Toisin sanoen: Esimerkillinen tapa aloittaa tarina selittävällä dialogilla
Katsoin joku aika sitten David Fincherin loistavan elokuvan, Se7enin (Sevenin yksinkertaisemmin, jos ei ollut vielä selvää). Elokuvassa Morgan Freemanin esittämä veteraanipoliisi on jäämässä eläkkeelle ja Brad Pittin esittämä nuorempi poliisi on saanut siirron Freemanin tilalle. Freemanin hahmon tehtävänä on opettaa Pitt kaupungin tavoille. Luonnollisesti se viimeinen tapaus jonka Freeman ja Pitt yhdessä kohtaavat on se suurin ja merkittävin.Se7en on hieno ja erittäin tiivistunnelmainen elokuva, joka jaksaa pitää katsojan jännityksessä aina loppuun asti. Raaka, brutaali elokuva joka saa katsojan haukomaan henkeä. Mutta elokuva-arvostelu tämä ei ole, vaan juttu kirjoittamisesta (joskin leffa kannattaa nähdä).
Tämä on itse asiassa ensimmäinen kerta kun edes käsittelen elokuvaa näin laajasti, mutta nyt kun olen löytänyt tästä monia huomion arvoisia seikkoja, ajattelin että se toimii loistavana esimerkkinä. Se, miksi erityisesti päädyin kirjoittamaan Se7enistä oli se, miten elokuvaa alkaa. Katsottuani alun tarpeettoman moneen kertaan, tajusin miten hienosti se on toteutettu. Joten tästä syystä alla on käyty miten hienosti Seven alkaa ja mitä kirjoittaja voi tästä oppia.
Jotta voisimme käsitellä tätä, niin minun on kerrottava mitä alussa tapahtuu. Kirjoitan omin sanoin vapaasti mitä ensimmäisessä kahdessa kohtauksessa tapahtuu, mutta jos haluaa nähdä videon, niin sen löytää tästä (aivan elokuvan alku on tosin leikattu, noin 30 sekuntia, ja kohtaus jatkuu tarkoituksiimme liian pitkään).
Ensimmäinen kohtaus: Morgan Freeman on kuvassa. Hän on (oletettavasi) omassa asunnossaan. Hän pukee päälle. Pöydällä on rivissä hänen aseensa ja virkamerkki, jotka hän ottaa mukaansa. Hän nyppii sängylle levitetystä takistaan yhden hiuksen.
Toinen kohtaus: Toinen asunto. Maassa kaksi ruumista, verta seinällä, lattialla.
Poliisi sanoo: Naapurit kuulivat heidän huutavan toisilleen, jotain kaksi tuntia, eikä siinä ollut mitään uutta. Sitten he kuulivat aseen laukeavan, molemmat piipulliset. Intohimorikos.
Freeman sanoo: Niin, katso vain tuota intohimoa seinällä.
Poliisi sanoo: No miten vaan, tämä on hoidettu homma, vain paperityötä.
Freeman kävelee asunnossa, kumartuu jääkaapin eteen, katsoo lapsen piirtämää kuvaa, sanoo: Näkikö lapsi sen?
Poliisi sanoo: Mikä lapsi?
Freeman sanoo: Lapsi.
Poliisi: Mikä hel-tin kysymys tuo on? Tiedätkö, me olemme kaikki todella onnellisia kun pääsemme sinusta eroon, Somerset. Aina näitä kysymyksiä sinun kanssa. 'Näkikö lapsi sen?' Ketä vi-ua kiinnostaa? Mies on kuollut, vaimo tappoi hänet. Mikään muu ei kuulu meille.
Brad Pitt tulee kohtaukseen.
Tässä on vapaasti kirjoitettu elokuvan ensimmäiset dialoginpätkät ja muutama ensimmäinen minuutti. Ja täytyy sanoa, että pirun hienosti tehty. Mitä tässä sitten on tehty? Nopeasti katsottuna sitä ei tietoisesti. Silti enempää ajattelematta kaikki tajuavat sen, minkä käsikirjoittaja on tehnyt: Hän on kertonut kaiken ollenaisen hyvin vahvasti ja elävin esimerkein jo ensimmäisellä minuutilla. (Hän jatkaa tätä vielä kun Pittin hahmo esitellään, mutta siitä myöhemmin).
Elokuvan aivan ensimmäinen kohtaus jätetään nyt hieman huomiotta, mutta siinä siis Freeman pukeutuu omassa kodissaan. Se luo elokuvalle hieman seesteisen kuvan, Freemanista rauhallisen, ehkä jopa vanhan kuvan, ja sitähän hän on koska on juuri jäämässä eläkkeelle. Jos kirjoittaisimme tästä kirjaa, leikkaisimme sen kohtauksen heti pois. Kirja on hyvä aloittaa vahvasti, eikä irtonaisella kuvauksella. Seuravaa kohtaus olisi se, mistä kirja alkaisi.
Eli, mitä tässä tapahtuu: Elokuva alkaa voimakkaasti, heti esitetään ruumiita. Se kertoo kaupungista ja tapauksista mitä Freemanin hahmo tutkii. Heidän käsittelytapansa on niin rutiininomainen, että se on jo arkea. He nostavat vain vähän jalkaa, jotteivät koske ruumiisiin kun kävelevät heidän ylitseen. Tarina siis sijoittuu näin raakaan todellisuuteen, jossa poliisienkin reaktio murha-itsemurhaan on lähinnä kyllästynyt. "Taasko tätä?"
Tämä kaikki on luettavissa hahmojen liikkeistä, mutta dialogi kertoo sen kunnolla. Ensimmäinen repliikki kertoo mitä on tapahtunut. Riitelyä, ei mitään uutta. Riitaisa perhe. Ampumatapaus, ja suoraan leima: intohimorikos. Freeman kommentoi toisen sanomisia: "Katso vaan tuota intohimoa seinällä." Freeman ei ehkä hyväksy tapausta niin arkipäiväisenä ja merkityksettömänä, hieman piikittelyä siitä miten nopeasti toinen käy asian läpi. Samalla kertoo kuinka kyllästynyt Freeman on kaikkeen tähän. Ampunut kumppaninsa ja itsensä, todella intohimoista.
Toinen vastaa, eikä yhä edelleenkään näytä kiinnostumista. "No miten vaan, tämä on hoidettu homma, vain paperityötä." Ei kiinnosta käsitellä asiaa tämän enempää. Heillä on kuolinsyy, ruumiit, syyllinen ja murha-ase kaikki samassa läjässä jalkojen alla. Tämä on enemmänkin puuduttavaa. Katsojalle selviää miten asiat hoidetaan. Tämä on poliisityötä, todeta tapahtunut ja kirjoittaa siitä ylös.
Sitten Morgan löytää kuvan jääkaapista ja kysyy entä lapsi. Poliisi vastaa, ärsyyntyneenä. Mitä Freeman oikein puhuu, miten se liittyy mihinkään? Lapsi? Ja tässä vasta tämän keskustelun hienoimmat hetket ovat. Samaan aikaan kerrotaan, että Freeman välittää tapauksesta jo lähtökohtaisesti enemmän, häntä kiinnostavat henkilöt ja ihmiset niiden takana. Toinen poliisi näkee vain yhden projektin, joka on suoritettava. Samalla me saamme tietää, että muut ovat samaa mieltä Freemanin hahmosta ("me olemme"), hänestä ei yleisesti pidetä. Freeman on siis erikoistapaus, hän toimii eri tavoin kuin muut, käsittelee tapauksia eri tavoin ja työtoverit eivät eritysesti pidä tästä. Poliisin puheet vain vahvistavat sitä, että nämä ovat vain tapauksia jotka on käsiteltävä, ihmiset jäävät ulkopuolelle. Mikään muu ei kuulu heille. Kaiken tämän lisäksi saamme vielä tietää että Freeman on lähdössä poliisista, yhden suurimman aiheen jota elokuva käsittelee.
Kun kohtauksen katsoo, ei sitä jää paljoa ajattelemaan, mutta kun sen purkaa näin pieniin osiin näkee, miten paljon työtä se tekee niin vähällä ja huomaamattomasti. Katsoja joka ei tiedä mitään koko elokuvasta alkaessaan katsoa sitä on täysin mukana jo ensimmäisen minuutin jälkeen. Miljöö ja hahmot ovat esitelty perinpohjaisesti vain muutamalla repliikillä. Samaten meillä on jo kiinnostava konflikti, ja vaikkei se olisikaan tarinan pääjuoni, niin se saa katsojan huomion. Tässä konflikti rakentuu Freemanin ja muiden poliisien välille ja katsoja jää arvailemaan kuinka paljon tämä häiritsee Freemanin elämää, kuinka paljon häntä vihataan?
Jos tästä jotain voi oppia, niin miten voi vähällä esitellä paljon asioita. Dialogi on usein hyvä tapa aloittaa teos, oli se sitten romaani tai novelli, ja tässä siinä on onnistuttu. Jos leikkaisi vain pois ensimmäisen kohtauksen, jossa Freeman pukeutuu, tämän voisi suoraan kääntää kirjan aluksi. Lukijaa ei tarvitse näännyttää tiedolla ja aloittaa pitkällä selostuksella. Sen sijaan, että tarina alkaisi kertojan monologilla, esimerkiksi näin: "New York oli väkivaltainen kaupunki, jossa kuolema oli joka päiväistä. Edes murha-itsemurha ei saanut poliisien huomiota enää. Poliisit olivat paikalla, kiertelivät kyllästyneinä ruumiiden ympärillä. Poliisia ärsytti, sillä hänen parikseen tähän tapaukseen oli valikoitunut juuri eläkkeelle jäävä Somerset", olemme saaneet paljon aidomman kohtauksen jossa ei turhia selitetä, ja silti se kertoo paljon enemmän. Käydään suoraan asiaan ja se tuntuu luonnolliselta. Se ei tunnu siltä kuin meille kuvaltaisiin vaan olemme suoraan kohtauksessa hahmojen luona, olemme näkemässä sitä mikä on kiinnostavaa, emme kuulemassa jotain hämärää selitystä.
Käskirjoittaja on piilottanut esityksen siten, ettei lukija kiinnitä siihen huomiota, miten asian tulisikin olla. Hahmojen väliset suhteet ja he itse kuvastuvat heidän teoista, eikä kirjoittajan tarvitse luottaa sanaakaan rasittaakseen kertojan ääntä tekemään mitään muuta kuin kertomaan mitä kohtauksessa tapahtuu.
Tämä on vain yksi esimerkki monesta. Miten paljon harmittomalta vaikuttava dialogi voi kertoa ja miten aloittaa teos tehokkaasti. Silti kyse ei ole tavasta, joka toimisi aina. Tässä jujuna on juuri se, miten luontevalta se vaikuttaa. Moni kirjoittaja nimittäin on jo tullut johtopäätökseen, ettei lukijalle tulisi heti luennoida maailmasta vaan tehdä alusta elävämpi. Jotkut päätyvät sitten dialogiin koska se on hyvä aloitusvaihtoehto, mutta sen enempää he eivät muuta. He antavat sanat jotka oli ensin ajatellut kertojalle kahdelle hahmolle, mikä ei myöskään toimi. Se, että hahmot vain kertaavat mitä on aiemmin tapahtunut ja mikä on nykyinen tilanne ei toimi, vaikka onkin elävämpi kuin nimettömän kertojan kertoma. Dialogin tulisi löytää oma, aito sävynsä, ja siitä Se7enin alussa on kyse. Hahmot kertovat teoillaan tilanteesta ja lukija saa kuin puolivahingossa vihjeitä siitä, missä mennään.
Missä muussa kohtaus on onnistunut, on siinä valinnassa koska katsoja tulee tapahtumapaikalle. Me emme ole poliisiautossa matkalla, emme kävele edes rappuja ylös vaan olemme aivan kohtauksen lopussa. Ei katsojan tarvitse tietää miten tähän on päädytty, he pystyvät päättelemään sen itse ilman suurempia vaivoja. Olemme kohtauksen mielenkiintoisimmassa kohdassa, aivan sen lopussa jossa kriittinen keskustelu käydään. Se vielä vahventaa aloitusta. Ei ole tarvetta pohjustaa tätä keskustelua heidän tätä aikaisemmalla puheella, kun tämä on koko keskustelun käännekohta. Sille ei löydy mitään syytä, kun pelkän ratkaisun näyttäminen on näin tehokasta.
-
Tulen käymään tulevaisuudessa Se7eniä vielä hieman tarkemmin läpi, sillä siinä on muitakin huomioita joita on hyvä nostaa ylös. Niin onnistumisia kuin epäonnistumisia. Tämä artikkeli tulee sisältämään suuria juonipaljastuksia, joten siihen on hyvä varautua jos haluaa sitä lukea. Mutta tässähän on hyvää aikaa käydä katsomassa itse elokuva.
-
Onko muuten jutusta sanottavaa? Onko aiheita hyvä käydä esimerkkien kanssa läpi? Itsellä ainakin tuntui, että saisin tästä materiaalia jotta voisin laajentaa juttua vaikka kuinka pitkäksi ja käsitellä eri aiheita. Nyt kuitenkin jätin sen, jotta voin käsitellä aiheet myöhemmin. Onko toiveita mistä seuraavaksi? Kaikkea saa kommentoida, ihan tekistin selkeydestä kirjoitusvirheisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti