Viikkoraportti: 14 - Loppu karkaa luotani, mutta koskas se olisi haitannut?

Viime viikolla päivittelin sitä, pääsenkö Onnellisessa miehessä eteenpäin. Istuin alas ja päätin, että kyllä, minä pääsen, ja ongelma oli taitettu jo maanantaina. Muuten viikko on kirjoitettu vaihtelevaan tahtiin loppu kokoajan näköpiirissäin.

Viikon elokuva
(Uusi) Sherlock
Eihän se suoranaisesti elokuva ole, tätä lähemmäksi on vaikea päästä. Puolentoista tunnin pituiset jaksot jonka aikana tällä hetkellä superjulkkikset Benedict Cumberbatch ja Martin Freeman selvittelevät mysteerejä. Kyllä nämä monet elokuvat voittavat. Jos et siis ole vielä tutustunut (Uuteen, joksi YLE sitä väittää) Sherlockiin, niin olet jäänyt paljosta paitsi. Kausia on tullut kaksi joissa jokaisessa on kolme jaksoa. Tänä sunnuntaina, siis nyt! Ylellä, kakkoselta, illalla, tänään!, alkaa kolmas tuotantokausi Suomessa (Briteissä se loppui kaiketi viikko sitten).

Aiemmat tuotanokaudet ovat olleet todella jännittäviä ja kuten jo mainittu, ihan elokuvatasoa omasta mielestäni. Mysteerit ovat mielenkiintoisia, Cumberbatch loistaa Sherlockina eikä Freeman jää yhtään varjoon. Tähän on saatu todella kiinnostavia tarinoita ja päivitetty niin tarinat kuin tunnelmakin 2000-luvulle. Jännittäväksi se on vedetty, päähenkilöiden kemia toimii ja ylistyssanat alkavat loppua kesken. Ehdottomasti, ehdottomasti, suosittelen.

Kuten ensimmäinen kausi, jäi toinenkin kutkuttavaan cliffhangeriin. Nyt vihdoin saadaan vastauksia siihen mitä oikein tapahtui ja sen jos jotain haluan tietää. Mitä hittoa siinä tapahtui? Tätä on odotettu!

The Illusionist - Silmänkääntäjä
Saman vuonna jona julkaistiin viime viikolla katsomani The Prestige (linkki), julkaistiin myös kaksi muuta taikureita käsittelevää elokuvaa. Toinen oli käsittääkseni jokin Woody Allenin elokuva ja toinen tämä. Koska olin juuri kirjoittanut tähän miljööseen novellin, niin pakkohan tämäkin oli nähdä. Valitettavasti elokuva oli pettymys.


Elokuva on sekava niin tarinan kuin tyylinkin puolesta. Se kertoo Eisenheim Silmänkääntäjästä (kauhea suomennos), joka elokuvan alussa pidätetään. Tästä aletaan kelata tapahtumia jotka johtivat tähän tapahtumaan aina lapsuudesta asti. Valitettavasti tarina on todella köyhä. Mikä elokuvan juoni edes on, on toisinaan kysymyksenä. Muutama käänne on niin kömpelö, että itkeä tekee. Se ei onnistu jännittämään tai luomaan draamaa tapahtumien ympärille, lopussa ei oikeastaan ole edes varma kiinnostaako tietää.

Tyylilliset valinnat häiritsivät minua ehkä vieläkin enemmän. Tarinan alussa on pieni satuosio, jossa kerrotaan Eisenheimin menneisyys. Tässä käytetään lähes koomista satumaisuutta hyväksi, mutta jota ei viedä loppuun asti ja sitten juttu unohdetaan. Alkuun jääkin miettimään pitääkö tätä ottaa vakavasti vai ei. Sitten on taikuus itse. Sen annetaan ymmärtää, että kyllä, kyse on aidosta yliluonnollisesta, taikuudesta, siis jostain jota ei voi esitää. Silti muut hahmot pyrkivät selvittämään mistä on kyse, vaikkei se tunnu mahdolliselta. Temput ovat niin uskomattomia, etteivät ne voi olla totta. Lopussa taas tarjotaan vinkki siitä, että temput kuitenkin ovat todellisia. Katsoja jää täysin hämilleen siitä, mistä oli kyse. Oliko hän oikea taikuri vai ei? Olivatko nämä temppuja? Tarina luo tällä epäloogisuudella niin paljon aukkoja ja turhia kysymyksiä, ettei mihinkään voi oikein uskoa.

Itselle jotenkin kaikki elokuvassa oli keskinkertaista. Lavastus oli moninpaikoin upeaa, mutta näyttelytyö oli tunteetonta ja kuvauskin (vaikken kiinnitä kuvaukseen tavallisesti) oli tylsää. Lopussa oli mukamassa vielä suuri twisti, mutta se jäi täysin tyhjäksi ja jopa tyhmäksi. Se tuntui katsojan tahalliselta huijaamiselta, ei mieltä venyttävältä käänteeltä (kuten Prestige).

Ei tätä ole mikään pakko katsoa. Katsokaa se toinen, parempi taikuri elokuva.

Huomion arvoista!
Pasi Ilmari Jääskeläinen on julkaissut 95 ensimmäistä sivua romaanistaan Sielut kulkevat sateessa. Täältä (linkki) voit lukea arvosteluni kirjasta. Täältä (linkki) voit lukea kirjan alun! Menkää ja lukekaa! Shush!

Tulevaa materiaalia
Ensi viikolla palataan hieman normaalimpaan arkeen haastattelun jälkeen (Piia Kaikkosen haastattelu jonka haluat varmana lukea), ja Kirjoittamisesta -juttu tulee käsittelemään aihetta "Koska sinun tulisi luovuttaa tarinasi suhteen". Huu. Monelle epämieluisa aihe, mutta se on silti pakko ja hyvä käsitellä. Joskus nimittäin vain iskee semmoinen vaihe, ettei muuta voi tehdä.

Jotain erilaista kuitenkin tehdään ja vetäydytään viikoksi irti tuosta vain kolme päivitystä viikosta. Ensi viikolla laitetaan siis kaksi sarjakuva-arvostelua. Yksi heti maanantaina ja toinen tuttuun tapaan perjantaina. Käsitellään molemmat Vartijat Ennen sarjakuvat samaan syssyyn. Maanantain arvostelun voi käydä lukaisemassa jo Risingshadow.fi -sivustolta. Tänne laitan jutun hieman laajennettuna.

Tällä hetkellä lueskelen itse Stephen Kingin Hohtoa ensimmäistä kertaa. Vasta viidesosa takana mutta todella paljon olen tykännyt. Tämä valmiina sitä varten kun odottamaton jatko-osa julkaistaan myös suomeksi, Tohtori Uni. (Itse en ole nähnyt Shining - Hohto elokuva vielä, suurilta osin juuri siksi koska en ole lukenut, mutta koska olen kuluttanut populaarikulttuuria, kirjan juoni on valitettavan tuttu minulle. Onnekseni King on osannut jo heti alkuun luoda jännitystä siitä, mitä edessä odottaa.)

Sarjakuvaksi nappaan omistamani 300 sarjakuvaromaanin Frank Milleriltä. Tämänkin olen lukenut joskus kauan sitten aiemmin, ja muistikuvat ovat samanlaiset kuin elokuvasta. Hiton kaunista, vaikkei juonella aivoja liiaksi vaivaisikaan. Onneksi aina ei tarvitsekaan, toisinaan voi vain nauttia.

Gene Wolfen Sovinnontekijän kynsi tuli luettua ja se oli niin hyvässä ja pahassa minulle samanlainen kokemus kuin ensimmäinenkin oli. Samaten Batman: Riivattu ritari päättyi, josta pidin kyllä, mutta se ei ollut aivan niin hyvä kun muistin. Nyt pitäisi sitten keksiä onko se kolmosen vai nelosen arvoinen teos. Joka kyllä, on vaikea päätös (vaikkei ehkä siltikää niin merkityksellinen).

Oma kirjoittamiseni 
Kuten viime viikolla kerroin, olin pitkään ollut muiden tekstien parissa. Novelleja oli kirjoitettu kaksi kappaletta ja vihdoin oli aika tulla romaanin pariin. Valitettavasti tässä kohti tuntui siltä, että oli jo luotu kynnys tekstin pariin palaamiselle. Eikä tässä vielä kaikki: sain kyllä valittua tekstitiedoston ja avattua sen, mutta kohta jossa olin tuntui hitosti liian vaikealta. Ei siinä ollut mitään tunnetta tai monimutkaisuutta, mutta sitten tapahtuu? Tiesin mitä aiemmin on käynyt, mitä tapahtuu viiden sivun päästä, mutta mitä siinä välissä?

Liian vaikea kysymys. Kuten olen kertonut, aiempana kertana tämä tarkoitti että jätin romaanin syväjäähän josta otin sen vasta paljon myöhemmin pois.

Nyt? Pakotin itseni sen pariin. Vaikeaa se oli. Kiusallistakin. Ei jotenkin onnistunut ollenkaan kirjoittaa. Kokoajan tein muuta vaikka teksti oli auki. Mutta vähän kerralla sain padon murrettua ja pääsin läpi. Ja kuten pato, niin sen jälkeen teksti tulva alkoikin.

Viikko 13.1-19. – Takaisin Onnellisen miehen pariin

Ma: Tänään oli todella paljon aikaa kirjoittamiselle. Ensimmäinen setti meni siihen, että välttelin kirjoittamista ja romaaniani koska siinä tosiaan oli se kirotun vaikea kohta. Kirjoitin sen sijaan valmiiksi blogiin muutaman jutun ja välttelin hieman lisää. Lopulta pakotin itseni istumaan alas ja kirjoittamaan. Hetki siinä kesti, mutta keksin mitä voisin tehdä. Pääsin kohtauksen yli ja heti sen jälkeen kaikki tulevat tapahtumat olivat täysin selviä. Kirjoitin siinä noin 2000 sanaa ja myöhemmin illalla kun jatkoin, niin sain leikiten 1 600 sanaa.

Ti: Aamupäivällä olin jonkin verran aikaan ja sain vajaat 600 sanaa. Illemmalla olisi ollut enemmänkin, mutta ajattelin, että käyn vähän netissä sitä ennen. Sitten tapahtuikin jotain muuta ja taas muuta, kunnes huomasin, ettei minua kiinnosta kirjoittaminen enää ollenkaan ja vaikka kiinnostaisi, niin aikaa ei enää ole. Tuhlasin siis käytännössä koko päivän. Tietenkin kun lopetin, niin sitten alkoi kiinnostamaan. Jes!

Ke: Heti aamusta päätin, että tänään lähtee sitten kunnolla. Kirjoitin yhden luvun loppuun ja sain kolmeen varttiin 950 sanaa. Mutta sitten kävikin niin, että muut velvollisuudet pakottivat tekemään muuta ja siinä päivän kirjoittaminen oikeastaan olikin. Se suurista suunnitelmista. Mutta! Mutta! Sain mahti idean, joka korvaa kaiken. Nyt tiedän niin paljon enemmän koko tarinasta.

To: Myös tänään piti korvata edelliset päivät, mutta katso ja hämmästy: myös tänään iski velvollisuuksia. Tänään en saanut käytännössä kuin 200 sanaa ylös. No, onhan se sivun, mutta silti. Ugh.

Pe: 1375 sanaa aamulla. Illalla pääsin taas jatkamaan ja silloin kirjoitin vähintään 2500 sanaa (en tiedä tarkasti koska en heti merkinnyt). Kuitenkin erittäin hyvä kirjoituspäivä!

La: Noin 3500 sanaa tuli kirjoitettua. Hyvin päästiin eteenpäin. (Tässä kohti taas pieni toteamus, että loppu karkaa kokoajan luotani, mutta ei se mitään!)

Su: Tunti tuli kirjoitettua ja noin 1 200 sanaa.

Viikon aikana kirjoitettu yhteensä: Onnellista miestä, noin 10 000 sanaa.

Kaiken kaikkiaan viikko meni varsin hyvin. Joo, nuo pari päivää olisi saanut muuttaa tuotteliaammaksi. Silloin minulla nimittäin olisi pitänyt olla aikaa ja olin suunnitellut kirjoittavani hurjat määrät, mutta läskiksihän sen meni. Ei sille voi mitään jos tulee jotain muuta, mutta harmittaahan se. Onneksi ne päivät kun päätin, että kirjoitan, sain myös kirjoitettua.

Vielä vähän tarkemmin tekstistä:

Ensin lopusta. Jep. Karkaahan se. Tarkoitan sitä, että teksti laajenee kokoajan. Luulin, että ollaan parin kymmenen sivun päästä lopusta, mutta lisää tulee kokoajan. Ajattelin, että tämä juonen osio selviää yhdessä luvussa, mutta vaatikin toisen ja niin edelleen. Ei se kyllä yhtään haitaa, itse asiassa olen vain tyytyväinen että materiaalia tulee lisää. Teksti alkaa myös ottaa kokoajan vahvemmin muotoaan sellaiseksi miksi sen haluan. Nyt näyttää liuskoja olevan 231.

Entäs se keskiviikon mahtavan idea? No, tässä kohti en voi paljastaa vielä liikoja (jos kaikki menisi putkeen, niin sanotaan parin-kolmen vuoden päästä voin kertoa lisää), mutta koko konsepti siitä, mitä kirjoitan selkeni moninkertaisesti. Hahmon kehitys sai sellaisen kolauksen, että oksat pois. Tiedän nyt entistä vahvemmin kuka hän on ja loppu jota kohti suuntaan vaihtoi taas suuntaa. Nyt on todella hyvä jatkaa, mutta että pääsen aina loppuun asti jota odotan niin paljon, pitäisi kirjoittaa hiton paljon. Se saa kyllä itsessään olla palkinto, että pääsen kirjoittamaan mielessäni olevia kohtauksia... nams!

Jos kerkiän, niin vielä tänään kirjoitan vähän lisää romaania ja sitten uutta Sherlockia. Huomisesta lähtien rykäistään taas uusia kirjoitusennätyksiä!