Viikkoraportti: 25 - Ennakkotehtävät loppuivat, kirjoitusmotivaatio palasi

Alkuviikolla saatiin (vihdoin) päätökseen koulujen haut, ainakin tältä osin. Nyt odotetaan korkempien voimien päätöstä ja nähdään, päästäänkö itse pääsykokeisiin. Sen myötä kirjoitusinto jatkui, ja vaikka toisinaan sanoja on saanut houkutella esiin eikä kirjoittaminen tunnu olevan niin nopeaa kuin ennen, on kirjoittaminen helpompaa kuin pitkään aikaan.


Viikon elokuva: Don Jon
Ei siinä, että Joseph Gordon-Levitt tekisi jo unelmatyötä huippunäyttelijänä, hän on myös halunnut ohjata. Ja minkä elokuvan hän ohjasikin.

Gordon-Levitt esittää itse ohjaamansa elokuvan pääosaa pornoaddikti Jonia, jonka tyttöystävä on Scarlett Johansson. Muuta ei tarvitsekaan tietää.

Okei, ehkä jotain muutakin on hyvä sanoa. Ensinnäkin, elokuva ei ole kaikille. Se on paikoittain hyvinkin härski, ruudulla pyörii pornoklippejä joskin koskaan mitään ei näytetä kokonaan, aina on hieman vieras kuvakulma. Koskaan ei ole kuitenkaan epäselvää siitä, mitä ruudulla pyörii. Älkää siis katsoko omien vanhempien kanssa. Toinen on se, että tässä irvaillaan vähän kaikille. Herkemmille, tässäkin suhteessa, ei ehkä uppoa.

Jos tästä pääsee yli, Don Jon on riemastuttava. Se on romanttinen komedia 2010-luvulta. Poissa ovat valkoiset ritarit ja ikuinen rakkaus, tilalla on mies, joka haluaa napata naisen, koska tämä on "täysi kymppi" (he siis arvostelevat naisia asteikolla). Nainen ei takerru haaviin kuten niin monet muut klubilla poimitut, vaan vaati hieman työtä, mutta mitä Don Jon ei olisi valmis tekemään saadakseen täyttä kymppiä, naista joka vetäisi vertoa jopa pornolle?

Elokuva tuo hyvin esille tämän päivän ja naureskelee sille kaikelle. Jonin mielestä oikea seksi ei tunnu miltään pornon rinnalla. Mutta toisaalta hänen kymppinsä haluaa täydellisen miehen, siis sellaisen joka tekee kaiken hänelle valmiiksi. Onko kumpikaan todella parempi kuin toinen? Ja voiko näin mustavalkoisesti luokitella ihmisiä?

Itselleni Don Jon iski ja lujaa. Huumori oli raikasta ja oli hienoa, miten rohkeita he olivat olleet, niin aiheen kuin juonenkin kanssa. Tämä ei tosiaankaan ole perinteinen tyttö tapaa pojan satu, vaan jotain paljon muuta. Itseni mielestä tämä oli huomattavasti aidompi elokuva, kuin moni muu. Näinhän se todella tapahtuu. Missään kohti ei kuitenkaan alennuta nauramaan yksinkertaisille tissijutuille kuten esimerkiksi American Pie -elokuvissa.

Jos tämänlainen romanttinen komedia kelpaa, niin suosittelen katsomaan. En vain lupaa, että tyttöystävä pitäisi siitä yhtä paljon.

Viikon elokuva: Tangled - Kaksin karkuteillä
Jotta viikko ei menisi pelkäksi pornoiluksi, tuli katsottua myös Disney-leffa muutaman vuoden takaa. Tuttu, mutta samaan aikaan hyvin tuntematon prinsessa, Rapunzel, suomeksi Tähkäpää, lukitaan torniin jossa hänelle kasvaa käsittämättömän pitkät hiukset. Tosin kuin Grimmin saduissa, saapuu paikalle ryöväri, Flynn, joka pakenee kuningaskunnan ritareita. Tähkäpää ei ole koskaan ollut torninsa ulkopuolella ja antaakseen ryövärille takaisin tämän varastaman kruunun, Tähkäpää pakottaa Flynnin näyttämään hänelle ulkopuolista maailmaa.

Itse pidän suuresti Disney-elokuvista. En todellakaan pidä niitä "vain" lastenelokuvina, eivätkä ne ole sitä. Leikkimielinen aikuinen löytää elokuvasta enemmän huumoria kuin lapsi, joka ei tajua kaikkia viittauksia. Olen siis nähnyt Wall-E ja Ihmeperhe-elokuvat, mutta tätä en ollut koskaan aiemmin. Jostain syystä en edes ajatellut, että tämä olisi katsomisen arvoinen. En tiedä mistä tämä idea juontaa juurensa, mutta en vain koskaan ajatellut, että Tangled olisi katsomisen arvoinen.

Onneksi tuli katsottua, sillä Tangled oli todella hauskaa katsottavaa. Vähän väliä saa nauraa kuin aidossa komediaelokuvassa ja vaikken useinkaan välitä musikaalielokuvista, tässä musiikkiosuudet olivat mainioita. Loppupuolella päädytään yllättävänkin rajuihin ratkaisuihin, mutta minun mielestäni tämän tyylinen rohkeus lastenelokuvalla oli vain hyvästä.

Erinomainen Disney-pätkä niin pienille kuin isoillekin seikkailijoille.

Tulevaa materiaalia
Maanantaina Kirjoittamisesta osio aloittaa hieman laajemman jutun ja toimii ikään kuin esittelynä. Aiheena on siis Erilaiset kirjoittajatyypit ja kirjoitusohjeet. Tai jotain sinne päin. En minä tiedä (muuta kuin sen, että minun pitäisi suunnitella nämä etukäteen paremmin).

Perjantaina arvostellaan erinomainen Cormac McCarthyn Veren ääriin romaani. Ennen tätä olin lukenut kaksi muuta McCarthyn romaania ja näiden myötä tullut täysveriseksi faniksi, mutta jopa minulla kesti hetki lämmetä kirjalle. Mitä pidemmälle pääsin, sitä syvemmälle upposin tuohon karuun erämaahan, jossa missään tai millään ei ole merkitystä. Tässä on ehdottomasti kauneinta kieltä, mitä olen koskaan lukenut.

Maanantaina julkaistaan avaruussarjakuva Sillagen ensimmäisen osan arvostelu. Olen pitkään ollut tietoinen tästä ranskalaisesta sarjakuvasta, mutta nyt otin sen ensimmäistä kertaa luettavaksi. Ensimmäinen osa sisälsi hyvin paljon asiaa, mutta osittain jopa liiankin paljon eikä tarina siksi ehtinyt saada vaikutusta minussa lukijana.

Ian McEwanin Makeannälkä vetelee viimeisiään. Valitettavasti kirja ei ole onnistunut tekemään minuun suurempaa vaikutusta. Kuten edellisellä viikolla sanoin, kirja on ihan hyvä, muttei mitään muuta. Tasapaksua keskivertoa. Tähän vaikuttaa varmasti se, etten ole kirjan tavoittelema yleisö, enkä tämän tyyppistä kirjallisuutta useinkaan lue. Kirja tuntuu tavoittelevan liian montaa eri asiaa onnistumatta yhdessäkään.

Seuraavaksi aion (vihdoin!) lukea jotain Antti Tuomaiselta. Ostin Synkkä niin kuin sydämeni kirjamessuilta ja minun on se siitä asti pitänyt lukea. Uskon kuitenkin lukevani myöhemmin ostamani Parantajan ensin. Tuomainenhan löi itsensä maailmalla läpi juuri Parantajan avulla ja se on käännetty nyt lukuisille eri kielille. Huomenna haen myös seuraavan osan Chew sarjakuvan kokoelmasta. Tännekin arvosteltu Chewin ensimmäinen kokoelma osa sai minussa aikaan paljon lämpimiä fiiliksiä. Taide oli kauniin sarjakuvamaista ja huumori aidosti hauskaa ja juoni kekseliäs. Jatkoa onkin odotettu. Toivottavasti vain muistan kaiken, mitä edellisessä osassa vihjattiin!

Omaa kirjoittamista
En missään kohti maininnut täällä, mihin haen (kenties halusin pitää sen vielä silloin täysin itselläni, sillä ennakkotehtävien tuottaminen vaati hyvin paljon työtä), mutta nyt kun hakemukset on jo lähetetty, voi sen varmaan jo sanoa:

Yllättäen minä haen dramaturgiksi.

Ja kyllä, tiedän, että vain yksi prosentti hakijoista pääsee sisään, mutta kai ihmisellä voi olla haaveita? Ei, en oleta pääseväni sisään, mutta jos pääsisin, olisi se kuin lottovoitto. Ja vaikka en nyt pääsisi sinne vaan muualle, hakisin silti ensi vuonna. Kirjailijaksi kun ei voi opiskella, niin dramaturgia on toiseksi paras vaihtoehto. Mahdollisuus opiskella käsikirjoittamista, päästä tekemään televisiota, elokuvaa ja / tai teatteria? Kyllä kiitos. Minä todellakin olen tosissani tämän kirjoittamisen suhteen, se on suurin intohimoni ja aion tavoitella sitä (niin epätodennäköistä kuin siinä menestyminen on).

Valitettavasti en vienyt ennakkotehtäviä mitenkään luottavaisin mielin. Hain kaikkiin kolmeen kouluun pääkaupunkiseudulla, ja vain yhdessä tunnuin onnistuneeni. Ehkä. Tai tuskin. Aalto-yliopiston linja kiinnostaisi minua eniten ja sinne minulla tuntui menneen haku kaikista huonoiten. Tehtävänä oli kirjoittaa erään lainauksen pohjalta inspiroituneena scifitarina nyky-Suomeen. Miten se piti kirjoittaa, mitä tarkoittaa scifitarina nyky-Suomessa, miten paljon lainauksesta piti sisällyttää ja niin edelleen. Kysymyksiä, kysymyksiä. Tämä oli repiä minut kappaleiksi. En tiennyt mitä tein, ja kun lopulta kirjoitin, siitä tuli mielestäni täyttä kuraa. Scifielementit olivat täysin minimissä, mikä oli tarkoitukseni, mutta lopulta niinkin, ettei siinä oikeastaan ole lainkaan scifiä.

Tässä kohti harmittaa, koska toivon pääseväni ainakin pääsykokeisiin. Siellä voisin osoittaa taitoni ja jos en pääse itse kouluun, tietäisin ainakin miten kokeissa menetellään. Helpottaisi huomattavasti myöhempää hakua.

Samaan aikaan toivon, että aikaa olisi ollut enemmän, mutta olen myös tyytyväinen sen päätyttyä. Nyt voin keskittyä juuri siihen mitä haluan, siis tavallisen proosan kirjoittamiseen jossa ainoat kysymykset koskevat sitä, miten tarina päättyy, ja vain minä tiedän sen. On helpottavaa kirjoittaa, se on raikasta ja ihanaa. Se maistuu.

Ei se vielä suju täydellisen hyvin kuin aiemmin, mutta tämä on askel oikeaan suuntaan. Yhä vähemmän keskityn muuhun kun kirjoitan, saan enemmän irti ja sanat tuntuvat tulevan aina vain helpommin. Tie on ehdottomasti oikea.

Tässä ei kuitenkaan auta se, että minulla on töitä kuutena päivänä kahdeksan tunnin vuoroina. Vuorot kun ovat vielä iltaa, niin kirjoittaminen pitää tehdä heti aamusta tai yöllä. Aamuisin olen hidas käynnistymään, joten se on aina hankalaa. Illalla / yöllä taas kirjoittaminen sujuu varsin mallikkaasti, mutta vain kun on virkeä ja toisinaan sekin kostautuu seuraavana päivänä.

Nyt täytyy vain selvitä alkavasta viikosta, helpotusta tulee vähän kerralla. Yritän jollain tavalla asennoitua ja hoitaa kirjoittamisen heti aamusta, mutta hieman pelottaa jääkö tälle aikaa tarpeeksi.


En usko, että saan käsillä olevaa tarinaa valmiiksi nyt, mutta yritän kovasti. Kirjoitan tällä hetkellä lyhyttä tarinaa, kenties viidenkymmenen sivun mittaista tekstiä miehestä, joka on kokenut käsittämätöntä vääryyttä ja joka haluaa kostaa sen, mutta mitä hän voi tehdä, kun ei ole ketään, jolle kostaa? Pidän tekstistä todella paljon ja haluan saada sen valmiiksi! Haluan muiden tekstien kimppuun! Haluan vapaata ja aikaa. Eihän se ole paljoa pyydetty? Eihän?