Kirja-arvostelu: Hohto - Stephen King

4/5 pistettä - kauhu, jännitys - noin 510 sivua - kirjoitettu vuonna 1977, suomennettu 1985 - alkuperäinen nimi: the Shining - kustantaja WSOY - oma ostos

Hohto on Stephen Kingin uran kolmas julkaistu kirja ja yksi hänen suosituimmistaan. Tunnettuvuudesta on paljon kiittämistä Stanley Kubrickin saman nimisestä elokuvasta, jota pidetään yhtenä kauhun klassikoina. Elokuva ei ole kuitenkaan koko totuus, ja on tunnetusti tiedossa, että King pitää sitä pelkkänä pintaraapaisuna tarinasta. Eikä hän ole väärässä, Hohto on klassikko asemansa kirjahyllystä ansainnut.

Torrancen perheellä ei mene hyvin. Aiempien ongelmien johdosta, he ovat joutuneet muutamaan ja perheen isä, Jack, on joutunut ottamaan vastaan säälistä annetun työn. Se on hänen viimeinen mahdollisuutensa, eikä kieltäytyminen ole vaihtoehto. Jack perheineen lupautuu huolehtimaan vuorilla olevasta Overlook hotellista talvenajan, jolloin lumikinokset sulkevat hotellin muulta maailmalta. Hotellilla on synkkä menneisyys, eikä siihen ainakaan auta, että perheen poika, Danny, hohtaa. Hän näkee mitä muut tekevät, pystyy aistimaan heidän ajatuksensa ja näkemään väläyksiä tulevaisuudesta. Kyky, jota Danny ei vielä kunnolla hallitse.

Näistä lähtökohdista King lähtee luomaan täydellistä rekvisiitta kauhutarinalle. Tarinan erikoisuus onkin se, miten King näyttää kaikki korttinsa heti tarinan alkuun. Hän esittelee turhankin selvästi mitä on luvassa ja mitkä asiat tulevat aiheuttamaan ongelmia ja kauhua. Mitä järkeä on tietää kaikki temput heti alussa, lukija ihmettelee luullessaan olevansa useita satoja sivuja edellä.

Miten väärässä voikaan olla. Vaikka tapahtumat aavistaisikin ennakkoon, sillä ei ole mitään merkitystä. Juuri siitä King rakentaa kauhua: odotuksesta joka leviää hitaasti kuin myrkyllinen kaasu, ja kun sen tajuaa olevan ympärillä, on jo liian myöhäistä. Se on kaikkialla. Tapahtumien ja hahmojen kehitys on tarinan todellinen kauhutarina. Tarinan vaiheet tietää jo ennakkoon, mutta osittain juuri siksi ne ovat niin karmivia. Kaikki kaameat tapahtumat ovat vääjäämättömiä, eikä lukija voi tehdä muuta kuin kääntää sivua ja toivoa parasta.

Parasta tekstissä on kuitenkin se, ettei kauhu tule ulkopuolisista, fyysisistä tekijöistä, kuten monissa nykypäivän kauhuelokuvista. Hohto on sen vastakohta: kauhea kuvaus sairaasta ihmismielestä. Hulluus ja aistiharhat, kaikki mitä päässämme on, aiheuttaa kauhun, ja King hyödyntää sitä mestarinelkein. Jokainen hahmo tuntuu eheältä kokonaisuudelta, joilla on omat, syvimmät pelkonsa.

Kauhuromaaniksi Hohto on pitkä, reilut 500 sivua, ja siinä onkin pitempiä ja lyhyempiä rauhallisia vaiheita, mutta ne sopivat kirjaan. Näin rauhallisempina hetkinäkin King muistuttaa, että kyse on kauhukirjasta, eikä jännitys koskaan pääse kokonaan raukeamaan. Näennäinen rauhallisuus vain tukee omalla tavallaan tarinaa.

Teksti on hyvin kirjoitettu, joskin kirjan vanha, alkuperäisversiossa kieli on tänä päivänä hyvin vanhahtavaa. Kirjasta on otettu uudistettu, tarkistettu painos, jossa teksti on modernisoitu, mutta tätä ei saa kuin pokkarina. Esimerkkejä vanhasta painoksesta on se, että hahmot puhuvat toisistaan "se meni", ei "hän". Siinä on oma retrotyylinsä, joka toisista on hauskaa luettavaa, toisista ei.

Muuten King hallitsee kirjoittamisen erittäin vankasti. Hän onnistuu käyttämään juuri oikeita sanoja kasvattaakseen tunnelmaa ja kappaleiden välissä olevat leikkaukset heidän ajatuksiinsa toimii erittäin hyvin. Ne ovat kuin säröjä joita ei voi välttää, vaikka haluaisikin.

Hohto on erinomainen kauhu kirja, kenties ensimmäinen lukemani, joka todella ansaitsee genreluokituksensa. Hidas, vääjäämätön lasku kohti hulluutta karmii, mutta lopettaakaan ei voi. Mitä kaikkea yksi hotelli voikaan pitää sisällä?

Jälkikeskustelu - sisältää hyvin lieviä juonipaljastuksia
Itse olen pitkään ihmetellyt, mikä oikein on kauhukirja. En siis, etten tietäisi mikä se on tai minkälaista kauhukirjat genrenä ovat, vaan sitä, miten kirja voi pelottaa. Miten se on mahdollista? Olen etsinyt kirjaa joka herättäisi kauhuntunteita, mutta vaikka olen joitain lukenut, koskaan en ole sellaiseen törmännyt.

Nyt olen.

Ei se Hohtokaan (valitettavasti) saanut minua suoraan pelkäämään, mutta ymmärrän kyllä, miten tämänlainen kirja voisi herkempää pelottaa. Mutta minäkin joka kriittisesti luen enkä hyvin helposti uppoa kirjan maailmaan, tunsin jotain, mitä voisi kuvailla pelonväristyksiksi. Tästä löytyi karmivia kohtauksia ja juuri se, miten tietää mitä tulee tapahtuman ja se tapahtuu... huh. Ja vaikka luulin  tietäväni kaiken, se onnistui yllättämään muutamalla käänteellä. En koskaan odottanut miten konkreettisesti kauhun elementit olisivat tulleet mukaan. Varmasti myös se auttoi, että kyseessä oli todelliselta tuntuva uhka.

Kenties tämä on juuri oikea tapa lähestyä kauhua? Kun et voi yllättää heitä, kuten elokuvassa, sinun on kasvatettava sitä vääjämättömyyden tunnetta, jossa et voi estää tapahtumia tapahtumasta.

Ehdottomasti kokeiltava itsekin omissa teksteissäni, ja tätä hieman kokeilinkin novellissani Odotus, joka täältä blogistakin löytyy (linkki).

Hieno kirja, ehdottomasti yksi parhaista pitkiin aikoihin.

(Mikä oli kirjan pelottavin kohta, saatat kysyä: no se oli se kohta jossa kirjan hahmo uskoo tavallisten esineiden heräävän eloon jota luin yhdeltä yöllä ja helvetin verho pärähtää ylös. Sydäntä vihlo ja pitkään.)

Erot elokuvan ja kirjan välillä - sisältää massiivisia juonipaljastuksia kummastakin teoksesta
Kingin romaanilla ja Kubrickin elokuvalla on paljon eroavaisuuksia, niin pieniä kuin suuria, mutta pääasetelema on sama: perhe suuntaa talveksi hotelliin, jonka huollosta he ovat vastuussa. Hotellilla on kuitenkin synkkä menneisyys, perheen pojalla, Dannylla, on kyky jota ei itsekään täysin ymmärrä, hohto, ja isän, Jackin, mielenterveys alkaa rakoilla pahemman kerran.

Suurin muutos lienee se, että valtaosa kirjasta seuraa Jackin muutosta kohti jotain kauheaa. Jack yrittää taistella muutosta vastaan eikä edes täysin ymmärrä, mitä hänelle on tapahtumassa. Hänen mielensä alkaa revetä kahdeksi ja vaikka hän kuinka ajattelee, ettei anna kaikkea tälle oudolle, väkivaltaiselle mielelleen, hän ei kykene taistelemaan sitä vastaan.

Elokuvassa taas Jack on alusta lähtien epävakaa. Hänessä ei tunnu olevan todellista muutosta, ei ainakaan niin perusteellista kuin kirjassa. Jack vaikuttaa heti epäilyttävältä ja pahalta. Syyt jotka johtavat muutokseen, jatkuvat pettymykset, alkoholismi, menneisyyden haamut, ovat kaikki poissa. Kirjassa juuri tämä luo jännityksen, mutta elokuvassa muutos on paljon nopeampaa.

Muita suurempia muutoksia ovat ainakin seuraavat: Dick, musta ravintoloitsija joka tulee auttamaan Dannya ja Wendyä, ei kuole kuten elokuvassa. Jack taas ei kuole labyrintissa kylmyyteen, itse asiassa koko labyrinttia ei ole, vaan kirjassa ne ovat puskista tehtyjä eläimiä (tässä muutoksen ymmärtää hyvin, tuolloin ei ollut tekniikkaa jolla nuo puskaeläimet olisi saatu eloon, kuten kirjassa). Loppuhuipennus on kirjassa kattilan räjähtäminen, joka tuhoaa hotellin ja Jackin.

Elokuvassa kattilla mainitaan vain ohimennen, mutta kirjassa sillä on suuri rooli. Hotellin lämmitinkattila on vanhaa tekoa ja jos siitä ei päästetä tietyn väliajoin höyryä, se tulee räjähtämään. Kirjassa räjähtäminen on lähellä muutaman kerran, mutta aivan lopussa kun Jack on surmaamassa Dannyn, alkaa kattila höyrytä kunnolla. Aaveet ovat uskotelleet, että Jack tulee omistamaan hotellin, kun vain surmaa perheensä, eikä siksi voi antaa hotellin tuhoutua. Hän ryntää pelastamaan hotellia, mutta on jo myöhäistä. Wendy, Danny ja Dick juoksevat ulos ja Jack räjähtää kattilan mukana.

Pienempiä muutoksia on muun muassa se, ettei mitään kaksosia saati verisiä hissejä löydy. Alussa hotellinomistaja on hyvin epäileväinen Jackia kohtaan, ei suinkaan aurinkoinen kuten elokuva väittää.

Sitten on joitain klassisia kohtauksia, joita kirjassa ei ole. Muun muassa Jackin kirjoittama All work and no play makes Jack a dull boy ja Heeeere's Johnny, ovat täysin Kubrickin käsialaa, eikä näitä löydy kirjasta. (Nämä olivat ne kohtaukset jotka tiesin muun muassa Simpsoneiden ja ties minkä parodioista. Olikin hämmentävää, kun luin kirjaa ja erikseen odotin, että nämä kohtaukset tulivat, mutta koskaan niihin ei päädytty.)

Jos olet nähnyt vain elokuvan ja pidit siitä, suosittelen lukemaan kirjan. Siinä on varmasti tarpeeksi uutta ja raikasta sillä kirjasta löytyy paljon sellaista mitä elokuvassa ei edes mainita, ja toden totta, Hohto on kauhuklassikko.