Haastattelu: Kirjailija Mike Pohjola

Otin viime vuonna osaa Yöstoori nimiseen tapahtumaan, jossa oli tarkoitus kerätä kirjoittajia yhteen ja kirjoittaa ohjeistetusti koko yö Lumon kirjastossa.  Siellä meillä oli suuri ilo saada vetäjäksi kaksi hurmaavaa kirjailijaa, Nina Hurma ja Mike Pohjola.

Pakkohan minun oli ottaa tilaisuudesta hyöty irti ja pyytää heitä haastateltavaksi. Nina Hurman haastattelu on julkaistu jo aiemmin (linkki), ja nyt on aika julkaista Mike Pohjolan haastattelu. Pohjolan kanssa oli mukava jutella ja hän vaikutti erittäin ystävälliseltä. Miehellä on monenlaista kokemusta ja nähtävästi myös todella monta rautaa tulessa. Paljon pidempääkin olisi mielellään jutellut ja kysynyt kaikista eri formaateista joita hän käyttää, hänellä kun on kokemusta niin teatterin, elokuvan kuin romaaninkin kirjoittamisesta.

 
Mike Pohjola (s. 1978) on kirjailija, käsikirjoittaja (niin näytelmä kuin elokuva) ja roolipelisuunnittelija. Häneltä on julkaistu romaanit Kadonneet kyyneleet vuonna 2008 ja Ihmisen poika vuonna 2011. Gummerus kustansi molemmat kirjat.

Mike Pohjola   

Miten kuvailisit esikoiskirjasi kirjoittamista?

Itse asiassa minulla on ikään kuin kaksi esikoiskirjaa. Ensimmäinen julkaistukirjani on 2003 julkaistu roolipelikirja, jonka Johnny Kniga julkaisi. Se ei ole ”perinteinen” romaani, vaan kirjamuotoinen roolipeli, joka syntyi kun Johnny Knigalla kuultiin asiasta ja kiinnostuttiin aiheesta. Kirjoitin idean puhtaaksi, pelin jota olin jo pitkään vetänyt, ja pääsin sitä kautta ensimmäistä kertaa sisälle kustannusmaailmaan.

Ensimmäinen julkaistu romaanini oli Kadonneet kyyneleet, jonka Gummerus julkaisi vuonna 2008. Tarina on vähän kuin "Liisa Ihmemaasta", jossa murrosikäinen Liisa on vedetty pois Ihmemaasta ja hänelle syötetään psyykelääkkeitä ja käsketään lopettaa kuvitteleminen. Samalla fantasiamaailman keijumaiset olennot sotivat toisiaan vastaan. Aihe Kadonneisiin kyyneliin oli pyörinyt jo pitkään satunäytelmänä, novellina ja roolipelinä, mutta tarina ei niissä ihan toiminut. Vasta romaanissa se lähti lentoon.

Olin tutustunut Gummeruksen uuteen kustannustoimittajaan ja he kysyivät epävirallisesti olisiko minulla jotain joka heitä voisi kiinnostaa. Totesin, että minulla oli. Hienoa tässä oli se, etten olisi koskaan tajunnut, että Gummerus olisi ollut tästä kiinnostunut, ja jos he eivät olisi kysyneet, en olisi koskaan tarjonnut tätä tekstiä heille.

 

Kustantajat sanoivat tämän epävirallisen lähestymisen jälkeen, että ovat ehdottomasti kiinnostuneita, mutta niin ne he aina sanovat. Ei kukaan kustantaja sano, että ei missään tapauksessa kiinnosta (paitsi jos kyse on jostain todella erilaisesta). Sen jälkeen piti vielä kirjoittaa teksti. Kun aloin kirjoittamaan tarinaa romaaniksi, se löysi oman muotonsa ja sai kaksi näkökulmaa, fantasia- ja reaalimaailman, jotka vuorottelevat. Työstin kirjaa noin puolitoista vuotta. Kirjoittaminen ei tapahtunut putkessa ja siihen kuuluu eri vaiheet, näytelmä, novelli, romaani. Kustantamon kanssa käytiin pientä vuorovaikutusta tekstin kanssa kokoajan tekstin kanssa ja sitä muokattiin yhdessä. Vasta sen kaiken jälkeen tehtiin varsinainen kustannuspäätös.

Mitä olit kirjoittanut ennen esikoistasi, aiempia romaaneja?

Kyllä minultakin löytyy niitä puolivalmiita romaaneja. Näiden kohdalla tein vain sen klassisen virheen ja aloin luomaan jotain käsittämättömän laajaa ja monimutkaista, joka olisi ollut valmistuessaan tuhatsivuinen eepos. Aina pitäisikin pyrkiä kirjoittamaan teksti loppuun, oli uuden aloittaminen miten hauskaa tahansa. Vasta kun pystyy viimeistelemään projektin, voi siitä pyytää kommentteja ja lähettää sitä eteenpäin. Siksi olisi parempi aloittaa pienemmistä projekteista, esimerkiksi novelleista, jotka voi viedä loppuun. Ei niistä eeppisistä fantasia sarjoista.

Kuinka paljon sanoisit sinulla olevan kokemusta? Koulutusta kirjoittamisesta?

Esikoisen julkaisuaikaan minulla ei ollut koulutusta. Opiskelin Taikin (Taideteollinen korkeakoulu) eli nykyisen Aalto-yliopiston tv- ja elokuvakäsikirjoittamislinjalla, jossa olin ollut vuoden, mutta kirjoitus tapahtui ennen tätä. Nyt olen taiteen kandidaatti kyseiseltä alalta. Kyseisellä alalla olen käsikirjoittanut lyhyt elokuvia. Minulla on ollut ruotsalaisten kanssa firma, jossa yhdistämme peliä ja elokuvaa, ja sen kautta se on voittanut Emmyn ja paljon muita palkintoja. Vaimoni on elokuvatuottaja ja meillä on yhteinen firma, joka on lähtenyt hyvin käyntiin.

Muuta kokemusta minulta löytyy teatteripuolelta. Olen harrastanut teatteria hyvin pitkään ja innostuin heti käsikirjoittamisesta. Kirjoitin useita tekstejä jotka sain esille muille näytettäväksi.

Opitko jotain tv-käsikirjoittamisesta? Eroaako se miten romaanin kirjoittamisesta?

Tv-käsikirjoittaminen ei ole täysin eri asia. Tarinan kaari esimerkiksi ei muutu miksikään. Jotain on täytynyt kuitenkin oppia pois, eniten ”show, don’t tell” –kirjoittamisesta (katsojalle / lukijalle näytetään asia, ei kerrota: et kerro, että hahmo on vihainen, vaan näytät hänen huutavan ja heittävän tavaroita seinille). Vaikka tätä samaa käytetään myös romaanissa, mielestäni asian voi sanoa suoraan, se on yksi romaanin vahvuus. Romaanissa päästään hahmojen pään sisälle ja voi kertoa enemmän, eikä vain näyttää kaikkea mitä ruudulla tapahtuu. Jos tv:ssä ei ole välttämätöntä oppia hahmon taustaa, niin sitä ei kerrota. Romaanissa se on paljon helpompaa. Romaania kirjoittamisessa joutuu tekemään paljon enemmän taustatyötä, tosin kuin esimerkiksi näytelmässä. (Historiallisessa romaanissa) pitää tietää jo aika tarkkaan faktat.

Juoneen tulisi myös panostaa, televisiossahan se on kaikki kaikessa. Suomalaisromaaneissa juoni on mielestäni heikoin asia, kirjoitusasu on mielenkiintoista, mutta varsinaiset tapahtumat tuntuvat puuttuvan. Tarinassa pitää olla jotain sisältöä.

Mitkä ovat kirjoitustapasi?

Olen kokopäiväinen kirjoittaja ja kirjoitan päivittäin niin paljon kun on mahdollista. Kirjoitan tällä hetkellä niin romaania, roolipelejä kuin elokuvakäsikirjoituksia.

Ideaalitapauksessa se tarkoittaa 8 tuntia päivässä. Toki tässä on myös taukoja ja kirjoituksen voi jakaa useaan erään. Isänä ei myöskään ole niin paljon vapauksia, vaan lapsi vaatii oman aikansa. Saadakseen hyvin aikaa, voi esimerkiksi jättää aamu vapaaksi, eikä sopia siksi kokouksia.

Teen jokaisella projektille oman soittolistani joka liittyy tekstin. Tämän avulla pääsen heti hyvin tunnelmaan. En käytä elokuvien soundtrackeja, vaan ihan oikeita kappaleita, jotka järjestelen tiettyyn järjestykseen jossa ne aina kuuntelen. Sekoitusta en käytä. Valitettavasti liian hyvät biisit on karsittava pois, jottei niitä jää hyräilemään kirjoittaessa, mutta muuten tämä auttaa todella hyvin jotta pääsee heti tekstin maailmaan.

Nyt kun olet julkaistu kirjailija, onko kirjoittamisesi muuttunut?

Ei prosessi itsessään erityisesti ole muuttunut. Suurin muutos toisen kirjan kanssa oli se, että nyt oli deadline. Tiettyyn päivään mennessä piti saada teksti valmiiksi, jotta se saadaan oikeaan aikaan markkinoille.

Kolmannella, tulevalla kirjallani, 1827 – Inferno, oli alkuun myös deadline johon se piti saada valmiiksi, koska Gummerus halusi sen tiettynä päivänä kauppoihin, mutta teksti osoittautuikin yllättävän vaikeaksi kirjoittaa. Inferno perustuu kirjoittamaani hevimusikaaliin, mutta sen muuttaminen romaaniksi ei ollutkaan niin yksinkertaista. Itseäni harmittaa todella paljon, että julkaisu lykkääntyi koska jouduin työstämään muita käsillä olevia projekteja niin paljon.

Nyt jälkeenpäin on sanottava, että tekestejä on myös opittavat katsomaan kauempaa parin vuoden päästä ja todeta, ettei se ensimmäinen teos ehkä ollutkaan maailman paras.

Teitkö taustatyötä tekstiä varten, miten?

1827 - Inferno kun on historiallinen romaani, niin se vaati paljon taustatyötä. Käytin niin kirjastoa, nettiä, näyttelyitä kuin historiallisia teoksiakin. Ihmisen pojassa, toisessa kirjassani jossa päähenkilö uskoo olevansa Jeesuksen toinen tuleminen, on hahmona homopappi. Tätä varten olisin halunnut haastatella oikeita homopappeja, mutta yksikään ei suostunut antamaan haastattelua.

Miten kustannusmaailma toimii?

Kustantamolle jokainen kirjailija on tärkeä, mutta on otettava huomioon että heillä on sata kirjailijaa ja he julkaisevat kuusikymmentä uutta kirjaa vuodessa, joten panostus on rajallinen. Oma imago on täysin kirjailijan oma päätös ja on itse päätettävissä miten esiintyy. Kustantamo ei erityisemmin ota kantaa julkisuuteen vaan se jää kirjailijan oma-aloitteisuudesta kiinni. 

Haluatko todella kirjailijaksi? - Matkaopas kirjamaailmaan [Jere Hänninen ja Jyri Hänninen] on tähän hyödyllinen kirja. Se kertoo muun muassa kirjailijan imagosta ja kustantamon kanssa toimimisesta. Se on ikään kuin behind the scenes alaan kirjailijoille.

Sofi Oksanen on kertonut haastattelussa, että hän työstään vain murto-osa on kirjoittamisesta. Miten sinulla on kokopäiväisenä kirjoittajana?

Kyllä minulla suurin osa ajasta menee kirjoittamiseen, ja onneksi menee. Sofilla tilanne on täysin erilainen. Kun kirjoja julkaistaan ympäri maailmaa, myös kirjailijan pitää olla paikalla. Hän julkaisee kirjan Saksassa, niin siinä on jo viikko kun hänen täytyy olla paikalla promoamassa kirjaansa ja tehdä kiertueita. Tietenkään tätä mitään ei tarvitse tehdä, mutta se taas näkyy kukkarossa.

Olet kirjoittanut myös näytelmiä, tv- ja elokuvakäsikirjoituksia ja liveroolipelejä. Onko näiden kirjoittaminen kuinka erilaista romaaniin verrattuna?

Ei se erilainen prosessi ole, kirjoitustyö on sama. Kun saan idean, en välttämättä aina tiedä mihin muotoon se tulisi sovittaa, joten ne voivat päätyä mille tahansa, kirjan sivuille tai näyttämölle.

Elokuvan kirjoittaminen on sosiaalinen tapahtuma, jossa kaikki vähänkin mukana olevat haluavat sanoa omat mielipiteensä.

Mitä sinulta on seuraavaksi tulossa?

Kaikille, niin myös aloittelijoille, suunnattu roolipeli Myrskyn sankarit: Suurkuninkaan miekka on julkaistu ja se on saamassa tänä syksynä jatko-osan. Pelin kotisivut ovat osoitteessa www.myrskynsankarit.fi

Seuraava romaanini, 1827 – Inferno, on näillä näkymin tulossa ensi vuonna.

- Mike Pohjolan löytää:
 Facebookista: kirjailija Mike Pohjola
Mike Pohjolan blogi: Musta tuntuu