Ensimmäinen Chew aloitti tarinan Tony Chusta, erikoisagentista jolla on erikoinenkyky: syödessään jotain, Tony saa psykedeelisen vision siitä, mitä ruoka on kokenut. Jos hän syö banaanin, hän tuntee missä se on kasvanut ja mitä lannoitetta siihen on käytetty. Jos hän syö lihaa, hän tuntee miten se on teurastettu ja tehty pihveiksi. Ja jos hän syö ihmistä, no... Ensimmäiset kymmenen osaa Chewista olivat ratkiriemukkaita ja nerokkaita, vaikka siinä omat ongelmat olivatkin. Jatkolta on kuitenkin lupa odottaa paljon lisää.
Chewin yhdestoista osa vie tarinan jälleen kerran uusille urille: nyt ollaan nappaamassa kiinni Food Clubia (Food Clubin ensimmäinen sääntö on, ettet puhu Food Clubista), joka on syömässä äärimmäisen harvinaisia ruokia, muun muassa vuosituhansia jäässä ollutta mammuttia. Tämä osa yksinään kertoo paljon Chewista: meno pyörii ruuan ympärillä, se on ratkiriemukasta ja päätöntä - eikä juonessa ole paljoakaan järkeä, huonolla tavalla.
Tämä sotku ratkaistaan yhdessä osassa ja sitten alkaakin jo uudet tuulet. Käytänössä jokainen osa aloittaa oman tarinansa, eikö mikään jatka siitä mihin jäätiin. Aiempien juonien jatkaminen on hidasta ja niihin viitataan ristiin ja rastiin, toisinaan edetään askel eteenpäin ja toisinaan unohdetaan kaikki muu ja keskitytään jälleen uuteen asiaan. Seuraava osa jatkaakin jo niin, ettei viimeksi olisi tapahtunut mitään. Jos muistaa hahmot aiemmista osista, selviää hyvin, kunnes täysin nurkista iskee tarina johon viitataan. Jotain muistikuvia olisi hyvä olla.
Chewin juoni muuttuukin näissä osissa äärimmäisen hämmentäväksi. Siinä ei ole episodimaista muotoa, jossa jokainen osa olisi selvästi oma tarinansa. Jokainen jää jollain asteella kesken. Lukija kaipaa kuulla enemmän aiemmasta, mutta tähän toiveeseen ei useinkaan vastata. Kuudestoista osa aloittaa sarjan neljännen miniosan, jossa on niin ihmeellinen ja outo käänne, että siitä on vaikea saada mitään kiinni.
Ja silti Chew on todella viihdyttävää sarjakuvaa. Hahmojen kemiat toimivat, he ovat hauskoja ja eteen tulevat kommellukset ovat niin eriskummallisia ja hämmentäviä, ettei lukemista voi jättää kesken. Kirjaa lukee mieluusti eteenpäin eikä sen parissa voi olla viihtymättä, tämä on hauskaa. Tällä kertaa ei olla niin kekseliäitä itse ruokaan liittyvien voimien kanssa, mutta muita ideoita kyllä lennätetään ilmoille. Selvää on, että jatkuvasti jotain on käynnissä.
Rob Guillory työn on yhtä persoonallista kuin viimeksikin. Ilmeikkäät hahmot ja tapahtumat heräävät todella henkiin. Taide on hyvin sarjakuvamaista ja humoristista. Anatomia saattaa vaihdella ja hahmot vääntyä outoihin asentoihin, mutta se ei kuvitusta haittaa. Taso pysyy alusta loppuun todella vahvana eikä yksikään kuva käy silmille epäonnistuneena. Tätä jos jotain on ilo seurata!
Chewin osat 11-20 eivät onnistu vakuuttamaan yhtä lujaa kuin ensimmäiset osat. Käsikirjoitus on valitettavan ontuva, eikä se ole vieläkään päättänyt mikä todella on tarinan juoni. Kaiken taustalla on joku, mutta mikä se on, ei tunnu olevan kenellekään selvää. Riittäisi, että käsikirjoitus taklattaisiin yhteen, tiiviiseen muotoon ja se kertoisi yhden tarinan, sitten käsissä olisi liki täydellinen sarjakuva. Nyt mukana pysyy yleisen hyvän tason takia ja siksi se onkin varsin luettavaa materiaalia.
Jälkikeskustelu - sisältää juonipaljastuksia
Jep, eli siinä missä ensimmäiset kymmenen osaa vaihtoivat pikkutarinoita vähän väliä, hieman CSI-tyylisesti joka jakso on oma rikos, niin tässä levittiin ihan joka suuntaan.
Pahin oli se arvostelussa mainitsemani kuudestoista osa: tätä aiempi osa oli päättynyt cliffhangeriin kun taivaalle ilmestyi outoja kuvioita. Se tuntui yksinään hämmentävältä, enkä lukiessa ollut varma, onko tämä nyt jännäpaikka vai ei. Tästä tehtiin iso juttu, mutta tarkoittaisiko se sitä, että sitä selvitettäisiin? Valitettavasti ei. Puolet ajasta otettiin esille miten kuvio ilmassa muuttaa maailmaa ja aaargh, meidän on tiedettävä mikä se on, ja puolet ajasta se unohdettiin täysin. Ja sitten - viimeisissä osissa - se vain katosi.
Tämä vihjasi, että tähän tullaan palaamaan myöhemmin, mutta tähän mennessä se jätti vain kylmän "aha"-fiiliksen. Selkee.
Aion lukea Chewiä eteenpäin, pidän hahmoista ja taiteesta sen verran paljon, mutta pikku hiljaa heidän pitäisi vääntää juoni jollain tavalla selväksi. Tiedä sitten onko ongelmana se, että Chewin oli tarkoitus olla alunperin vain lyhyehkö tarina. Tarina oli suunniteltu läpi alusta loppuun ja sen piti kertoa vain se yksi tarina, oliko linjaa 20-30 osaa. Suosio kuitenkin yllätti ja Chewille annettiin vapaudet tehdä mitä haluaa ja laajentaa tarinaa. Onko nämä sitten merkkejä siitä, ettei tässä oltu onnistuttu, vaan laajennus tehtiin ilman järkeä, en tiedä. Enemmänkin harmittaa kuulla, että heillä olisi ollut yksi selvä juoni, jota seurata. Tässä kohti sellaista on vaikea uskoa.
Toivotaan jatkolta parasta. Ei tämä missään nimessä toivon sarja ole, eihän tätä muuten lukisi. Se on yhä yksi viihdyttävimmistä sarjakuvista, mutta paljon voisi parantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti