keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kirjoittamisesta: Keskustelu kustantajan kanssa

Eli mitä opin keskustelustani kustannusyhtiön edustajan kanssa ja miksi vaihdoin sen jälkeen kirjoittamaani tekstiä.

Seuraa viimeinen päivitykseni joka liittyy suoraan Helsingin kirjamessuihin. Ei tätä kunnon haastatteluksi voi kutsua, mutta paljon mielenkiintoista asiaa sain silti napattua ylös.
On tärkeää, että kaikki huomioivat taas sen, että olen tehnyt pikaiset muistiinpanot paikan päällä ja sen perusteella teen tätä tekstiä pari viikkoa itse messujen jälkeen. Siinä toisen kanssa keskustellessa oli itsellä vähän vaikeuksia kirjata ylös asioita, joita hän minulle kertoi ja muistiinpanoni jonka pohjalta tämän kirjoitin, olivatkin hyvin suppeat. Joten huomaatahan, että teksti ei sisällä yhtään suoraa lainausta keskustelukumppaniltani. Muistikuvieni mukaan olen kirjannut mitä kuulin sanottavan ja osittain olen lisännyt täysin omia ideoitani ja laajentanut sitä. Tämä siis ei kerro mitä Gummerus on asioista mieltä, eikä tietyssä mielessä edes täysin tämän edustajan sanomisia.

Keskustelusta
Itse tilanne oli hieman erikoinen. Ensinäkin olin ensi kertaa kysymässä omia kysymyksiäni ja haastattelemassa toista henkilöä, enkä seuraamassa sivusta. En ole koskaan haastatellut toista ennen ja hieman jäistähän se sitten tuppasi olemaan, kumpikaan kun ei oikein tiennyt mihin suuntaan lähteä ja minä kävin juttuja täysin epäloogisessa järjestyksessä. Yritin kysyä asioita laajemmin, mutta hän keskittyi vain minuun itseeni ja mitä minä kirjoitan. En sano missään nimessä, että tämä on huono asia, mutta itse hain muuta. Halusin enemmän yleisiä huomioita, joita olisi voinut jakaa enemmän muiden kanssa.

Toinen asia, mikä oikeasti hieman häiritsi, oli se että hän tuntui hieman vähättelevän minua. En tiedä onko tuntemukseni aivan väärä ja onko sisälläni herännyt vain vahva puolustaja, mutta minulle tuli alhainen tunne, ihan kuin minusta ei olisikaan mihinkään. Okei, kirjamessuillakin oli paneeli jossa kävin (linkki paneelijuttuun) ja jossa käsiteltiin sitä, että esikoiskirjailijan keski-ikä on 33 vuotta. Silti, kun hän kysyi, tai totesi, että olen varsin nuori (olen 20-vuotias), tunsin sen leimaavan keskustelua. Toki hän oli kannustava, mutta minusta se tuntui, vähättelevältä. Pitää myös ottaa huomioon, että mitä opin tästä, ei oikein tukenut ideoitani, mutta niistä lopussa myöhemmin.

Itse keskustelu
Miten luette käsikirjoituksia? Mikä on teksti tärkein osa?
Hän ainakin sanoi, että aloittavat alusta lähtien. Jos teksti ei heti alusta lähde liikkeelle, niin selailevat hieman eteenpäin josko siellä teksti lähtisi jyristen eteenpäin, aina kun ensimmäinen luku edes ole se paras. Pointtina kuitenkin, että alusta luetaan. Miten pitkälle luetaan vaihtelee oletettavasti siitä, tuntuuko lukemisessa olevan järkeä. Tärkeimmäksi siis nousee alku: sillä olisi pidettävä lukija mukana ja saatava tämä lukemaan tekstiä. Silti on huomioitavaa, että kun tekstiä lähdetään lukemaan pidemmälle alku menettää merkityksen ja muu nousee vahvemmin esillä. Menevä alku voi saada lukemaan juuri sen, alun, mutta myös keskikohta ja loppu pitää toimia, jotta päästään pidemmälle. Kyse on lopulta kokonaisuudesta, koko teoksen on toimittava, ei vain sen yhden osan.

