Viikkoraportti: 5 - Romaani sivuun ja novelleja kirjoittamaan, sekä uusi viikottainen aihe

No se Nano meni päin seiniä. Romaani ei ottanut alkaakseen, mutta toisia projekteja löysin. Kyllä työtä on tehty, mutta ei se siltä tunnu kun numerot ovat nollalukemissa. Haastattelut siirtyivät aikataulullisista syistä myöhemmäksi, mutta muuta kivaa on tulossa! Ja nyt koitetaan uutta lisäystä viikkoraporttiin (itse bloggaamisesta kun ei ole oikein sanottavaa, joten jätin sen pois). Edessä on siis viikon elokuva!


Viikon elokuva
Quentin Tarantinon Kill Bill vol.1
Mikä oli pienempänä lähinnä "makeeta tappamista", näytti aivan eri elokuvalta hieman kypsemmin silmin. Kohtauksia osasi arvostaa ihan eri tavalla, dialogi ja tapahtumat itsessään nousi paljon hienommaksi kuin se tappamminen. Kuten Pulp Fictionissa, Tarantino on rikkonut leffan ihan väärään järjestykseen ja alun jälkeen näemme kronologisesti elokuvan viimeisen kohtauksen. Ja kuka toinen kehtaisi laittaa elokuvan ensimmäisen luvun nimeksi (Kill Bill tosiaan on jaettu lukuihin, kuten kirjat) kaksi?

Hieno kostotarina tyyllitellyä tappamisella, mutta siellä tosiaan on juoni ja mielenkiintoinen sellainen. Suosittelen, kuten muitakin Tarantinoja (josta joko tykkää tai ei tykkää).

Muut tämän viikolla katsomani elokuvat olivat suomalainen Leijonasydän ja Cormac McCarthyn käsikirjoittama The Counselor.

Leijonasydän oli itsessään hienoin pettymys. Kuten niin moni muukin suomalainen elokuva, se osasi naurattaa ja kauhistuttaa, mutta se ei riittänyt loppuun asti. Elokuvan alkupuolisko oli pelkkää juonen pohjustamista ja tämänkin jälkeen kesti hyvin pitkään, ennen kuin juoneen saatiin kunnolla järkeä ja jännitystä. Sinänsä hienoa, että on tämänlainen elokuva, rasismi ja viha kun on aiheena hankala. Harmillista vain oli, että elokuvassa loppufiiliksenä jäi se, että kaikki ovat vihan täyttämiä idiootteja, kellään ei ollut ratkaisua. Aivan loppu oli muutenkin todella antiklimaattinen.

Oli hauska käydä pitkästä aikaa katsomassa mitä suomalaiselle elokuvateollisuudelle kuuluu, enkä tämän jälkeen osaa edes sanoa mitä mieltä olen. Onko tämä hyvä vai huono suunta? Tarinassa ja sen kerronnassa tuntui olevan aivan hirveän paljon virheitä, jotka olisi voitu helposti korjata. Harmillista.

The Counselor taas jäi hieman ristiriitaiseksi kokemukseksi. Odotin jotain tiukkaa trilleri, murhaa ja seksiä, mutta se olikin paljon rauhallisempi. Hyvin dialogi ja hahmo painotteinen. Jännää oli myös se, että itse juoni jäi loppujen lopuksi jopa vähän epäselväksi. Mitään ei alleviivattu, päinvastoin. Hollywoodin kun tuntee, tämä on raikas käänne. Kokoajan joutu miettimään mitä tapahtuu. En haluaisi sanoa, McCarthy kun on yksi suurimmista innoittajistani, mutta hienoiseksi pettymykseksi jäin. Ehkä pitää nähdä toisen kerran, jotta tajuaa kunnolla mitä tapahtui ja tietää mitä odottaa. Se, että kutkuttavaa jännitystä ei ole, on siis ihan tarkoitettua.

Tulevaa materiaalia
Tulevana keskiviikkona käsitellään sitä, miksi sinunkin tulisi kirjoittaa novelleja ennen kuin aloitat romaanien työstämisen. (Miten niin haluan vain vakuuttaa, että mitä nyt teen ei ole ajan tuhlausta?)

Risingshadown nettisivuille olen arvostellut Hugh Howeyn Siilon, josta pidin erittäin paljon. Linkkiä arvosteluun ja hieman laajempaan käsittelyyn tulee myöhemmin viikolla.

Tällä hetkellä luen Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa, joka on niin ikään Risingshadow'ta varten. Olen lukenut vasta pari lukua mutta tähän menessä pidän sen vinksahtaneesta satukerronnasta. Kirja on ensimmäinen jota herralta olen lukenut, vaikka kauan on jo pitänyt lukea (varsinkin niiden novellien takia joilla hän on voittanut läjän palkintoja). Arvostelu tuskin ehtii vielä ensi viikoksi.

Luen myös Risingille suomalaisen piensarjakuvakustantajan Robot 13 sarjakuvaa. Pieni selailu paljastaa piirustus tyylin Hellboyta muistuttavaksi, mikä ei ole yhtään huono! Katsotaan mitä pidemmältä löytyy.

Niin, ja johonkin kohtaan se tajunnanvirtatekniikka. Vai vasta ensi viikolla?

Omaa kirjoittamista
 

11.10-17.10 – NaNoWriMo meni tällä viikolla sivuun ja novelleja oikoluettiin.

Ma: Romaanin sai taas uuden alun, joka on nyt pituudeltaan 727 sanaa. Tätä ennen kirjoitin samana päivänä vielä ainakin kaksi eri alkua, joka molemmat heitin pois. Varmasti saatiin päivänä aikana Nanon päiväsumma täytettyä, mutta lopullista tekstiä taas vain tuo vähäinen määrä. Jos nyt vihdoin saisi aloitettu ja pääsisi jatkamaan?

Ti: Jatkoin eilistä alkua ja totesin, että ei. Tämäkään ei ole se alku. Kirjoitin uuden alun, eikä se ollut sekään. Olin koneen äärellä ja melkein revin hiuksiani irti, koska tästä ei yksinkertaisesti tule mitään. Teksti ei lähde liikkeelle. Päädyin lopulta siirtämään tekstin määrittelemättömäksi ajaksi sivuun, eli Nano on hävitty. No ei se mitään, palasin nimittäin Yöstoorissa kirjoittamani kauhunovellin pariin jonka ensimmäisen kolmesta osasta oikoluin ja hioin loppuun. Heti kun luki aiempaa tekstiä tuli sellainen fiilis, että ehkä osaankin. Ehkä tässä on jotain järkeä.

Ke: Viimeistelin Yöstoorin kauhunovellin ja aloin oikolukea toista novelliani, Lasitaloa. Tämä oli alun perin Portin novellikilpailuun tehty teksti, joka ei ehtinyt lähetettäväksi koska saamani palautteen jälkeen se vaati hiomista. Tämä hiominen oli tehty ja parannukset olivat ehdottomasti parannuksia. Fiilis vain paranee näitä oikolukiessa.

To: Jatkoin Lasitalon lukemista.

Pe: Ei kirjoittamista

La: Lasitalo viimeistelty, yöstoorin kauhunovellia kirjoitettu uudestaan kommenttien perusteella. Kuten vähän oletinkin, tarina jäi siinä liian epäselväksi ja sekavaksi. Mutta miten korjaan sen muuttamatta koko muuta tarinaa? Jää nähtäväksi. Huonosti ideoita, mutta yritin vähän tarkentaa mitä tapahtuu.

Su: Tänään on tämä kauhunovelli viimeistelty. Vielä olisi kauemmin voinut hioa ja pyytää enemmän kuin yhden henkilön kommentit, mutta kun on jonkinlainen deadline, niin sitten mennään sen mukaan mitä on.

Kirjoitettu viikon aikana: Eri alkuja romaanille, siirretty se sivuun ja oikoluettu kaksi novellia, Lasitalo ja kauhunovelli.

Aika heikko fiilis jäi tästä viikosta. Nano sai hyvin minulle tavoitteellisen kirjoittamisen, mutta nyt kun en ole kirjoittanut uusia sanoja, niin tuntuu ettei mitään ole saanut aikaa. Tiedän, että olen. Minun on pitänyt Lasitalokin käydä läpi jo ties kuinka kauan, kyse on kuitenkin 50 sivun "novellista", mutta kun ei ole niitä numeroita, sanamääriä, joita esitellä, niin on todella tekemätön olo. "Enkö oikeasti tehnyt mitään?"

No, vaikka vain oikoluin, niin enemmän ja nopeamminkin olisi voinut. Jotenkin ei vain saanut itseä tällä viikolla kiinni. Nyt kun ei ollut päivittäistä sanatavoitetta, niin ei ollut pakko pakottaa. Kunhan nyt luki jonkun verran jo kirjoitettuja sanoja.

Jotain sattumanvaraista kirjoittelua tämän seassa on tullut tehtyä, aloitin esimerkiksi yhden tarinan jonka alusta pidän todella paljon. Se on herättänyt paljon kysymyksiä ja voi lähteä ja laajeta mihin suuntaan tahansa. Lähdenkö nyt sen kimppuun vai toisen novellin? Huomiseksi päätettävä, koska ensi viikolla tehdään enemmän työtä.