Ensimmäinen havainto oli kuitenkin se, miten vähän ihmisiä näissä tilaisuuksissa on. Olen kohdannut saman ilmiön jo moneen kertaan. Silloinkin kun kävin katsomassa amerikkalaista Scott Turow kirjailijaa, ei paikkalla ollut kuin viitisentoista henkeä ja minä ainoa miesedustaja. Nyt ei ollut sitäkään määrää. Tämä on todella suuri sääli, meille kun näitä järjestetään. Mikäköhän siinä on, kun ihmiset eivät kuitenkaan paikalle ilmesty? Onko "vika" kirjastoissa, joiden ohjelmaa ihmiset eivät löydä, vai jossain aivan muussa?
Kuuntelin juttua kiinnostuneena, mutta kun se oli päättynyt, halusin kuulla vielä lisää. Siksi päätinkin kysyä kirjailijoita keskustelemaan aiheestani vielä hetken aikaa. Tässä on jutun ensimmäinen puolikas Vänskän kanssa, ja täältä on löydettävissä haastattelu Katajan kanssa. Tässä jutussa Mia kertoo niin kirjailijaksi tulemisesta kuin omista kirjoittamistavoistaan. Siis mahtava paikka nähdä hieman kulissien taakse!
Mia Vänskä
Haastattelu
Kertoisitko
esikoiskirjastasi?
Esikoisromaanini
Saattajan idea lähti sen alkuasetelmasta, jossa nelikymppinen nainen
päättää muuttaa maalle takaisin lapsuudenkotiinsa. Idea syntyi, kun ystäväni
pohti, minkälaista olisi palata kotiseudulle, ja ajatus jäi pyörimään mieleeni. Saattajan talon esikuvaksi otin oman
lapsuudenkotini, vanhan rintamiestalon, jonka kellaria ja pannuhuonetta
pelkäsin lapsena. Halusin kirjoittaa suomalaiseen ympäristöön sijoittuvan
kummitustalotarinan, johon pyrin tuomaan jotain vähän erilaista mytologian
tarustojen kautta.
Aloitin Saattajan
kirjoittamisen syksyllä 2008, ja kirja ilmestyi syksyllä 2011. Kirjoittamisessa
oli taukoja, joiden aikana kirjoitin muita tekstejä. Viimeisen vuoden aikana
työstin käsikirjoitusta kustannustoimittajan kommenttien pohjalta.
Entä toinen
romaanisi, Musta kuu?
Musta kuu sai
ideansa todellisesta paikasta, Kapeenkoskelta Keski-Suomesta. Kapeenkoski on
kulttuurihistoriallinen alue, jossa on mm. esihistoriallinen asuinpaikka,
pakanuuden aikainen palvontapaikka ja uhrilehto. Mystinen paikka kiehtoi minua
ja aloin kehittää sille mielessäni fiktiivistä historiaa.
Lainasin kirjaan Kapeenkosken Honkaristin, joka on
pystytetty muistoksi vanhalle jumalanpalveluspaikalle, ja Kapeenkoskelta löytyy
myös kirjassa esiintyvä Ristinkivi eli kivenlohkare, jonka kylkeen on
kaiverrettu risti. Ristinkiven merkityksestä ja alkuperästä ei ole varmaa
tietoa, sen on arveltu olevan ehkä karsikkokivi tai jonkinlainen muistomerkki.
Kapeenkosken historiaan tutustuessani sain selville, että paikan nimi viittaa kapeisiin, suomalaisen mytologian
henkiolentoihin, jotka liittyvät kuun vaiheisiin, ja siitä syntyi Mustan kuun
keskeinen idea. Paikkana todellinen Kapeenkoski on kuitenkin erilainen kuin Mustan kuun tapahtumapaikka. Se ei ole
erityisen syrjäinen eikä siellä ole vuokramökkialuetta. Kirjan tapahtumapaikka
on siis fiktiivinen, ja nimesin sen Kapeenkärjeksi.
Mustassa kuussa on
perinteinen kauhuelokuvan asetelma: joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä
kohtaa lomamökkialueella metsän keskellä, eristyksissä muusta asutuksesta.
Tarinassa on pitkälti kyse siitä, miten erilaiset ihmiset reagoivat paineen
alla ja kohdatessaan jotain selittämätöntä, ja miten roolit saattavat muuttua
vaikeassa tilanteessa päinvastaisiksi kuin normaalielämässä.
Kolmas ja viimeisin romaanini, Valkoinen aura, eroaa edellisistä siinä mielessä, että tarinan
aiemmissa romaaneissani. Valkoisen auran henkilöt ovat
opiskelijoita, ja tarina tapahtuu kaupunkiympäristössä. Halusin tässä kirjassa
tuoda yliluonnollisen mahdollisimman tavalliseen ympäristöön, keskelle
normaalia opiskelija-arkea.
Päähenkilö on selvästi nuorempi, eikä luonto ole oleellisessa roolissa
kuten aiemmissa romaaneissani.
Minkälainen
kirjoittamisprosessisi on?
En suunnittele kirjojani perusteellisesti alusta loppuun
ennen kuin aloitan kirjoittamisen. Kun saan uuden idean, teen ensin
ylimalkaisen suunnitelman. Kun tiedän, miten tarina alkaa, joitakin oleellisia
tapahtumia ja juonenkäänteitä matkan varrelta, sekä suunnilleen, miten tarina
tulee päättymään, aloitan kirjoittamisen.
Ideani muokkautuvat aina paljon kirjoittamisen aikana ja
teksti elää vahvasti. Käytännössä se tarkoittaa, että kirjoitan yleensä paljon
turhaa tekstiä, tai saan ehkä uuden idean, jonka johdosta on kirjoitettava
paljon kokonaan uusiksi. Usein parhaat ideat kuitenkin syntyvät juuri
kirjoitusprosessin aikana, joten tämä on minulle ehdottomasti paras tapa
kirjoittaa. En yleensä ryhdy kirjoittamaan teemalähtöisesti vaan havahdun vasta
jossain vaiheessa tekstiä muokatessani näkemään tarinani teemat. Silloin
keskityn säätämään tekstiä tietoisemmin myös teemojen näkökulmasta, ja sen
myötä saattaa myös syntyä uusia ideoita.
On mahdotonta sanoa kuinka monta kertaa suoranaisesti
kirjoitan tekstin uudestaan. Useita kertoja, mutta koska teksti elää
jatkuvasti, uudelleenkirjoittaminen ei tapahdu aina suoraviivaisesti alusta
loppuun ja muutosten suuruudet vaihtelevat paljonkin eri muokkauskierroksilla.
Mitkä ovat
kirjoitustapasi?
Minulla on päivätyö, joten kirjoitan yleensä iltaisin,
viikonloppuisin ja lomalla. Minulla on aina vähintään yksi teksti työn alla, ja
kirjoitan lähes päivittäin. Tietyssä vaiheessa kirjoitusprosessia tekstistä
saattaa olla vaikea päästää irti ja kirjoitan silloin miltei pakkomielteisesti.
Yritän pitää välillä pidempiäkin kirjoitustaukoja, mutta yleensä pari viikkoa
on pisin aika, jonka kykenen olemaan täysin kirjoittamatta. Taukojen aikanakin
aivot työskentelevät tarinan parissa ja ideat muotoutuvat, kunnes on lopulta
pakko palata näppäimistön ääreen.
Olitko kirjoittanut
jotain ennen ensimmäistä julkaistua romaaniasi?
Olin kirjoitellut lyhyempiä tekstejä, mutta en ollenkaan
määrätietoisesti, enkä ollut tarjonnut niitä julkaistavaksi. Saattaja oli ensimmäinen kirjoittamani
romaanikäsikirjoitus. Sen jälkeen minulla on ollut aina seuraava romaani työn
alla. Kirjan ilmestymisen jälkeen saattaa olla vaikea päästä uuden tekstin
alkuun, ja vanhasta tekstistä irti pääsemiseen auttaa, kun on uusi teksti jo
vahvasti työn alla ja ajatukset muualla.
Miten sait
kustannussopimuksen? Millainen prosessi oli?
Sain sopimuksen perinteistä kautta. En tuntenut
kustannusalalta ketään, eikä minulla ollut muita erikoisväyliä.
Kustannustoimittaja luki käsikirjoitukseni, piti siitä ja laittoi sen talossa
eteenpäin luettavaksi.
Allekirjoitin kustannussopimuksen syksyllä 2010, ja sen
jälkeen ryhdyimme työstämään käsikirjoitusta kustannustoimittajani kanssa. Prosessissa
oli useita editointikierroksia, joiden aikana muokkasin käsikirjoituksen
sisältöä ja kieltä kustannustoimittajan kommenttien perusteella. Minulla on
ollut sama kustannustoimittaja jokaisen kirjan kanssa, ja yhteistyö on sujunut
aina hyvin. Tärkeimmäksi koen sen, että kustannustoimittaja on samalla
aaltopituudella tekstin suhteen, eli näkee, mihin olen pyrkinyt ja osaa ohjata
oikeaan suuntaan.
Miten kirjoittamisesi
on muuttunut nyt kun olet julkaistu kirjailija?
En kirjoita enää puhtaasti omaksi huvikseni vaan tähtään
julkaisuun. Kirjoittaminen ei ole kuitenkaan muuttunut varsinaisesti
helpommaksi vaan jokainen kirja on omanlaisensa ja sisältää omat haasteensa.
Toinen kirjani, Musta kuu, on ehkä
ollut tähän mennessä helpoin.
Julkaiseminen ei myöskään ole edelleenkään itsestäänselvyys.
Kustantamot eivät julkaise kirjailijoidensa kaikkia kirjoja automaattisesti
vaan myös julkaisseiden kirjailijoiden käsikirjoituksia hylätään. Kolmen kirjan
jälkeen olen saanut jonkin verran lisää itsevarmuutta, mutta silti aina
jännittää, mitä kirjasta ajatellaan ja halutaanko se julkaista.
Teitkö taustatyötä
tekstiäsi varten?
Olen tehnyt vaihtelevia määriä taustatyötä. Usein pelkkä
Google riittää, mutta tarpeen mukaan luen myös aihetta käsittelevää
kirjallisuutta tai teen ”kenttätutkimusta”. Saattajaa
ja Mustaa kuuta varten tutustuin
mytologiaan ja vanhan kansan uskomuksiin, ja Valkoista auraa varten kävin esimerkiksi Hengen ja tiedon messuilla
ja energiahoidossa.
Lapsena ja nuorena lempikirjailijani oli Stephen King, ja
Kingin vaikutus näkyy varmasti kirjoissani. Nykyään pidän erityisesti
vahvatunnelmaisista teksteistä, ja yksi suuri suosikkini on Shirley Jacksonin kummitustalotarina The Haunting of Hill House. Kauhun
lukijana en hae kauhukirjalta rajuja shokkiefektejä vaan tunnelmallista,
hiipivää kauhua. Samaan pyrin myös itse kirjoittajana.
Onko jotain vinkkejä,
joista sinulla oli hyötyä?
Sinnikkyys on mielestäni kirjoittajan tärkein ominaisuus.
Se, että kirjoittaa paljon ja suhtautuu työhönsä kärsivällisesti. Ensimmäistä
versiota ei kannata lähettää heti eteenpäin vaan on hyvä pitää taukoja ja antaa
tekstin levätä. Taukojen aikana voi kirjoittaa jotain muuta, jotta
kirjoitusvire pysyy yllä.
Ensimmäisen version yritän aina kirjoittaa ilman
itsekritiikkiä, mutta muokkauskierroksilla pitää jo kyetä suhtautumaan
tekstiinsä kriittisesti. On tärkeää, että pystyy etäännyttämään itsensä
tekstistään, jotta kykenee arvioimaan sitä mahdollisimman objektiivisesti.
Kirjoitin ensimmäisen romaanikäsikirjoitukseni melko intuitiivisesti, mutta
kustannustoimittajan kanssa työskennellessä opin paljon, ja nykyään osaan jo
kiinnittää paremmin huomiota minulle tyypillisiin ongelmiin ja maneereihini.
Mitä sinulta on
tullut ja onko uusi kirja jo tulossa?
Valkoinen aura ilmestyi keväällä kustantamoni Atenan kautta,
ja seuraava käsikirjoitus on tekeillä.
Linkkejä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti