I Am Legend on monelle tuttu elokuva, jossa Will Smith esittää maailman viimeistä miestä. Mitä moni ei välttämättä tiedä, on että elokuva perustuu jo vuonna 1957 tehtyyn saman nimiseen kirjaan. Olen legenda on Mathesonin parhaiten tunnettu kirja, joka on kuvattu neljä kertaa elokuvaksi ja vaikuttanut suuresti myöhempiin zombi-tarinoihin. Suomen kielinen käännös voitti Tähtivaeltaja -palkinnon parhaana scifi-kirjana. Matheson kuoli kesällä vuonna 2013.Robert Neville on viimeinen elossa oleva mies. Maailman kaikki muut ihmiset ovat muuttuneet vampyyreiksi. Robertin päivät kuluvat selvityessä, paikatessa taloaan, etsiessään ruokaa ja yrittäessään selvittää mitä on tapahtunut. Hän yrittää epätoivoisesti pelastaa maailman, hänen on pakko onnistua. Yöllä Robert lukittautuu kotiinsa ja vampyyrit valtaavat kadut.
Olen legenda on vaikea sijoittaa mihinkään yksittäiseen kategoriaan. Se kertoo vampyyreista, mutta hyvin erilaisella tavalla kuten vampyyrit on perinteisesti opettu tuntemaan. Matheson luo lähes tulkoon oman olentonsa. Robertin tutkimukset johdattavat hänet tieteellisiin ratkaisuihin, jotka voisivat oikeasti toimia, jos vampyyreitä olisi. Vampyyribuumin jälkeen on hämmästyttävä lukea Mathesonin lähes kuusikymmentä vuotta vanhaa teosta, joka osaa yhää yllättää selittämällä tieteen avulla, minkälaiset oikeat vampyyrit olisivat. Robertin tutkimukset ovat mielenkiintoisia ja ne tuovat uuden, kaivatun näkökulman vampyyreihin, mutta vie myös hieman pois itse juonesta, vaikka tälle onkin selvät syyt.
Robert Nevillen tarina on kuitenkin tarina yksinäisyydestä. Hän on viimeinen mies, hänellä on haluja palata menneisyyteen, himoja joita ei ole enää mahdollista tyydyttää. Hän haluaa elää, muttei todella jaksaisi. Hän on muuttunut primitiiviseksi ja on samaa aikaa yhä fiksu, järkevä ihminen. Yksinäisyyden kuvaus on elävää ja realistista ja toisinaan vampyyrit tuntuvat olevan enemmänkin vain taustakuviota. Tältä täydellinen yksinäisyys varmasti tuntuu.
Tarina on kirjoitettu osiin jolla jokaisella on selvä tarinan kaari, alku ja huippuhetkensä. Jokainen on omalla tavallaan erilainen, yllättävä ja koskettava. Osa jännittää ja osa liikuttaa. Osiin jakaminen on harmillisesti myös kirjan heikkous. Jokainen osa tuntuu tietyllä tapaa omalta tarinaltaan, vaikka ne jatkavat yhtä kattavaa tarinaa. Tarina tuntuu episodimaiselta, mitä kirjan äärimmäinen lyhyys ei ainakaan auta.
Olen legenda on fiksu kirja, joka ei tunnu vuosikymmeniä vanhalta. Teksti on kestänyt hyvin ajan kulumista, joskin vampyyrien uhka ei ehkä ole niin aggressiivinen, kuin se tänäpäivänä olisi. Kirja on hyvin nopeaa luettavaa, miksi sitä suosittelenkin lämpimästi. Harmillista on, ettei siitä jää niin kattavan juonen tuntua, mutta muuta harmiteltavaa siinä ei olekaan. Aina viimeiseen juonenkäänteeseen asti, Olen legenda pitää mukanaan kertoessaan miten hirveää on elää viimeisenä ihmisenä.
Tänä sunnuntaina Viikkoraportissa, I Am Legend -elokuvan arvostelu
Jälkikeskustelu - Varoitus - Sisältää juonipaljastuksia
Lukukokemukseni tämän kanssa ei ollut aivan täydellinen, koska luin samaan aikaan muita kirjoja joilla oli deadline. Valitettavasti jouduin siis keskeyttämään kirjan jossain kohti ja jatkamaan myöhemmin. Sen takia lopulta mietin, oliko kyse neljä vain kolmen pisteen kirjasta, mutta kyllä, olen varma että se neloseen putoaa.Kuten jo selvisikin, varsin erilainen kirja elokuvaan verratunahan se on. Tästä sunnuntaina lisää, mutta kyllä tämä parempi oli. Ehdottomasti fiksumpi ja järkevämpi.
Usein tuppaan vieroksumaan klassikoita, mutta tämä oli kestänyt todella hyvin aikaa. En edes tajunnut lukevani "vanhaa" kirjaa. Kieli oli mielestäni vielä tätä päivää ja itse asiassa tapahtumat myös hyvin pitkälle. Vaikka kirja kertookin, että nyt on (jos en pahasti valehtele) vuosi 1970, niin tuppasin unohtamaan sen toisinaan. Sijoitin tapahtumat tähän päivään ja jopa siellä, ne toimivat hyvin. Vain harva asia, tai teknologinen asia, muistuttaa ettei kirja kerro 2000-luvusta.
Huomaa myös, että kaikki on muuttunut raaemmaksi ja väkivaltaisemmaksi, sillä Mathesonin vampyyrit hymyilyttivät vain alkuun. Kirjassa vampyyrit kun eivät ole mitään erikoisnopeita tai -vahvoja, vaan he ovat kuin ihmisiä, vain erilaisia. He tietävät heti alussa missä Robert asuu ja he kiusaavat tätä heittämällä kiviä Robertin taloa kohden. Ei kovin väkivaltaista. Vaikka tämä on enemmänkin vain huvittavaa, niin kirjassa on silti muutama todella jännittävä kohtaus.
Jos jotain olisin kaivannut, niin pituutta. Ei, kirja toimii hyvin lyhyenäkin, mutta joitain lukuja joilla olisi sidottu eri osat yhteen. Nyt se on liiankin eroava toisistaan, on tiettyjä teemoja joita käsitellään ja sitten seuraava.
Olen legenda on ehdottomasti toisen lukukerran ansainnut, silloin se pitää vain lukea ajatuksella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti