Kirja-arvostelu: Metro 2033 - Dmitri Gluhovski

3/5 pistettä - dystopia, maailmanlopun jälkeinen, matkakertomus - noin 560 sivua - kustantanut Like - suomennos ilmestynyt vuonna 2005

Metro 2033 on venäläisen Dmitri Gluhovskin kirjoittama tarina ydinsodan jälkeisestä maailmasta, jossa ainoat elonjääneet venäläiset asuvat Moskovan metrossa. Teksti on alunperin julkaistu ensin Internetissä jossa se keräsi jo suursuosion. Sen jälkeen se on käännetty usealle kymmenelle kielelle ja poikinut niin videopelejä kuin jatko-osan. Myös muut kirjailijat ovat kirjoittaneet Gluhovskin luomaan maailmaan

Miljöö on tärkeä osa Metro 2033:a. Sen suurin vetovoima on juuri tässä erikoisessa ja kiehtovassa maailmassa ja se myös näkyy, Gluhovski käyttää valtaosan kirjasta kertoakseen tästä vaihtoehtoisesta maailmasta. Gluhovski on luonut todella rikkaan ja uskottavan kuvauksen, jossa ihmiset ovat pakotettuja elämään metrokäytävissä. Kiehtovat ideat, kuten perinteisen rahan korvaaminen patruunoilla, tuovat maailmalle lisää syvyyttä.

Samaan aikaan maailma on kirjan heikkous. Gluhovski on itse ihastunut maailmaansa  ja keskittyy lähes yksinomaan siihen. Kirjan juoni kertoo nuoresta Artjomista, joka lähetetään hakemaan apua heidän asemaansa kohtaavaa uhkaa. Tarina on vain hatara syy miksi Artjomin on kierrettävä pitkin ja poikin metroa ja tutustuttavaa eri henkilöihin ja uskomuksiin. Tämä on toki mielenkiintoista, mutta mistään tästä ei saa kunnollista otetta. Loppujen lopuksi se on vain taustaa kaikelle ja hahmot jotka Artjom tapaa, ovat mukana vain niin kauan, kun heillä on sanottavaa. Tarina jää hyvin pitkäksi aikaa pinnalliseksi maailmakuvaukseksi.

Vasta kolmen ja puolen sadan sivun jälkeen päästään juonesta kiinni ja silloin kirja muuttuu todella mielenkiintoiseksi ja tarina kiskoo lukijaa mukanaan. Maailma yhdistyy toimintaan ja juonenkäänteisiin, jolloin kokonaisuus toimii. Ympärillä olevat hahmotkin pysyvät kauemmin kuin vain kertoakseen filosofiastaan ja tuntuvat aidoilta, ei vain mielipiteiltä.

Gluhovski kirjoittaa vanhahtavaan tyyliin. Dialogia ei ole paljoa, ja kun on, se on usein pitkiä monologeja. Artjomin filosofisia ajatuksia maailmasta käydään paljon läpi ja yksittäiset kappaleet ovat hyvin pitkiä. Tässä ei itsessään ole välttämättä mitään pahaa, mutta toisinaan se muuttuu enemmänkin jaaritteluksi. Kirjassa on kohta, jossa kertoja käsittelee kaksi kappaletta miten Artjomilla oli nälkä, ja toteaa tämän jälkeen: "Oli miten oli, hänellä oli nälkä." Teksti on siis valmiiksi jo raskaan puoleista, mitä ei auta yhtään se, että luvut ovat jaoteltu järjettömiin määriin. Yksittäin luku voi kestää yli neljäkymmentä sivua pientä pränttiä. Jos maailman hohto alkaa kadota, teksti muuttuu hyvin raskaaksi tarpomiseksi.

Metro 2033 on ristiriitainen kirja. Sen kiehtova maailma on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, mutta kun enimmäiset sadat sivut käsittelevät vain tätä maailmaa, alkaa lukijaa puuduttaa ja toivotaan jo kuulevan mikä se oikea juoni on. Lopussa taas vauhti nousee todella hurjaa vauhtia ja kiskoo äkkiä loppuun asti todella palkitsevaan loppuratkaisuun asti. Jos alun maailman luonti uppoaa ja sen läpi pääsee, Metro palkitsee todella hienosti. Sinne pääseminen voi taas toisille olla vaikeaa.

Jälkikeskustelu - sisältää lieviä juonipaljastuksia:

En käytännössä lopeta mitään kirjaa kesken. Minussa on jokin perfektionistin vika, joka haluaa saada teoksen (tai sarjan) loppuun, oli se hyvä tai ei (on tosiaan ollut pakko lukea vain keskinkertaisia sarjoja, jotta tietäisi miten ne päättyvät, en suosittele).

Metro 2033 on saanut minulta kunnian olla yksi ensimmäisiä kirjoja joiden kohdalla olen oikeasti harkinnut lopettavani sen kesken. Liian pitkät luvut, liian raskas teksti ja olematon juoni pitkästyttivät minua todella paljon, niinkin pitkälle että sen lukeminen oli lähes yksinomaan rasittavaa. Pidin maailmasta, mutta kun se oli ainoa mitä Gluhovski tarjoilee, ei se enää tunnu niin erikoiselta.

Luin sitten kirjan loppuun koska sitä oli kehuttu muualla niin paljon, ja onneksi luin. Ei mennyt kirja sivuun ja lopussa minut palkittiin toden teolla. Viimeiset kohtaukset, ympäristöt ja tapahtumat ovat niin mielenkiintoisia että ymmärrän kehun todellakin. Se oli vain todella rasittavaa päästä sinne asti. Kirjan olisi hyvin voinut aloittaa vasta Artjomin päästessä päämääräänsä, jonka jälkeen juoni vasta alkaa. Siihen olisi voinut hyvin lisätä vielä aiempi maailman luonti, ja Metro voisi olla todellinen mestariteos. Nyt se jää todella sekavaksi kokemukseksi, josta en osaa sanoa kunnolla lopullista mielipidettä. Voisin melkein aloittaa suoraan siitä 360 sivulta ja lukea, ja silloin nauttisin. Nyt. No, uudestaan en ehkä lue.

Ne jotka haluavat oppia maailman luonnista, niin tässä on kyllä elävä maailma. Metroon on luotu kaikki mitä meillä "oikeassakin maailmassa" on, on eri aatteet, rasismit ja uskonnot ja kaikkea käsitellään. Kiehtovaa, ja samalla äärimmäisen pitkästyttävää kun ei ole mitään juonta jota seurata. Oikeasti pelkästään se, että Artjomin tapaavat hahmot pysyivät hetken matkassa eivätkä kadonneet heti, teki juonesta paljon mielenkiintoisemman. Tarina ei tuntunut enää epämääräiseltä usvalta jossa nähdään jotain ja unohdetaan se lopuksi.

Vanhahtavasta kirjoitustyylistä en ole koskaan pitänyt. Liian kuivaa ja raskasta, muutenkin se vie jännitystä. Aika hidasta ja filosofista.