanut ja alkanut vähän kerralla tukahduttaa kirjoittamistani.

Löysin syypäänkin tässä pari viikkoa sitten: Internet. Olen siellä (tai täällä) liian paljon, kun pitää kirjoittaa aloitan ja selain avautuu yhtäkkiä. En tajuakaan ja olen ollut yli tunnin netissä. Moneen kertaan olen harkinnut suoraan nettijohdon irroittamisesta, mutta kun mietin sitä, se ei vaikuta hyvältä vaihtoehdolta. Varsinkin ennakkotehtävien aikaan joudun käymään jatkuvassa netissä katsomassa asioita, oikeita asioita joita tarvitsen tehtäviä varten. Näin se aina alkaa, mutta koskaan tähän se ei jää.

Mitä nyt tarvitaan, on itsekuri. Pirullisen paljon itsekuria, jota en oikein koskaan ole löytänyt itsestäni. Ainoa vaihtoehto olisi nollatoleranssi, koska kirjoittaminen on se, mitä oikeasti haluan ja sen takia huomaan olevani ärsyyntynyt ja turhautunut itseeni. Olen jopa päättänyt tekeväni niin. Lupaan itselleni, että huomenna, joskus jopa lupaus alkaa heti tänään ja nyt, mutta kun seuraavan kerran katson itseäni, huomaan etten välittänyt sopimuksesta lainkaan.

Haluan saada aikaan, mutta siitä ei tule mitään. Huomaan ajattelevani tekstejä, mutta minulla on kynnys ottaa teksti eteeni ja auki. Kauanko olen lykännyt novellini oikolukua? Minun piti tehdä se heti, mutta yhä se odottaa. Suunnittelen valmiiksi, että nyt avaan sen ja käyn sen läpi, mutta jokin sanoo, ettei kannata. Ei se kuitenkaan ole hyvä. Et pidä siitä. Miksi vaivata itseä sillä? Teksti on tarkoitettu Nova-kisaa varten, johon on tällä hetkellä reilu viikko aikaa. Jos olisin käynyt sen heti läpi, olisin saanut sen luetettua muutamallakin lukijalla. Nyt hyvässä tapauksessa yhdellä.

Minua turhauttaa, koska sain blogin aloittamisesta aina vuoden alkuun asti kirjoitettua romaania yli kaksisataa sivua ja kolme täysin uutta novellia - siis useita satoja sivuja tekstejä. Nyt minun parin viime kuukauden saldo on murto-osa tästä.

Kirjoittajan elämä osaa olla juuri tätä. Epäuskoa, epäröintiä, kaikkea muuta rasittavaa, jolle ei oikeastaan edes ole mitään selvää syytä. Se vain kuuluu asiaan ja lähes jokainen kirjoittaja kokee sen joskus. Itse olen juuri siinä vaiheessa ja se ärsyttää. Tiedän, ettei se kestä loputtomiin, mutta tässä kohdin se ei lohduta.

Mistä löydän itsekuria? Miten murran tämän kierteen, jonka olen vannonut murtavani kerta toisensa jälkeen?

4 kommenttia:

  1. Terve!

    Öö… olemmekohan nähneet saman Fargon samoilta Coenin veljeksiltä?

    1) kaverit eivät olleet enää aivan poikasia elokuvan ilmestyessä
    2) He olivat tehneet tuossa vaiheessa jo liudan kultti-/menestyselokuvia
    3) voittaneet Barton Finkillä kultaisen palmun ja muita Cannes-palkintoja
    4) Fargo on paremminkin jo veljesten kypsää kautta
    5) Fargo taisi voittaa parikin oscua

    ja

    6) huomasitko, että elokuva on musta komedia?
    7) oletko nähnyt muita Coeneita? Absurdismihan on jokaisen Coen-leffan juju

    ja

    8) Minä siis rakastan tuota leffaa!

    ja

    9) Älä ihmeessä huoli, jos kirjoittaminen ei aina suju! Kun mieli on hiljaa, isot pyörät pyörivät alitajunnassa. Osta pieni muistikirja ja kanna sitä taskussa. Pelkästään kauniin muistikirjan omistaminen houkuttelee parhaat ajatukset ulos mielen perukoilta – ainakaan oman mieleni kellarissa muhivat ajatukset eivät voi vastustaa vahakantista, kaunista kirjaa.

    Miikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Olemme varmasti nähneet saman elokuvan, mutta katsoimme vähän eri näkökulmista. Itsellä ei esimerkiksi ole läheskään samanlaista tietoutta kuin sinulla, ja vaikka elokuvia intohimoisesti seuraankin, niin tuollaisissa havainnoissa olen hukassa.

      Jep, huomasin muun muassa IMDBstä, ettei Fargo tosiaankaan ollut ensimmäinen, mutta aiemmista elokuvista en ole koskaan kuullutkaan, enkä tiennyt ovatko nämä keränneet samanlaista suosiota vielä. Mainitsethan itsekin näiden olevan osittain kulttielokuvia. Huomasin kyllä, että Oscareita saanut, tämän kuitenkin ohitin. On näköjään saanut käsikirjoituksesta Oscarin, mahtava tieto! (Ja juurikin tuo viittaus "nuoriin" johtui tästä, tarkoitin enemmänkin ennen suurta suosiota, Big Lebowski oli seuravaa).

      Huomasin, että absurdit käänteet olivat mustaa komiikkaa, kuten myös muut heidän elokuvansa. Burn After Reading käänne kummittelee yhä yhtenä ... en edes tiedä mitä superlatiivia käyttää. Tiedän, että he käyttävät mustaa, absurdia huumoria.

      Ennakkotietoni eivät olleet ajan tasalla, ja vaikka olen joitain Coeneita nähnyt, en ole heidän ekspertti. Mutta silti, elokuva oli "ihan jees". Ei kolahtanut minuun sen paremmin. Sanon taas: juoni oli hyvä (näköjään Oscar-hyvä!), mutta toteutus ontui. On myös totta, että tämänlainen elokuva vaatii oman mielentilan ja odotukset.

      Itse kirjoittamisesta: Minulla on muistikirja, mutta pitkään aikaa siihen ei ole tullut kirjoitettua. Voisiko johtua, että vihko tosiaan on vähän piilossa? Pitää koettaa auttaisiko se, että vihko olisi näkyvillä. Itsellä suurin ongelma on kuitenkin se, että haluan kirjoittaa, toteuttaa ne ideat. Löytyisi vaikka miten paljon pidempiä ja lyhyempiä ideoita, ne pitäisi enää "vain" kirjoittaa.

      Kiitos kattavasta kommentista!

      Poista
  2. Voimia vain. Välillä jää asiat jumiin, mutta ne lähtevät varmasti pian aukeamaan. Koita kirjoittaa aivan satunnaisista asioista ja aivan toisin tavoin (vaikka käsin, kotimatkalla töistä/koulusta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin yritän ajatella tätä hetkeä.

      Lueskelin vihdoin sitä novelliani ja se tuntui avaavan hanat, nyt kiinnostaisi kirjoittaa. Harmillista vain, että työt ja ennakotehtävät vaativat huomiota muualle. Joka tapauksessa, yritetään pitää positiivinen asenne! Pitää koittaa tuota erilaista tapaa. Ehkä koneelta irtautuminenkin voisi toimia?

      Poista