Käsikirjoituksen pituudesta, onko liian pitkää tai lyhyttä tekstiä? Hylkäättekö jotain tekstiä sen pituuden takia?
Edustaja oli sitä mieltä, että ei oikeastaan ole mitään erityisiä rajoja missä kohti laitetaan teksti heti sivuun. Kaikkea voi tarvittaessa muokata. On kuitenkin muistettava, että on genrerajat. Dekkari voi olla parisataa sivuinen ja fantasia kahdeksan sataa sivua, eikä siinä ole mitään erikoista. Kun taas puolet vaihdetaan, ollaan oudossa paikassa. Tärkeintä on, että tarina tulee kerrotuksi, vaadittiin siihen miten paljon tai vähän sanoja tahansa. Sivumääriä ei kuitenkaan tulisi katsoa niin tarkkaan.

Mitä tekstistä etsitään?
Jotta teksti olisi onnistunut, siinä pitää olla tarpeeksi monta asiaa tehty oikein. Näitä ovat juoni, kieli ja tarina itsessään. Sen pitää olla mielenkiintoista. Hahmot täytyvät olla eläviä ja tekstin tulee olla persoonallinen, ei toisen kirjoittajan apinointia. Toisaalta taas, voi olla hyvin, että yksi näistä puuttuu, mutta toiset voivat korvata sen, jolloin kustannustoimittaja auttaa loppumatkan. Silti, mitä eheämpi kokonaisuus, sitä parempi. Mistään näistä ei kuitenkaan voi lintsata, koska osaisi muut hyvin.

Paljonko tekstiä voidaan korjata / paljonko tekstissä voi olla virheitä?
Lähtökohtaisesti kaikkia tekstejä korjataan jollain tavalla, täysin valmiita tekstejä ei tule. Joskus se voi olla vain joitain kirjoitus- ja ajatusvirheitä, mutta useimmiten jotain suurempaa. Sekin on yksilöllistä mitä teksti kaipaa. Usein tekstejä kuitenkin kutistetaan, sillä useilla aloittelijoilla iskee paha tapa, jossa halutaan kertoa kaikesta kaikki ja sanoja on tarpeettoman paljon.

Jos muistan oikein, hän toi myös ilmi, että joskus teksti voi olla hyvä, muttei tarpeeksi. He siis voivat toivoa salaisesti että sinä hioisit itse tekstiäsi, jonka jälkeen he voisivat harkita tekstiä uudestaan. Ei siis olisi mahdotonta, voisi olla jopa fiksua, editoida omaa tekstiä itse ja yrittää uudestaan. Mutta mistä tiedät että tekstissä on potentiaalia? Et ainakaan kustantajalta, sillä resursseja kertomaan sitä ei ole. Sinun on tiedettävä se itse. Jatkoa tälle vielä alempana:


Voidaanko Suomessa kiinnostua kirjailijasta, joka osaa kirjoittaa, mutta kyseinen kirja ei ole onnistunut?
Tämä on ehkä o joidenkin mielestä outo kysymys, mutta seurattuani jonkin verran Amerikoiden menoa, olen huomannut että usein siellä voidaan tehdä näin: uskotaan kirjoittajassa olevan potentiaalia, mutta kirja ei ole oikea, jokin mättää tarinassa, ja halutaan kirjailijalta jotain lisää.

Edustajan suhtautuminen tähän oli kuitenkin varsin nihkeä. Tämän kaltaisia tilanteita voi toki tulla, mutta hänen sanojensa mukaan, se olisi liian kylmää lähettää viesti, että hei, osaat selvästi kirjoittaa, onko sinulla jotain muuta tarjottavaa. Tämä perusteltiin sillä, ettei koskaan voi tietää onko kirjoittaja kirjoittanut kirjaa useita vuosia ja vuodattanut kaiken mitä hänellä on. Jos sitten sanotaan, ettei tarina ole hyvä, mutta sinä osaat kirjoittaa, se voi loukata kirjoittajaa.

Mielestäni tämä kuulostaa todella hölmöltä. Luulisi kirjailijaksi haluavan kuulla, että sinussa on potentiaalia, tee jotain muuta, oli sitä teosta sitten tehnyt kuinka kauan tahansa. Onko pelkkä hylkäys muka hellempi vastaanotto? Toki tullaan siihen, että Jenkeissä ollaan usein ensin agenttien kanssa tekemisissä jotka hoitavat tämän, eikä Suomessa kustantajilla ole resursseja tähän, mutta silti. Todella valitettava tieto mielestäni, vaikken kylläkään uskonut, että näin Suomessa tehtäisiin.



Seuraavassa käydään enemmän minuun ja tekstiäni koskevia asioita, mutta siinä on varmasti myös muille hyödyllistä tietoa:

Voiko liian erikoinen tyyli olla haitaksi?
Pohjaa tähän, että kirjoitin dekkariani varsin samanlaisella tavalla kuin Cormac McCarthy on kirjoittanut, hyvin minimalistisesti. Ei, kyse ei ollut matkimisesta, mutta vaikea sanoa muuta, kun olen itse törmännyt vain yhteen ihmiseen joka kirjoittaa niin romaaneja. Tähän hän sanoi (kun tiesi vain sen, että teksti muistuttaa McCarthya), että ne ovat hienoja teoksia, mutta ei tosiaan millään tavalla kaupallisia. Eivät ne paljoa myy. Se, onnistuuko tällä saamaan itselleen sopimuksen, ei suoraan sanottuna selvinnyt, mutta kyllä siitä tietyn fiiliksen saa.

Jo useaan kertaan sanottu asia tuli taa esille: oma tyyli on tärkeä, oli se mitä tahansa. Silti on hyvä miettiä kuinka kaupallista se on. McCarthya arvostetaankin paljon, ainakin Amerikoissa, mutta hän ei välttämättä taas myy, ja kustannusyhtiökin on vain yritys joka haluaa tehdä rahaa. Haluavatko he sitten ottaa riskin ja saada kriitikot puolelle esikoiskirjailijallaan, vai myydä sitä, on mahdotonta sanoa ulkopuolisena.

Miten vaikeaa on päästä dekkarikentälle?
Suomen dekkarikenttä on hyvin ahdas. Meillä on paljon suomalaisia rikoskirjailijoita ja meillä myydään myös paljon ulkomaalaista dekkarikirjallisuutta. Jotta tänne pääsisi, olisi tuotava jotain uutta kentälle. Jokin omia lisä, uusi näkökulma ja kieli. Eikä tämä missään nimessä koske vain dekkareita, vaan kaikki genrejä. Koskaan ei pääse eteenpäin kopioimalla, mistä edustaja puhui. Monet erehtyvät tekemään jotain, mikä on suoraan fanfictionia, toisen jutun kopioimista. Aina tarvitaan uutta ja erilaista, ei jotain mitä on jo.

Suomalainen dekkarikenttä on myös hyvin konservatiivinen, mistä päästään kysymykseeni, jossa halusin selvittää onko minulla mahdollisuuksia kun kirjoitan tarinoita, jotka eivät sijoitu Suomeen, vaan Amerikkoihin. Hän totesi, että suomalaiset haluavat suomalaista, edes jollain tavalla. Kun hahmotkaan eivät ole suomalaisia, niin sillä ei välttämättä ole paljoa toivoa. Useat voivat ajatella, että miksi minä lukisin romaanin joka sijoittuu maahan, jossa minä tai kirjoittaja itse en ole käynyt? Ei hänellä voi olla tarpeeksi tietoa kirjoittaa asiasta. Sitä paitsi, sitä varten on jo ulkomaalaiset kirjoittajat, jotka ovat sieltä kotoisin.

Jos asia tosiaan on näin, niin siinä meni minun rikostarinani. Minulla on nopeasti mietittynä varmaan kymmenisen juonisynopsista rikoskirjoja varten, jotka kaikki sijoittuisivat Amerikkoihin, tai toisin sanoen, yksikään ei sijoitu Suomeen. Minä samaan aikaan ymmärrän, enkä todellakaan ymmärrä tätä. Hän ehdotti kirjoittamaan ja lukemaan suomalaista rikoskirjallisuutta, mutta mitä kun tarinan ideat vain sikiävät toisesta maasta, maasta jossa olisi puitteet ideoille joita saan?

Tätä ei päästy tarpeeksi käsittelemään, mutta olisi hauska tietää, että olenko todellakin kielletty (en missään nimessä, mutta tarkoittaisiko se, ettei minua julkaistaisi) kirjoittamasta maista joissa en ole käynyt? Onhan Eurooppaan sijoittuvia tarinoita suomalaisilta kirjoittajilta, vai koskeeko tämä vain dekkareita ja / tai Amerikkoja? Tämä oli asia, mitä en ollut millään tavalla ajatellut ennen sitä hetkeä, ja hiton hyvä että ajattelin. Ei saisi liian rajuja johtopäätöksiä vetää, ettei muilla dekkareilla ole mitään mahdollisuuksia, olihan kyse vain yhdestä ihmisestä ja havainnosta, että Suomen dekkaripiiri on konservatiivinen, mutta silti.

Tästä seurasi jatkokysymys (vai tuliko tämä ennen, en muista):

Olet jo julkaissut kirjailija, voitko sitten vaihtaa genreä jossa kirjoitat? Kirjoitat dekkaria, ja sitten julkaiset fantasiaa?
Tämä kiinnostaa hyvin paljon, koska jos ja kun kirjailijaksi päädyn, tätä minä haluan tehdä. Kirjoittaa kaikkea ja kaikesta. Se ei tunnu olevan yleistä, joten onko se edes mahdollista? Itse en todellakaan ymmärrä, miten joku voi kirjoittaa vain dekkareita tai mitään muutakaan genreä pelkästään. Minua kiinnostaa niin moni muu asia, että haluan olla kaikkialla samaan aikaan, enkä usko, että pystyisin kirjoittamaan vain yhtä genreä.


Minulla on vain muutama esimerkki henkilöistä, jotka näin olisivat tehneet:

 Ensinäkin on Iain Banks, tai Iain M. Banks. Ensimmäinen nimi oli tarkoitettu "mainstream" (valtavirta, vähemmän scifi-elementtejä) julkaisuja varten, jälkimmäinen "M." -lisällä, oli scifikirjoja varten. Herralla oli siis kaksi eri nimeä, jolla julkaisi kirjojaan eri genrejä varten. Tämä on kuitenkin sinänsä huono esimerkki, koska jopa mainstream kirjoissa Banksilla oli scifi-elementtejä, "M." -lisällä ne olivat vain puhtaammin sitä. Kuitenkin esimerkiksi miehen Siirtymä -kirja oli nimetty eri maissa eri nimillä, toiset laittoivat sen pelkäksi Iain Banksin kirjaksi, toiset laittoivat sinne sen "M.":n. Kirjan elementit siis olivat niin lähellä näitä kahta eri genreä, ettei osattu enää sanoa varmuudella mitä se on.

Sitten on Pottereista tunnetuksi tullut J. K. Rowling, joka kirjoitti tosiaan Pottereita vaikka kuinka paljon. Sitten hän kirjoitti teoksen nimeltä Paikka vapaana, joka on täysin taika-vapaa. Ja nyt hän on julkaissut dekkarin täysin eri nimellä, miehen nimellä:  Robert Galbraith. (Toki täytyy ottaa huomioon, että tässä oli kyse Rowlingin halusta nähdä miten hänen kirjoittamistaito otetaan vastaan kun ennakko-oletukset ovat nollassa. Samaa kertoivat paneeleissa dekkari kirjoituskilpailuihin osallistuneet.)

Vastausta siihen onnistuuko tämä, en suoraan saanut. Vaikeaahan se olisi. Ei, Rowling juttua ei ainakaan tehdä niin pienessä maassa kuin Suomi. Jos olet jo saanut fanikuntaa niin hyvä, pidä siitä. Et missään nimessä lähde kadottamaan ja aloittamaan alusta, julkisuuden hankkiminen kun on jo valmiiksi niin raskasta.

Siitä myös sanottiin, että joo, leimaahan se. Dekkarikirjailija kirjoittaa dekkareita, sitä häneltä odotetaan. Voi olla, että seuraavaa eri genreä olevaa teosta on vaikeampi myydä, ihmiset olettavat sen olevan jotain aivan muuta ja perääntyvät siksi sen luota.

Minulle tämä(kin) on suuri harmi. Vielä kirjamessuilla ollessani kirjoitin dekkaria, joka sijoittui Amerikkoihin (sen verran tarkennan, että mikään kirjoistani ei suoraan sijoitu Amerikkoihin, en vain koskaan kerro sitä ja kyse on täysin fiktiivisistä paikoista, mutta kaikki viittaa siihen). Ajatukseni oli, että seuraavaksi kirjoittaisin dystopia tarinani valmiiksi. Sitten? Ehkä dekkari, sitten jotain toista genrekirjallisuutta. Myöhemmin fantasiaa, scifiä. Normaalia draamaa, miksei? Mutta miten mahdollista se sitten on, vai joutuuko sitä johonkin lokeroon kun on julkaissut ensimmäiset tekstinsä?

Tähän on mahdotonta vastata ennen kuin pääsee kunnolla keskustelemaan oikeiden ihmisten kanssa, ja ehkä jopa julkaisemaan sen kirjan ensin. Silti tiedän nyt jo, että hankala se saattaa olla.

Olin ajatellut, että koska joka tapauksessa haluan kirjoittaa dekkarin ja tämän kyseisen tarinan, aloitan sillä. Ehkä sillä on helpompi lyödä läpi, mutta vastaus näyttää olevan täysin päinvastainen. Toki keskustelussamme molemmat tiedostimme sen, että ei nyt hirveästi kannata taktikoida sitä, mitä kirjoittaa. Kirjoita mitä rakastat, koska sinun tosiaan on myös saatava kustantaja vakuutettua kyvyistäsi. Tee se sitten millä ikinä pystyt, äläkä suunnittele, kaikki kuitenkin muuttuu. No sitä minä teinkin, kirjoitin mistä rakastin. (En tosiaankaan ollut valinnut tätä genreä ja tarinaa koska sillä olisi helppoa saada sopimus linjaa, hei, zombit ovat esillä, kirjoitan niistä, niillä selvästi menestyy.)

Hän jotenkin ymmärsi asian kuitenkin väärin. Että kyse oli vain taktisesti siirrosta, ja hän suositteli minua suoraan kirjoittamaan genre-kirjallisuutta, jos sitä haluan tehdä kun olen julkaissut. Sitä en tarkoittanut, sillä jos saisin dystopiani myytyä, kirjoittaisin varmaan seuraavaksi dekkarin.



***


Sellainen keskustelu siis. Jälkeenpäin koin todella ristiriitaisia fiiliksiä ja yritin miettiä mitä hittoa teen ja onko tässä jotain järkeä. No, jälkimmäiseen löytyi nopeasti vastaus, kyllä on, mutta ensimmäistä sain miettiä pidemmän aikaan. Sitten päätin, että selvä. Dekkari sivuun ja dystopia kehiin, jos sillä mitään merkitystä edes on. Dekkarin kirjoitan joskus myöhemmin kun on sen aika.

Tiedän, että stressaan liiaksi ja näiden juttujen ajatteleminenkin on tietyssä mielessä typerää. Miksi huolehtia jostain, mitä ei ole?

Ainoa mitä nyt pitäisi tehdä, on kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa. Kirjoita ja toivo, että se lähtisi liikkeelle. Huolehdi sitten. Ja niin minä aion tehdä, mutta silti teen näitä "taktisia" vetoja, joilla ei rehellisesti sanottuna ole ehkä edes mitään merkitystä.

Minulle keskustelu oli samaan aikaan hyvin avaratava, ja hyvin masentava. Toivottavasti te saitte tästä myös jotain irti, eikä tämä jäänyt vain yksin keskusteluksi.

Viikon päästä käydään jo yksittäisen aiheen kimppuun, ja mikä se on, minulla ei ole mitään hajua. Toivoa saa.

6 kommenttia:

  1. Suomessa vallitsee pitkä realismin ja kirjaimellisen lukemisen perinne. Tämän vuoksi ymmärrän kustantajan kommentin siitä, ettei ehkä pitäisi kirjoittaa sellaiseen paikkaan sijoittuvia tarinoita, joissa ei ole käynyt itse. On kumminkin muistettava, että tuollaiset kommentit ovat irtonaisia. Kun kustantajan kohdalle tulee hyvä käsikirjoitus, jonka miljöö on luotu taitavasti, ei hän mieti onko kirjoittaja käynyt kirjan maisemissa vai ei.

    Kirjamaailma on täynnä ennakkoluuloja nuoria kirjoittajia kohtaan ja se tulee ilmi aika monessa yhteydessä. Tällaiset mölyt kannattaa kuitenkin jättää omaan arvoonsa. Jälleen kerran: kustantajalla voi olla ennakkoluuloja, muttei hän mieti kirjailijan ikää lukiessaan tekstiä.

    Nuoret ehkä joutuvat ponnistelemaan kaksin verroin saadakseen uskottavuutta, muttei kirjan kirjoittaminen ole muutenkaan helppoa. Mites vanha Mika Waltari taas olikaan julkaistessaan esikoisensa? Tai Anna-Leena Härkönen?

    Aina on parempi aloittaa kirjoittaminen ajoissa ja hioa taitojaan. Aika harva kumminkaan julkaisee sitä ihan ensimmäiseksi kirjoitettua kässäriä, vaan taidot hioutuvat niiden (ja niiden kirjoittamiseen käytetyn ajan) kuluessa.

    Älä siis lannistu ja mieti liikaa mitä muut ajattelevat. Keskity luomaan hyvä käsikirjoitus ja kaikki muu on sivuseikka. Onnea uuteen käsikirjoitukseen! :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos kattavasta kommentista! Olet aika hyvin saanut kiteytettyä sen mitä tässä yritin (mahdollisimman vaikeasti) kertoa (:

    Ennakkoluuloja moniin asioihin voi olla, mutta loppujen lopuksi jos teksti toimii, niin muulla tuskin on väliä. Varmasti sillä iällä on merkitystä, mutta kyllä se vähän söi itsetuntoa (jonka tosin olen jo saanut 110% takaisin!) Ikä tuo kypsyyttä ja taitoa kirjoittaa, mutta kyllä nuorenakin voi kirjoittaa hienoja tekstejä, ja tästä on monia tapauksia. Muistan kyllä kun joskus kritisoitiin erästä muusikkoa, olikohan Olavi Uusivirta, ja hänen uusi levynsä sisälsi sanoituksia "joista hänellä ei mitenkään olisi voinut olla sanottavaa tai kokemusta". Käsittääkseni tässä siis tehtiin poikkeus, eikä käsitelty vain rakkautta, ja se oli huono asia koska hän oli nuori. No, tiedä onko tällaista sitten kirjallisellakentällä.

    Vasta 20-vuotiaana tiedostan kyllä olevani hyvin nuori tämän suhteen, mutta kuten sanoit, taitoja kartutetaan kokoajan. Totta kai haluaisi mahdollisimman pian olla julkaistu kirjailija, mutta tämä on sellainen homma jossa yleensä kestää. Eikö Sofi Oksanenkin ollut 26 kun julkaisi ensimmäisensä, ja hänkin on vielä nuoresta päästä.

    Mutta kuten todettua, nämä kaikki ovat pienempiä ja suurempia sivuseikkoja, joilla ei tässä vaiheessa ole mitään merkitystä. Kirjoitetaan vain se hyvä käsikirjoitus, ja sitten toinen ja sitten ... (:

    VastaaPoista
  3. Ei kannata tosiaan liikaa miettiä kustannuskynnystä, se vain ahdistaa ja hankaloittaa kirjoittamista. :)

    En kauhean hyvin tunne dekkarikenttää, mutta totta taitaa olla, että Suomessa ei taideta juuri julkaista Amerikkaan sijoittuvia dekkareita (tai muunkaan genren kirjoja), joiden kirjoittaja on suomalainen. Vera Valan dekkari sijoittuu Italiaan, mutta kirjailija on asunut vuosia Italiassa ja teoksen päähenkilöllä on suomalaiset sukujuuret. Se varmaankin saa lukijat kiinnostumaan tekstistä enemmän kuin jos päähenkilöllä ei olisi mitään yhteyksiä Suomeen. Toisaalta taas ei Waltarikaan käynyt ikinä Egyptissä, mutta ehkä menneisyyteen sijoittuvat teokset menevät tältä osin helpommin läpi.

    Onnea käsikirjoituksen työstämiseen!

    ps. Rowlingin kirja on Paikka vapaana, ei Paikka haussa.

    VastaaPoista
  4. Yritin itse myös miettiä näitä ulkomaille sijoittuvia kirjoja joissa kirjoittaja on suomalainen, mutten oikeastaan keskinyt tähän hätään mitään. Valan kirja tuli mieleen koska näin hänet kirjamessuilla, mutta kuten sanoit, hän on asunut Italiassa ja päähenkilö on jotenkin suomalainen.

    Tämä on myös outo ilmiö mielestäni: miksi siinä pitää olla se pakollinen suomalaisuus? Miksi se pitää välttämättä tunkea, että hän muuten on jollain tavalla suomalainen, jos se ei tuo kirjaan mitään lisää? Olen monessa dekkarissa huomannut tämän. On joku suomalainen nimi tai eno tai vaimo, joku, jolla ei loppujen lopuksi ole välttämättä mitään merkitystä. Pitävätkö lukijat siitä? Minusta ainakin nuo tuntuvat jotenkin hyvin päälle liimatulta.

    Tuo on muuten huikea esimerkki. Yksi tärkeimmistä suomalaisista teoksista, eikä henkilö ole edes käynyt Egyptissä. Ehkä tämä on sitten poikkeus. Luulen että ongelmana on tämä nykyaika ja realismi, siinä täytyy olla jotain suomalaista. Genrekirjallisuudessa ja historiallisessa taas "säännöt" ovat hieman vapaammat.

    Kiitos myös korjauksesta!

    VastaaPoista
  5. Ulkomaille sijoitetuista suomalaisten kirjoittajien kirjoista (ei dekkari) tulee ensimmäiseksi mieleeni Elina Hirvosen mielestäni varsin laadukas Kauimpana kuolemasta, joka julkaistiin muutamia vuosia sitten. Kirja sijoittuu Afrikkaan maahan jota Hirvonen ei mainitse nimeltä, mutta jonka Hirvonen on maininnut eri asiayhteyksissä. Hän asui Sambiassa pari vuotta. Minusta oli käsittämätöntä, ettei kirja ollut kyseisen vuoden finlandistien joukossa enkä selitä sitä muutoin kuin että se ei tapahtunut Suomessa ja keskeiset henkilöt olivat muita kuin suomalaisia.

    Mielestäni tämän päivän maailmassa on rajoittuneisuutta ajatella, että lukijoita kiinnostaa vain se, että kopioidaan heidän kotimaista arkeaan. Joihinkuihin varmasti vetoaa dekkareissa se, että murhien selvityksen ohessa kiskotaan lapsia päivähoitoon ja kuunnellaan heidän kitinäänsä. Vaihdetaan vaippoja ja ostetaan lähikaupasta sikanautaa ja silakkaa. Puhutaan kolme sivua siitä, onko Terttu-tädillä ennestään Aalto-vaasia. Mutta toisenlaisiakin lukijoita on. Minun mielestäni hyvä teksti joka sijoittuu vieraaseen maahan on myös matka, josta voi nauttia maksutta. Lisäksi se on viesti siitä, että maailma on avara, mutta saavutettavissa ja että on ihmisiä (tässä tapauksessa kirjoittaja edustaa heitä), joita kiinnostaa muukin kuin mikä on kotioven tuntumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ollut kuullut tästä kirjasta aiemmin. Jotenkin luulen, että Amerikkoihin kirjat ovat enemmänkin karanteenissa kuin muut. Lähinaapureihin sijoittuvat kirjat toimivat, nehän on melkein meidän omia kirjoja (kuten kaksi Venäjälle sijoittuvaa Finlandia-finalistia sijoittuu). Sitten taas Waltarin Egypti tarina, ja oletettavasti tämäkin, ovat jo tarpeeksi eksoottisia jotta se voisi kiinnostaa. Historiallinen taitaa aina mennä, sehän on historiaa, sitä on voitu tutkia.

      Ymmärrän sinänsä, että Amerikoista tulee valmiiksi jo paljon viihdettä, miksi sitä pitää lähteä apinoimaan? Mutta mielestäni se on hyväksi todettua ja uppoaa minuun, joten onko se väärin? Ei se tarkoita että tuottaisi aivottomia kopioita, ei tietenkään. Siihen pitää tuoda oma näkemys ja ääni, niin mihin tahansa tekstiin, mutta miksei tämä tietty miljöö käy?

      Itsellä on pitkään ollut aivan sama fiilis kuin sinullakin suomalaisesta kirjallisuudesta. Olen lukenut hyvin vähän suomalaisia tekstejä, mutta viime aikoina enemmän (ja silti yhä hyvin vähän). Kyllä sieltä löytyy mielenkiintoisia tarinoita, mutta mitä kun Helsinkiin sijoittuva dekkari ei tunnu tarpeeksi isolta? Viron lähihistoria ei rehellisesti pahemmin kiinnosta? Varmasti suomalaisenkin voi tehdä hyvin, ja on, mutta se vain on jotenkin liian, "arkista". Haluan paeta arkea, päästä jonnekin muualle.

      Mutta kuten sanottua, tämä on yhden edustajan mielipide. Se ei kerro koko totuutta, mutta en kyllä muista että olisin tällaista kirjaa nähnyt suomalaisen kirjoittamana. Vai tehdäänkö sellaisia? Monta kysymystä (:

      Poista