Viikoraportti: 6 - Paljon asiaa uudesta lyhyt tarinastan ja ensi viikoksi haastattelu

Tällä viikolla kirjoittaminen on sujunut erityisen hyvin, joka päivä on päästy siihen Nanosta varastettuun tavoitteeseen: 1667 sanaa päivässä. Kuten oletin, teksti on kasvanut pelkästä novellista "lyhyt tarinaksi tai romaaniksi", miksi sen nyt haluaakaan luokitella. Tästä vähän pidempi analyysi alla. Vuoden viimeinen Tähtivaeltaja lehti tuli postissa ja ensi viikoksi on kirjailija haastattelu! Tarantinojakin tule katsottua viikolla peräti kolme!

Viikon elokuva
Django Unchained
Quentin Tarantinon uusin vasta alkuvuodesta ensi-iltoihin päätynyt elokuva kertoo mustasta orjasta jonka apua saksalainen palkkiometsästäjä tarvitsee. Tästä alkaa heidän yhteinen ura Amerikassa, jossa orjilla ei ole oikeuksia ja orja alkaa jakaa itse oikeutta.

Django on yksinkertaisesti mahtava elokuva. Christoph Waltz vetää jälleen loistavan rooliin (viimeksi Inglorious Basterdsissa juutalaismetsätäjänä) palkkiometsästäjänä. Juoni on lähtökohtaisesti jo nerokas: orjuutettu pääsee vihdoin kostamaan. DiCaprio vetää samaten hienon roolin julmana plantaasinomistajana. Leffa hienous on miten se osaa naurattaa ja järkyttää samaan aikaan. Se sisältää todella kauheita ja verisiä kohtauksia, mutta myös ratkiriemukkaita. Tarina kerrotaan sujuvasti eteenpäin eikä sitä aina osaa sanoa, mihin suuntaan juoni on menossa. Tässä on jotain, mistä ottaa mallia.

Kaksi muuta elokuvaa olivat Kill Bill: vol 2, jossa nimetön morsian pääsee vihdoin kostoamaan itse elokuvan nimihenkilölle. Tämä on kuin eri elokuva verrattuna ensimmäiseen osaan ja samaan aikaan selvä jatko-osa. Nyt on unohdettu eeppiset monen kymmenen minuutin verikekkerit ja käydään itse juonta läpi. Miksi Bill halusi tappaa morsiammen? Monella tapaa tämä on paljon jännempi ja palkitsevampi tarina. Uhriluku on vähentynyt kymmenistä vain muutamaan, mutta jokaisella on merkitys. Loppu koskettaa. Elokuvan kutsumista kostofilmiksi tuntuu aliarvioimiseksi, ja kostofilmiähän se on.

Ja sitten vielä Deathproof, Tarantinon näkemys 1970- ja 80-lukujen kaahausleffoista. Tarantino on kutsunut tätä huonoimmaksi leffakseen eikä kaikki pidäkään siitä. Elokuva ottaa hitaasti tuulta alleen, mutta kliimaksit ovat mielestäni sen arvoisia. Etenemistä on hieno seurata ja varsinkin alkupuolen rähjäisesti lookista, jossa itse kuvanlaatua on tahalleen menty pilaamaan, on tyylikästä. Ja se lopun kaahauskohtaus. Se on aika karmiva.

Tulevaa materiaalia
Ensi viikoksi saadaan vihdoin kirjailija Nina Hurman haastattelu. Hänen esikoisensa Yön punainen höyhen on julkaistu aiemmin tänä vuonna ja yritinkin keskittyä kysymään asioita, joita me kirjailijaksi haluavat haluaisimme kuulla. Juttua tuli niin siitä, miten hän kirjoittajaksi pääsi, onko se muuttanut kirjoittamista kuin myös taustatyön etsimistä, perustuuhan hänen kirjansa 1920-luvun Helsinkiin. Hän kertoo myös Oriveden kirjoituslinjasta. Haastattelun tein Yöstoori -tapahtuman yhteydessä, jossa Hurma oli mukana. Jossain kohti pitäisi tulla vielä Mike Pohjolan haastattelu.

Olin ajatellut jo aiemmin tekeväni Tähtivaeltajasta jutun, mutten ole vielä varma ujutanko sen tuonne joulukuun keskiviikolle vai laitanko esimerkiksi perjantaiksi. Ajatukseni oli myös arvioida aina uusi Tähtivaeltaja, mutta ehkä pitäydyn yhdessä kattavammassa jutussa. Kysehän on siis lehti genrekirjallisuudesta, elokuvista ja sarjakuvista.

Olen tehnyt muutaman sarjakuva-arvostelun Risingshadowlle, jotka tullaan postamaan tänne. Molemmat olivat suomalaisen piensarjakuvakustantamon Mustan ritarin teoksia: suomennettu Robot 13 ja suomalainen Yö huutaa armoa.

Tällä hetkellä olen hieman yli puolen välin Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa kirjassa. Kirja on ollut tähän mennessä hienoinen pettymys. Halusin Jääskeläisen teoksen olevan jotain maailmaa suurempaa, millä on varmasti vaikutusta. Niin paljon olen kuullut kehuja hänen teoksiaan kohtaan ja mies vaikuttaa bloginsa perusteella mielenkiintoiselta ja mukavalta. Hieman harmittaa, että tekstistä tuntuu puuttuvan toisinaan liiaksikin juoni. Kirjassa on hieman vinksahtaneita mutta silti arkisia tapahtumia, jotka kaikki tukevat vain Jääskeläisen pohdintaa uskonnosta, eivätkä oikein kiinnosta itsenään.

Jälleen arvostelua Risingille: aloitan tällä viikolla Batman: Pöllöjen kaupunki sarjakuvateoksen. Ensimmäinen, Pöllöjen hovi (joka pitäisi myös postata tänne) oli mahtava kokemus. Silmiä hivelevän kaunista ja juoni onnistui oikeasti olemaan dramaattinen ja yllättävä. Suuret odotukset.

Ja niitä joita kiinnosti, pahoittelen: tajunnanvirta venähtää taas.

Oma kirjoittaminen
Tällä viikolla en oikolukenut enää vanhempia, vaan kirjoitin oikeasti. Aiheen on kuitenkin vanhemmasta tekstistä:

Teksti joka päätyi työstettäväksi on aiemmin tänä vuonna aloittamani novelli. Tai pidempi teksti, en ole ihan varma mitä se on. Työnimi on Onnellinen mies. Genreä on taas hieman hankala määrittää. Hieman ehkä Stephen Kingiä muistuttavaa. Kauhuelementtejä, vinksahtanutta uuskummaa? Hitto, en minä tiedä. Sain tekstiin idean URS:n järjestämän kilpailun (vai kirjoituskutsun)innoittamana. Teemana oli "Oudot maailmat", jota sai käyttää millä tahansa tahtomallaan tavalla. Aloitin tekstin, kirjoitin noin kymmenen sivua tekstiä ja tajusin että ei, se ei mahdu kilpailun rajoittamaan kahteenkymmeneen sivuun. Aikaa ja energiaa työstää sitä enempää ei ollut, olin nimittäin vielä tuolloin armeijassa.

Nyt siis kirjoitan tämän idean uudestaan lopuun asti. Alla paljon kirjoitettu, sen jälkeen miten teksti valmistuu ja ajatuksia siitä:

18.11 – 24.11 – Onnellinen mies novellia, josta tuli lyhyt tarina

Ma: Kirjoitin aiemman tekstin pohjalta, noin puolet kaikesta mitä olin aiemmin kirjoittanut eli noin 2500 sanaa. Nyt kun ei ollut kunnolla kirjoittanut vähän aikaa, kaikki mitä viime kerralla kirjoitin tuntui päätyvän umpikujaan, niin olo on todella hyvä. Osaan yhä kirjoittaa ja tekstiä tulee hyvää tahtia!

Ti: Ja hyvä kirjoittaminen jatkui, joskin vielä mentiin edellisillä muistiinpanoilla. Ensimmäinen luku on nyt valmis kirjoitettuani 2038 sanaa lisää. Jatko on kyllä jo hyvin mielessä, pitäisi onnistua ilman muistiinpanoja.

Ke: Vähemmän kirjoitusta nyt, mutta ei kyllä koko päivänä ollut aikaa (ja muu aika meni blogipostauksen kirjoittamiseen). Sentään se 335 sanaa.

To: Aamulla heti reilussa neljässä kymmenessä minuutissa 740 sanaa. Illemmalla vielä 1502 sanaa. Toinen osa, luku, homma, alkaa lähestyä loppua.

Pe: Päivällä on ollut hyvin aikaa ja usean tunnin aikana saatu mukavat 2 952 sanaa aikaan! Hienoa! (Joskin tänä aikana olisi voinut kirjoittaa melkein tuplat tai sitten vain käyttää ajan nopeammin. Internet, minä vihaan sinua kun pakotat minua katsomaan mitä tapahtuu kesken kirjoittamisen.)

La: 1867 parissa tunnissa, josta puolet ajasta käytetty taas aivan epäoleelliseen.

Su: 1420 sanaa. Nyt aletaan päästä kohti toimintaa, ja hyvä niin. Sivuja on jo 43 ja viides luku tuli päätökseen. Paljon ollut tähän mennessä alustusta, mutta nyt viimeistään kaikki maksaa itsensä takaisin. (Tai niin pitäisi.) Kirjoitettu saman tien myös kuudes luku, jonka pituudeksi tuli 1850 sanaa. Jaaaa vielä illalla tuli kirjoitettua kolmas setti: 1 670 sanaa

Viikon aikana kirjoitettu yhteensä: Onnellinen mies lyhyt tarinaa kirjoitettu reilut 17 000 sanaa.

Nyt takana on siis kuusi valmista lukua, joista ensimmäinen on ikään kuin prologi, liuskoja noin 50. Paljon on siis viikon aikana saatu aikaan, mihin olen erittäin tyytyväinen. Teksti on muutenkin tuntunut tulevan varsin mukavasti, ei ole pahemmin mitään joutunut pakottaa ja kaikki tuntuu tähän mennessä hyvältä tekstiltä, eikä turhalta hötöltä.

Heti tiesin, että novelli tästä tuskin tulee, vaan pidempi tarina. Siltikään en usko kyseessä olevan romaani vaan jotain siltä väliltä. Siksi minun tietyssä mielessä ei kannattaisi kirjoittaa tekstiä, koska Suomessa sille ei ole markkinoita. Jenkeissä tämä välimuoto on lyönyt kovaa läpi e-markkinoiden takia. Novelette on 7 500 - 17 500 sanaa ja novella on 17 500 - 40 000 sanaa. Liian pitkä novelliksi, liian lyhyt romaaniksi. Tarina jossa päästään novellia syvemmälle, muttei niin massiivisesti kuin romaanissa. Liian pitkä lehteen painettavaksi, liian lyhyt kirjaksi. Mitäs teet sillä?

Hienoahan tässä on se, että myös Lasitalo, kirjoittamani teksti, menee johonkin tähän välimaastoon. Pituutta sille on 17 800 sanaa (on otettava huomioon, että englanninkielisessä tekstissä on paljon enemmän täytesanoja). Mitäköhän silläkään koskaan voi tehdä? Kun vähän trimmaan sitä, voisin saada sen Portin vuotuiseen novellikilpailuun, jossa 50 sivua on maksimi, ja sekin taitaa olla aivan ehdoton takaraja. Muuten käyttö ei pahemmin ole. Mitä näillä sitten tehdä? Haluaisin tietää itsekin ja varmaan käyn jossain kohti täällä aihetta enemmän läpi, mutta silloin tarvitsisin myös asiasta jotain tietävän kommentteja (siis muun muassa kustantajan). Siihen asti siis kaikki voidaan vain arvuutella.

No, Onnellinen mies sattaa jopa tuplata pituutensa, mutta 100 sivua on yhä lyhyt, lyhyt romaani, enkä usko paisuttavani sitä vain koska sitä olisi pakko. Katsotaan mitä siitä tulee ja toivotaan, että se on mahdollisimman hyvä asia.

Muuten tekstistä: olen hieman epävarma sen kanssa. Teksti luottaa paljon hitaaseen alkuun, sitä ei voi kiihdyttää koska siinä täytyy kuvata muutos ja pohjustaa asioita. Mutta ovatko asiat mielenkiintoisia alkuun, kun varsinaisesti mitään ei tapahdu vaan esitellään vain? Tämä jää kysymykseksi, johon vasta ensimmäiset lukijat voivat vastata. Tyyli myös vaihtuu tekstin edetessä, mikä voi hämätä lukijoita. Alussa on paljon huumoria (jolla osittain yritin korvata sitä suurten tapahtumien puutetta), mutta myöhemmin meno käy aika hurjaksikin. Jaksavatko villiä menoa lukevat odottaa sinne ja putoavatko huumorin ystävät siellä?

Muuten minulla on kyllä hyvin itsevarma olo. Ensi viikolla jatketaan. Loppu on jollain tavalla jo selvillä ja myös seuraavat vaiheet, mutta miten pitkälle tarina jatkaa? Sitä en tiedä.