Pöllöjen hovi oli ensimmäinen vilaus siitä, miltä yön ritari näyttää DC:n uudelleenkäynnistetyssä universumissa. Pöllöjen hovi oli samaan aikaan tuttu ja turvallinen sekä täynnä uutta. Hahmot ja maailma pysyivät samana, mutta Bruce Wayne kohtasi täysin uuden mielenkiintoisen ja uhkaavan vihollisen, josta todella oli vastusta Batmanille. Tarina jäi kuitenkin kesken ja nyt samat tekijät palaavat kertomaan, miten Batmanin ja pöllöjen taistossa käy.
Tarina jatkuu Pöllöjen kaupungissa suoraan siitä mihin edellisessä osassa jäätiin. Bruce joutuu taistelemaan entistä aggressiivisemmaksi käyvää pöllöjen hovia vastaan. Ensimmäiset pari osaa tarinasta saavatkin aikaan aiemmasta osasta tutun tunnelman: vihollinen on todellakin armoton, eikä aina ole varmaa voittaako Batman. Tilanne kiristyy ja lukija jää jännittämään, miten kaikki selviää. Mukaan tulee myös sivujuonena eräs Batmanin vanhoista vihollisista, jonka traagista taustaa avataan uusille lukijoille. Idea on toki hyvä, mutta jää hieman irtonaiseksi.
Scott Snyder on onnistunut kirjoittamaan muutaman yllättävän käänteen, mutta valitettavasti tarinan loppu kaatuu vatsalleen. Tarina jää typerästi kesken kaikkein kiihkeimmässä kohtaa ilmaan päättävää ratkaisua. Liian nopeaa loppua yritetään korvata ylimääräisellä tarinalla, jossa kerrotaan hovimestari Alfredin isästä. Pöllöjen hovi sidotaan mielenkiintoisesti historiaan, ja tarina on mukavasti erilainen: tavallinen mies, joka kaipaa lastaan Alfredia, joutuu käymään ylivoimaista hovia vastaan. Ylimääräisen lukemisen tarjoaminen on toki hienoa, mutta uusi itsenäinen tarina tuntuu enemmänkin täytteeltä.
Greg Capullon taide on yhä silmiä hivelevän yksityiskohtaista olematta kuitenkaan liian pikkutarkkaa. Kuvia jää ihastelemaan pitkäksi aikaa. Valitettavaa ja sinänsä myös outoa verrattuna Pöllöjen hovin toiminnallisuuteen on, miten loppupuolen toimintakohtauksista tuntuu puuttuvan vauhdin tuntu. Kuvat näyttävät juuri siltä, kuvilta, eikä niissä tunnu olevan sitä voimaa ja nopeutta, mikä niihin kuuluu. Muuten artistin työ on yhä erinomaista.
Yllättävä uutuus on se, ettei Capullo vastaa kaikesta kuvituksesta. Teoksessa on taidetta neljältä eri piirtäjältä ja toisinaan kuvittaja vaihtuu yllättäen kesken tapahtumien. Tämä efekti toimii hyvin yllätyksenä ja luo tunnelmaa, varsinkin kun albumin alussa Capullon yksityiskohdat vaihtuvat Rafael Albuquerquen maalaukselliseen tyyliin. Kaksi erilaista kuvitustyyliä vastakkain toimii, mutta kun myöhemmin esiin tuleva kolmas artisti, Jason Fabok, saa kynän käteensä, muistuttaa hänen tyylinsä Capulloa turhankin paljon. Lopulta kikkailu artistien kanssa enemmänkin ärsyttää.
Järisyttävän hyvän Pöllöjen hovin jälkeen Pöllöjen kaupunki jää lieväksi pettymykseksi. Tarina ei ole niin jännittävä eikä kuvitus niin henkeäsalpaavaa, ja kokonaisuus ajetaan loppuun ilman lopetusta. Yön ritarin faneille se on oiva lisä kokoelmaan, ja Pöllöjen hovista innostuneet haluavat varmasti nauttia vielä hetken tästä mysteeristä. Vaikka kirjan alussa on yhteenveto aiemmasta, on enemmän kuin suositeltavaa lukea aiemmin ilmestynyt Pöllöjen hovi ensin.
Arvostelu on alunperin kirjoitettu Risingshadown sivulle, jonka kautta myös kirja on saatu: Risingshadow, Suomen suurin scifi- ja fantasiakirjallisuuteen keskittynyt sivusto.
Jälkikeskustelu - Ei sisällä juonipaljastuksia
Haluaisin ensinäkin tuoda vielä esillen yhden asian, joka tästä arvostelusta leikattiin pois. (Ymmärrän täysin miksi se poistettiin, se on nyt jo pitkä, vaikkei ole mitään selvää rajaa.) Mutta, tarina siis päättyy jo hieman puolen välin jälkeen. Mikä tarkoittaa sitä, että sitten alkaa tämä Alfredin isän tarina, joka on kelpo tarina jonka mielellään kuuleekin, mutta sitten tulee vielä lisää materiaalia.
Ensi reaktio: Mahtavaa! Lisää luettavaa.
Toinen, harkitumpi reaktio: Höh.
Ja perustelut: Tämä viimeinen osa on tylsä. Ja oikeastaan huono. Ja taidekin on aika keskinkertaista ja kun lopussa tehdään sama juttu kun aiemmin, eli taide vaihtuu keskenkaiken, on viimeisten sivujen taide oikeasti kauheaa. Silmiin sattuu. Yök, ei tällaista. Tarina ei liity mitenkään pöllöihin vaan on yksi näistä ulkopuolinen tapaa Batmanin ja Brucen ja näkee hahmon omasta näkökulmastaan. Joskus se oli nerokas idea ja oikealla toteutuksella on varmasti yhä sellainen, mutta ei se oikeuta tekemään mitä tahansa. Vielä kun se on täysin riippumaton kaikesta muusta, niin ääh... Ei oikein sovi.
Sitten kun alkaa hieman miettiä mitä on tullut luettua, tajuaa että siinä oli "hirveän" paljon kaikkea ylimääräistä. Joo, hienoa, mutta samalla syvältä koska haluaisi lukea sitä oikeaa tarinaa. Sen olisi sopinut olevan pitempi, paljon pitempi. Sen sijaan saamme täytettä..? Harmillistahan se on.
Toinen harmituksen aihe: Jenkeissä on ilmestynyt näköjään joku Night of the Owls niminen kokoelma, jossa on paljon enemmän osia. Siinä ei taida olla kaikkea mitä tässä on, mutta paljon muuta ylimääräistä. Amerikoissahan tämä tapahtuu niin, että on usein jokin iso juoni, joka leviää muihinkin sarjakuviin. Eli kun Batman taistelee pöllöjä vastaan, niin näemmekin tässä osassa kun hän kutsuu muut apuun. Siellä vilahtaa Robin ja Nightwing (vai oliko se Yösiipi tässä) ja muut tuttavat. Mutta sen sijaan että se olisi vain yksi oma kuvansa, on julkaistu näiden hahmojen omat sarjakuvat jossa kerrotaan miten heillä meni. Hauska idea, vaikka koko tarinan kerääminen on hankalaa ja kallista. Tässä Night of the Owlsissa oli kuitenkin tehty niin, kerätty useampia eri tarinoita yhteen. Niitä olisi ollut mahtava lukea! Miksi saimme sitten jokun täysin erillisen tarinan kun on tarinoita, joita me emme ole kuulleet aiheesta?
Mutta ei olla harmistuneita vaan ainoastaan todella kiitollisia, että tätä julkaistaan ja suomennetaan. Ja jos olen käsittänyt oikein, eivät nämä mitään hirveän vanhoja teoksia edes ole! Batmania vaan lisää! Ja toivottavasti, toivottavasti, aaaaah, toivottavasti tätä jatketaan. Sillä: seuraava kovakantinen tulisi olla nimeltään Death of the Family. Ja: se kertoo Jokerin paluusta. Ja Snyder on kirjoittanut hänelle todellisen psykopaatin roolin. Hrrr.... mahtavaa! Lisää!
Jälkikeskustelu - Sisältää juonipaljastuksia
Vielä vähän itse kirjasta. Kuten mainitsin, loppu on aika pyllähdys ilman mitään erikoista. Se on oikeasti vain toteamus siitä, että ensi kerralla olen valmis. Okei, hieno toteamus, mutta siinäkö se oli? Valitettavasti.
Taiteen vaihto toimi aluksi, mutta tosiaan kun vaihdetaan Capullosta toiseen saman tyyliseen, mutta vain huonompaan, on valinta ainoastaan huono. Eihän siinä mitään voiteta.
Pakkasherran tuominen kuvioihin oli hieman, no, puolensa ja puolensa. Esitellään uusia, vanhoja hahmoja (nämä Batmanit kun on luotu jotta uudet fanit pääsisivät mukaan), mutta se tuntui tosiaan irtonaiselta, vaikka sille olikin syy.
Eniten vain harmittaa se, ettei se ollut niin hyvä kuin ensimmäinen osa. Ehkä pitäisi lukea Pöllöjen hovi uudestaan. Hrr. Ehkä minä teen niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti