Kirja-arvostelu: On aika sijoiltaan - Philip K. Dick

3/5 pistettä - scifi - noin 220 sivua - julkaistu vuonna 1959, suomennettu 1996 - alkuperäinen nimi Time out of Joint - kustantanut Like - kirjastolaina

Philip K Dick on yksi aikamme kuuluisimmista science fiction kirjailijoista, joka kirjoitti elämänsä aikana 44 romaania ja 120 novellia. Useita hänen tekstejään on käännetty myös valkokankaalle, kuuluisimpien olleen muun muassa Blade Runner, Total Recall ja Minority Report. Dick kuoli 53 vuoden ikäisenä vuonna 1982.

On aika sijoiltaan kuvaa mitä tapahtuu, kun maailma jossa elämme osoittautuu erilaiseksi kun me sen kuvittelimme. Pinnan alta alkaa löytyä sellaista, jota siellä ei tulisi olla. Tavallinen ja normaali ei olekaan mitä on aina luullut olevan. Kirjan päähahmot alkavat epäillä, onko maailma hullusti, vai ovatko he hulluja?


Kirja alkaa valitettavan hitaasti pituuteensa nähden: vasta 50 sivun rajalla alkaa tapahtua. Harmillista myös on, että ensimmäiset tapahtumat eivät tunnu olevan missään yhteydessä kirjan muuhun osaan. Lukija ehtii moneen kertaan vaihtaa oletustaan siitä mistä kirja kertoo ja kuka edes on oikea päähenkilö. Moneen kertaan ehtii mennä vikaan ennen kuin keskikohdin kirjaa aletaan päästä oikean juonen käsille.

Keskikohta onkin kirjan onnistunein osa. Dick on onnistunut kirjoittamaan hyvin mehukkaasti ja elävästi vainoharhaisuudesta, jota hahmot tuntevat. Kirjassa on loistavaa jännitystä ja se maalaa upeita kuvia lukijan eteen.

Lopussa taasen tuntuu tulevan jälleen hieman erilainen juoni, tällä kertaa scifiä, joskin tämä on sentään sidottu aiempaan. Dickin scifi-visiot ovat hurjia, mutta tänä päivänä ne lähinnä huvittavat, mikä vie osan dramaattisuudesta pois. Loppu tuntuu tulevan hieman liian nopeasti ja vaikka Dick alkaa silloin avata monia juonenpätkiä, liian moni tuntuu jäävän kesken. Vaikka kyse on scifi-kirjasta, vasta lopussa tulevat scifi-elementit yllättävät. Toisia harmittaa, että vasta silloin päästiin sinne, toisia se, että realistiselta vaikuttava tarina pilataan.

Kirjan ongelmaksi muodostuu se, että kirja yrittää olla monta eri kirjaa. Siinä on kolmen eri juonen elementtejä, joista nyt yhtäkään ei päästä tutkimaan tarpeeksi pitkäksi aikaa. Keskimmäinen osa toimii parhaiten, mutta yhtenäistä tarinaa kirjasta on vaikea saada.

Kirja on kirjoitettu usean eri näkökulmahenkilön kautta, mikä on samaan aikaan erittäin toimiva ja lukijaa sekoittava elementti. Dick taitaa hienosti hahmojen vaihdon ja on mielenkiintoista lukea tapahtumat eri näkökulmista ja nähdä, miten heidän ajatukset vaihtelevat samasta aiheesta. Tämä on yksi Dicikin onnistuneimpia puolia. Alussa ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, ettei lukija tiedä kuka todellinen päähenkilö on ja on vaikea keskittyä jokaiseen samalla mielenkiinnolla. Vastauksia tulee hieman liian myöhään, jossa selviää etteivät kaikki ole yhtä tärkeitä tapahtumien kannalta.

Muuten Dickin kirjoitus on hyvin varmaa ja sitä on erittäin miellyttävä lukea. Niin ihmisten kuin tapahtumien kuvaaminen luonnistuu häneltä todella hyvin ja tekstiä on miellyttävä lukea.

On aika sijoiltaan on hyvin viihdyttävä kirja, mutta valitettavasti se ei onnistu punomaan yhtä tiivistä pakettia, jota lyhyt pituus vaatisi. Alun jälkeen kun on vihdoin päästy siihen, mistä juoni kertoo, alkaa tarina muuttua todella mielenkiintoiseksi muuttuakseen lopussa taas hämmentäväksi. Dickin teksti on kuitenkin niin varmaa, että kirjaa lukee ihan mielellään vaikka vain hahmojen elämää kuvaten.

Jälkikeskustelu - Varoitus - Sisältää juonipaljastuksia
Tämä oli ensimmäinen Philip K. Dick kirjani, ja sellaisena varsin positiivinen lukukokemus. Olen jo kauan aikaa sitten lisännyt lukulistalleni muutamia hänen teoksiaan kuten Hämärän vartija, Ubik ja Palmer Eldritch - kolmesti merkitty mies. Aikaa näille ei ole vielä ollut, mutta ehdottomasti tulen myöhemmin lukemaan. Miksi nyt luin tämän kirjan johtui siitä, että luin kirjan osittain inspiroineen Truman Showta. Elokuva taas antoi minulle ideoita käsikirjoitustani varten, joten pakkohan tämäkin oli lukea.

(No onko tämä inspiroinut elokuvaa? Mahdollista se on, mutta mielestäni epätodennäköistä - ihan vaikka vain sen faktan johdosta, että olen nähnyt tämän nippelitiedon vain yhdellä sivulla, missään muualla ei ole mainintaa kahden välisestä suhteesta. Toki näissä on osittain samoja elementtejä ja kirja on voinut inspiroida elokuvaa, mutta muuten en usko.)

Kuten arvostelussa mainitsin, kirjan keskikohta oli erittäin hyvä. Siinä henkilöiden paranoia alkaa todella jyskyttää. Se oli samaa aikaa hienosti kirjoitettu ja pirun jännittävää. Kirjan sivulta aukesi todella selvä kuva Amerikan aavikkotiestä jolla ajetaan keskellä syvintä pimeyttä. Siinä kohti jopa harkitsin kirjalle neljännen pisteen antamista, mutta valitettavasti viimeinen puolisko vei sen pois. Siinä Dick paljastaa miksi osalle ihmisistä on esitetty, että he elävät tavallisessa yhteisössä (siis kuten Truman showssa).

Tätä seuraava scifi-kohtaus on todellista scifiä. Totuus nimittäin on, että ei elätäkään kuusikymmentä lukua, vaan tulevaisuutta, vuotta 1998. Ihmiset ovat ajautuneet sisällissotaan jossa osa ihmisistä ovat muuttaneet kuuhun asumaan. Tulevaisuudessa ihmiset puhuvat täysin järjettömästi, miehet pukeutuvat kuin afrikkalaiset naiset ja naiset kuin liikemiehet.

No huh. En tiedä mitä tämä teki omalla ajallaan, mutta tässä ajassa se sai enemmänkin hellyyttäviä naurahduksia. Jo on tulevaisuuden kuva.

Siltikin, kun olin päässyt kirjaan sisälle, nautin siitä erittäin paljon. En keksi mitään muutakaan syytä, kuin Dickin kirjoittaminen. Näkökulman jatkuvan vaihtaminen onnistuu todella hyvin ja hän saa hienosti kuvailtua toisia henkilöitä ja tapahtumia näiden silmien kautta. Tässä kirjassa myös tuntuu 60-luku (tosin kuin juuri lukemassani ja arvostelemassani Olen legenda), joka antaa makean lisänsä tarinalle. Itse nimittäin ihannoin tuota vanhan Amerikan kultahehkuista elämää.

Hieno opus, joka vahvistaa vain sen, että ehdottomasti aion lukea lisää Dickiltä.