Viikkoraportti: 26 - Pelkkää työtä eikä huvia tekee kirjoittajasta tylsän miehen

Hullu työviikko on vihdoin päättynyt ja huomenna alkaa jo seuraava, ei onneksi yhtä vaativa kuin tämä, mutta kuitenkin. Työtä riittää eikä työ tekemällä lopu. Samaan aikaan kirjoitushommat kasaantuvat uhkaavasti, muutamat deadlinet jotka olivat niin kaukana ovat taas lähempänä ja ihan vain itseäkin harmittaa. Jostain sitä aikaa ja intoa olisi revittävä.

Jotain on kuitenkin tullut kirjoitettua, nimittäin tätä blogia! Puoli vuotta alkaa olla täynnä ja vielä ollaan elossa ja virkeinä. Mitäs siihen sanotte?

Viikon elokuva: Hunger Games / Catching Fire - Nälkäpeli / Vihanliekit
Suzanne Collinsin Nälkäpeli trilogia on myrskynnyt jo useamman vuoden ajan myyntilistojen kärjessä ja se oli aloittamassa YA dystopia -genreä (siis Young adult, nuoret aikuiset). Päädyin itsekin lukemaan kirjasarjan, mutta mielestäni se oli lähinnä keskinkertainen. Ensimmäinen Nälkäpeli elokuva oli minusta yllättävän hyvä ja lojaali versio kirjasta. Tämä toinen osa oli myös mielestäni paras kirjoista - ei olekaan ihme, että jonkinlaisia odotuksia tälle ehti kasautua.

Katniss on Nälkäpelin selvityjä, siis viihdeohjelman, jossa nuoret laitetaan taistelemaan toisiaan vastaan, kunnes vain yksi jää henkiin. Ongelmia aiheuttaa se, ettei Katniss ollut ainoa selviytyjä. Myös Peeta, hänen ystävänsä (ja epävarma rakkaansa) selvisi, eivätkä Nälkäpelin järjestäjät ole lainkaan tyytyväisiä. Levottomuudet alkavat levitä ja tahtomattaan Katniss nostetaan kapinoitsijoiden symboliksi. On selvää, ettei voitto takaa rauhaa.

Lyhyesti sanottuna Vihan liekit oli, jälleen, yllättävän hyvä. Jos muistikuvani ovat oikeassa, se on hyvinkin tarkka kirjan suhteen, mitä itse arvostan. Tärkeimmät asiat löytyvät eikä niitä ole muutettu mitenkään dramaattisesti. Elokuva on tehty niille, jotka ovat kirjansa lukeneet. Itse arvostan suuresti kun kirja käännetään uskollisesti elokuvaksi (näin ei useinkaan tapahdu), ja tässä tapauksessa jopa laajennetaan tarinaa. Itse koin kirjoissa jäävän liian paljon pois, koska seurasimme vain Katnissin näkökulmaa, nyt tarinaa avataan myös muiden hahmojen kautta.

Elokuva muuttuukin hieman ongelmalliseksi niille, jotka eivät kirjaa ole lukeneet. Tarina etenee vauhdilla eteenpäin eikä usein jäädä selittämään mitä tapahtuu ja miksi, se vain pitää tietää. Sama koski ensimmäistä elokuvaa, jossa toisinaan jouduin jopa toimimaan tulkkina kanssakatsojalle. Tässä tätä ei esiintynyt niin paljoa, mutta kuitenkin niin, että saattaa tässä joku hämmentyä.

Nälkäpeli osoittautuu yhä vahvaksi elokuvaksi, jota seuraa mielellään. Se on mielestäni yksi onnistuneista kirjaan perustuvista elokuvista joka onnistuu tuomaan valkokankaalle ne visiot, jotka lukiessakin syntyy.

(Ja nyt katsot elokuvan julistetta ja näet Katnissin paistinlastan kanssa. Kyllä, se pilattiin minultakin joten laitan pahan kiertämään.)

(Kiitos, että luet blogiani.)

Kirjailijan kellarissa täyttää puoli vuotta!
Kaksikymmentäkuusi viikkoa tulee täyteen ja nopealla matikalla (ja tietokoneen laskimella) se on puolet vuodesta! Siis puoli vuotta tätä taivalta on takana! Piru vieköön ja tuhat tulimmaista!

Nopeasti on kyllä aika mennyt. Minusta ei tunnu yhtään siltä, että olisin kirjoittanut blogiani jo niin pitkään (joskin perheenjäsenet ovat eri mieltä). Blogi on oikeastaan heti alusta asti ujuttautunut mukavasti perusrutiiniin niin, että päivityksiä on tullut tasaiseen tahtiin aina vain kiihtyvällä vauhdilla, nyt neljänä päivityksenä viikossa. Se tekee tähän mennessä 98 julkaisua! Eli... nyt kun lasken, keskiviikon teksti on sadas! Onpas oivallinen sattuma.

Tämä on ollut todella hauskaa puuhaa alusta asti. Itse kirjoittaimnen on hauskan erilaista ja tietyllä tapaa jopa rentouttavaa, aivoja nollaavaa ja yksinkertaista. Kun "oikeaa proosaa" ei jaksa kirjoittaa, voi hyvillä mielin hipsiä tänne ja kirjoittaa jotain asiallisempaa tekstiä. Silloin voin vakuuttaa itselleni, että saan edes jotain aikaan. Kirjoittamisesta jutut ovat mielestäni palkitsivimmat, aina kirjoittamisen kuin vastaanotonkin kannalta. Muutamat kommentit mitä olen saanut niistä, ovat olleet rohkaisevia ja on hienoa päästä keskustelemaan ihmisten kanssa aiheesta, josta on innostunut.

Mutta ei taival ole ollut pelkkää ruusunlehdillä tanssimista, piikit ovat tasaiseen tahtiin pistelleet jalkapohjia: toisinaan blogin kirjoittaminen on häirinnyt muuta kirjoittamista ja elämää. Toisinaan kun päivässä on vain muutama hetki aikaa kirjoittaa, olen saattanut joutua kirjoittamaan tänne, vaikka oma teksti vaatisi myös huomiota. Tänne kuitenkin on se tarkka päivämäärä, koska julkaista tekstejä, omat tekstit ovat valmiita "kun nyt ovat".

Tiedän kyllä - ei minun ole mikään pakko kirjoittaa. Ei kukaan velvoita minua kirjoittamaan. Niin minulle on usein sanottu, miksi kirjoitat jos se häiritsee eikä ole kivaa?

Niin, siltä se silloin tuntuu, ärsyttävältä ja rasittavalta taakalta, mutta pian se tunne taas katoaa. Minulle oli alusta asti selvää, että aion kirjoittaa tällä tavalla, tiettyinä päivinä joka viikko. Muille sopii hyvin fiiliksen mukaan, mutta itse haluan hieman organsioidumman, "ammattimaisemman" tavan.

Omasta mielestäni blogi on kehittynyt huikeasti. Oma kirjoittamiseni on muuttunut selkämmäksi ja yksinkertaisesti paremmaksi, näin olen myös muilta kuullut (yksi blogin pitämisen lukuisista hyödyistä: joka viikko on kirjoitettava ja kehitettävä itseä). Itsekin olen katsonut muutamia vanhoja tekstejä ja miettinyt, mitä oikein olen ajatellut. Nyt tekisi mieli palata takaisin ja "korjata" ne, mutta koska sellaiseen olisi aikaa? Ja ehkei se haittaa, sieltä on ainakin nähtävissä tekstien historia.

Blogin ulkoasu on yhä ruma kuin synti (ei se nyt ruma ole, vain tavallistakin tavallisempi), mutta omat taidot eivät riitä tähän. Katsotaan jos joku päivä löydän pelastajan, mutta siihen mennessä voidaan kaikki ajatella tekstin olevan pääosassa.

Blogia seuraavia lukijoita on tullut mukavasti, lähes kolmekymmentä ja katselukertojakin on kertynyt jo hieman reilut 12 000. Itse olen ylpeä saavutuksista ja seuraava puoli vuotta onkin tarkoitus hioa tätä konseptia yhä!

Kiitos kaikille lukijoille!

Tulevaa materiaalia
Yllä olevan jälkeen onkin hyvä muistella aiempia julkaisuja: ensi viikon Kirjoittamisesta on siis (valitettavasti) muutettu eräänlaiseksi yhteenvedoksi kuluneesta puolesta vuodesta. Siellä käydään läpi parhaat ja suosituimmat kirjoitetut jutut ja kerrataan vähän mitä olen tehnyt tänne ja omalle koneelleni ja mitä on suunnitelmissa. Silloin viimeistään on sinunkin aika jakaa omia fiiliksiä: mistä on pitänyt ja mistä halutaan eroon.

Huomenna, maanantaina, julkaistaan lyhyt novellini Vääjämätön. Teksti on kirjoitettu reilu vuosi sitten Risingshadown lyhytnovellikilpailuun, jossa se pääsi "bubbling under" -sijoitukselle (siis sijalle joka tarkoittaa sitä, että se taidettiin mainita, että hei, tämmöinen on, mutta sitä ei kuitenkaan mainittu missään -sijoitus).

Perjantaina julkaistaan hieman vanhempi arvostelu, nimittäin ennen blogin aloittamista lukemani Taru Sormusten Herrasta. Tai siis - arvostelu ja arvostelu. Miten tämänlaista klassikkoa voisi arvostella?

Lukemiseni on sillä mallilla, että viimeistelin eilen Antti Tuomaisen ylistetyn, palkitun ja lähes kaikille kirjallisille kielille käännetyn Parantajan. Nämä saavutukset itsessään toimivat erinomaisena suosituksena ja olin saanut muutenkin käsityksen, että Tuomainen olisi juuri se kirjailija, jota etsin. Valitettavaa kyllä, näin ei ollut. Parantaja oli pettymys. Ei se huono ollut, vain keskinkertainen kun odotin sen olevan jotain ihmeellistä ja kaunista. Kirjan miljöö, ilmastonmuutoksen tuhoama Helsinki, on kirjan suurin vahvuus, kaikki muu onkin enemmän tai vähemmän kömpelöä.

Seuraavaksi aloitinkin hieman erilaisen kirjan, nimittäin Ernest Hemingwayn romaanin Vanhus ja meri. Samaan tapaan palkittu ja ylistetty, tämä Pulitzer palkinnolla ja myöhemmin edes auttanut Nobelin saamista, kertoo kuten otsikko kuvaa, vanhasta miehestä ja merestä. Kirjalla on pituutta vain noin 140 sivua, joten sen lukee muutamassa hetkessä. Odotan kirjalta paljon, kuten Tuomainen, myös Hemingway on jostain syystä muodostunut mieleeni kirjailijana, josta varmasti pitäisin (en tiedä miten teen näitä johtopäätöksiä ennen kuin edes luen mitään kirjailijalta). Pian nähdään, mitä mieltä tästä olen.

Sarjakuva Chew: the Omnivore edition 2 on tällä hetkellä lukemisen kohteena ja kuten arvelinkin, on se aivan yhtä riemastuttava kuin Chewin aiemmatkin osat. Toisinaan joutuu muistuttamaan itseä siitä mitä aiemmissa osissa tapahtui, mutta muuten olen pysynyt hyvin kyydissä. Chew on mustan huumorin, toiminnan ja agenttien ystäville kuin huumetta.

Omaa kirjoittamista
Tällä viikolla jäi tekstin tuottaminen vähiin. Sinänsä, yllättäkös tuo? Kun koko viikon tekee työtä niin, että lähtee töihin ennen yhtä ja on kotona kymmenen jälkeen, on paha saada paljoakaan aikaan.

Kuinka niin? Onhan siinä aamulla monta tuntia aikaa.

Tosiaan. Ah, niin tuotteliaat aamut.

Siis kyllä minä aina yritän. Todella, yritän. Herään aina viimeistään kahdeksan aikaan ja olen ylhäällä ja virkeenä ja - ei mitään. En tiedä mistä se johtuu, mutta olen todella huono saamaan aamuisin aikaa. Minulla kestää herätä ja koska ei se ole oikeata aikaa, voi hyvin löysäillä ja tehdä jotain muuta. Kuka nyt aamusta töitä tekisi? Toisinaan kun on ahkera, huomaa juuri parhaassa kohtaa, että oho, nyt pitääkin jo syödä ja lähteä.

Eipä niin, että olisin pahemmin tehnyt mitään muutakaan. Ystäviä ei ole nähty ja urheilukin on jäänyt välistä. Päivät ovat koostuneet juurikin työstä ja sitten jalat ylhäällä makaamisesta. (Miten toivonkaan pääseväni opiskelemaan / että saisin aamuvuoroja.)

Ongelma, ajanpuute, on minulle uudehko. Aiemmin minulla oli hyvin aikaa töiden ja muun tekemisen rinnalla, usein ongelmaksi jäi enemmänkin se, miten pystyn olemaan tuottelias niin monta tuntia putkeen (vastaus: en pystynyt). Nyt pitäisi kyetä ottamaan kaikki irti vähästä ajasta ja saada rutistettua tekstiä ulos. Enää ei ole aikaa mietiskellä, että kohta kirjoitan ja vihdoin tunnin päästä vasta aloittaa. Nyt se pitäisi heti aloittaa.

Eikä siinä mitään ongelmaa todella ole. Minulla on aamulla paljon aikaa ja yöt voi käyttää kirjoittamiseen. Silti, huomaan olevani jälleen vaiheessa, jossa kirjoittaminen ei vain jostain syystä maistu. Välttelen sitä tahallaan enkä saa itseäni niskasta kiinni, että aloittaisin. Väitän kyllä itselleni, että kyse on kiireestä ja stressistä (millä varmasti on oma osansa). Ensi viikolla on sentään muutama vapaa päivä ja työtäkään ei ole niin paljoa. Katsotaan mitä tulee.

Edetään pienin askelin ja yritetään ottaa ilo irti siitä ajasta, mitä on. Monet tekstit kutsuvat palaamaan luokseen - aika ja energia vain puuttuvat.