Viimeistään Game of Thrones -televisiosarjan myötä, George R. R. Martinin eeppinen fantasia on noussut yhdeksi kuumimmaksi ja odotetuimmaksi kirjasarjaksi. Tällä hetkellä sarja on suunniteltu päättyvän seitsemänteen osaan, mutta sitä ennen suomalaisille tarjotaan loputtoman pitkän odotuksen jälkeen viidennen osan suomennos. Kuten Miekkamyrsky, on Lohikäärmetanssi kuitenkin niin massiivinen, että se on jaettu kahtia. Toisen osan julkaisusta ei ole tiedotettu, mutta oletuksella sen pitäisi tulla vielä tänä vuonna.
Sarjan edellinen osa, Korppien kestit, oli siitä erikoinen ratkaisu, että se kertoi vain osan hahmojen tarinaa. Sen sijaan, että Martin olisi leikannut tarinan kronologisesti, kuten tarinat usein on, hän leikkasi sen maantieteellisesti. Tämä tarkoitti sitä, että puolet hahmoista jatkoi eteenpäin Korppien kesteissä ja se puoli joka piti taukoa, jatkaa nyt Lohikäärmetanssissa. Monille tämä tarkoittaa sitä, että heidän suosikkihahmonsa palaavat vihdoin kuvioihin kertomaan sen, mitä juonia he ovat punoneet. Tässä kirjassa keskitytään tapahtumiin Muurilla ja muualla pohjoisessa, sekä idässä muissa maissa.
Sisällöllisesti Lohikäärmetanssi ei tee mitään erityisen uutta tai yllättävää. Se jatkaa samalla vahvalla linjalla tarinaa eteenpäin ja jatkaa hahmovalikoiman laajentamista entisestään. Kirjan tapahtumat eivät ole tylsiä, mutta niistä puuttuu kirjalle ikoniseksi tullut yllätyksellisyys. Sen sijaan, että tässä ratkaistaisiin mitään suuria kuvioita, tuntuu tämä osa enemmänkin hahmojen liikutukselta tulevia taistoja kohtaan. Luvut käsittelevätkin paljolti juuri sitä: toiset hahmot kaivautuvat syvemmälle paikalleen suojellakseen itseä ja muita, ja loput hahmot liikkuvat eteenpäin etsiäkseen toisia alueita ja hahmoja. Mukana on paljon taustoja maailmalle niin historian, politiikan kuin maidenkin kautta, ja näitä janoavalle kirja toimii varmasti hyvin.
Suomennoksen tasossa on valitettavan paljon virheitä. Kirjoitusvirheitä ja vääriä näppäinlyöntejä löytyy liiankin monta, mikä tuntuu erityisen valitettavalta kun ottaa huomioon suomennoksessa kestäneen ajan.
Mukana on verta ja suolenpätkiä, politiikkaa, juonittelua ja sukujuuria, siis kaikkea sitä mitä kirjasarjalta on opittu odottamaan. Yllättävästi muutama hahmo, jolta ei usein ole saatu paljoakaan irti, nousevat tässä suosikeiksi. Silti tarinalta jää kaipaamaan sitä jotain, mitä tulisi löytyä kirjan toiselta puoliskolta.
Lohikäärmetanssista on vaikea sanoa mitään paljastamatta tulevia tai menneitä käänteitä. Parhaiten sitä voikin kuvailla kertomalla, että se jatkaa tarinaa siitä mihin se jäi ikonisella tyylillään. Se ei nouse sarjan suurimmaksi tähdeksi, mutta ei ole kuitenkaan merkki tason laskusta. Se on oiva lisä sarjanfaneille eikä vähiten juuri siksi, että tauolla olleet hahmot ovat nyt pääosassa. Jos tähän asti on päässyt, niin jatko kannattaa lukea.
Jälkikeskustelu - sisältää juonipaljastuksia
Kirjan suurimmaksi vaikeudeksi osoittautui se, että aiemmat tapahtumat alkoivat muuttua aikalailla harmaaksi massaksi. Mitä hittoa tässä on aiemmin tapahtunut, huomasin kysyväni itseltäni useampaankin kertaan. Kyllähän se aina jollain tasolla selvisi, mutta olisi tästä enemmän saanut jos tapahtumista olisi ollut tarkka kuva. Syynä tähänhän on se, että luin nämä osat niinkin kauan kuin reilu vuosi sitten uudestaan. Aikajärjestys meni täysin sekaisin kun viitattiin näihin hahmoin ja edellisen kirjan tapahtumiin, mutta he kun he ovat ajassa edempänä kuin minä ja -
No joo. Kyllä minä juonessa vielä olen mukana, siitä ei onneksi ole kyse. Pienimmät sivujuonet saattoivat tipahtaa ja jotkut viittaukset luultavasti ohitin ihan tietämättäni. Mutta sittenhän on hyvä lukea koko sarja uudestaan, kun seuraava tai vaikka viimeinen osa ilmestyy.
Täytyy kyllä tunnustaa, että jotain on tapahtunut. Joko minun ja Martinin välillä, tai jonkin muun. Kenties ihan eeppisen fantasian kanssa? Aiemmat osat ovat olleet täyttä kultaa, mutta tässä huomasin olevani ajoittain jopa vastahakoinen. En tiedä johtuuko se pitkästä tauosta, vai siitä, että olin kohottanut tälle liian suuret odotukset kuunneltuani muiden puhuvan sarjasta ja sen shokeeraavista käänteistä. Kun tässä ei niitä ollut, ei oikeastaan juurikaan, niin olin jopa pettynyt. Ehkei fantasian massiivinen maailmanluonti, historia ja politiikka vain nappaa, tai sitten se on jotain muuta.
Kirja ei onnistunut imaisemaan minua niin vahvasti mukaansa kuin aiemmin on käynyt, mutta kenties se on vain tämä kerta. Kyllä, kirja on aivan eri asia kuin televisio, jossa voidaan tappaa joka jakso joku tärkeä (en tosiaan edes katso sarjaa, vaan haluan kokea sen aidommin kirjojen kautta).
Oli Lohikäärmetanssi kuitenkin mukava kirja, nelosensa ansainnut, joskaan ei niin vankasti kuin aiemmat osat. Toivotaan, että seuraava puolisko täyttää ne tarpeet, jotka vielä jäivät kylmäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti