Gene Wolfea on ylistetty yhdeksi aikamme suurimmista tieteisfantasiakirjailijoista. Uuden auringon kirja -sarjaa pidetään hänen merkkiteoksenaan, joka nousee usein esille tärkeimpien tieteis- ja fantasiakirjojen listoilla. Vuonna 1980 kirjoitetun, neliosaisen sarjan avannut Kiduttajan varjo kääntyi vihdoin suomeksi vuonna 2012 ja nyt tarjolla on jatkoa, sarjan toinen osa Sovinnontekijän kynsi.
Vaikka Sovinnontekijän kynsi ei jatka suoraan siitä mihin Kiduttajan varjossa jäätiin, sen sisältö on pitkälti samaa kuin aiemmin: päähenkilö Severian matkaa ympäri maita ja mantuja miekkansa ja vaihtelevien kumppaniensa kanssa. Matkallaan hän kohtaa mitä erilaisempia ihmisiä ja olioita. Paljon tuttua edellisestä kirjasta otetaan mukaan ja syvennetään lisää, ja käsitteet, jotka aiemmin olivat vain sanoja, saavat merkityksen. Uuttakin löytyy niin uusien hahmojen kuin asioiden muodossa.
Päähenkilönä Severian on kiehtovan ristiriitainen ja vanhahtava kieli tukee maailman outoa tunnelmaa. Wolfe päästää mielikuvituksen valloilleen erikoisella tavallaan yhdistää tulevaisuus ja menneisyys yhteen. Kuten kirja itsekin mainostaa, on sen maailma todellinen mielikuvituksen aareaitta. Wolfe maalaa mitä erilaisempia kuvia ja täyttää ne usein uusilla, oudoilla sanoilla. Puhutaanko nyt jostain tutusta vai täysin uudesta, jää lukijan päätettäväksi oman mielikuvituksensa ja Wolfen hienovaraisten vihjeiden avulla.
Wolfe on erityisesti tunnettu siitä, miten hän pyrkii kirjoittamaan haastavaa tekstiä, joka vaatii lukijalta jatkuvaa tarkkuutta ja päättelykykyä. Kirja on täynnä pieniä viittauksia ja symbolista kerrontaa, ja harva asia tarkoittaa sitä, miltä aluksi vaikuttaa. Nopeasti katsottuna tarina tuntuu hyppivän suunnasta toiseen vailla järkeä, mutta syvyys luodaan sanojen välissä. Helppoa Wolfen vihjeiden tajuaminen on vain harvoin ja tarinan on tarkoitus aueta joka lukukerralla enemmän.
Vaikka Severianin kummallinen matka kuolevassa maailmassa on itsessään mielenkiintoinen, vaatii kirja lukijalta aikaa ja vaivaa. Ilman paneutumista teksti jää helposti liian epäselväksi ja monet kirjailijan ajatukset ovat pelkkiä värittömiä palapelin palasia. Uuden auringon kirja jakaakin lukijat kahteen selvään kastiin: toiset eivät ymmärrä, mistä on kyse ja toiset kumartavat kirjailijaa suurimpana mestarina. Sarja on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, mutta se on kuitenkin aloitettava ensimmäisestä osasta.
Arvostelu on alunperin kirjoitettu Risingshadown sivulle, jonka kautta myös kirja on saatu: Risingshadow, Suomen suurin scifi- ja fantasiakirjallisuuteen keskittynyt sivusto.
Jälkikeskustelu - Varoitus - Sisältää juonipaljastuksia
Kuten viime kerralla jo vähän keskustelin, pidän kirjan tunnelmasta ja sen osittain jopa kummallisesta kerronnasta. Maailma on mielenkiintoinen ja Severianin matkaa seuraan hyvin mielelläni. Severian on mielestäni mahtava kertoja, kirja tuntuu kummalliselta, vieraalta sadulta, jonka maailmaan olen lumoutunut.
Siltikin minulta jäi se osa.
Uskon jälleen tajuneeni osia sieltä täältä, mutta monet kohtaukset jäivät kummittelemaan mieltä hieman onttoina kohtaamisina. Tällä kertaa huomasin enemmän, että kirja lukiessa tulisi todellakin pysähtyä erikseen sen viereen ja lukea kohdat uudestaan, löytää sieltä ne vihjeet ja päätellä mitä se haluaa. Muutaman kerran päädyinkin tekemään näin. Silloin alkoi aueta metaforia, mutta huomasin, että tähän mielentilaan ja aikaan, se oli hieman liian hidasta
Uuden auringon kirjat päättyvät ehdottomasti minun kirjahyllyyni (eikä syy ole ainoastaan se, että näissä on todella kauniit kannet, mutta ne ovat). Haluan ehdottomasti palata näiden pariin kun on enemmän aikaa antaa niille. Toki minulla olisi palava halu mennä nettiin ja löytää kaikki ilman apua, mutta mikä järki siinä olisi? Jos kirja on tarkoitettu mietittäväksi, niin sitten mietitään. Tapahtuuko uudelleen luku tänä vuonna, ensi vuonna vai viiden vuoden päästä, on asia erikseen. Jossain kohti haluan yrittää avata tätä palapeliä.
Mutta vaikken saanut tästä niin paljon irti kuin viisas ja kouluttautunut saisi, pidin siitä. Oli hienoa oppia lisää tästä maailmasta ja kummastella mitä kaikkea täältä voi oikein löytää. Olin varsinkin hämmentynyt siitä, että näimme jo nyt Vodaluksen ja Autarkinpalatsin, joiden luulin jäävän ihan loppuun. Jonas oli matkakumppanina mielestäni mukava ja jäi kunnolla mieleen, tosin kuin edellisen kirjan naiset, jotka tuntuivat hieman irtonaisemmilta. Jonas olisi saanut kauemminkin pysyä mukana.
Jään innolla odottamaan seuraavaa osaa.
Itse en oikein pidä kirjasta, sanojen tarkoitusta pitää pohtia liikaa eikä tähän pääkoppaan mahdu niin paljon ajatuksia. Kauniit kannet kylläkin on, ihailin niitä heti ensisilmäyksellä. Mutta, yleensä hyvä kirja vetää minut mukaansa, omaan maailmaansa, enkä malta päästää kirjaa tauolle kun haluan lukea sitä mutta tämä oli vastakohtainen juttu minulle: En vain jaksa lukea lisää eikä kirjan juonikaan ole niin herkullinen. Toisaalta en ole päässyt ihan loppuun vielä kirjassa, mutta luulen että se jatkaa samaa linjaa millä aloittikin. Hyvä arvostelu sulla.
VastaaPoistaKuten sanoit, kirja haluaisi sinun ajattelevan jokaista pienintäkin sanaa. Ongelmahan on, ettei lukija koskaan voi olla täysin varma mikä on tärkeää ja mikä ei. Itse kyllä jaksoin mieluusti lukea loppuun, mutta toisaalta taas se, että luin kerralla useamman kappaleen saattaa vain viedä kirjalta pohjaa, ideat kun jää sitten bongaamatta.
PoistaKannet todellakin ovat tällä sarjalla kunnossa! Siitä plussaa (vai sanoiko joku kirjan arvioimisesta kansien perusteella...)