Haastattelu: Kirjailija Piia Kaikkonen

Viime vuoden lopulla Piia Kaikkonen osallistui Vantaalla, Tikkurilan kirjastossa järjestettävään lukupiiriin jossa käsiteltävänä kirjana oli hänen esikoisensa, Kuoleman varjo. Pyysin häntä haastateltavaksi ja mahtavana ihmisenä hän suostui tähän ilomielin. Kaikkonen julkaisi viime vuonna toisen romaaninsa, jatko-osan ensimmäiselle, Rakkaat lapset.

Kaikkonen ei ole monessakaan mielessä "perinteinen" kirjailija. Ensinäkin, ja hämmästyttävästi, hän ei koskaan suunnitellut tulevansa kirjailijaksi. Hän kannustaa itse muita kirjoittamaan ja hänen hyvin erilainen tarinansa kertoo toisenlaisen tien julkaistuksi kirjailijaksi. Haastattelun jälkeen itse ainakin koin uutta energiaa kirjoittamisen suhteen. Miksen minäkin onnistuisi?

Kaikkonen kirjoittaa dekkareita Hessu Laine -nimisestä suomalaisesta miehestä. Ensimmäinen osassa, Kuoleman varjo, Hessun hyvä ystävä ja työkaveri kuolee, eikä Hessu ole vakuuttunut siitä, että kuolema oli luonnollinen. (Lue minun kirjoittamani arvostelu: Kuoleman varjo) Toisessa osassa, Rakkaat lapset, Hessu tutkii kadonneen tytön tapausta.

Kaikkosen tarina on hieno esimerkki siitä, miten voi onnistua kun todella päättää tekevänsä niin.

Piia Kaikkonen
 

Kirjailijahaastattelu Tikkurilan kirjaston kirjapiirissä.

Olet haastatteluissa sanonut, että et ole aina halunnut kirjailijaksi. Miten ja miksi sitten ryhdyit kirjoittamaan kirjan?

Päädyin hieman erikoista tietä kirjailijaksi. En koskaan haaveillut kirjailijuudesta, en ole edes koskaan harrastanut kirjoittamista. Olen kirjoittanut ainoastaan kaksi asiaa koko elämäni aikana, ensimmäisen ja toisen romaanin. Lähdin kirjoittamaan, koska pidän lukemisesta erittäin paljon.

Ihmettelin, miten kukaan osaa ja pystyy keksimiään fiktiivisiä asioita. Siis uusia ihmisiä, hahmoja, paikkoja ja juonia joita ei ole olemassa, ja esittää ne niin, kuin ne olisivat totta. Tämä ihmetytti ja kiehtoi minua: mitä erityisominaisuuksia täytyy olla vai pystyykö ”tavallinenkin” ihminen siihen? Mistä koko prosessi lähtee liikkeelle? Onko se ensin muistiinpanoja ja siitä lähdetään kirjoittamaan, miten oikein luodaan hahmoja, ja tämän kaltaisia kysymyksiä.

Pohdin tätä prosessia pitkän aikaa ja mietin, pystyykö ”tavallinen” ihminen tähän. Aloitin jopa kirjoittamaan ja kirjoitin pari sivua, mutta ei siitä mitään tullut. Unohdin asian sitten yli kymmeneksi vuodeksi. Kaksi, kolme vuotta sitten löysin nämä sivut jonka loppuun viemiseen mieheni kannusti minua. Hän halusi minun kertovan, miten tarina päättyy.  Päädyin sitten kirjoittamaan tekstiäni ja sain hieman omaksikin ihmetykseksi romaanin valmiiksi. Iso kiitos siitä kuuluu miehelleni, joka kannusti koko ajan.

Miksi lähdit kirjoittamaan juuri dekkaria?

Luin jo nuorena hyvin paljon vaikka mitä, mutta dekkarit olivat itselleni ne parhaat kirjat, ja ovat ansainneet erityisen paikan sydämessäni. Koen, että dekkareissa pääsen paremmin vuoropuheluun kirjailijan itsensä kanssa. Niissä on myös selvä kaava, niin lukiessa kuin kirjoittaessa. Ensin esitellään päähenkilö, sitten mysteeri joka ratkaistaan. Pidän varsinkin dekkarien yllätyksistä ja käänteistä. Dekkari oli luonnollinen valinta, en edes harkinnut mitään muuta vaihtoehtoa.

Mitä olit kirjoittanut ennen esikoistasi, aiempia romaaneja? Kuinka paljon sanoisit sinulla olevan kokemusta tai koulutusta?

Minulla tosiaan ei ole mitään pöytälaatikossa. Ainoa pöytälaatikkoviritelmä oli esikoiseni muutaman sivun alku, joka odotteli kymmenisen vuotta loppuun kirjoittamista. Muuta kokemusta tai koulutusta kirjoittamisesta minulla ei ole.

Mitä esikoiskirjan jälkeen tapahtui, ja miten toinen kirja syntyi?

Heti ensimmäisen julkaistuani minulta kysyttiin kirjoitanko toisen ja koska kirjoitan. Itse en ollut asiasta täysin varma. Kirjoittaminen oli itselleni enemmänkin omakohtainen kokeilu jossa halusin
testata juonen ja tarinan keksimistä. Se, että kirja päätyi kansien väliin ja että olen saanut näin paljon julkisuutta, on ihmeellistä. Ei se ollut missään kohti tavoitteeni. Minulta alettiin kysyä paljon toisesta tekstistäni: onko samta henkilöt, mitä siinä tulee tapahtumaan ja niin edelleen.

Sitten minua alkoikin jo kiinnostamaan jälleen: pystyisinkö kirjoittamaan toisen osan? Oliko ensimmäinen vain vahinko? Osaisinko nyt, kun kirjoitan tavoitteellisesti ja minun tarkoitukseni on julkaista. Osaisinko yhä kirjoittaa? Ajattelin että olenko kuin golffari joka tekee hole-in-onen, muttei onnistu siinä enää toiste. Halusin haastaa itseni ja kokeilla, osaisinko kirjoittaa toisen osan.

Kun asia alkoi tarpeeksi vaivaamaan, niin pakkohan se oli jälleen kokeilla. Asetin itselleni aikataulun: tässä kohti aloitan ja tässä olen valmis. Kysyin jo alustavasi kustantajalta olisiko sopimus tälle toiselle kirjalle mahdollinen ja koska minun pitäisi olla valmis, jotta kirja ehtisi julkaistavaksi vuoden lopuksi. Sanottiin, että jos kesäkuuksi saadaan teksti ja se on tarpeeksi hyvä, niin voidaan julkaista. Jossain kohti oltiin kuitenkin niin hyvässä aikataulussa ja laadussa, että aikataulu siirrettiin toukokuulle jotta saatiin elokuussa julkaistua.

Ensimmäisen kirjanjulkistustilaisuudessa sain mieheltäni sanelukoneen, koska olin puhunut siitä miten minulla ei ole aikaa kirjoittaa. Mieheni kannusti minua taas kirjoittamaan, hän toivoi minun kirjoittavan niin kauan kuin se tuntuu hyvältä ja haluan testata sitä. Sanelin sitten toisen kirjan rungon viiteen - kuuteen minuuttiin. Mistä se alkaa, päähenkilöt (joista osa oli samoja kuin edellisessä, osa uusia), perusjuoni ja miten kirja päättyy. Kun se oli valmis, kirjoitin alustavan rungon valmiiksi, joka toimi ikään kuin synopsiksena. Pysyin suhteellisen hyvin rungossa. Se oli tavoitteeni, en halunnut rönsyillä muualle. Minulla on kuitenkin sen verran vähän kirjoittamiskokemusta, etten usko hallitsevani jos se lähtee lapasesta. Sama juttu minulla oli myös ensimmäisessä romaanissa.

Aloitin toisen kirjan useampaan kertaan. Kun olin kirjoittanut kaksi ensimmäistä lukua, huomasin että se alkoi aivan samalla tavalla kuin ensimmäinen kirja, ja tajusin että ei, ei, ei. Pyöräytin koko idean uusiksi, kirjoitin sen toisen kerran, sitten kolmannen ja sitten se tuntui jo toimivan.

Sinänsä toisen kirjan kirjoittaminen oli helpompi prosessi, kun tiesin mitä kirjoittaminen oli. Nyt oli kuitenkin paljon suuremmat paineet ja paniikki siitä, tuleeko tästä parempi, näkyykö tästä että se on toinen kirjani? Olin saanut kommentteja monesta asiasta ja mietin, voinko enää keksiä Hessuun mitään kiinnostavaa jotta tarinakin menisi eteenpäin? Sinänsä asia oli kaksijakoinen.

Mieheni kuitenkin oli sitä mieltä, että kehityksen huomasi. Toinen kirja meni paljon sujuvammin eikä ongelmia ollut. Ensimmäisen kanssa piti enemmän keskustella ja miehenikin sai sanoa jotain. Toista kirjoitin hänen mukaansa ”kuten kirjailija”.

Miten sitten kuvailisit esikoiskirjasi kirjoittamista?

Minulla oli myös ensimmäisessä osassa deadline, jonka päätin itse. Kun löysin 10 vuotta kadoksissa olleen tekstin pätkän elokuun puolessa välissä, halusin kirjoitta sen vuoden loppuun mennessä. Päätin näin koska olen luonteeltani järjestelmällinen, enkä halunnut käyttää prosessiin liian paljon aikaa. Laskin sitten paljonko sivuja suunnilleen kirjassa on ja siitä paljonko minun pitäisi kirjoittaa kuukaudessa, paljon viikossa ja päivässä. Pysyin näin kokoajan kärryillä missä olin ja halusin varmistaa että ehdin. Aikataulu ja sivumäärien seuraaminen auttoi hahmottamaan prosessni etenemistä ja helpotti tavoitteen saavuttamista.

Dekkariesi päähenkilö, Hessu Laine, on mies. Kerrotko hänestä, miksi valitsit miehen?

Aloittaessani päähenkilön luomisen, mietin ensin ominaisuuksia, sitten vasta sukupuolta. En yrittänyt tietoisesti päättää sukupuolta, vaan kun olin saanut ominaisuudet ja tiesin kuka hahmoni oli, tajusin hänet mieheksi. Tälle ei oikeastaan ole sen suurempaa syytä.

Hessu on ”tavallinen, suomalainen mies”, mikä taas on tarkoituksella. En lähtenyt luomaan uutta sankaria. Tiedostin etten näin kirjoittaja-amatöörinä olisi pystynyt luomaan uutta Bondia. Sen sijaan loin jotain todella arkista, täysin toiseen suuntaan menevää. Hänellä ei ole vippaskonsteja, ei ylimääräisiä apuja tai kojeita, eikä hän ole vahvin tai fiksuin. Tarinassa ei ole takaa-ajoja, väkivaltaa tai pilvenpiirtäjiltä hyppimistä, ja tämä määritteli päähenkilöä.

En halunnut tehdä Hessusta täydellistä miestä. Kaikki tekevät virheitä ja hölmöyksiä. Kukaan ei onnistu ensi kerralla, jokainen joutuu yrittämään useasti ja hakkaamaan päätään seinään. Välillä Hessu on mielestäni lutunen ja toisinaan ärsyttävä. Hänestä on kysytty paljon meneekö hän naimisiin, ja monet selvästi haluaisivat niin käyvän.

Koska olen luonut ja keksinyt Hessun, minä totta kai rakastan häntä. Häneen on tullut paljon asioita, mitä en koskaan ajatellut ja Hessu on tullut hyvin konkreettiseksi omaksi hahmokseen. Minulta on usein kysytty onko hänessä jotain omaa itseäni ja omia kokemuksia, enkä usko että sitä voidaan välttää, vaikken tietoisesti niin teekään. Varmasti hänessä on paljon minua. Molemmissa kirjoissa on musta koira, jollainen minulla on itselläkin. Ensimmäisen kirjan espanjalainen naishahmo on Maria, ja jossain kohti minua muistutettiin, että se on minunkin toinen nimeni. En ollut tajunnut koko asiaa kirjoittaessa koska olin mieltänyt hänet niin vahvasti espanjalaiseksi. Olen varma, että kirjoista löytyy jotain omaa itseäni, mutten tiedosta sitä. Näin käy varmasti kaikille kirjailijoille.

Tarinani lähti liikkeelle hahmosta, ja kun Hessu oli olemassa, niin se antoi jo suunnan millainen tarina tulisi olemaan. Aloin tajuta millaiseen maailmaan hän voisi sujahtaa ja mitä hänelle voisi tapahtua.

Vaikka mieheni piti Hessusta alusta alkaen, hän ei Hessun nimestä pitänyt. Hän pyysi minua vaihtamaan sitä, mutta koska tarinan alku oli kirjoitettu jo 10 vuotta sitten ja se oli muhinut mielessäni kaiken aikaa, oli nimi jo juurtunut mieleeni. En enää oikein voinut vaihtaa nimeä, Hessu oli niin vahvasti Hessu. (Nimien keksiminen on muutenkin hankalaa koska aina on joku lähipiirissä jolla on sama nimi. Tällöin on oltava varovainen, ettei kirjoita vahingossa heistä, tai etteivät he loukkaannu.)

Miten päädyit kirjojen aiheisiin?

Yksi tärkeä asia, kun vasta opettelen kirjoittamista, oli mielestäni se, että valitsin aiheen joka koski ja kiinnosti itseäni. Toisen kirjan lähtökohta on kadonnut teini, joka alkoi kiinnostaa minua nähtyäni sitä kaikkialla mediassa. Minua alkoi kiinnostaa kaikki kysymykset aiheen ympärillä. Miksi he katoavat, minne? Etsiikö heitä joku, haluaako joku heitä takaisin, lähtivätkö he itse? Huomasin asian, ja se kosketti sillä tavalla itseäni.

Sinulta kysyttiin paljon toista kirjaa, entäs kolmas?

En ole vielä päässyt toisen kirjan ylitse. Syksyni on ollut kiireinen ja olen kiertänyt paljon kirjani kanssa. Taas on kysytty kyllä paljonkin tulenko kirjoittamaan lisää ja kirjoitanhan lisää. Olen pitänyt siitä, mutta tavallisena työssäkäyvänä aika nousee esteeksi.

Onko sinulla kokopäivätyötä, perhe ainakin on, miten nämä vaikuttavat? Vaikeuttaako se kuinka paljon kirjoittamista?

Minulla on koko päivätyö, toimin opintosihteerinä koulussa. Kirjoittaminen onkin lähinnä harrastus minulle.

Päiväni menevät niin, että töiden jälkeen käyn kaupassa, syön, käyn koirien kanssa ulkona, sitten hengähdän hetkeksi ja kirjoitan illalla. Pääsääntöisesti kirjoittaminen tapahtuu viikonloppuisin, mitä en oikeastaan voi edes valita. Kirjoitan silloin kun siihen on aikaa.

Kirjoittaminen oli konkreettinen projekti, mielestäni se ei ole mikään taideteos. Minulla on kolme kirjoittavaa sisarusta, eikä minulla ole koskaan ollut intohimoa tai halua kirjoittaa. Mietin vain pystynkö laajentamaan mielikuvitustani, koska olen mielestäni hyvin totinen. Se oli koe, jossa ei ollut taustalla taiteellista paloa tai halua. Mielestäni en ole taitelija. En kirjoittanut, koska minun oli pakko sanoa jotain ja jotain piti kirjoittaa. Kirjoitin itseäni varten.

Miten sait kustannussopimuksen?

Kun olin saanut tekstini valmiiksi, mieheni kannusti lähettämään sitä eteenpäin saadakseni palautetta. Laitoin tekstin tammikuussa ja ajattelin odottavani puolisen vuotta. Helmikuussa sitten sain puhelun, jossa minulle kerrottiin että kirjani halutaan kustantaa. Olin varma, että kyse on pilasoitosta ja yritin olla rauhallinen, etten joutuisi pilkankohteeksi. Keskustelun aikana tajusin, että nyt on tosi kyseessä. Se yllätti minut täysin ja minun oli vielä varmistettava, että eihän tätä oltu järjestetty.

Teitkö taustatyötä tekstiäsi varten? Ensimmäisessä kirjassasi käydään ainakin ulkomailla, Espanjassa. Oletko käynyt näissä maissa ja kävitkö kirjan takia?

En käyttänyt paljoakaan aikaa taustatyöhön, en kokenut tarinaa niin vakavamieliseksi. On aiheita, johon on pakko uppoutua että niistä voi kirjoittaa ja ettei teksti kaadu yksityiskohtiin, enkä tarkoituksella valinnut sellaista. Jotain minä kyllä katsoin, googletin muun muassa hotellin jonne Hessu meni ja katsoin hotellin parvekkeet, mutten lukenut ja tutkinut lääkefirmoja (jossa Hessu on töissä) ja kysynyt sähköpostilla niistä tietoa. En kokenut sitä niin vakavamieliseksi. Toisessa kirjassa on esimerkiksi kohta, jossa Hessu menee bussilla Rautatientorilta, ja olen saanut monesti sen jälkeen kuulla, että bussi lähtee Kampista. Valitsin Rautatientorin, koska uskon, että se on useimmille lukijoille tuttu tosin kuin Kamppi.

Valitsin Espanjan ilman mitään erityistä syytä. En ole edes ihan varma miksi. Barcelonassa olen kyllä käynyt, ehkä se vaikutti. Myös kirjan yksi tärkeistä hahmoista, Maria, vaikutti siihen paljon. Halusin hänestä tietynlaisen, ja espanjalainen sopi siihen hyvin.

Mitä mieltä olet dekkareista ja niiden uskottavuudesta? Onko kirjasi puhtaasti dekkareita?

Jos dekkareita alkaa miettiä liikaa, niin nehän perustuvat paljon siihen että niissä on puolikkaita sanoja ja epäuskottavia vihjeitä, jotka vievät tarinaa eteenpäin. Kun päätyy lukemaan jotain, niin silloin on halu uskoa kirjailijaa. Jos alkaa liiaksi kyseenalaistaa kirjaa ja sen maailmaa, niin kirja menettää kaiken uskottavuuden. Dekkareihin on vain uskottava, näin vain käy, koska kirja vaatii sitä. Varmasti on tässä, ja monissa muissa dekkareissa, paljon asioita joita voisi alkaa miettiä toimisivatko ne vai ei.

Hessu –dekkarini eivät ole ehkä kaikista perinteisimpiä dekkareita, mutta dekkareita joka tapauksessa. Niissä saattaa olla jopa pientä seikkailutarinan makua. En halua lähteä väittelemään onko joku käänne uskottava tai mahdollinen. Jokainen lukee omalla tavallaan ja omasta näkökulmastaan, aina on joku joka uskoo ja joku joka ei. En ole pyrkinyt kirjoittamaan faktaa, vaan vetävän tarinan.

Onko sinulla omia kirjasuosituksia?

Suosikkini vaihtelevat, toisinaan pidän yhdestä, sitten toisesta. Lempidekkareihini kuitenkin kuuluvat Agatha Christie ja Collin Dexterin Morset. Näissä tarinoiden päähenkilöt ovat kantava voima joka vie tarinaa eteenpäin, heidän persoonansa ja ominaisuudet ohjaavat miten kaikki tapahtuu. Olen asunut jonkin aikaa Englannissa ja siellä olen lukenut kirjoja alkuperäiskielellä.

Tässä on lista joistain lempidekkareistani:

Agatha Christie – Askeleet tyhjyyteen

Colin Dexter – Neidonmurha

Patricia Cornwell – Post Mortem (Hänen kirjansa Murhamiehen muotokuva kertoo Viiltäjä-Jackista ja on todella hyvä.)

Nicci French – Losing You ja oikeastaan kaikki hänen kirjansa

Jonathan Kellerman – Alex Delaware -sarja

Lee Child – Jack Reacher –sarja (Child on minun “salainen paheeni”)

***

Piia Kaikkosen löytää myös Facebookista: Kirjailija Piia Kaikkonen