keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Kirjoittamisesta: Koska sinun tulisi luovuttaa tarinasi suhteen?

Eli mitkä ovat merkkejä siitä, että kyseessä oleva tarina tulisi kuopata ja ottaa uusi teksti käsittelyyn.

Meillä kaikilla on hetkiä jolloin teksti ei tunnu liikkuvan mihinkään suuntaan. Pahimmillaan se menee niin pitkälle, että teksti jota kirjoitat ärsyttää sinua. Ei tekisi mieli edes katsoa sen suuntaan. Onneksi nämä ovat usein ohimeneviä hetkiä jonka jälkeen tekstin kirjoittaminen sujuukin taas mukavan leppoisasti.

Aina ei niin ole. Toisinaan tekstistä ei tule mitään nyt eikä myöhemmin.

Ero sen välillä onko vika tekstissä vai jossain muussa
Ensinäkin on tärkeä olla varma sen suhteen, missä vika on ja voiko sen ylittää. Syy voi nimittäin olla jossain aivan muussa kuin tekstissä.

Yksi suuri ongelma voi olla itse siinä, missä kohdassa olet kirjassasi. Sinulla voi olla vaikea kohtaus jota et halua kirjoittaa tai jonka lopusta et ole aivan varma. Näitä tulee jatkuvasti ja jokaisella on niitä. Harvoin koko tekstin pystyy vain kirjoittamaan loppuun ilman mitään ongelmia.

Erikseen on se, kun olet kirjoittanut kolme neljäsosaa tarinastasi. Siinä kohti kirja tuntuu hirveimmältä mitä maailmassa on. Kyllä, tämä on yleinen tunne kirjailijoilla. Neil Gaiman, hyvin kuuluisa ja arvostettu kirjailija joka on voittanut suurimman osan tärkeistä genre-palkinnoista, on kertonut soittaneensa kustantajalleen ja sanoneen että kirja jota hän työstää on täysin surkea. Tarina on huono, hahmot ovat huonoja, mikään kirjassa ei ole hyvin. Tähän kustantaja nauroi ja sanoi, että sinä teet tämän joka kerta. Aina kun olet kirjoittanut kolme-neljäsosaa kirjastasi, sinä soitat ja kerrot että siitä ei ole mihinkään. Joten mene nyt vain takaisin kirjoittamaan. No hän meni ja kirjoitti ja yllätys, kirja olikin hyvä.

Eikä Neil tosiaan ole ainoa joka on kokenut tämän. Olen monien muidenkin kirjailijoiden puhuvan tästä. Minä olen itsekin kokenut sen kahdessa kolmesta romaanikäsikirjoituksestani. Ensimmäisellä kerralla se pisti koko tekstin jäihin ja nyt olen siinä jälleen. En todellakaan halua jäädä tähän, en näin lähellä loppua ja minä tiedän, että kyse ei ole kirjasta vaan jostain muusta. Se on vain se hankala kohta, oli kyse mistä tekstistä tahansa. Samaan aikaan voi olla aivan lähellä loppua ja äärettömän kaukana siitä. Ei ihmekkös että turhauttaa.

Toisinaan taas kyse voi olla jostain ihan muusta. Sinulla on huono päivä, olet kipeä tai väsynyt eikä kiinnosta, olet riidellyt tai jostain ihan muusta täysin ulkopuolisesta asiasta. Ehkei kirjoittaminen ylipäätänsä tunnu nyt sopivalta ajanvietolta.

Näissä tapauksissa tärkeää on tunnistaa mahdollisimman nopeasti se, ettei kyse ole tekstistä. Teksti on mahdollista viedä loppuun asti ja sinä pystyt siihen. Älä jää vihaamaan omaa tuotostasi, jos siinä ei ole vikaa.

Haluan tuoda vielä esille sen, että joissain tapauksissa tarina vain kestää ja kestää ja sen myötä tulee koettua jos jonkinlaisia ylä- ja alamäkiä. Aina ei kuitenkaan kannata luovuttaa, ei, jos siltä ei sinusta itse tunnu. Toin esille joitain viikkoja sitten jutussani Koska teksti on valmis (linkki) Patrick Rothfussin, joka kirjoitti esikoistaan kahdeksan vuoden ajan. Kun kirja julkaistiin, se oli välitön hitti. Kahdeksaan vuoteen mahtuu varmasti monta vaihetta kun teksti ei tunnu liikkuvan mihinkään, mutta hän on kuitenkin tiennyt sen, että siitä on johonkin. Siinä on potentiaalia ja siksi hän kirjoitti sen loppuun.

Merkkejä siitä, että syy todellakin on tekstissä
Valitettava fakta kuitenkin on, että toisinaan teksti ei vain etene. Se ei onnistu eikä siitä tule yhtään mitään. Jos näin on, se tulisi siirtää sivuun jotta voit käydä muiden tarinoiden pariin.

Ensimmäinen merkki: Mietit koska sinun tulisi luovuttaa
Se, että luet tätä tekstiä ja samalla arvioit omaa tekstiäsi siihen on aika hyvä merkki siitä, ettet ole sataprosenttisesti sen takana. Jokin sisälläsi sanoo, että ehkä tämä teksti tulisi jättää rauhaan ja sinä itse harkitset sitä. Toki syynä voi olla muutkin yllä mainitut syyt, eikä hätiköityjä johtopäätöksiä pidä tehdä. Jos mikään yllä mainituista ei tunnu olevan syy tälle, niin silloin se voi olla itse tekstissä. Olet itse paras ja ainoa kertomaan sen, onko tähän järkeä käyttää aikaasi.

Toinen merkki: Kirjoitat, muttet etene
Mikään kohta ei tunnu loksahtavan paikoilleen. Missään ei ole järkeä, punainen lanka on kadonnut jonnekin tai tuntuu lähinnä hirttoköydeltä. Joudut vähän väliä palaamaan taaksepäin korjaamaan sen mitä teit, koskaan et todella pääse eteenpäin ja jos pääset, niin silloinkin pitäisi korjata kauheasti koska ei se oikeasti toimikaan. Huomiosi siihen, mikä on tärkeää alkaa karata. Rönsyilet sivujuoniin jotka eivät liity oikeaan juoneen millään tavalla vain.

(Huomio tässäkin, ettei kyse ole siitä että haluat tehdä "täydellisen ensimmäisen luvun" ja hiot loputtomasti, silloin se voi olla sinusta kiinni, ei tekstistä.)

Minulla itselläni kävi näin. Minä tiesin jopa tarinan, tiesin yli kolme neljäsosaa tarinasta täysin, tiesin mitä tulee tapahtumaan ja miksi. Olin itse asiassa kirjoittanut tämän kaiken aiemmin ja nyt se piti kirjoittaa vain paremmin. Alku oli ainoa joka vaati vielä hiomista. Lähdin kirjoittamaan tekstiä, mutta jossain kohti se tökkäsi. Editoin sitä, mutta se ei toiminut, ei niin. Aloitin uudestaan, uudestaan ja vielä uudestaan, mutta mikään ei toiminut. Kirjoitin alun vähintään kuudesti päästen ainakin neljänä kertana sivulle 30, jossa teksti pysähtyi. Tajusin sen, etten osannut kirjoittaa tätä, en nyt. En tiennyt mitä minun pitää tehdä joten tein valintani ja asetin tekstin sivuun ja aloitin kirjoittamaan uutta tekstiä.

Kolmas merkki: Teksti ei tunnu enää tutulta
Tarinan hahmot ovat sinulle tuntemattoja, motiiveista ei ole tietoakaan. Juonta on vaikea käsittää ja vaikka sen ymmärtää, siinä ei ole järkeä. Olet ehkä kirjoittanut tarinaa niin pitkään, että se on jo täysin uusi tarina, sellainen mistä et pidäkään enää. Olet jollain tavalla onnistunut vahingossa etäännyttämään itsesi tekstistä niin paljon, ettet tunnista sitä enää. Et tunne mitään intohimoa tekstiä kohtaan, se vain pitää kirjoittaa.


Kun olet päättänyt luovuttaa tekstin suhteen
Pahin on käynyt ja toteat, että kyllä, sinun tulisi jättää teksti. Ei tämä tästä enää mihinkään lähde liikkeelle, ei se parane. Jos näin on, sinun tulisi tehdä muutama asia:

Älä jää paikoilleen. Jos et heti, niin seuravalla kerralla kun sinun on tarkoitus kirjoittaa, niin aloitat jonkin toisen tarinan. Etsi jokin uusi projekti joka saa sinut innostuneeksi. Silloin voisi olla erityisen hyvä valita novelli kirjoitettavaksi. Olen käynyt useita syitä miksi juuri novelli (linkki), mutta tähän tapaukseen novelli on paras jotta saat itsesi jälleen innostumaan ja huomaat, että kykenet todellakin saamaan tekstin loppuun. Sen jälkeen voit näyttää sitä muille ja antaa muiden arvioida, oletko todella niin huono kuin keskeneräinen projektisi on saanut sinut ajattelemaan.

Älä ajattele, että tuhlasit aikaasi (sillä se pettymyksen kanssa on varmasti päälimmäiset ajatuksistasi). Niin ei kuitenkaan tarvitse ajatella koska se vaikeuttaa kirjoittamisen jatkamista, mutta on myös täyttä roskaa. Osataksesi jokin asia täydellisesti, oli se sitten työ tai harraste, sen parissa tulee olla tuhansia ja tuhansia tunteja. Samaan tapaan sinun pitää myös kirjoittaa, ja on joku mennyt sanomaankin että oikeat, hyvät sanasi, vaativat miljoona harjoitussanaa. Jos ei mitään muuta, niin ne olivat juuri niitä mitä kirjotit. Kaikki kirjoittaminen on hyväksi.

Älä poista mitä olet kirjoittanut. Kun tunteet ottavat vallan tekisi mieli heittää roskiin koko tiedosto. Vältä tätä ihan muutamastakin syystä. Parhaimmillaan teksti voi sisältää todella hyviä kohtauksia ja ideoita, jotka eivät vain siihen sopineet. Kun pidät tekstin voit joskus palata sen pariin ja löytää nämä kohdat ja leikata ne toiseen projektiin. Ehkä kirjoitat novellin jostain erillisestä kohtauksesta tai täysin toisen tarinan eri hahmon näkökulmasta. Tekstisi voi jälkeenpäin osoittautua hyvinkin hedelmälliseksi.

Toisinaan kyse on myös siitä, että taitosi eivät riitä siihen vielä. Palatakseni vielä Neil Gaimaniin, hän sai idean arvostettuun kirjaansa The Graveyard Book, Hautausmaan poika, jo vuonna 1985. Mutta kun hän istui alas kirjoittamaan sitä, hän totesi ettei ollut vielä tarpeeksi hyvä kirjoittaja tekstiä varten. Hän teki näin aina muutaman vuoden välein kunnes kirja julkaistiin vasta vuonna 2008. Ilmestyessään kirja voitti kasan palkintoja. Gaiman siis tunnisti, ettei kirja toimi ja piti sitä säilössä yli 20 vuotta. Mitä jos hän olisi heittänyt sen pois?

Ja jos uskot, että ei tämä ole kuuna päivänä hyvä teos eikä kyse ole siitä, ettet sinä ole hyvä kirjoittaja vaan teksti on vain surkeaa, niin säästä se silti. Saatat muuttaa seuraavan 20 vuoden päästä mielesi ja löytää sieltä idean tai toisen. Ja vaikket löytäisikään, niin 20 vuoden päästä sitä on varmasti mukava lukea ja nähdä miten paljon olet kehittynyt.

Muista vain, että jokainen kirjoittamasi sana tekee sinusta vähän paremman kirjoittajan. Toisinaan vain on parempi käyttää ne sanat eri projektiin kun aluksi luulit.

5 kommenttia:

  1. Kiitoksia taas ;)

    Itsellä on meneillään kolme/neljäsosa vaihe. Etenee, mutta etenee hitaasti, koska en vain suostu jättämään tasoani huonompia lukuja roikkumaan mukana. Kirjoitan kaksi lukua, deletoin kaiken paitsi palasen dialogia, saan loistavan idean, alan toteuttaa, poistan ja lopulta kirjoitan ne kaksi lukua. Turhauttavaa on, mutta en tahdo luovuttaa.

    Miksi joskus pystyy kirjoittamaan niin hyvin ja meinaan oikeasti hyvin, kun nyt ei melkein millään saa säällistä tekstiä aikaan?

    Kirjoittaminen tökkii aina, kun tulee irtaannuttua päähenkilön maailmankatsomuksesta. Sama kuin näyttelemisessä, mulle ainakin kirjoittamisessa on tärkeintä eläytyminen. En saa tekstiä, jos en tunne kuuluvani tarinaan mukaan.

    Mutta siis, hieno postaus. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itsellä on se myöskin. Kerroin sunnuntaina että selätin sen, mutta koska tarinaa tuli lisää, niin kai minä olen yhä samassa kohtaa. Ei se mitään, että pituutta on tullut, mutta jälleen kerran olen umpikujassa. Tiedän mitä tapahtuu, mutten sitä, miten kerron sen. Nyt menee toinen päivä jonka olen käyttänyt kokonaan kirjoittamisen välttelyyn. Ärsyttää ja harmittaa, mutta tiedän että pääsen sen yli jossain vaiheessa.

      Itse suosittelen, että kannattaa kirjoittaa ja mennä vaan niillä luvuilla jotka saat kirjoitettua (vaikka ne olisivatkin "vähän huonompia") ja jatkaa vain eteenpäin. Kun palaat takaisin korjaamaan, ehkä ne on helpompia ja tiedät selvemmin mitä on ennen ja jälkeen tapahtunut, ja tiedät mitä se tarvitsee. Itse olen tehnyt näin jo muutaman kerran käsikirjoituksessani. Siellä on muutamia lyhyitä ja ihan tökeriöitä kohtauksia, jotka aion korjata myöhemmin. Nyt pitäisi vain loppuun päästä.

      Ihan hyvä pointti, että pitää olla maailmassa mukana. Itse en aina ole täydellisesti, mutta saan tekstiä aikaan. Uskon kuitenkin että parasta saa juuri noina hetkinä kun on täysillä mukana.

      Toisinaan tulee vain niitä päiviä (tai kausia) kun ei tule hyvää tekstiä. Silti kannattaa kirjottaa. Korjaa myöhemmin tai ehkä myöhemmin huomaa, että fiilis oli vain huono, ei se teksti ole huonompaa kuin tavallisesti (;

      Poista
    2. No joo, paitsi etten osaa editoida kohtausta paremmaksi alkamatta kirjoittaa sitä uusiksi kokonaan ja perusteellisesti. ;) Jään roikkumaan pariin kohtaan tiukasti ja hion niitä silmät verestäen paremmiksi, jotten pääse tuhoamaan tulevia kohtia. (Olipas positiivisesti sanottu.) En vain tällä mielentilalla saa tähän projektiin kunnollista tekstiä. Meneehän tämä ohi, mutta tulevaisuudessa on niin paljon ohjelmaa, ettei ehkä ole aikaa kirjoittaa vaikka inspaisi. =/

      Hmm, ehkei teksti oikeasti ole huonompaa, vaikka fiilis on huono, mutta yhtä tasokasta se ei voi olla. Kirjoitan osittain erittäin fiilispohjaista juttua, tunnelmoivaa vai mitenkä voisin tuota kuvailla. Ei onnistu, ellei ole edes "semi-flow" päällä. Ja "huonosti" kirjoitettu teksti tökkii vahvasti näiden sanojen taidokkaiden (niin taidokkaiden kuin ikäiseni voi) kieputtelujen välissä.

      Joskus olen tunnontarkasti kirjoittanut määrän x sivuja päivässä. Silloin sujui hyvin, ei tökkinyt liikaa mihinkään. Nyt yritän päästä samaan, mutta aina tulee pikkuserkun kissanristiäiset (tai yleensä vain tuo velvollisuudeksi luettava peruskoulu). Ja nyt ollaan pudottu tekstin maailmasta. =/

      Kokeilin muuten kirjoittaa novellia vähän väliin. Okei, novelli on väärä sana, kun kyseessä oli monologi. Siihen pääsin kivasti sisään ja oli mukava saada hyvääkin tekstiä. ;) Tuon sun postauksen avulla kokeilin ajatella sitä enemmän pienenä vaihteluna kin velvollisuutena, jona olisin sen aiemmin ottanut. =)

      Poista
    3. Mahtava kuulla että näistä on ollut hyötyä, ja olet saanut omia novelleja tehtyä (: Jos olet ollut pitkäänkin tuossa vaiheessa, ettei teksti tunnu etenevän ollenkaan, niin silloin on ehkä ihan hyvä ottaa askel taakse ja katsoa jotain muuta.

      Kuulostaa vähän siltä, että sinulla on vähän perfektionistin vikaa. Sellaisilla kirjoittajilla on yleensä sellainen ongelma, että he eivät pääse ensimmäisistä luvuista eteenpäin koska jo ne pitää olla täydellisiä. No sinä olet päässyt aika paljon pidemmälle, joten tämä ei ole liian iso ongelma. Tiedän kyllä tunteen, että haluaa saada ensimmäisellä oikein, mutta mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän opin sen, että se on melkein mahdotonta.

      Inspiraatiosta olen kuullut sanottavan, että inspiroituneena voi kirjoittaa hyvän runon, mutta ei koskaan kirjaa. Kirja on niin pitkä että se vaatii oikeaa työtä ja perslihaksia. Jälkeenpäin kun lukee, niin lukijan tai sinun on likimahdotonta sanoa koska olit kirjoittaessa insipiroitunut ja koska et. Usein se on tosiaan vain se, että tuntuu ettei tämä onnistu. Antaa olla ja menee eteenpäin, nyt teksti on ainakin kirjoitettu.

      Kun ottaa tavoitteeksi että kirjoittaa juuri sen X sivua päivässä, tulee se rutiini ja se alkaa olla (hyvässä mielessä) työtä, eikä sitä inspiroitumisen etsimistä. Tavoite kun on, niin huomaa vähä vähältä pääsevän sinne helpommin, vaikka aloittaessa tuntui, ettei pysty kirjoittamaan. Jos taas ei ehdi, niin ei se mitään (pieni juonipaljastus tulevaan: ensi viikolla käyn juuri sitä läpi, paljonko on kirjoitettava).

      Poista
    4. Niiiiiiiiiiin joo kai, mutta sano tuo perfektionistille, joka ei kuuntele kuin itseään. ;) Kirjan alkuun olen erittäin tyytyväinen, puolivälissä lähtee vähän lepsumaan ja nyt kiristelen hampaita.

      En odottele inspiraatiota, kirjoitan joka päivä ja niin paljon kuin kykenen, mutta inspiroituneena tulee vain parempaa tekstiä. Sitä "kerralla oikein". Editoinnilla voi hyvällä säkällä nostaa Onhan tuo ehkä liki mahdoton nähdä ero, mutta siltikin jopa melkein oikein mahdollinen. Itse näen kyllä omista teksteistäni erittäin selvästi mikä on väännetty väkisin ja missä onnistuin kerralla. (Harvinaista, mutta mahdollista.)

      ... Mitä enemmän väitän vastaan, sitä enemmän tunnen olevani väärässä. ;) Mulla on voimistunut viime aikona tämä "huonosti kirjoittamisen pelko". Aiemmin olin tyytyväinen tekstiin kuin tekstiin, oli kuinka laadutonta tahansa. Ja nyt... Niin. Yritän päästä tuohon x:ään takaisin.

      Keskitynpäs kirjoittamaan ja odottamaan tuota ensi viikon juttua. ;)

      Poista