Viikon elokuva: Iron Man 3
Rautamiehen seikkailut ovat edenneet jo kolmanteen osaan, itse sankarille neljäs elokuva kun lasketaan tätä edeltänyt The Avengers. Aiemmat leffat ovat olleet mahtavuutta kun aina yhtä charmikas ja yksinkertaisesti loistava Robert Downey Jr. ilmehtii Tony Starkin malliin. Hän on Rautamies!
Hieman erikoisesti, kolmas osa jatkaa Avengersin tapahtumista. Tämä elokuva onkin hyvä nähdä ensin, joskaan se ei ole missään nimessä pakollista. Ilmankin pärjää, joskin vähän voi olla ulapalla. Itse elokuva seuraa kuinka uusi vastustaja, Mandariini, alkaa terrorisoimaan maailmaa. Terroristijohtaja kappaa uutislähetyksiä ja uhkailee suoraan presidenttiä, mutta Iron Man yrittää pysyä ongelmasta kaukana. Miehen oma psyyke kun ei tunnu tällä hetkellä kestävän mitään, ei edes arjenhaasteita. Avengersissa kuvattu New Yorkin sekasorto on jättänyt Tonyn selvät, henkiset arvet.
Omalla asteikolla Iron Man 3 sijoittuu parhaiden supersankari tarinoiden joukkoon juuri Tonyn haavoittuvaisuuden takia: vihdoin näytetään, että vaikka mies ulkoisesti olisi pelkkää glamouria ja vihollisten kukistamista, myllää sisällä kaaos. Tapahtumilla on seurauksia, eikä supersankarikaan kohtaa kuolemaa ja kaupungin tuhoa vain olkaansa kohauttamalla ja seuraavaa haastetta etsimällä. Tämä pohdinta Tonyn mielenterveydestä unohtuu lopussa, mutta alkupuoli onkin sitä nautinnollisempi. Supersankarin elämä ei ole helppoa.
Juoni toimii muutenkin sujuvaan malliin. Mandariini on häikäilemätön vihollinen ja tarjoaa monta mielenkiintoista taistelua tässä välissä. Näistä tekijät ovat ottaneet paljon irti ja Rautamies pääsee niittamaan vihollista pataan niin puvussa, sen ulkopuolella kuin näiden puolivälissäkin - melkein puvussa. Taistelut ovat kekseliäitä, eikä huumoria olla unohdettu. Elokuvassa luotetaan paljon Downey Jr.:in vetovoimaan, sillä varsin iso ajasta vietetään poissa puvusta, eikä tämä ole ollenkaan huono veto.
Iron Man 3 on loistava supersankari elokuva. Se on hauska, täynnä näyttävää ja kekseliästä toimintaa ja siihen on saatu myös usein superelokuvista puuttuvaa inhimillistä puoltakin. Siis varsin loistava pätkä!
En tiedä oikein mitä odotin Aku Louhimiehen Vuosaarelta. En tiennyt tästä paljoakaan, mutta olin kiinnostunut näkemään sen. Kun elokuva lähti käyntiin, se onnistui yllättämään minua niin, että piti tarkistaa katsonko oikeaa elokuvaa, alussa puhutaan vain englantia, ja sitten kun elokuva jatkui hieman, piti ottaa uusi asento ja kysyä uudestaan: mitä oikein katson?
Ehkä oli vain hyväksi, ettei minulla ollut sen suurempaa käsitystä elokuvasta sillä elokuvan päätyttyä tiesin nähneeni kenties parhaan suomalaisen elokuvan.
Vuosaari ei missään nimessä ole kaikille ja ymmärrän enemmän kuin hyvin, miksi osa voi pitää sitä jopa surkeana. Tarina pätkii eteenpäin, mihinkään ei kunnolla keskitytä, hahmoja on enemmän kuin olisi hyvä olla ja kaikesta kerrotaan äärimmäisen vähän. Elokuvan tarina on toivoton ja ahdistus on lähellä. Jopa näinkin tunteeton kaveri tunsi pahaa oloa jossain kohti. Tarina on tunteeton ja merkityksetön.
Samaan aikaan elokuva on mestariteos. Siinä on älytön määrä ihmishenkiä ja tarinoita, joista jokaisesta näytetään vain pätkiä sieltä täältä, mutta nopeilla leikkauksilla juuri nämä pienet hetket onnistuvat kertomaan kaiken oleellisen. Katsoja viimeistelee itse palapelin kadonneet palaset, eikä koskaan ole täysin epäselvää mistä on kyse.
Ihmiset ja heidän elämänsä ovat oikeasti koskettavia ja mielenkiintoisia. Ehkä toisinaan mietityttää miten mikään voi mennä näin huonosti, mutta sillä ei ole väliä. Se nyt vain on heidän elämäänsä. Kukaan hahmoista ei ole täydellinen, kaukana siitä. He kaikki haluavat jotain muuta, myös ne epämiellyttävät. Niin ainakin haluaa uskoa. Heitä ajaa eteenpäin palo saada aikaan muutos, vaikka he eivät itsekään ole varmoja miten sen saavat tai mitä se tarkoittaa.
Ei elokuva täydellinen ole. Muutama tarina jää liiankin epäselväksi, toisinaan alleviivataan tarinan opetusta ja yksi tarinoista on alkuun liian koominen eikä siksi sovi joukkoon. Nämä ovat kuitenkin pieniä lapsuksia ja koko tiimi vetää tarinan loistavasti alusta loppuun. Erityiskehu täytyy antaa varsinkin lapsinäyttelijöille. Jokainen elokuvan lapsista vetää roolinsa ällistyttävän hyvin.
Elokuva toi minulle moneen kertaan mieleen Requiem for a Dream - Unelmien Sielunmessu -elokuvan. Nopeat leikkaukset, monta tarinaa ja jatkuva epätoivo. Tässä ollaan aika samoilla vesillä ja tälläkin kertaa tuloksena on täysosuma. Itse tekisi mieli kehua montaa muutakin elementtiä, mutta mitä turhaa pilaamaan elokuvaa. Ei tätä kaikki pysty katsomaan ja kenties vielä harvempi ymmärtäämään, mutta jos tunteet kestävät, niin vastassa on yksi armottomimmista tarinoista ihmisistä, jotka haluavat jotain parempaa.
Kirjan ja ruusun päivä on ohi!
Kirjakaupat tarjosivat tällä viikolla keskiviikosta perjantaihin uutuuskirjan Anna-Leena Härköseltä ja ainoa mitä piti tehdä, oli ostaa kirjallisuutta kymmenellä eurolla. Pakkohan siitä oli ottaa ilo irti ja käydä jotain ostamassa. Harmillisesti lähikirjakaupassa ei ollut yhtään mielenkiintoista uutuutta, mutta ALE-hyllystä nappasin itselleni Hannu Rajanimen scifitrilogian aloittavan osa, Kvanttivaras. Pitkään on pitänyt tämäkin tarina lukea, varsinkin kun Rajaniemi on Finncon 2014:n kunniavieras. Eli nyt kun se on ostettu, en todellakaan tule lukemaan kirjaa kesäksi. Mutta sainpahan sen erikoiskirjan. Sen voisinkin lukea, niin lyhyt kun on.
Miten on, ostitko itse kirjoja tällä viikolla?
Tulevaa materiaalia
Täksi viikoksi olen kaivanut luonnoksista erään unohdetun lupauksen, eli ensi keskiviikon pitkä juttu tulee käsittelemään kirja-alaa. Suoraan sanottuna minua kauhistuttaa julkaista se. Lupasin jutun aikoja sitten kun se oli vielä ajankohtainen, mutta huomasin yrittäväni jotain liiankin kunnianhimoista. Löysin jutun uudestaan ja lähdin kirjoittamaan sitä ja no - koskaan en ole tehnyt näin paljoa tutkimusta saati ylipäätänsä tuskaillut yhden tekstin eteen. Teksti laajeni käsittelemään juttua niin täällä Suomessa kuin muualla maailmassa, varsinkin Jenkeissä, mitä e-kirja tuo ja mitä on odotettavissa. Paljon on asiaa ja pelottaa, että puhun puuta heinää. Tai sitten kirjoitin mestarillisen esseen. Tällä hetkellä tuntuu, ettei välimuotoa ole. Keskiviikkona nähdään.
Perjantain kirja-arvosteluna on Mia Vänskän uutuskauhuromaani Valkoinen aura. Kirja oli ensimmäinen, jonka häneltä luin ja valitettavasti myös pettymys. Odotin Vänskältä hyvin paljon, onhan hän yksi harvoista suomalaisista kauhukirjailijoista. Romaani oli ajoittain viihdyttävä, mutta kokonaisuus tökki. En muutenkaan ollut varautunut lukemaan nuortenkirjaa. Sain kirja Risinshadown -sivuston kautta, ja se on jo luettavissa kyseiseltä sivulta.
Maanantain sarjakuva-arvostelu on Chew: The Omnivore Edition vol 2. Tony Chu jatkaa ihmisten syöntiä ja siitä visioiden saamista tässä ruokahöysteisessä agenttijännärässiä jossa ei ole päätä eikä häntää. Ensimmäinen osa oli liki täysosuma, joskin tarina hortoili toisinaan suunnasta toiseen. Odotin seuraavan osan lukemista erittäin paljon ja toivoin, että tämä ainoa pieni virhe olisi korjattu, mutta katso ja hämmästy: juoni rönsyilee tällä kertaa vieläkin pahemmin. Onneksi luvasas on silti rietasta menoa.
Nyt kun olen saanut sopivasti itselleni etumatkaa luettujen kirjojen arvosteluissa, kehtasin aloittaa George R. R. Martinin Miekkamyrsky 1:n. Ensimmäiset pari lukua on nyt takana, joskaan teksti ei vielä vakuuta niin kovaa kun voisi. En tiedä olenko asettanut kirjalle liiankin suuret odotukset tässä muutaman vuoden odottelun myötä vai vaatiko se vain hetken aikaa, että taas uppoudun maailmaa. Toivotaan, että tarina lunastaa sen, mitä siltä toivon.
Omaa kirjoittamista
Mitä. Nytkö se viikko jo loppui?
Kun mökiltä palattiin vasta maanantaina kotioloihin ja töihin tiistaina, on viikko tuntunut olevan jatkuvasti yhden päivän edellä.
Jotain on onneksi saatu aikaan, vaikkakaan ei erityisen paljoa. Kenties tärkein havaintoni oli se, että Finnconin kirjoituskilpailun deadline alkaa kuumottaa nyt jo! Laitoin päivän itselleni ylös heti kun kuulin kilpailusta, ja jo silloin huomasin, ettei aikaa tuhottomasti ole. Jotenkin se kuitenkin vain jäi odottelemaan omaa vuoroaan. Nyt ollaan sitten vaiheessa, jossa tämän hetkinen teksti pitäisi keskeyttää tai kirjoittaa pikavauhdilla loppuun, jotta pääsisin kilpailutekstin kimppuun. Tähän nimittäin olisi kiva osallistua.
Tämä päivä onkin mennyt siihen, että olen ylipäätänsä yrittänyt pohtia, mitä ihmettä kirjoittaisin kilpailuun. Minulla oli joitain epäselviä ideoita tekstiä varten, mutta nyt kun pitäisi konkreettisesti kirjoittaa, olisi hyvä olla edes yksi selvä ajatus, josta rakentaa tarinaa. Aihe, "Universumin laidalla, uusi maailma", herätti onneksi monia ideoita, mutta toteuttamiskelpoisten etsimiseen tarvittaisiin muutama hetki. Tällä hetkellä minulla olisi yksi jota voisin lähteä toteuttamaan. Saa nähdä miten onnistutaan ja missä ajassa.
Juttuhan nimittäin on niin, että minulla on yhä edelleen se sama novelli kesken ties monettako viikkoa. Pikku hiljaa alkaa ärsyttää oma laiskuus, vaikka nyt tarkemmin ajateltuna, olenhan minä jotain saanut aikaan. En tiedä onko blogi tässä mielessä hyvä vai huono juttu, mutta kun tekstin luo pääseminen on tuskailun takana, päädyn tänne. Koska välttelin mielestäni huonoa novellia, kirjoitin mainitun keskiviikon tekstin. Oli siinäkin ratkaisu, mutta ei se nyt haittaa. Muita ratkaisuja on ollut kirjojen lukeminen. Myös hyvä asia, mutta tämäkään ei korvaa itse kirjoittamista.
Kun sitten vihdoin onnistuin avaamaan novellin ja lukemaan sitä eteenpäin, oli ensimmäinen reaktioni se, ettei teksti todellakaan ollut huono. Itse asiassa se oli varsin hyvä. Innostuin välittömästi ja seuraavaksi minut pitkin jo repiä koneelta lopettamaan. Harmillista on, ettei tämä ole vieläkään tarttunut seuraaviin päiviin. Joka kerta pitää uudestaan hakea se innostus, vaikka huomaan olevani kokoajan askeleen lähempänä aktiivista kirjoittamista. Tällä(kin) viikolla on tullut pohdittua vähän syvällisemmin omaa kirjoittamista ja minkälainen into minulla siihen on. Vaikka tässä pohdinnassa ei ollut paljoakaan uutta, niin ehkä se, että olin muotoillut asian itselleni eri tavalla ja onnistuin motivoimaan itseäni uusin keinoin, auttoi. Kiinnostus kirjoittamiseen on kasvanut entistä suuremmaksi. Enää puuttuu konkreettiset tulokset.
Ensi viikko sisältää taas vaihteeksi töitä, mutta se ei yllätä. Siksi se ei voikaan toimia ikuisuuksiin tekosyynä kirjoittamisen jättämiselle. Töitä nyt vain on tehtävä - miten sitten saisin myöhemminkään mitään aikaan?
Vaikka tulokset ovat vähissä, fiilis on hyvä. Ensi viikolla yritetään nostaa molempia vielä korkeammalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti