Kirja-arvostelu: Jo Nesbø – Lepakkomies (Harry Hole #1)

3/5 pistettä – dekkari, rikos – dekkarisarja Harry Hole - noin 490 sivua - julkaistu vuonna 1997, suomeksi 2001 - Kustantaja Like, pokkarikustantaja Tasku-Kniga - kirjastosta lainattu

Lepakkomies on norjalaisen Jo Nesbøn (tätä varten Nesbo, tavallisella o:lla) esikoisteos ja se myös aloittaa huippusuosion saavuttaneen sarjan rikostutkija Harry Holesta. Tänä vuonna Holen tarinat ovat saaneet jo kymmenennen osansa. Sankarin tarinan alku on kuitenkin hieman epätavallinen norjalaiselle poliisille: Hole on saapunut Norjasta toiselle puolelle maailmaa Australiaan selvittämään norjalaisnaisen kuolemaa. Selvittääkseen murhan, Holen on tutustuttava toisiin poliiseihin ja Australiaan.

Lepakkomies on yllättävä romaani, muttei välttämättä oikealla tavalla. Se ei ole puhdas dekkari oletetussa mielessä, mutta esikoisteokseksi silti todella eheä ja varma. Lepakkomies ei nimittäin ole ainoastaan rikoksenratkontaa, melkeinpä niin, että rikoksen selvittäminen vaikuttaa toisinaan olevan jopa toissijainen asia. Sen sijaan etusijalle nostetaan ihmiset ja heidän väliset suhteensa. Rikos alkaa avautua hiljakseen ja välissä käydään tapaamassa monia ihmisiä, kuullaan heidän tarinansa ja sitten taas jossain kohti saadaan jokin vihje rikoksesta. Dekkariksi massiivinen lähes 500-sivuinen kirja kulkee rauhallisella tempolla eteenpäin. Sormia syyhyävää jännitystä tarjoillaan vain muutamassa kohtauksessa jolloin rikos otetaan kunnolla käsittelyyn, mutta näiden vaiheiden jälkeen tapaus melkein unohdetaan pitkäksi aikaa. Vasta aivan lopussa ollaan perinteisen dekkarin äärillä, jossa jännitystaso nousee ja vaaranuhka tuntuu olevan jatkuvasti läsnä.

Rikos on jännittävä ja myös yllättävä, mutta sitä ei jää erityisesti jännittämään ennen loppua. Nesbo haluaa tehdä rikoksesta mahdollisimman monimutkaisen ja yllättävän, mutta tekee sen kömpelösti. Hahmot vihjaavat jatkuvasti Harrylle, että kyse on enemmästä kuin vaikuttaa eikä ilmiselvään kannata luottaa. Tämä toimii aluksi ja lukija jää miettimään toisia mahdollisuuksia, mutta kun vihjauksia toistetaan vähän väliä, eikä vastauksia tule pitkiin aikoihin, alkaa se tuntua puuduttavalta.

Nesbo haluaa selvästi rikkoa dekkarien normit, mitä hän tekee toisinaan kommentoimalla miten asian pitäisi mennä rikosromaanissa tai –elokuvassa. Hauska idea, mutta tämäkin alkaa jossain kohti puuduttaa. Ei sen tarvitse olla niin ilmiselvää, että tekee asiat toisin. Sama koskee vääriä johtolankoja ja epäilyjä. On toki aitoa, että poliisi päätyy seuraamaan väärää vihjettä, mutta kirjassa se turhauttaa kun jokainen vihje onkin taas toinen umpikuja. Murhaajan jäljille haluaisi päästä, mutta Hole itse pyörii muissa maailmoissa ja seurustelee toisten kanssa.

Siltikään kirja ei ole huono. Se on hidastempoinen ja pääaihe on muualla, mutta silti se on viihdyttävää ja mielenkiintoista luettavaa. Hahmot ovat eläviä ja Holen kannoilla seuraa mielellään hänen ottaessa selvää Australiasta ja sen asukkaista. Ihmissuhteet nousevat esille ja ne tuntuvat aidoilta ja tärkeiltä. Pelkkä dekkarikirja kyseessä ei ole. Paljon aikaa käytetään näihin ihmissuhteisiin joita Hole luo toisten kanssa, tutustuu heihin ja heidän taustoihin. Hahmot kertovat paljon niin Australiasta, aboriginaaleista ja muista kansallisuuksista kuin homoistakin. Kyse on kiehtovista tarinoista ja kertomalla kaiken minkä tietää, Nesbo laajentaa kirjan maailma. Toisinaan jää kyllä epäilys, miten jokainen hahmo on niin elävä tarinankertoja, joilla myös sattuu olemaan loistava tarina kerrottavana?

Tajuttuaan mistä on kyse ja muutettuaan odotuksiaan sen mukaisesti, Lepakkomies on viihdyttävää luettavaa. Dekkarien adrenaliinihakuiset fanit voivat jäädä kylmäksi, mutta muille hiljalleen kulkeva ihmiskuvaus on hauskaa luettavaa.

Jälkikeskustelu - Varoitus - Sisältää juonipaljastuksia

Rehellisesti sanottuna: olin pettynyt. En tiedä mitä odotin, mutta jotain muuta. Olen silti sitä mieltä, että Lepakkomies oli ihan hyvä kirja, ei vain mestariteos jota siltä odotin. Olin nähnyt Nesbon kirjoja niin paljon bestseller-listoilla, että olin varma sen olevan jotain täydellistä.

No eihän se ihan ollut. Joo, valitsin ensimmäisen kirjan, jossa Nesbo ei välttämättä ole vielä parhaimmillaan. Oletus on, että hänen kerrontansa on kehittynyt. Minä kun vain olen sellainen, että haluan kokonaisuuden, en halua aloittaa tarinaa keskeltä, vaan alusta. Haluan saada kaiken. Ehkä se oli pienoin erehdys, ehkä seuraavat osat ovat vielä parempia.

Ehkä sitten joskus. Tämä ei kuitenkaan säväyttänyt niin lujaa. En tiedä miksi, mutta jostain syystä oletin kirjaa joka nappaa kurkusta rikoksellaan eikä päästä ennen loppua irti. Sellaista ei ollut, toisinaan jopa unohdin, että rikostahan tässä ratkaistaan. Kaikki muu oli mielenkiintoista, Hole, hänen alkoholi sekoilunsa, uusi tyttöystävä ja niin edelleen, mutta dekkaria minä lähdin hakemaan. Siksi olin pettynyt. Aivan loppu oli vauhdikas, mutta ennen sitä se oli "vain" leppoisaa lukemista jossa ihmetellään ympärillä olevaa maailmaa.

Seuraavat Nesbon teokset menevätkin muutaman pykälän alemmas luettavalla listalla, mutta mitä luultavammin palaan niiden pariin myöhemmin. Haluan nähdä mistä oikein on kyse, kun niin moni siitä pitää.