Kirja-arvostelu: Laukaisu - Tiina Raevaara

3/5 pistettä - draama - noin 120 sivua - julkaistu 2014 - kustantanut Paasilinna - kirjastolaina

Runeberg -palkinnon voittaja Tiina Raevaara on kirjoittanut monenlaisia teoksia. Häneltä on tullut fantasiasävytteisiä kirjoja kuten novellikokoelma, En tunne sinua vierelläni, romaaneja Eräänä päivänä tyhjä taivas ja Hukkajoki, sekä tietokirja koirista, Koiraksi ihmiselle. Uusimmallaan Raevaara kokeilee jälleen täysin uusia alueita: Laukaisu on realistinen lyhyt romaani, joka yrittää kertoa jotain perhesurmista.

Pauliinan ja Kerkon perhe on aivan tavallinen, mutta pinnan alla kaikki on toisin. Heidän sisällään kasvaa jatkuva pahaolo ja pimeys, joita kummankin on vaikea hallita. Kaksi lasta tuntuvat taakalta eikä elämästä löydy intoa. He eivät jaksa enää edes taistella tätä kaaosta vastaan, sillä lopulta kaikki päättyy joka tapauksessa huonosti. Tästä alkaa yksi kohtalokas päivä, jolloin kaikki muuttuu.

Laukaisu sisältää monta hyvinkin erikoista elementtiä, joista ensimmäinen on sen pituus. Lyhyt romaaneja julkaistaan hyvin harvoin, mikä herättää heti mielenkiinnon. Reilu sadan sivun mittaisen tarinan saa luettua yhdellä kertaa läpi, mutta lukuisat kohtaustauot mahdollistavat pätkittäisenkin lukemisen.

Myös kertojavalinta tuntuu hämmentävältä: tarina kerrotaan ikään kuin Pauliinan näkökulmasta, mutta kertoja on ulkopuolinen minä-kertoja, Pauliinan tuttu. Kertoja herättää tunteita puolin jos toisinkin. Alkupuolella se tuntuu raikkaalta ja nerokkaaltakin valinnalta, kun kertoja kommentoi itse tarinaa ja sitä, miten se tulisi kirjoittaa. Kertoja astuu myös itse parrasvaloihin hetkeksi aikaa ja siirtyy ulkopuolisesta puhtaaksi minäkertojaksi. Tässä kohti ongelmia alkaa kuitenkin muodostua. Kertojalla on kirjan ehdottomasti suurin persoonallisuus ja eniten mielipiteitä ja ajatuksia, mutta siltikään hänen taustoja ei koskaan kerrota. Kirja yhdistää faktan ja fiktion, ja kertoja luettelee murhatilastoja ja kuvailee miten kiinnostunut aiheesta on, muttei yhtään miksi tai millä tavalla. Hänen oma hetkensä Pauliinan elämässä tuona päivänä on loppua ajatellen vain hämmentävä eikä lopussa olla varma, mistä Pauliina on edes tietonsa saanut: hän kertoo kaikki tietävästi Paulinaasta aina hänen ajatuksiaan ja muistoja myöten, mutta sitten hän viittaa siihen, että Pauliina oli nähty ravintolan edessä, viitaten, ettei tietäisi asiaa tarkasti. Ristiriita siitä, miten paljon kertoja todella tietää, hämmentää väärällä tavalla ja herättää tunteen, ettei tätä ole ajateltu loppuun asti.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat yhteen päivään, johon takakannenkin mukaan mahtuu koko elämä. Kirjan alku alkaa hyvin arkisilla tapahtumilla, mutta tähän on saatu sulautettua harmaa tunnelma, jonka voi aistia todella aidosti. Tämä onkin kirjan suurimpia vahvuuksia, mutta kuten kertojakin, lähtee juoni lopulta väärille urille. Kirja todellakin yrittää saada mukaan kaiken, kunnes se menee lähes naurettaviin liiallisuuksiin ja rikkoo kirjan realistisuuden ja kehitetyn draaman.

Vaikka aihe on todella synkkä, sitä ei käsitellä suoraa eikä väkivaltaa nähdä. Kirja ei kuitenkaan ole kaikille, vaikka sen raakuus tuleekin lähinnä tunnelmasta. Väkivaltaisimmat kohtaukset ovat ne, joissa kertoja luettelee perhesurmatilastoja. Vaikka tämä ei tuokaan mitään esille, on niiden lukeminen todellakin masentavaa. Pauliinassa näkyy toisinaan häivähdys toivoa, mutta tämäkin otetaan aina mahdollisuuksien tullen pois. Lopulta kirjassa ei ole yhtäkään todellista hyvää tai onnellista hahmoa: niin miljöö, tapahtumat kuin hahmotkin ovat masentavia.

Laukaisu on erikoinen kirja, joka herättää monia odotuksia. Mielenkiintoinen aihe ja kertoja vievät juonta hyvin eteenpäin, mutteivät onnistu kannattelemaan 120 sivua tarpeeksi hyvin. Nopeasti luettava kirja tarjoaa kuitenkin realistisen ahdistavia kuvia perhesurmista, vaikkei tarjoakaan minkäänlaista vastausta. Ja jos jotain, kirja herättää ainakin tunteita. Oli se sitten hyvä tai huono asia.

Jälkikeskustelu - Sisältää massiivisia juonipaljastuksia
Laukaisu saa todellakin ajatukset hyrräämään. Lyhyt romaani jossa on kiehtova aihe takasivat sen, että kirja oli saatava itsellekin luettavaksi. Kun vihdoin sain sen kirjastosta ja luettua, olin hämmentynyt. Olin kenties hieman pettynyt, mutten ollut täysin varma lopullisesta mielipiteestäni. Koska kirja tosiaankin oli lyhyt, päätin tehdä sen, mitä en tee juuri ollenkaan, ja lukea kirjan uudestaan. Toinen kerta takana enkä vieläkään ole aivan varma, mitä tunteita se minussa herättää. Ei se nyt ihan niin terävä ollut, kuin olisi voinut olla, sen tiedän.

Kertoja kyllä nappasi minusta heti kiinni. Tämä kummallinen, mutta niin luonteva valinta, tuntui minusta nerokkaalta. Sitten kun hahmo alkoi enemmän filosofisoimaan ja ottamaan osaa tarinaa, alkoi intoni sitä kohtaa hiipua. Kuka hän oikein on, jää ärsyttäväksi kysymykseksi. Ei sellaiseksi kiusoittelevaksi, vaan todellakin ärsyttäväksi. Miten hän tietää näin paljon Pauliinasta, mutta kun tulee oikea hetki, ei sitten tiedäkään? Miten hän tietää mitä Pauliina ajatteli, muisteli ja suunnitteli, kaiken mitä hänessä on? Ja miten hän sitten tiesi myös Kerkon ajatuksia? Alkuun tämä sujui hyvin ja olisin mennyt sen kanssa, mutta kun kertoja alkaa kyseenalaistamaan, ettei ole ihan varma, missä Pauliina kaupungilla kävi, alkaa ihmetyttämään.

Ja se, että kertoja on homoseksuaali, oli jo ensimmäinen naula tarpeettomaan arkkuun. Miksi se piti tähän upottaa? Muutenkin tämä kaikki tuntuu hyvin hämmentävältä. Pauliina, joka kohtaa elämänsä kohtalokkaimman päivän, tapaa vahingossa ystävän, jota ei ole nähnyt viiteentoista vuoteen. Kyseinen ystävä on innoissaan tutustumassa Pauliinaan uudestaan ja itse asiassa, hän haluaa Pauliinan ja yrittää suudella tätä.

Miksi?

Kun tätä miettii, ja vielä sitä, että kertoja "on kirjoittanut aiheesta kirjan", tuntuu hän vieläkin pervommalta. Mikä kummajainen seurailee toisia, haikailee ja sytyttää vuosien halun noin vain, koska blööh. Kuka on näin kiinnostunut perhesurmista ja tutkimalla tutkii ja etsii aineistoa niistä? Etsii jopa kirjastoista sitä sisustuslehteä, josta löytyy sen perhe, jonka isä surmasi koko perheensä? Hän väittää sammuttavansa toisten janon tietää lisää, mutta itsehän on suurin tirkistelijä pervo.

Ja itse juonesta vielä se, että Pauliinan päivä kruunautuu siihen, että hän alistuu pornoelokuvaan kuvattavaksi.

MIKSI.

Tässä kohti oikeasti piti huutaa vähän hampaiden välistä. Joo, se voi olla yksinäiselle ja rakkauden ja läheisyyden haluiselle yksi suurimmista pohjista joihin voi vajota, mutta oikeasti? Haloooo. Se ei tuntunut liittyvän mihinkään, se ei vakuuttanut mitenkään ja vielä se tapa, jolla kertoja kertoo sen: "Pauliinan päivä on ollut vaikea, varsin poikkeuksellinen. Kertauksen vuoksi: Pauliinalle on ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä. Muistellaanpas. -- Lisätään Pauliinan päivästä kertovaan listaan, että hän esiintyi pornovideossa."

Tämä kaikki oikein vaatii kiinnittämään huomiota itseensä, siihen, että tämä on vain lista, eikä tarina, ei fiktiivistä elämää imitoiva päivä, tämä on - ärh!

Niin. Laukaisu todellakin herätti minussa tunteita. Se ei tosiaankaan ole huono kirja, pidin siitä, paikoittain, mutta sen ongelmat ovat tarpeettomia ja ne olisi voitu korjata suhteellisen helposti. Laukaisu voisi olla erinomainen kirja, mutta nyt se on kirja, jolla on selvät ylä- ja alamäkensä.

(Ja vielä siitä, miksi kertoja tietää mitä tietää: Ainoa mitä itse keksin, on se, että Pauliina olisi ollut se, joka toteuttaa perhesurmat. Tiedän, viimeisen rivin perusteella ("Hän [Pauliina] astui äänettömään eteiseen ja katsoi suoraan aseen piippuun.") se vaikuttaa epätodennäköiseltä, mutta silti se on omaan mieleeni ainoa selitys. Pauliina on elossa ja kertoo rakkaalle perhesurmafanipervolle kaiken, mitä teki ja mitä ajatteli ja muisteli, tämä friikki sitten kirjoittaa kirjan hänen puolestaan. Pauliina olisi voinut hyvin tehdä sen, hänen ajatuksensa kun ovat aivan yhtä mustat kuin Kerkon, ja omassa mielessäni tämä luo hienon ja erittäin synkän kauhukuvan, jossa perheen äiti ja isä kisaavat siitä, kumpi tappaa toisen ensin. (Kyllä, kirjan kertoja on sairas, minä en.) Ja kyllähän se toimii symbolisena, lopetusvirke siis. Pauliina katsoi aseeseen ampuessaan sillä.

Okei, siltikin se on epätodennäköistä kaiken sen jälkeen, mitä kirjassa kerrotaan. Loppu on todella avoin, mutta silti se ohjaa siihen, että Kerkko teki sen. Silti sen pitäisi olla hieman tiiviimpi, ja varmistaa, että tämä tapahtui. Mutta ei muuta.)

Perhana.