Kirjoittamisesta: Seikkaileva kirjoittajatyyppi ei suunnittele

eli minkälainen seikkaileva kirjoittaja on, mitä se käytännössä tarkoittaa, mitä keinoja he käyttävät ja mitkä ovat heidän vahvuudet ja heikkoudet sekä omia kokemuksiani

Toissa viikolla Kirjailijan kellarissa käytiin läpi mitä oikein ovat kirjoittajatyypit ja miten he, suunnittelijat ja seikkailijat, eroavat toisistaan. Tärkeintä tuosta postauksesta oli löytää se ajatus, että on erilaisia tapoja kirjoittaa ja jokainen luo itselleen sen oman tavan. Silti voidaan jollain tavalla laskea kaksi erilaista tyyppiä, vaikka kukaan ei olekaan puhtaasti vain toista. Sen sijaan, että kyseessä olisi kaksi toisensa pois lukevaa laatikkoa, on kyse mittarista jossa on kaksi ääripäätä. Jokainen on jotain siitä väliltä. Suoranaisesti ei voida lokeroida kirjoittajia mihinkään tyyppeihin, eikä se olekaan tarkoitus. Enemmän halutaan tuoda esille eri tapoja kirjoittaa ja nyt keskitymme "seikkailijoihin", siis niihin, jotka eivät lähtökohtaisesti suunnittele tulevaa tarinaansa.

Mitä he ovat ja mitä tämä syvemmin tarkasteltuna tarkoittaa?

Minkälainen seikkaileva kirjoittaja on?
Jos suunnittelija tekee alkuun suunnitelman siitä, mitä aikoo kirjoittaa, aloittaa seikkailija täysin tyhjältä sivulta. Tämä voi tarkoittaa sitä, ettei alkuun ole mitään muuta kuin yksi lause, kohtaus tai vaikkapa henkilö. Tietämättä päämäärää tai edes seuraavaa sivua, lähtee seikkailija kirjoittamaan ja teksti tulee sitä mukaan kun edetään. Teksti siis kasvaa kirjoittajan itse mukana, hän on tietyllä tapaa osaa yleisöä (eikä kuitenkaan ole) ja kokee tarinan samalla tapaa kuin lukijakin saattaa.

Eli jos et aina tarvitse suunnitelmaa siitä, mitä on luvassa, olet osittain seikkailija. Se voi tarkoittaa sitä, että lähdet tyhjästä kirjoittamaan romaania tai vain sitä, ettet tiedä mikä on seuraavan luvun päätös.

Yksikään tapa ei ole samanlainen

Esimerkki kirjailijoita on muun muassa Stephen King, joka on kuvaillut kirjoittamistaan siten, että hän luo hahmot ja antaa heidän seikkailla ja reagoida maailmaan. Hän itse seuraa mukana ja katsoo, mitä he saavat aikaan. Näin kaikki tapahtuu hahmojen ehdoilla. Kingillä ei siis lähtökohtaisesti ole suunnitelmaa siitä, mitä tulee tapahtumaan, vaan hahmot luovat tapahtumia ja kohtauksia.

Toinen on George R. R. Martin, joka on hyvä esimerkki siitä, miten hämärä raja näiden kahden välillä on. Hän kutsuu itseään seikkailijaksi ja kuvailee Tulen ja Jään laulun kirjoittamista seuraavalla tavalla: Hänellä on kartta, johon hän on merkannut tärkeät kohdat joissa hänen on pysähdyttävä, mutta matka pisteiden välillä on tuntematon. Hän siis saattaa tehdä jonkin ylimääräisen lenkin kahden pisteen välillä, mutta saapuu aina lopulta tiettyyn pisteeseen. Martinilla on siis löyhä suunnitelma, joka kattaa tarinan tärkeät osat, mutta muun hän keksii matkalla.

Brandon Sanderson taas tekee yksityiskohtaisen suunnitelman, usein lopusta alkuun. Hänellä on selvä kartta siitä, mihin hän on menossa ja mitä kaikkea tarinan sisällä tulee tapahtumaan. Kaikkea Sanderson ei kuitenkaan suunnittele, vaan hän jättää hahmot vapaiksi. Hänellä on siis suuntaa ja tie valmiina, mutta kuka askeleet ottaa, on epäselvää. Hän selvittää hahmojensa persoonallisuuden vasta matkan varrella ja jos joku ei toimi, hän hylkää hahmon ja aloittaa uudella.

Keinot
Seikkailevan kirjoittajan tärkeimmät keinot ovat mukautuvaisuus. Sitä mukaan kun aiheita tulee, he pystyvät muuttamaan tekstiä. Missään kohti ei olla suoranaisesti sitouduttu mihinkään vaan aina voidaan muokata jos saa paremman idean tai palaute vaatii sitä.

Tällä tavalla kirjoittaminen ei oikeastaan vaadi kirjoittajalta yhtään mitään ja toisaalta vaatii hyvin paljon. Kunhan lähdet kirjoittamaan. Mutta kykenetkö kirjoittamaan ilman mitään, mistä katsoa tulevaa? Ajatuksena näin kirjoittaminen on äärimmäisen helppoa, mutta kun sitä enemmän käy läpi, se voi olla jopa vaikeampaa kuin suunnitelman kanssa. Miten luoda yksi, eheä tarina ilman suunnitelmaa?

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tämä olisi mikään haaste. Miksi tehdä asiat vaikeammin, jos suunnitelu tuntuu itsestä luontevalta? Seikkailijat kirjoittavat usein niin, koska se tuntuu luonnolliselta heille, ja niin jokaisen tulisikin kirjoittaa.

Seuraavaksi on luvassa yleisiä piirteitä seikkailijoissa. Tämä ei siis tarkoita, että kaikilla olisi nämä samat vahvuudet ja heikkoudet. Itse asiassa tämän jutun lopussa on omia kokemuksiani, jossa itse hylkään samantien useimmat ongelmat. Olen kuitenkin kuullut niistä niin moneen kertaan muilta, että ne on syytä listata ylös.

Vahvuudet

Hahmot
Tämä on ehdottomasti seikkailevan kirjoittajan suurin vahvuus: hahmot ovat luonnollisia ja aitoja. Heille syntyy todellisia tarpeita ja haluja, motivaatioita. Kun tarina kuljetaan hahmon ehdoilla, voivat hahmot tehdä omat päätöksensä sen sijaan, että heidät pakotettaisiin johonkin, mikä ei tunnu luontevalta. Jos suunnitelmaa ei ole, hahmoille voi antaa vapauden kasvaa ja reagoida omalla, haluamallaan tavalla. 

Luonnollisuus
Tämä jatkaa osittain edellistä, mutta luonnollisuuden voi olettaa tarttuvan myös juoneen. Kun ei ole mitään tiettyä listaa, joka olisi täytettävä, hahmot voivat ottaa juuri ne askeleet kuin on tarpeen. Juonen voi lähtökohtaisesti olettaa olevan luonnollisempi ja uskottavampi ja lukijan on helpompi ymmärtää, miksi näin tapahtuu, jos seuraava kohtaus syntyy sen takia, että näin hahmo todella toimisi. 

Kirjoittajan viihdyttäminen
Ei kenties suurin plussa, mutta plussa sekin on: seikkailevana kirjoittajana tuntuu toisinaan siltä, kuin itsekin istuisi katsomossa. Yllättävät käänteet yllättävät itseäkin eikä aina pysty ennustamaan miten hahmot reagoivat tapahtumiin. Kirjoittaminen on raikasta ja nautinnollista. Moni kirjailija valittaa siitä, että liian tarkka suunnitelma vie halua kirjoittaa: miksi kirjoittaa jotain, jossa ei ole lainkaan yllätyksiä? Seikkailu on ratkaisu siihen. 

Heikkoudet 

Lopetukset
Tätä pidetään seikkailijoiden suurimpana heikkoutena: tarinaa ei osata päättää tyydyttävästi. Jos alussa ei ole selvää koska ja miten tarina päättyy, niin onko myöhemminkään? Mihin on hyvä päättää, mikä on se viimeinen, tyydyttävä kliimaksi, jota kohti tarina suuntaa? Jos näihin ei ole vastausta eikä sitä tunnu syntyvän matkan varrella, voi tarina vaatia nopeaa, tökeröä päättämistä. "Sitten kaikki kuolivat, loppu." Ja vaikka yhtäkkiä keksisikin mahtavan lopun, voi se tuntua halvalta muuhun tarinaan nähden, jos sitä ei ole pohjustettu mitenkään.

Juoni
Vaikka juoni vaikuttaisikin luonnollisemmalta, ei se välttämättä ole monimutkainen. Moni kyseenalaistaa miten on mahdollista kirjoittaa monimutkaista ja kiehtovaa dekkarimysteeriä, joka jättää leivänmuruja sinne tänne, jos sinullakaan ei ole hajua, mitä kirjoitat. Yllättävät käänteet, lukijan hämäys ja vihjailu jää helposti pois ja lopputuloksena on juoni, joka tuntuu irtonaiselta. Jos ei ole kokonaisukuvaa, on hankala luoda monimutkaista hämähäkinseittijuonta. 

Umpikujat
Kenties rasittavimpia ongelmia ovat umpikujat. Olet kirjoittanut juuri kaksisataa sivua, etkä enää tiedä mitä tehdä. Mihin tarinan pitäisi tästä edetä? Onko tällä ylipäätänsä jatkoa vai päättyykö se tähän? Ilman suunnitelmaa on vaarallisen helppo kirjoittaa itsensä kohtaan, jossa ei enää tiedä, mitä pitäisi tehdä. Pahimmillaan se johtaa tekstin täydelliseen pysähtymiseen ja sen myötä sen hylkäämiseen.

Ei tiedä mitä kirjoittaa
Aloittaessasi uutta tarinaa, voi olla vaikea tietää, minkälainen teksti tämä on. Onko tämä novelli vai romaani vai jotain siltä väliltä? Tuleeko tästä kokonaista, onnistutko vai kuoleeko teksti kesken kaiken? Keksinkö tälle jatkoa? Kesken kaiken voi tuntua, ettei tämä olekaan se, mitä haluat kirjoittaa. On vaikea ennakoida ja luoda suuria, vuosien mittaisia suunnitelmia, jos et ole yhtään varma tulevista teksteistäsi.

Vaatii (potentiaalisesti) enemmän editointia
Kun ei rajoita itseään ja antaa ideoiden tulla, voi löytää itsensä kohdasta, jossa romaani on käytännössä lopussa, mutta sinun on nyt kirjoitettava se uudestaan. Uusi hahmo saattaa sotkea koko kirjan rakenteen tai sitten sinun on työstettävä kirja alusta alkaen ja jätettävä niitä leivänmuruja lukijalle, jotta lopetus tuntuisi luontevalta. Seikkailijalla on todella paljon työtä. Nyt sinun on tehtävä käsikirjoituksesta yksi kokonaisuus jossa on selvää, että kaikki osat liittyvät toisiinsa, vihjattavat lopusta ja näytettävä astettainen kehitys. Suunnitelman kanssa monet näistä voidaan korjata heti alkuunsa, mutta nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin palata takaisin.

Epäammattimaista
Mitä korkeammalle tasolle mennään, sitä enemmän tätä tapaa aletaan epäillä. Se tuntuu amatöörimäiseltä, tuurilta, se ei ole kunnon työtä eikä kirjoittaja panosta siihen samalla tapaa kuin suunnittelijat. Mikään tästähän ei ole missään nimessä totta, mutta se on ennakkokäsitys, joka monella on.

Kirjailija J.S. Meresmaa on käynyt asiaa lyhykäisesti blogissaan. Siinä hän kertoo tämän kirjoitustavan hyödyistä ja miten se inspiroi häntä kirjoittamaan lisää, mutta myös siitä, miten kustannusmaailma haluaa tietää etukäteen mitä aiot kirjoittaa. Näistä minulla ei ole varmaa tietoa, mutta vahva käsitykseni on, että sinulla olisi hyvä olla suhteellisen selvillä tulevat vuotesi. Mitä aiot kirjoittaa, missä ajassa. Käsittääkseeni varsinkin apurahahakemukset vaativat näitä, ja ihmekkös tuo: jos joku antaa sinulle rahaa kirjoittamista varten, silloin on myös hyvä olla tiedossa, mitä oikein olet kirjoittamassa. En tiedä miten Suomessa on tapana, en juurikaan usko, että näin tehdään, mutta Amerikoissa ostetaan usein kirjailijalta koko trilogia. Tällöin on oltava tiedossa miten tarina kulkee alusta loppuun ja sinun on oltava valmis kirjoittamaan se loppuun, yksi kirja vuodessa.

Omia kokemuksiani
Itse olen, hyvinkin vahvasti, seikkaileva kirjoittaja.

Mitä se käytännössä tarkoittaa, on se, että saatan lähteä kirjoittamaan hyvin, hyvin vähästä. Juurikin yhdestä lauseesta, hahmosta, kohtauksesta. Usein en edes tiedä mikä on seuraava lause, saati mistä tarina kertoo, mihin se päättyy. Lähden melkein tyhjästä ja maalaan maailmaa hahmojeni rinnalla. Etenen ja tarina, hahmot ja juoni kasvavat mukana yhä kiihtyvällä vauhdilla.

Toisinaan minä kuitenkin suunnittelen. Se ei ole tahallista enkä koskaan lähde vartavasten suunnittelemaan - se tarkoittaa vain sitä, että ajatukset putkahtavat mieleeni enkä ehdi kirjoittamaan niitä siihen tahtiin. Tällöin saatan saada hyvinkin laajan käsityksen koko tarinasta, ja jos näin on, ei siinä mitään. Sitten mennään suunnitelman kanssa, mutta olen valmis muuttamaan sitä koska tahansa.

Yksinkertaisuus ei ole koskaan ollut ongelmani. Tarinat saavat yllättävänkin monimutkaisia käänteitä teksteissäni. En ole varma, olenko kirjoittanut yhtäkään kronologisesti etenevää tarinaa. Hahmot pettävät toisiaan ja lopetukseksi yritän saada jotain yllättävää, kohtauksen, joka jättää jälkensä lukijaan. Mielestäni, ja muutaman lukijan perusteella, lopetukseni ovat muutenkin usein onnistuneita. Olen onnistunut vetämään jättämäni langat siistiksi rusetiksi ja solmimaan tarinat tyydyttäväksi kokonaisuudeksi.

Useinkaan en joudu hiomaan tekstejäni juonellisesti, kielioppia taas saan syynätä täikammalla ja silti valtaosa jää minulta ohi. Tarinassa onnistun usein ensimmäisellä kerralla ja löydän oikeat palikat ja niille oikeat sijainnit.

Aina se ei kuitenkaan onnistu niin sulavasti, ja juurikin viimeisimmän käsikirjoitukseni kanssa kävi niin, että lähestyin loppua kun tajusin, että minun on kirjoitettava koko teksti uudestaan. Huomasin, eräästä sivuhahmosta kasvaneen tarinan toinen päähahmo, joten hänet oli saatava tarinaan paljon isompaan rooliin. (Toisaalta olisin kirjoittanut tekstin joka tapauksessa uudestaan, koska ensimmäiset luvut eivät vastanneet ollenkaan viimeisien lukujen tasoa.) Tämä tarkoittaa todella paljon lisää työtä, mutta olisinko välttänyt tätä suunnitelmalla? Kenties, mutta en ole varma olisinko löytänyt tätä ratkaisua tuolloin. Kenties koko tarina olisi ollut erilainen. Tietyllä tapaa tämä ensimmäinen versio oli suunnitelmani. Vain äärimmäisen yksityiskohtainen.

Umpikujia on tullut vastaan kerta jos toinenkin. Toisinaan jopa tiedän mitä nyt tapahtuu ja mitä seuraavassa kohtauksessa tapahtuu, mutta en tiedä miten kohtauksesta toiseen siirrytään. En tiedä olisinko selvinnyt tästä suunnitelman kanssa vai oliko kyse itse tarinasta, mutta uskon että umpikujia on ehdottomasti enemmän jos ei suunnittele. Koskaan ei voi tietää koska kohtaa seinän, jota ei vain kykene ylittämään.

Ovatko tekstini ja juoneni luonnollisia? Minun on sitä vaikea kommentoida, pitäisi kysyä lukijoiltani. Mielestäni on.

Yllä on lueteltu paljon negatiivisia puolia, mutta ei tämä ole pelkkää huonoa, eihän sitä muuten kukaan tekisi. Selvää kuitenkin on, että suunnitelmallisuutta pidetään yleisesti parempana, mutta onko tälle kunnon syytä vai ei, on eri asia. Mitä enemmän kirjoittaa ja oppii oman tyylinsä, sitä vähemmän noita ongelmia alkaa näkyä. Nyt kun aloitan uuden tekstin, osaan jo suhteellisen selvästi sanoa, minkälainen ja minkä pituinen se on, vaikken vielä tiedäkään kokonaisuutta.

Selvää kuitenkin on, että itse kallistun seikkailijoiden puolelle. Se on minun tapani kirjoittaa ja minä pidän siitä. Teen siten siksi, että se on minulle luonnollista ja myös siksi, koska olen huono suunnittelmaan etukäteen. En pysty istumaan alas ja päättämään, että nyt suunnittelen tarinaani eteenpäin. Vain harvoin se todella toimii sillä tavalla. En siis koe, että suunnitelma veisi minulta mitään pois ja tekisi tarinan tylsäksi, se ei vain sovellu minulle.

Lopuksi: Kaikesta huolimatta sinun on suunniteltava
Kuten jo yllä mainitsin, muut vaativat sinua suunnittelemaan. Ollaksesi menestynyt, sinun on oltava kyvykäs luomaan jonkinlaisia suunnitelmia, sinun on tiedettävä mitä kirjoitat ja miten pitkästi, missä ajassa. Puhdas suunnitelmattomuus on hyvä tapa varsinkin aloittelevalle ja harrastelija kirjoittajalle, mutta muuten on jollain tavalla kyettävä suunnittelemaan. On oltava jokin päämäärä, oli se miten epäselvä tahansa. Kuten myöhemmin tässä blogissa tullaan käsittelemään, on myös järkevä suunnitella, varsinkin jos teksti on vähänkään pidempi, saati sitten moniosainen.

Ja samaan aikaan, sinun ei ole pakko ryhtyä puhtaaksi suunnittelijaksi, kuten kerroin omista kokemuksistani. Jossain kohti kaikki vain alkaa muuttua selkeämmäksi ja vaikka et tietäisi koko tarinaa, on sinulla jo tarpeeksi selvä kuva, että kykenet ennakoimaan tulevaa.

Sinulle: Voiko tätä tyyliä käyttää? Kannattaako tätä käyttää?
Tämä on lähinnä informoiva teksti ja sen tarkoitus on jakaa sinulle keinoja ja tyylejä kirjoittaa. Jos et ole koskaan kokeillut tätä, suosittelen. Novelli on erinomainen testi, kokeile kykenetkö kirjoittamaan tekstin yhdestä ajatuksesta. Sopiiko se sinulle? On hyvä jollain tasolla kokeilla kaikkia tyylejä, ja jos se ei toimi, niin se ei haittaa. Mutta ehkä saat siitä jotain irti, jonkin uuden tavan ja kehität uudestaan omaa tyyliäsi.

Kaikki ottavat jotain seikkailullisista puolista itselleen, mutta miten paljon, riippuu kirjoittajasta. Älä erehdy luulemaan, että olet vain yhtä. Kirjoita miten sinusta parhaalta tuntuu, mutta ole tietoinen eri vaihtoehdoista ja mitä ne voivat tuoda sinulle.

***

Kahden viikon päästä julkaistaan viimeinen juttu kirjoittajatyypeistä ja käsitellään suunnittelevaa kirjoittajaa!