Kirja-arvostelu: Cormac McCarthy - Menetetty maa

4/5 pistettä – jännitys – alkuperäinen nimi: No Country for Old Men - noin 260 sivua – julkaistu vuonna 2006 – kustantaja WSOY

Menetetty maa, No Country for Old Men, on teos jonka varmasti moni tuntee saman nimisenä elokuvana, jonka Coenin veljekset ohjasivat. Elokuva sai neljä Oscar-palkintoa, muun muassa parhaan elokuvan pystyin. Amerikoissa McCarthy (s. 1933) on kirjoittanut lukuisia kirjoja ja hän on voittanut National Book Awardin teoksellaan All the Pretty Horses, joka suomessa tunnetaan vain elokuvana. McCarthya on kehuttu yhdeksi aikamme merkittävämmäksi amerikkalaiseksi kirjailijaksi.

Kirja alkaa todella nopeasti ja tehokkaasti. Tarinan tappaja esitellään todelliseksi uhaksi vain muutamassa sivussa ja seuraavassa tarinan versio sankarista, Moss, jo löytää erämaalta jotain mitä hänen ei pitäisi löytää: huumelastin, rahaa ja kasan ruumiita. Siitä hetkestä lähtien Mossin elämä ei ole enää entisensä. Tarina kulkee hurjaa vauhtia eteenpäin ja tappaja on joka hetki aivan kannoilla. Kun teos saa lukijan otteen ensimmäisellä sivulla kiinni, se ei siitä pariin sataan sivuun hellitä.

McCarthyn teoksia leimaa hänen omalaatuinen ja äärimmäisen minimalistinen kirjoitustyylinsä, josta joko pidetään tai vihataan. Hän ei käytä välimerkkejä juuri lainkaan, repliikkejä ei ole erikseen merkitty eikä hahmojen keskustelua muutenkaan kuvata. Hahmojen ajatuksia kerrotaan hyvin harvoin, juonenkäänteet isketään kasvoille täysin puskista ja teksti sisältää usein jopa ”turhalta” vaikuttavaa ainesta kun kerrotaan tarkasti kaikki, mitä hahmot tekevät. Tyyliin joko sopeutuu tai ei, mutta ainakin kokeilemisen arvoinen se on. Varsinkin jännityskirjassa tämä toimii erittäin hyvin. Kaikki vaikuttaa tapahtuvan todella nopeasti ja lukija tuntee samaa sekavuutta kuin tarinan päähenkilökin. Ainoat ongelmat esiintyvät toisinaan dialogin kanssa, kun lukija ei ole täysin varma kuka nyt puhuu, mutta ongelma esiintyy vain muutamassa kohtaa.

Tarina jatkaa hurjaa vauhtiaan ja vasta loppua kohden lukijan annetaan hengittää. Kirjan loppu voi toisaalta pettää jotkut jopa liian seesteisellä jaksolla. Samaan aikaan se on myös hyvin sopiva kun kirjan sisältöä tarkastelee enemmän, se ei siltikään ole pelkkä jännityskirja, vaan se sisältää myös ajatusta. McCarthy käsittelee suuria aiheita, kuten syyllisyyden tuntemista, hahmojensa keskusteluiden kautta. Saarnaamiseksi teos ei koskaan vajoa sillä hahmot tuntuvat hyvin eläviltä ja aidoilta, ja heidän keskustelunsa aidolta. Hahmoista haluaa tietää enemmän ja lukija odottaa, että he paljastavat itsestään tekojensa ja puheidensa kautta.

Menetetty maa on raaka ja aidontuntuinen jännitystarina jossa on pelkkiä uhreja. Vaikka lopun rauhallinen vaihe sopii kirjaan, se vie hieman pohjaa muuten niin tiukalta jännitykseltä ja kieltää kirjalta sen viidennen pisteen. Siihen on turha takertua sillä McCarthy on onnistunut luomaan toimintaa jota ei tulisi jättää välistä, vaikka elokuva olisi tullut nähtyä. Eikä kyse ole perinteistä toiminnasta tai jännityksestä, tämä ei muista niistä mitään.

Jälkikeskustelu - Varoitus - Sisältää juonipaljastuksia:

Kirja alkaa lähes identtisesti elokuvan kanssa, ja ajattelin pitkään, että Coenit ovat kääntäneet kirjan sana sanalta kirjaksi. En muistanut elokuvaa täysin, mutta muutama käännös silti kiinnitti huomiotani. Alkua on varsinkin hieno seurata miten tarkasti kirja on saatu käännettyä, mutta lopussa se harmitti, ettei tällä menolla ollut jatkettu loppuun asti. Tai ei harmittanut, ymmärrän kyllä miksi tietyt kohdat jätettiin pois kirjasta, kuten Mossin ja liftarin sivujuoni, mutta sanotaanko vaikka että ne yllättivät kun iskivät kohdalle. Seuraavaksi tulen katsomaan elokuvan, jonka ostin kun se tuli silloin jolloin muinoin myyntiin. Katsotaan nyt miten tarkasti muistan ja miten selvästi elokuva kirjaan perustuu.

Itse pidän erityisen paljon McCarthyn tyylistä ja hän on yksi ehdottomasti lempikirjailijoistani. Tulen varmasti käsittelemään sitä täällä enemmänkin. McCarthy tyyli on hyvin raikas ja erilainen kaikkeen siihen mitä olen lukenut, ja se on myös muovannut minun omaa kirjoitustyyliäni. En toki kirjoita aivan niin minimalistisesti, mutta olen saanut paljon vaikutteita siitä. Ymmärrän kyllä, että muille se jää vaisuksi ja sekavaksi, toiset kaipaavat sitä kaikkea muuta. Itse taas pidin juuri siitä miten vähällä voi kertoa paljon. Lukijalle kerrotaan vain muutaman kerran mitä hahmot ajattelevat ja silti lukija tuntee tietävänsä heistä heidän tekojensa takia. Kuvaus on aitoa ja toisinaan jopa mieletöntä ja merkityksetöntä, mutta sellaisia ihmiset ovat. Siksi se on niin mielenkiintoista.