Kiduttajan varjon omaperäinen kertoja, Severian, on kiduttajan killan oppipoika. Tarina alkaa Severianin kohdatessa yllättäen ja vahingossa kapinnallisten johtajan, joka tekee häneen syvän ja lähtemättömän vaikutuksen. Tämä tapahtuma ohjaa Severianin tekemisiä ja osaltaan saa hänet tekemään virheen, joka pakottaa Severianin kohtaamaan maailman oman kiltansa ulkopuolella.
Kirjan taki kansi kuvailee kirjaa "allegorisen tarinankerronan taidonnäytteeksi" ja jos jotain on jäänyt Wolfea ylistävistä kehuista mieleen, on se miten hän kirjoittaa" fiksua ja haastavaa tekstiä". Kirja ei itsessään ole erityisen juonivetoinen vaan se luottaa paljon maailmaan ja tapahtumien alla, taustalla olevaan. Juoni pelkkänä runkona on kiehtova ja mielenkiintoinen, mutta se sisältää hyvin paljon elementtejä jotka vaikuttavat pelkästään hämmentäviltä. Tapahtumat hyppivät suunnasta toiseen eikä niillä tunnu aina olevan selvää yhteyttä toisiinsa. Tarinaa ei ole kuitenkaan tarkoitus lukea sellaisenaan sillä Wolfe haluaa lukijan ajattelevan ja löytävän taustalla piilevät merkitykset.
Uusi maailma on hyvin erikoinen ja se vaikuttaa alkuun tyypilliseltä fantasiamaailmalta, nopea, ajattelematon lukija voi jopa lopussa pitää sitä sellaisena. Tarkka lukija taas löytää Wolfen kuvailut joissa hän luo kummallisen scifin ja fantasian yhdistelmän, joka toimii todella hyvin. Paljon jätetään kuitenkin lukija varaan, mikä halkoo varmasti mielipiteitä. Wolfe kuvailee monia asioita, niin vaatteita, eläimiä kuin arvonimiäkin, pelkällä uudella, vieraalla nimellä. Jää lukijan pohdittavaksi, ja osittain myös päätettäväksi, mistä nyt puhutaan, onko se jotain täysin uutta vai jotain mitä on meidänkin maailmassa.
Kiduttajan varjo jakaa muiltakin osin lukijoiden mielipiteet. Toisille se on mestariteos, toisille vain keskinkertainen. Kieli on hieman vanhahtavaa ja tapahtumat ovat epäselviä eikä niissä ole järkeä, ne ovat vain niitä, yksittäisiä tapahtumia ja maailmasta annetaan liian epäselvä kuva josta ei saa otetta. Toisille se on taas kirjallisuuden ehdoton jalokivi, joka luo maailmasta syvän ja nautinnollisen, joka ei kerro kaikkea vaan antaa mielikuvitukselle vapauden ja löytäessä ne oikeat palaset ja osatessa yhdistää ne oikein, löytää täysin uuden tarinan.
Tämän takia Kiduttajan varjoa voi lämpimästi suositella kaikille, mahdollisuus kun on, että se voi kolahtaa todella lujaa. Samaan aikaan se voi olla aivan liian "fiksua" ja "vaikeaa". Severianin tarina on kiehtova ja hän on hahmona mielenkiintoinen, hänen tarinansa haluaa saada selville, mutta pelkästään sellaisena se voi olla liian köyhää. Kirja myös loppuu aivan yhtäkkiä kesken. Kyse onkin neljänkirjan sarjasta, yhdestä tarinasta joka on leikattu osiin. Kiduttajan varjo, ja koko Uuden Auringon Kirja, vaatii lukijalta aikaa ja halua päästä mukaan, ja kuten Wolfe on kirjansa tarkoittanut, aukeaa se varmasti joka lukukerralla hieman enemmän. Onneksi seuraavaa osaa ei enää tarvitse odottaa, sillä jatko-osa, Sovinnontekijän kynsi on juuri käännetty suomeksi.
Jälkikeskustelu - Varoitus - Sisältää juonipaljastuksia
Jotka ovat enemmän blogiani lukeneet saattavat muistaa, että olen kehunut Tähtivaeltajassa julkaistua Wolfe novellia parhaaksi novelliksi jota olen lukenut. Tarina oli hurmaava omalla oudolla kerronnallaan ja se tuntui sisältävän hyvin paljon elementtejä.
Siitä lähtien muutkin Wolfen teokset ovat kiinnostaneet ja kun Uuden Auringon Kirja -sarjaa on ylistetty niin paljon kuin sitä on, niin pakkohan se oli lukea.
No kuten arvostelusta selviää, niin ei, se ei mullistanut mieltäni tai räjäyttänyt tajuntaani. Hyvä kirja se silti oli. Pidin todella paljon Severianin hahmosta ja kummallisesta kerronnasta, jossa hän kertoo mitä kaikkea silloin teki ja viitaa toisinaan tulevaisuuteen (kun tämä tehtiin ensimmäisen kerran ensimmäisen luvun lopussa, minun oli pakko tietää lisää).
Pitää kuitenkin myöntää että paljon meni ohi. Hyvässä ja huonossa Wolfen nerokkuus on asioissa jotka pitää itse tajuta ja jotenkin minulla ei vain loksahtanut. Löysin sieltä ne ehkä helpoimmat vihjeet, kuten kuvan miehestä joka on Kuussa, mutta varmasti paljon, paljon meni ohi. (Ei varmaan ollut hyvä idea lukea vikat reilut sata sivua keskellä yötä.)
Olenko sitten vain "tyhmä lukija" joka haluaa helposti pureskeltavaa viihdettä nyt ja heti? Tätä ihmettelin myös Sielut kulkevat sateessa jälkikeskustelussa. Minä ainakin otin haasteen vastaan ja ostin kirjan, koska haluan lukea kirjan myöhemmin uudestaan jos se avautuisi myöhemmin paremmin. Toki nyt jo teki mieli etsiä Internetistä selityksiä mitä kaikkea kirja todella käsittelee, mutta sellaiseen en nyt sortunut. Luen juuri Sovinnontekijän kynttä ja toivon, että se avaisi vähän paremmin kirjaa.
Jos erilainen, kummallinen kerronta ja "vaikea" teksti ei kiinnosta, niin kirja tuskin nappaa. Suosittelen silti kokeilemaan, josko nappaisi koska arviot tuntuvat vaihtelevan juuri ok:n ja nerokkaan välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti