Viikkoraportti: 10 - Hiljainen viikko saa epäröimään

Kuten oletinkin, tästä tuli huono kirjoitus viikko. Aikaa ei ollut paljoa, mutta se ei ollut ainoa syy. Toisinaan minulla oli vähän reilu tunti käytettävänä, mutta jostain syystä siitä ei vain tullut mitään. Olen jo kauan sitten huomannut, että aloittaminen on vaikeinta. Kun aloitan, niin tekstiä alkaa tulla kuin itsestään, kaikki ennen sitä... no, siinä voi kestää.

Viikon elokuva: Hobitti: Smaugin autioittama maa
Ensimmäinen Hobitti nähtiin ensi-illassa, joten pakkohan tämäkin oli nähdä. Siinä missä se ensimmäinen oli kiva ja hauska seikkailu elokuva, toinen osa räjäytti pankin täydellisesti. Pidin ensimmäisestä mutta totta kai pidin. Hauskaa isolla budjetilla tehtyä fantasiarymistelyä, toimii. Ongelmaksi nousi kuitenkin taistelukohtaukset. Vaikka pidänkin taistelukohtauksista ylipäätänsä ja niiden kekseliäistä koreografioista, niin siinä mentiin vähän yli niiden kanssa. Ne tuntuivat liian irallisilta ja niitä oli jopa minun makuuni liikaa. Aikaa hengähtää ei jäänyt jolloin se tuntui liian raskaalta.

Smaugin autioittama maa ei ehkä alkanut kaikista nerokkaimmalla tavalla, mutta saatuaan hieman vauhtia alleen yli kaksi ja puolituntia hujahtivat niin nopeasti että. Kaikki tuntui jotenkin paremmalta ja tasapainoisemmalta. Juoni pysyi paremmin kasassa ja siinä tosiaan oli juoni, aiempi kun oli ollut enemmän vain yleistä seikkailua.

Smaug oli juuri niin mahtava kuin oli luvattu. Yllättäen minä myös pidin kirjaan tehdyistä muutoksista, hyvin, hyvin paljon. Ne toivat siihen lisää draamaa ja elävöittivät sitä mukavasti. Oli myös hyvä kun sai vähän siirtyä paikasta toiseen vähän väliä. Ja se lopetus oli juuri oikeassa kohtaa. Samaa aikaa niin kiusoitteleva ja ärsyttävä, mutta todella palkitseva, ihan oikeassa kohtaa.

Aivan loistavaa! Fantastista, ellen sanoisi!

Musta jää
Musta jää on suomalainen elokuva vuodelta 2007. Tarina kietoutuu Saaran ja Leon avioliiton ympärille, kun Saara saa yhtäkkiä selville, että Leolla on suhde toiseen naiseen. Saara alkaa selvittää kuka toinen nainen on ja löytääkin tämän Leon koulusta. Leon on pettänyt oppilaansa, Tuulin kanssa. Tästä alkaa outo tapahtumien kierre, jota Saarakaan ei tunnu tajuavan. Hän tutustuu Tuuliin jotta tietäisi kuka on hurmannut hänen miehensä, mutta päätyykin ystävystymään tämän kanssa. Molemmat haluavat silti Leoa, joka on heille tärkein.

Alkuasetelma on erittäin mehukas, ja siitä saadaankin paljon revittyä irti. Kyllä jossain kohti teki vähän pahaa katsoa näin sotkuista suhdetta, sillä sitä se tosiaan on. Kaikkia huijataan, kaikki menee ristiin eikä mikään mene suunnitellusti. Saaran juonittelu kantaa tarinaa ja siihen pitää luottaa, sillä jos sitä alkaa liika kyseenalaistamaan, siinä huomaa olevan hyvin vähän, jos ollenkaan järkeä.

Suomalaiseksi elokuvaksi tämä oli yllättävän hyvä. Pidin siitä varsin paljon ja juonikin jaksoi kiinnostaa alusta aina loppuun asti. Mikä osoittautui ongelmaksi, olivat osa kohtauksien esittämisestä. Ne dramaattiset kohtaukset eivät oleet niin dramaattisia kuin olisivat voineet olla, tai olisi pitäneet olla. Niistä puuttui se voima ja kun niitä ajatteli enemmän, ne olivat lähes koomisia, vaikka tarkoitus on järkyttää. Elokuva yritti myös klassista kikkaa jossa sidotaan elokuvan alku ja loppu yhteen, mutta tässä ei onnistuttu tyydyyttävästi, koska emme missään kohti tiedä, että alussa näytetty kohtaus onkin vilaus tulevasta. Kun lopussa näytetään sama kohtaus, se tuntuu vain hyvin, hyvin epätodennäköiseltä sattumalta.

Olin yllättynyt miten paljon pidin Mustasta jäästä. Ei se mestariteos ollut, mutta hyvä. Ehkei suomalaiset elokuvantekijät ole täysin toivottomia. Erityiskiitos Eicca Toppisen musiikille, Apocalyptican soittaja kyllä saa dramattista musiikkia aikaan.

Tulevaa materiaalia
Viikon kirjoittamista aihe tulee käsittelemään hieman erikoisempaa aihetta, nimittäin naisia kirjallisuudessa ja Bechdeli-testiä. Olen nähnyt testin useampaan otteeseen esillä, joten hyvähän sitä on käsitellä myös täällä. Ja se on myös varteenotettava aihe. Onko tarinassasi tarpeeksi naisia ja onko heillä jokin tarkoitus? Tästä lisää keskiviikkona.

Jos joku tosiaan seuraa blogia intohimoisesti ja huomasi, että Batman: Pöllöjen kaupunki arvostelua ei vielä tullut, niin ei syytä huoleen. Se julkaistiin minusta riippumattomista syistä vasta tänään Risingshadown sivuilla, joten julkaisen sen sitten täällä blogissani huomenna maanantaina. Sen sijaan lätkäsin Jo Nesbon Harry Hole sarjan ensimmäisen osan arvosteltavaksi. Olin lukenut kirjan jo kesällä, jolloin kirjoitin arvosteluni itselleni ylös omaan tiedostooni. Nyt kun löytyy julkaisukanava, niin katsotaan jos löydän lisää julkaisukelpoista arvostelumateriaalia.

Vartijat sarjakuvaromaani on tullut luettua ja erinomainenhan se oli. Tästä arvostelu perjantaiksi ja samaten myös elokuvan arvostelu, sillä pitihän se heti perään katsoa. Aloitin heti perään Vartijat ennen: Minuuttimiehet ja Silkkiaave sarjakuvan lukemista. Huomaa kyllä, että alkuperäiset tekijät eivät ole mukana. Tuntuu liiaksi vain siltä, että nyt on saatu oikeudet kirjoittaa, joten kirjoitetaan kaikkea mitä keksitään. Ei toimi.

Richard Mathesonin Olen legenda on jäänyt jäähylle Vartijoiden johdosta, mikä minua ärsyttää todella paljon. Ehdin lukea kirjasta reilu 50 sivua ja kirja on hyvin mielenkiintoinen, nyt siinä on tuotu uusia kiehtovia tekijöitä mukaan. Onneksi joulunpyhät ovat tulossa, joten aikaa lukemiseen riittää.

Näiden kirjojen jälkeen alkaa Gene Wolfen Kiduttajan varjo. Minun on pitänyt lukea kyseinen fantasia-scifi-teos jo vaikka kuinka pitkään. Wolfe itse on legendaarinen ja hyvin arvsotettu kirjoittaja rapakon toisella puolen. Kiduttajan varjo on hänen ensimmäisen suomennoksensa, ja onneksi on. Odotukset ovat korkealla, sillä Tähtivaeltajassa häneltä julkaistu novelli on yksi suosikeistani.

Ja jos aikaa jää, niin paljon muutakin luetaan. Katsotaan luotanko vähän liikaa joulunpyhiin.

Oma kirjoittamiseni
Kuten jo kerroin, ei mitenkään ruusuisesti mennyt tämä viikko. Niin oletinkin käyvän, mutta harmittaa että se meni vähän sitäkin huonommin. Yhteinen sanamäärä on nyt 50 000 sanaa. Sinänsä hieno raja joka on juuri tullut ylitettyä, mutta kun viime viikolla oli 45 000 sanaa, niin ei. Kun katsoo noita määriä, niin eihän minulla ole ollut edes yhtä kokonaista tuntia kirjoittamista joten päivittäinen määrä on hyvinkin alhainen. Toisaalta taas tuo sanoja per tunti, on varsin hyvällä kohdalla. Saisi vain jostain enemmän aikaa. (Ja kyllähän sitä saisi kun vain keskittyisi heti kirjoittamaan.)

Viikon 10 kirjoittamiseni, kuten näkee niin vähäistä on ollut.

Näinä hiljaisina viikkoina blogin pitäminen alkaa kaduttaa. On tuolla tuo keskiviikko, jolloin minä kirjoitin hyvin ja varsin paljon, 1000 sanaa tunnissa, mutta kaikki meni tänne näin, ei itse romaaniani varten. Sama koskee tätä päivää. Ehdin kirjoittaa vain sen vajaa 600 sanaa, kunnes piti lähteä kirjoittamaan tätä. Pidän kyllä blogin pitämisestä, se ei ole riesa. Ajan puute on. Jos yleisöä saisi vähän enemmän, niin tämäkin tuntuisi palkitsevammalta, mutta jokainen yksittäinen lukija tuntuu hyvältä. Silloin tässä jon jotain järkeä.

Otsikossa vihjasin vähän, että olen alkanut epäröidä tekstiäni. Siinä missä aiempina viikkoina olen kirjoittanut vähän, mutta saanut nerokkaita ideoita, nyt on menty päinvastaiseen suuntaan. Hyvien ideoiden varjoista on noussut epävarmuus, joka on kalvannut maata hyvän flown alta. Olen tiennyt jo hyvin pitkään, että tähän mennessä kirjoittamani alku on hyvinkin epätasainen ja se pitää kirjoittaa uudestaan. Mutta mitä enemmän ajattelen sitä, sitä enemmän mietin miten paljon siinäkin on työtä. Saako tästä hyvää teosta, eheää ja viihdyttävää? Eikä vain viihdyttävää, ei kertakäyttö kamaa vaan joku oikeasti hyvä teos. Ei ollut yhtään hyvä idea vilkaista Kingin teoksia, niihin kun on vähän pakko verrata, kauhua kun kirjoittaa. (Okei Kingillä on hieman enemmän kokemusta, mutta hei...)

Aluksi kun puhuin siitä, että tekstissä on toistoa, mutta sitä on vähän pakko olla, niin nyt olen ajatellut, että ei se ole mikään tekosyy. Ei siinä saa olla toistoa, varsinkin jos se tuntuu siltä, eikä hyvässä mielessä. Saanko "korjattua" tämän kaiken ja tehtyä yhden, vahvan tarinan?

No nyt kun mietin muutaman hetken ihan hiljaa, niin uskon että kyllä. Se vaatii paljon työtä, tästä tosiaan tulee vain ensimmäinen raaka versio, jota lähdetään korjaamaan, mutta ehkä se on mahdollista. Ehkä siitä voi saada hyvän, ja ehkä epäilykseni johtuu vain siitä, että se flow tosiaan on pysähtynyt.

Ensi viikolla on aikaa kirjoittaa, pakko olla. Toisaalta vähän pelottaa, että toivottavasti en tosissaan luota ihan liikaa joulupyhiin. Vähän himottaisi kirjoittaa niin paljon, että saisi ensimmäisen version valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä. Sinänsä se olisi täysin mahdollista. Riippuu vain miten paljon saan aikaa.

Siinä olisi hyvä haaste vielä tälle vuodelle.