Viikkoraportti: 11 - Karu muistutus, ettei joulunpyhinä mitään tehdä

Tälle viikolle oli kova luotto edellisten viikkojen läsähtäessä suoraan vatsalleen. Kirjoittaminen ei onnistunut ja nyt piti "korvata se kaikki".

Ei olisi kannattanut. Varsin pian muistin, ettei pyhinä ole tarkoitus tehdä mitään mikä edes etäisesti muistuttaisi työstä, joten kirjoittaminen jäi kokonaan kesken. Huomasin myös että minä todellakin tarvitsen jonkinlaista rauhaa (mikä ei varmaan yllätä lainkaan). Kirjoittaminen perheen häärätessä ympärillä ei ollutkaan mitenkään helppoa.

Viikon elokuva: Watchmen
Itselleni ajankohtainen elokuva, syystä että Vartijat sarjakuvaromaani tuli juuri luettua (linkki arvosteluun). Pakkohan se oli heti nähdä perään, minkälainen se elokuva oli. Kuten mainitsinkin jo hieman arvosteluni jälkikeskustelussa, muistin Vartijoista pääjuonen, suuri kiitos (tai ei-kiitos) kuului elokuvalle. Pääjuoni oli selvässä tiedossa, nyt vain katsottiin miten tarkasti se oli saatu tuotua valkokankaalle.

Kaiken kaikkiaan, ihan hyvin, täytyy sanoa. Toki kirjan luettua pitää sanoa, että eihän se yllä mitenkään samalle tasolle, mutta - mutta on sanottava että se onnistuu jopa tekemään parannuksia tiettyihin kohtiin. Elokuva seuraa kirjaa varsin orjallisesti koko matkan ajan, mikä on mielestäni todella ihailtavaa. (On hienoa, että he ovat todellakin tuonneet yksittäisiä kuvia sarjakuvasta ja luoneet ne elokuvaan.) Vasta lopussa poiketaan hieman juonesta. Ensin on pienemmät muutokset jossa tehdään tarinasta yksinkertaisesti tasapainoisempi lisäämällä hieman toimintaa puheeseen, mitä sarjakuva olisi kaivannut. Sitten on se iso muutos. Moni vierouksui Vartijoiden alkuperäistä loppua, joten tässä se on hieman ymmärrettävämpi, yksinkertaisempi ja maallikolle enemmän järkeenkäypä. Onko se hyvä vai ei (parempi vai ei) riippuu yksilöstä. Puolensa ja puolensa, mutten sanoisi että se olisi täysin huono muutos.

Jos vähänkään kiinnostaa, niin lukekaa sarjakuva. Se on parempi (tietenkin se on, koska olisi menty toistepäin?), mutta Watchmen elokuva ei ole mikään huonoin vaihtoehto. Toki paljon tarinan taiasta katoaa ja ehkä siinä on vähän liikaa slow-mota, mutta siihen on saatu hyviä asioita myös.

Lopputuloksena, ei mikään kehno versio.

(Viikon toinen elokuva oli Hobitti Smaugin Autioittama maa, taas, siitä voi lukea viime viikon viikkoraportista (linkki). Puolustuksekseni, elokuvaliput oli pakko käyttää eikä kyseisessä teatterissa mennyt muuta. Todella hyvähän se oli ja kesti hyvin toisen katsomiskerran. Se kyllä tyätyy sanoa, että olenkohan sokea, koska en näe mitään eroa 3D HFRllä ja normaalilla 3Dllä, nyt kun molemmat oli nähty. Katselutoverini sanoi nähneensä selvän eron.)

Tulevaa materiaalia
Tämän viikon Kirjoittamisesta juttu tulee koskemaan sitä, miksi olisi hyvä olla useampi projekti työnalla. Yllättävää, mutta tämä iski minulle vasta nyt ja haluan käydä paria asiaa sen suhteen läpi. Tai ehkä otsikko muutetaan, koska tässä on niin hyviä kuin huonoja puolia. Se on kuitenkin viikon aihe.

Perjantaiksi arvostelen Richard Mathesonin vampyyriromaanin Olen legenda. Eikä ollut yhtään hassumpi kirja, itse asiassa aika hyvä! Kuten Vartijoiden kohdalla tehtiin, tästäkin aion tehdä samaan syssyyn elokuva-arvion ensi viikon viikkoraporttiin, eli Will Smithin I Am Legend.

Muita tulevaisuuteen lykättäviä juttuja ovat arvostelut Vartijat Ennen: Minuuttimiehet ja Silkkiaave, Gene Wolfen Kiduttajan varjo ja Piia Kaikkosen Kuoleman varjo. Jälkimmäisen kirjan olen tahallani lykännyt kauas sivuun kunnes saan Kaikkosen haastattelun valmiiksi, laitan ne sitten suhteellisen samaan aikaan esille.

Ja pieni ilmotusluontoinen asia: Tästä lähtien aion pysyä kolmessa jutussa per viikko, ei enempää. Keskiviikko Kirjoittamisesta, perjantaina arvostelu ja sunnuntaina viikkoraportti. Alempana tästä lisää.

(Joskin mietin, pitäisikö vuosi pistää pulkkaan jollain postauksella? Ehkäpä.)

Omaa kirjoittamista
Noniin. Eihän se ihan putkeen mennyt. Itse asiassa meni aivan päin seiniä. Tällä hetkellä on vaikea kuvitella, että olisin joskus rykäissyt viikkoon sen 17 000 tuhatta sanaa. Samaan aikaan hieman hävettää. Mikä on tämän viikon saldo? Jotain linjaa 3 000 sanaa. Se on käytännössä yhden, pitkän kirjoitussession tulos.

(Teko)syitä minulla löytyy, joten ei minun surra pitäisi. Aikaa ei löytynyt, ja kun oli aikaa niin perhe piti sen verran kovaa joulumelua, että oli vaikea keskittyä mihinkään. Vähäinen aika menikin sitten blogin parissa, siihen kun pystyin keskittymään pienen häiriönkin alla. Tuli kirjoitettua hieman varastoon arvosteluja ja viikon juttuani. Jotain sain sentään aikaan.

Eipä tuo silti paljoa korvaa

En haluaisi myöntää, mutta blogi on viime aikoina syönyt minulta aikaa, jota minun pitäisi käyttää oman tekstini kanssa. Läheiset ovatkin kysyneet minulta, mikä minua velvoittaa tekemään tätä, jos haluaisin kirjoittaa sillä aikaa omaa tekstiäni? No ei mikään, minä itse vain. Mutta en halua lopettaa tätä, enkä aio lopettaa.

Vähän on kuitenkin rajoitettava. Tällä hetkellä se tarkoittaa kolmea juttua per viikko, ja se olkoon ehdoton maksimi. Arvosteluja olisi pinossa, mutta jopa niiden kirjoittamiseen menee yllättävän paljon aikaa ja energiaa. Ehkä käytän niihin sitä aikaa ja energiaa enemmän kuin olisi tarpeen, mutta siten minä ne teen ja haluan tehdä. Toivotaan, että pitämällä jutut tässä kolmessa per viikko, voitan itselleni enemmän aikaa oman tekstini parissa. Hauskaa tämä on ollut ja on mieletöntä huomata saaneensa osan vakituisiksi lukijoiksi. Aikaa vieväähän tämä vain on.

Onnellisesta miehestä ja fiktion kirjoittamisesta vielä vähän: Olen huomannut erikoistuneeni tähän aamukirjoittamiseen, mikä on huippuhienoa. Herään siis tuntia ennen töihin menoa ja kirjoitan sen kolme varttia aamuisin. Olen saanut jopa yllättävän paljon aikaa, ei kirjoittamiseni ole mitenkään huonompaa kuin muulloin, tai edes hitaampaa. Mutta ongelma tulee siinä, että tämän ei pitäisi olla koko päivän kirjoittamiseni, mitä se nyt on ollut. Kun mietin aamun kirjoittamista, niin se on minulle vain ylimääräistä aikaa mitä olen saanut puserrettua päivästä irti. Nyt on käynyt vain liian monesti niin, että se on päivän ainoa kirjoittaminen. Hienoa että saan edes jotain aikaa, mutta se on liian vähän. Niin ajallisesti kuin sanamäärältäkin.

Blogi on viennyt kirjoittamisaikaa, mutta nyt on myös ollut ihan ajasta pulaa. Kun taas on aikaa, kuten tänä lauantaina oli monta tuntia, en vain saa itseäni niskasta kiinni. Ensin pitää tuijottaa televisiota kun aivot eivät toimi, sitten käyn vain nopeasti netissä. Ja sitten aika alkaakin olla jo kulutettu. Välttelen tahallani kirjoittamista, sillä kun kynnys on luotu, sitä on hiton vaikea enää ylittää.

Ei näytä tulevan romaani täksi vuodeksi kirjoitettua. Harmittaa. Ei nyt älyttömästi, olihan se aika kunnianhimoinen haaste, mutta varmasti saavutettavissa. Jos taso olisi pysynyt samana, olisin voinut kirjoittaa, ainakin enemmän kuin mitä olen nyt saanut aikaan.

On jo pari viikkoa ollut tämä sama tavoite kohottaa sanamääriä ja aina se on vain laskenut. Jos tämä olisi ratkaiseva viikko? Vapaapäiviäkin kun pitäisi olla edessä. Olisiko se?