Sarjakuva-arvostelu: Chew: the Omnivore Edition Vol. 1

4/5 pistettä – musta huumori, agenttitarina - käsikirjoittanut John Layman, kuvittanut Rob Guillory - sisältää sarjan osat 1-10, noin 260 sivua - EI suomennettu - julkaistu vuonna 2010 - kustantanut Image Comics - lainakirja

Chew kertoo Tony Chusta, agentista jolla on erikoinen kyky: kun Tony syö jotain, hän kokee psykedeelisen kuvan siitä, mitä tuo ruoka on tuntenut. Jos hän siis syö banaania, hän tuntee millaisessa puussa hedelmä on kasvanut, mitä lannotteita siinä on käytetty ja koska se on poimittu. Jos hän syö lihaa, no, hän tuntee jotain ihan muuta. Kenties eläimen teurastuksen ja sen, miten se pistetään lihamyllyyn. Ei olekaan ihme, että Tony syö käytännössä punajuuria, josta hän ei saa minkäänlaista visiota. Ja tästä, jos jostain löytyy juttua kerrottavaksi.

Jo tarinan lähtökohta saa mielikuvituksen jylläämään ja spekuloimaan, mistä kaikesta on kyse tässä ruoka-aiheisessa poliisitarinassa, ja se on vain Chew-nimisen vuoren huippu. Tarina kulkee luotijunan tavoin saaden lukijan matkalla nauramaan ja järkyttymään. Hahmot ovat mielenkiintoisia ja juonta haluaa ahmia aina vain lisää tietääkseen mitä kaikkia sairaita rikoksia Tony ja muut FDA:n jäsenet selvittävät.

Chewn kirkkain vetovoima onkin juuri sen lähtökohta. Nyt on keksitty jotain todella uutta ja raikasta - Tonyn erikoiskyky on erikoinen maailmassa jossa kaikki on jo keksitty. Parasta on kuitenkin se, ettei se jää siihen. Uusia tapoja hyödyntää Tonyn kykyä ilmenee vähän väliä ja myös uusia, erikoisia ruokakykyjä esitellään. Tarina saa useaan kertaan nauramaan ääneen synkällä huumorillaan kannibalismista, kuolemasta ja muista korrekteista aiheista, mutta se myös yllättää. Tarvittaessa Chew osaa olla todella armoton ja mennä sinne, minne ei usko sen uskaltavan mennä.

Valitettavasti Chew ei ole täydellinen sarja, vaan se sabotoi itseään omilla, liiankin kunnianhimoisilla, tavoitteillaan. Tarina näyttää lukijalle massiivisen maailman ja lukisia eri asioita alustetaan nyt jo, mutta tämän takia juonessa on toisinaan vaikea pysyä mukana. Lähes joka osassa otetaan mukaan uusi juonielementti jolloin yhä kesken olevan juoni asetetaan sivuun. Ideat ovat mielenkiintoisia ja tarinan vauhti pyrkii vakuuttamaan lukijaa pysymään mukana, mutta silti tämä poukkoilu suunnasta toiseen häiritsee. Lukijana haluaisi saada päätöksen ensin aiemmille osille.

Chew kuitenkin osoittaa jo ensimmäisellä kymmenellä osallaan, että hyvässä kannattaa pysyä mukana. Vaikka alku tuntuu höykytykseltä, niin jo kirjan lopussa viedään osa vihjatuista asioista päätökseen. Tämä tuntuu palkitsevalta ja saa unohtamaan aiemmat sekoilun, kenties sekasorrolla todella on tarkoitus. Jatkolle onkin jo suuria odotuksia, ensimmäiset kymmenen osaa vihjaavat niin monesta, että jatkoa on pakko saada.

Toisaalta joitain tärkeitä asioita esitellään liiankin säntillisesti, kuten tarinassa keskeisessä osassa olevaa lintuinfluenssaa. Se, ettei kyse ole oikeasta tapahtumasta, vaan jostain muusta, selviää hiljalleen lukijalle pienten vihjeiden mukaan, kun asian olisi voinut vääntää heti rautalangasta. Kyse ei siis ole siitä influenssasta, jonka mekin koimme, vaan jostain fiktiivisestä taudista.

On myös hyvä tuoda esille, että Chewin englanninkieli on paikoittain tavallista haastavampaa, varsinkin erään henkilön puhuessa. Toisinaan tuli vastaan sanoja, joita en itsekään tunnistanut, mutta kontekstin ymmärtäminen riittää.

Chewn taide on kauniin sarjakuvamaista, ja muistuttaa hieman nettisarjakuva Penny Arcadea. Anatomiat vaihtelevat ja henkilöt vääntyvät mitä ihmeellisimpiin asentoihin. Taiteessa on todella paljon persoonaa ja hahmot ovat eläviä ja ilmekkäitä, värit kirkkaita. Tätä on ilo seurata. Kirja ei sisällä rumia kuvia, mutta ei myöskään hätkähdyttäviä yhden sivun otoksia.

Chewn kymmenen ensimmäistä osaa ovat hyvin lupaavia, joskin vaativat lukijalta myös paljon. Jatkuva asioiden esittely ja unohtaminen tuntuu hieman rasittavalta ja raskaalta, mutta yksittäisinäkin nämä tarinat toimivat hyvin. Sitten kun ne taas yhdistetään, toimii tarina vielä paremmin. Jatkoa on lupa odottaa!

Jälkikeskustelu - ei sisällä juonipaljastuksia

Chew päätyi näppeihini kirjastossa osittain jopa vahingossa. Olin nähnyt sen hyllyssä jo pidemmän aikaa ja jossain kohti päätin repäistä ja napata sen mukaani. Tavallisesti olen tyytynyt lukemaan vain supersankareista, mutta tämä kiinnosti ja jälkeenpäin voi todeta, että onneksi otin mukaani.

Chew oli todella raikas tuulahdus niin aiheen, juonen kuin taiteenkin osalta. Tämänlaista en ole aiemmin kohdannut. Ehkä kirjan hienoin saavutus oli se, miten nauroin useamman kerran ääneen - tätä ei moni kirja voi sanoa tehneensä.

Kirja onnistui myös yllättämään minut. Supersankarisarjakuvat ovat usein aivojen nollausta, jossa vain mennään mukana, mutta tähän oli saatu oikeasti jännittävä ja mielenkiintoinen juoni. Muutama yllättävä käänne tuli minulle todella yllättäen. Miten he kehtaavat, aivot ajattelevat ja sormet selaavat sivuja eteenpäin.

Seuraavalta kymmeneltä osalta toivon jo "oikeaa" juonta, siis yhtenäistä joka kerrotaan pitkässä ajassa. Uskon, että tämän myötä olen saanut tarpeeksi yksittäisistä väläyksistä, enkä näe miksei tämä olisi mahdollista. Tässä itsessään oli jo niin paljon juttua, että siitä saisi tarinan jos toisenkin.