Esikoiskirjailija Piia Kaikkosen Kuoleman varjo kertoo Hessu Laineesta. Hessu on tavallinen konttorirotta jonka elämä kokee järkyttävän muutoksen parhaan kaverin ja työystävän kuoleman myötä. Kuolema vaikuttaa luonnolliselta eikä poliisi epäile rikosta, mutta Hessu on varma pinnan alla olevan enemmän kuin siltä näyttää.
Kuoleman varjon kantava voima on rikos ja sen selvittäminen, mutta se ei siltikään tunnu perinteiseltä rikoskirjalta. Tähän vaikuttaa niin se, ettei Hessu ole poliisi tai edes etsivä, mutta myös tarinan kevyt ote tapahtumiin. Luoteja ei ammuta eikä verta tai ruumiitakaan löydetä, ratkaisu pulasta voi olla näyttelijäntaitojen hyödyntäminen tai valepuku. Kirja tuntuu enemmänkin seikkailu tarinalta tai nuoremmille, tai vastaavasti hieman vanhemmille, suunnatulta rikostarinalta. Kokoajan tietää, ettei tässä hirveän pahasti voi käydä ja tapahtumia kerratessa hahmot nauravat kommelluksille.
Itse juoni on perustasoa, se ei sävähdytä eikä erityisemmin yllätä. Kirjan suurin juonellinen ongelma iskee alussa. Hessu alkaa ratkaista ongelmaa, jota lukijana on vaikea tunnustaa olevan olemassa. Hessu on aivan varma, ettei kyse ole tavallisesta kuolemasta, vaikka lukijan ja kaikkien muiden näkökulmasta, kyse todellakin on selvästä tapauksesta. Tarina tuntuu alkavan hieman pakotetusti, jotain suurempaa on oltava, Hessu toistelee itselleen, mutta kun edes lukija ei ole hahmon puolella, ei yhtälö toimi. Kun vihdoin saadaan selville, että vastoin kaikkea luultua, Hessu olikin oikeassa, alkaa tarinan hyväksyä.
Lyhyen kirjan voi lukea nopeimmillaan yhdellä istumalla, mikä johtuu myös useista katkelmista johon luvut on jaettu. Yhdellä aukeamalla voi olla neljäkin eri katkelmaa, jotka on eroteltu tyhjällä rivillä. Tämä saa kirjan tuntumaan nopeasti luettavalta, mutta ongelmaksi muodostuu se, että Kaikkonen hyödyntää tätä jo liiaksi. Usein kohtauskatkolla ei ole mitään pätevää syytä, kunhan tässä nyt katkaistaan, ja siltä lukeminen tuntuu, katkeilevalta.
Hessu on perinteinen suomalainen mies jolla on korkea velvollisuuden tunto ystävänsä kohtalon selvittämiseen. Onko se sitten hän vai tarina, mutta hän vaikuttaa olevan hieman veijarimainen tarinassa. Muut hahmot vaikuttavat taustalla ja ovatkin vain taustaa. Kukaan ei nouse erityisesti mieleen.
Kuoleman varjoa voi suositella niille, jotka haluavat rikostarinansa hyvin kevyenä. Väkivaltaa tai edes sen uhkaa ei ole ja Hessun päättäväisyys ratkaista se, vaikuttaa sudenpentumaiselta velvollisuudelta. Totuus on aina tuotava esille. Muille se on helposti liiankin kevyttä ja katkeilevaa, eikä rikos taikka sen ratkaisu varmaankaan tyydytä heidän lukunälkäänsä.
Jälkikeskustelu - Varoitus - Sisältää juonipaljastuksia
Nappasin kirjan kun näin lähikirjastossani, Tikkurilan kirjastossa, mainoksen, että Piia Kaikkonen oli tulossa sinne kertomaan kirjastaan. Oikea kirjailija, minä mietin! Herran jestas, tuonnehan on pakko mennä. Halusin myös lukea kirjan, jotta tietäisin vähän minkälaista tekstiä hän kirjoittaa.
Ensimmäisen silmään iski tosiaan tuo pätkittäisyys. Teksti on kokoajan pienissä paloissa, kokoajan tulee tyhjiä välejä, ja ei siinä mitään, toisinaan se toimii. Kingin kirjoissahan sitä on paljon, muun muassa valtavassa 22.11.63. Tässä se ei vain toiminut. Sitä tuntui olevan ihan vain koska. Joka kohtaus oli laitettu kahteen osaan, vaikkei sille ollut tarvetta. En nähnyt sille mitään järkeä, se tuntui vain siltä että lukisi jotain katkeilevaa tekstiä. (Okei, oli ennen useimpia välejä pieni cliffhanger tyyppinen lausahdus, mutta se ei riitä.)
Sitten piti pistään vastaan sille, että Hessu (joka on muuten outo nimi, ajattelin vielä yli puolen välin, että kyse on Hessu Hoposta) uskoo kyseessä olevan rikos. Jotenkin on onnistuttu luomaan täydelliseltä vaikuttava kuolema, mutta kun Hessu näkee yhden eri värisellä kynällä kirjoitetun merkinnän, on hänen alettava penkoa juttua. Aika kaukaa haetulta se vaikutti.
Mitä enemmän tätä luki, sitä enemmän siihen sopeutui ja lopulta kirja päätyi tähän ok-kategoriaan. Ei se huono ole, muttei erityisen hyväkään. Kuten mainitsin, väkivaltaan kyllästyneet voivat ehkä pitääkin. Ehkä suosittelisin enemmän vanhemmalla väelle kuin nuoremalle. Moni nuori tottuu hyvin nopeasti haluamaan jännitystä ja väkivaltaa, ja taas ihan nuorimmille siinä on kuitenkin viittauksia alkoholiin ja huumeisiin (joskin hyvin vähäisesti).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti