Viikon elokuva:
Leo Tolstoyn mammuttimainen klassikko Anna Karenina on tiivistetty parin tunnin elokuvaksi. Keira Knightley esittää pääosaa ja Jude Law hänen aviomiestään, mutta näitä näyttelijöitäkin suuremmaksi nousee erikoinen, teatteria jäljittelevä lavastus.
Anna Karenina on kuulemani mukaan, kuten niin moni muukin venäläinen klassikko, hieman hankala. Hahmojen sukulaissuhteet, ja suhteet ylipäätänsä, on vaikea hahmottaa ja kaikilla on eri nimiä ja motiiveja. Hollywood version luulisi korjaavan tämän yksinkertaistamalla tarina tyhmyyteen asti, mutta näin ei ole, joskaan tällä kertaa se ei ole hyvä asia. Elokuva ei onnistu tekemään tarinasta helposti lähestyttävää, vaan juonta täytyy todella etsiä. Tapahtumia tapahtuu, ihmisiä tavataan, mutta mitä merkitystä tällä kaikella on, jää hieman ihmeteltäväksi. Pääkuvaan kuitenkin nousee Anna Karenina, joka huomaa, ettei enää rakasta miestään vaan joutuu nuoremman miehen vieteltäväksi. Juonella kestää aikaa ennen kuin siihen pääsee mukaan, mutta loppuun mennessä ratkaisua odottaa jo.
Elokuvan visuaalisuutta on kehuttu paljon ja se nousee syystäkin esille. Elokuvassa on pitkiä yhtä jaksoisia kohtauksia, jossa näyttelijät ikään kuin tanssivat tapahtumien läpi, kun teatterilavaa muistuttavat lavasteet muuttuvat yhdestä tilasta toiseksi. Tätä on todella kiehtovaa katsoa ja rajattu tila näyttää kauniilta. Tämä voisi nousta yhdeksi syyksi nähdä peli, mutta jostain syystä tämä ei jatku elokuvan loppuun asti. Se tuntuu pettymykseltä, mutta se myös rikkoo elokuvan maailmaa, kun tyylillä ei jatketa loppuun asti.
Anna Karenina on keskinkertainen elokuva, joka ei onnistu vakuuttavasti tehtävissään. Se sisältää joitain hienoja kohtauksia ja mielenkiintoisen juonen, mutta molemmat kompuroivat.
Tulevia juttuja:
Ensi viikolla on jälleen haastattelun aika. Kävin 14.5 Sellon kirjastossa katsomassa, kun kahta suomalaista genrekirjailijaa haastateltiin, ja päätin lopuksi kysyä vielä muutaman oman kysymyksen. Ensimmäinen haastattelu Mia Vänskän kanssa julkaistiin jo, ja nyt on Jussi Katajalan vuoro. Katajala on tunnettu lukuisista novelleistaan eri kokoelmissa.
Kolmatta viikkoa putkeen jatketaan ihan kirja-arvosteluilla.
Maanantaina nähdään vihdoin mitä olin mieltä George R. R. Martinin Lohikäärmetanssista ja perjantaina katsotaan pääsykoekirjana ollutta Ian McEwanin Makeannälkää.
Omaa kirjoittamista
Krhm.
Puolustaudun sillä, että maailmanmestaruuskisat ovat vain kerran vuodessa.
Jalkapallo?
Haha-haa. Ei, ei.
Dota 2:en.
Niin, The International, maailmanmestaruuskisat, on pyörinyt hieman yli viikon ja tämä viikonloppu pyhitetään finaalille, jossa ratkaistaan kuka vie mestaruuden kotiinsa. Ja paljonko nämä kaverit tienaavat tällä pelillä? Voittaja saa viisi miljoona dollaria. Kahdeksas sija, huonoin sija päätapahtumassa, ansaitsi vaivaiset puoli miljoonaa.
Eli kun maailman parhaat pelaavat näin hienossa pelissä näin isoista rahoista? No eihän siinä voi muuta kuin katsoa.
Ja jumalauta kun on hienoja pelejä.
Huomenna voittaja ratkeaa, sitten jatketaan työn kimpussa. Ensi viikkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti