Chuck Wendig on amerikkalainen kirjailija, jonka ensimmäinen romaani, Blacbirds, julkaistiin vuonna 2012. Vajaan kahden vuoden aikana Wendig on julkaissut omien sanojensa mukaan yli kymmenen kirjaa, niin perinteisesti kuin itse kustannettuna, ja romaaneja kuin myös kirjoitusoppaita. Hänellä on myös blogi (linkki), jossa hän vinkkaa muiden kirjoista ja jossa hän jakaa niin vinkkejä kirjoittamiseen kuin mielipiteitä kirjallisuusalasta. Kuten blogi, myös Blackbirds on kyllästetty hyvin rikkalla kielellä, joka ei sovi kaikkien silmille.
Miriam Blackilla on erityinen lahja, tai kirous, riippuen mistä näkökulmasta sitä katsotaan. Koskettamalla toista hän näkee koska ja miten tämä henkilö tulee kuolemaan. Miriam on yrittänyt elää kykynsä kanssa miten pystyy, mutta helppoa se ei ole. Kaukana normaalista, Miriam elää kiertolaiselämää jossa toisinaan jopa hyödyntää kykyään ja keventää luonnollisesti kuolevien kukkaroa. Karu, mutta itsetietoinen, kaikille keskisormea näyttävä Miriam osoittaa pärjäävänsä.
Mutta sitten Miriam koskettaa toista henkilöä ja todistaa kuoleman, joka on kaukana luonnollisesta ja Miriamiin liittymättömmästä. Hetkessä Miriamin elämä heittää kuperkeikkaa oudompaa suuntaa, mikä ei ole järin juhlaisa suuntaa hänen tavallinen elämä huomioon ottaen. Pian hän ja suuri joukko muitakin ovat vaarassa.
Blackbirds on jaettu lyhyisiin, kompakteihin lukuihin, jonka avulla tarina liikkuu nopeasti eteenpäin enempää jaarittelematta. Kirja on kuin tehty luettavaksi yhdellä, kahdella istumalla tai hyvin lyhyissä erissä. Ylimääräistä ei ole, vaan ideana on saada Miriam juoksuvauhtia loppuun jahdaten tai paeten erinäisiä ihmisiä. Toiminta ja petos odottaa joka kulman takana.
Miriam kannattelee juonta niin persoonansa kuin erikoisenkykynsäkin avulla. Miriamin kovapäinen asenne on raikasta, mutta tarinasta löytyy myös syvyyttä. Blackbirds on toiminnallinen ja nopeasti luettava kirja hyvässä ja huonossa, vauhtia ja viihdettä löytyy, mutta Miriamin lisäksi erityistä kiinnekohtaa myöhemmäksi ei ole. Wendig käyttää toistuvasti unia juonielementteinä, jotka tuntuvat toistavan itseään ja olevan hieman liiankin itsetietoisia. Muuten hän hyödyntää ja leikittelee mielenkiintoisesti Miriamilla ja tämän kyvyllä.
Kyky todistaa jonkun kuolema on erikoinen juonielementti, mutta siltikin kirjan omalaatuisin osa on kenties Wendigin ääni. Teksti on kuin rekkakuskin suusta, vähän väliä heitetään erikoisia ja epätavallisia metaforia, populaarikulttuuriin viitataan, eikä Miriam, tai kukaan muukaan, oikein arvosta ketään muuta. Elämä on syvältä ja niin ovat muutkin. Kirja on kuitenkin tehty kieli poskessa -tyylillä, ja esimerkiksi Miriam nimeää ja puhuttelee suurimman osan kirjasta vastustajaansa Hairless Fuckeriksi.
Ällistyttävä kieli erottelee lukijat toisistaan. Toisten mielestä se on hersyvän hauskaa ja raikasta, toiset eivät edes kykene lukemaan kirjaa sen takia. Totta kuitenkin on, ettei tyyli toimi jokaisessa kohtauksessa, kun taas muuten se antaa voimaa muille tapahtumille. Synkän huumorin ja yhtä synkkien tapahtumien vierastajat tulisi varoa.
Blackbirdsin päähenkilö, Miriam Black, on nainen joka ei kumarra kenellekään vaan kävelee keskisormi pystyssä, savuke huulessa ja taskumatti takataskussa. Jos ei kelpaa, niin sitten ei, suksikoon muualle. Jos jossain Wendig on onnistunut, niin hänen tyylisen kirjan kirjoittamisessa. Osalle riivattu naissankaritar uppoaa varmasti ja kovaa, toiset eivät voi muuta kuin katsoa muualle paheksuvasti. Ota tai jätä.
Jälkikeskustelu - sisältää lieviä juonipaljastuksia
Tutustuin Wendigiin ensin hänen yhtä erikoisen bloginsa kautta. Toisinaan sitä on todella hauska lukea, toisinaan taas kun on hieman vakavampi olo, se lähinnä ärsyttää. Wendig tosiaan on myös kirjoittanut muutaman Näin tulet paremmaksi kirjailijaksi -kirjan ja hän on myös jakanut samoja ohjeita blogissaan, mitkä ovat ehdottomasti blogin parhaita osia. Kun vuoden vaihteessa huomasin Wendigin jakavan kirjaansa ilmaiseksi, pakkohan se oli ladata. Itselläni ei ole e-lukijaa joten lätkäisin sen älypuhelimelle ja luin sillä aina kun olin esimerkiksi bussissa. (Siis pieni varoituksen sana, kirja on luettu pitkän ajan kuluessa ja kokemus olisi voinut nopeamalla lukukerralla olla hieman erilainen.)
Itselleni Blackbirds toimi. Se oli raikas ja onnistui toisinaan tuomaan hymyn huulille. Toisin kuin blogissa, tässä tyyli ei koskaan erityisesti haitannut. Unikohtauksia oli liian usein, ne toistivat samaa ja joka kerta Miriam tiesi, että nyt ollaan unessa, mikä ärsytti, mutta muuten minulla ei ole suurempaa valittamisen aihetta.
Toisinaan, mikä varmaan johtuu niin pitkästä lukuajasta, tarina tuntui menevän vähän väärille urille. Tärkeitä henkilöitä ajettiin ensin toisiensa luokse, sitten pois, taas luokse ja pois, vaikka tuntui heti selvältä mistä tarina kertoo. Niin ikään on sanottava, että muutama yllätys jota pantattiin tuntui hieman pettymykseltä ja kuten monessa dekkarissa, loppu sivuutetaan todella nopeasti ohi ja yhtäkkiä kaikki ovat onnellisia. Mitään aivoja nytkäyttävää ei siis ole luvassa.
Blackbirds oli oivaa viihdettä kun minulla ei ollut muuta tekemistä, jopa sen verran, että olen harkinnut ostavani puhelimelleni joko Blackbirdsin jatko-osan, eihän Miriam voi kerralla pysähtyä, tai jonkin toisen Wendigin kirjan. Saa nähdä mihin päädyn!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti