Vartijat Ennen jatkavat Alan Mooren ja Dave Gibbonsin kirjoittaman mestariteoksen, Vartijat, maailmaa esiosilla. Moore on itse kritisoinut tätä rahastuksena, mutta kuvittaja Gibbons on ollut enemmän hyväksyä. Kuten Minuuttimiesten ja Silkkiaaveen osalla, Mooren on valitettavasti oikeassa.
Käsikirjoittaja Brian Azzarello on tullut tunnetuksi useista synkkäsävytteisistä tarinoistaan. Hän on kirjoittanut niin omaa sarjaansa, 100 Bullets, kuin myös muiden, valmiita hahmoja, josta Jokeri -niminen albumi on julkaistu myös Suomessa. Hän on käsikirjoittanut molemmat sarjat, Koomikon ja Rorschachin tarinat, kuvittajina on J. G. Jones ja Lee Bermejo, joista jälkimmäinen teki niin ikään yhteistyötä Azzarellon kanssa Jokerissa.
Koomikon tarina on sidottu kiinteästi Yhdysvaltojen politiikkaan. Koomikko taistelee Vietnamin sodassa ja kaveeraa Kennedyjen kanssa (mikä on hämmentävää, koska ennen sarjakuvaa tullut Watchmen elokuva kuvasi Koomikon tappavan JFK:n). Juoni tuntuu tekosyyltä heitellä Koomikkoa suunnasta toiseen ja luoda hämmentäviä kuvioita, joista on vaikea saada mitään kiinni. Yhtenäistä juonenkaarta tarinasta joutuu etsimään. Vaikka tapahtumissa on yhtäläisyyksiä, on punaisen langan löytäminen on hankalaa. Lukija tietää tämän jollain tavalla olevan yksi tarina, mutta siitä on vaikea olla aivan varma.
J. G. Jonesin taide on keskinkertaista. Toisinaan ihmisten kasvot näyttävät hirviömäisiltä, mutta muuten hän piirtää selvää ja varmaa jälkeä. Taide ei herätä kauhistusta muttei myöskään saa kuolaamaan.
Rorschach kertoo huomattavasti yksinkertaisemman tarinan, ja siksi se ehkä onnistuu paremmin, lukija jopa ymmärtää mitä tapahtuu ja miksi. New York Cityssä on sarjamurhaaja ja Rorschach on erään suuren rikollispomon jäljillä. Vaikka juoni on simppeli, se onnistuu luomaan järkevän syyn toiminnalle ja Rorschach onnistutaan laittamaan hyvinkin tiukkoihin paikkoihin. Tarina on kuin toimintaelokuvan juoni,, aloittaessa tietää mitä se tekee, mutta se ei pahemmin haittaa.
Lee Bermejon taide on todella, todella kaunista ja synkkää. Hänen tyylinsä on hyvin realistista ja se muistuttaa joissain kohdin jopa häiriintynyttä valokuvaa. Lähes jokaisen kuvan kohdalle haluaisi jäädä pidemmäksi aikaa. Sivujen kääntäminen on katkeransuoloista: aiempia haluaisi yhä ihailla, mutta uusia kauniita kuvia on tiedossa. Bermejo on saanut New Yorkin likaisuuden ja karuuden vangittua sivuille. Ylimääräistä plussaa vielä siitä, miten moneen (ja hyvin yllättävään) kohtaan on saatu Rorschachin naamionkuvio.
Kuten Minuuttimiehet ja Silkkiaave, tämäkään ei tuo mitään uutta Vartijoiden maailmaan. Koomikon tarina on tarpeettoman sekava ja se vie häneltä sen kaiken sympaattisuuden, jota alkuperäinen tarina toi hahmoon, jolta sitä ei olisi odottanut. Nyt Koomikko jää pelkäksi psykopaatiksi. Rorschach onnistuu tässä paremmin, vaikka hän onkin tarinassa vain yksi kova rikollisenvastustaja. Azzarello yrittää tuoda hahmoon myös lisää syvyyttä ja inhimillisyyttä, mutta se tuntuu hieman kömpelöltä hahmoa ajatellen.
Itse olisin valmis maksamaan Rorschachista jumalaisen taiteen ja keskinkertaisen tarinan vuoksi, mutta Koomikon tarina jättää liian kylmäksi.
Lue arvioni Alan Mooren ja Dave Gibbonsin alkuperäisestä (mahtavasta) Vartijat tarinasta
Sitten lue arvioni toisesta Vartijat Ennen sarjakuvasta: Sillkiaave ja Minuuttimiehet
Jälkikeskustelu - Varoitus - Sisältää lieviä juonipaljastuksia
Jännä huomio: Kannattaakohan minuun luottaa, sillä Wikipedia väittää että juuri Koomikko sai positiivisia arvioita ja jälkimmäinen (en enää koskaan yritä kirjoittaa sitä sanaa, olen epäonnistunut siinä jo liian monta kertaa, tästä lähtien hän on vain R) sai "mixed reviews", eli ristiriitaisia arvioita.
Toki R:ssä on yksinkertainen tarina, mutta itselleni ainakin Koomikon tarina oli aivan liian sekava. Jos on enemmän tietoa Amerikan 1900-luvun puolivälin politiikasta ja historiasta, niin tarina voi antaa enemmän. Silloin ehkä osaa arvostaa sitä, että Koomikko on tuotu mukaan näihin tapahtumiin. Minulle se ei vaan koskaan avautunut. Koomikko oli siellä, sitten täällä, joka kerta hieman erilainen pikkujuonensa jossa ei ollut tyydyttävää alkua eikä loppua.
Ja niin, olen heikkona taiteeseen kun se on onnistunut. R:ssä se oli. Mutta hei, siitähän sarjakuvista on kyse, tarina jossa on kuvitus. Totta kai toinen voi kantaa toista. (Ja tämän ajatuksen takia minä annan enemmän anteeksi juonelle). Harmittaa ettei näitä saa erikseen, juoksisin samantien ostamaan R:n, mutta Koomikko tuntuu lähinnä ylimääräiseltä bonuksena, jota ei välttämättä halua. Ei se huono nyt ole, muttei erityinenkään.
(Hyllyssä odottaa arvostelussa mainitsemani Jokeri sarjakuva, jossa Azzarello ja Bermejo tekivät myös yhteistyötä. Vähän olen selaillut ja hienoisesti erilainen tyyli, itse suosin enemmän tässä olevaa, mutta se on myös luettava. Jokeri on mahtava psykopaatti.)
Jos jotain ongelmallista on nostettava ylös, niin R:n tarinan rikollispomo Raakapää.
Raakapää.
Rawhead.
Azzarello. Ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti